Suomen

No niin. Nyt ovat päättäjät viimeinkin heräämässä, nimittäin teollisuus pakenee suomesta kiihtyvällä tahdilla. Monet arvovaltaisista virkamiehistä ovat jo todella huolissaan ilmiöstä.

On esitetty palkkojen alennuksia kilpailukyvyn säilymiseksi. Mikäpä siinä, kunhan yleinen hintataso laskee. Muuten yhtälöstä tulee sellainen, että ostovoima romahtaa minimiin.

Työttömiä on ennustettu olevan maksimissaan noin 400 000.

Sanokaa minun sanoneeni, muutaman vuoden sisällä ollaan pahoissa rahoitusongelmissa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tulevaisuus. kirjoitti:

No niin. Nyt ovat päättäjät viimeinkin heräämässä, nimittäin teollisuus pakenee suomesta kiihtyvällä tahdilla. Monet arvovaltaisista virkamiehistä ovat jo todella huolissaan ilmiöstä.

On esitetty palkkojen alennuksia kilpailukyvyn säilymiseksi. Mikäpä siinä, kunhan yleinen hintataso laskee. Muuten yhtälöstä tulee sellainen, että ostovoima romahtaa minimiin.

Työttömiä on ennustettu olevan maksimissaan noin 400 000.

Sanokaa minun sanoneeni, muutaman vuoden sisällä ollaan pahoissa rahoitusongelmissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu