onko sitä EU.n myötä enää olemassakaan .ja onko suomi edelleen itsenäinen tasavalta ? toivoisin kommettaja .?
suomen perustuslaki ????
velskutti
4102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomi on yksi EU:n liittovaltion osavaltio. Eikös se ole selvä. Se on ihan sama tässä vaiheessa mitä Suomen perustuslaki sanoo sillä Suomen presidentillä tai eduskunnalla ei ole enää minkäänlaisia oikeuksia. EU:n presidentti ja ulkoministeri määräävät tästä lähtien.
EU:n perustuslaissakin viitataan tähän liittovaltio termiin tosin taisivat sen viimeisimmässä versiossa muuttaa johonkin "kauniimpaan" sanamuotoon mutta käytännössä toimii kuitenkin juuri samalla lailla.
Suomen sotaveteraanit maksoivat Suomen itsenäisyydestä hiellä, verellä ja omalla hengellään. Parissa vuodessa vallanhimoiset ministerit antoivat sitten Suomen itsenäisyyden EU:n liittovaltiolle täysin ilmaiseksi, paitsi tietenkin turvasivat itselleen "huippuviran" vastineeksi.
on vastuussa parein olis jo alkaa miettimään nimilistaa , kun tulevat polvet kysyvät.
missä on isänmaa miksi oli sota ja kaatuneita lähes 200000 .
ja lisäksi sodassa vammautuneet.
MINKÄ TÄHDEN EI OLE ENÄÄN VALTAA MÄÄRÄTÄ OMASSA MAASSA MISTÄÄN
maailma muuttuu mutta rajansa kaikella .
tämä meno ei ole hyväksi kellekkään .
kaikki oireikee huonovointisuutta
-ei mikään riitä ainavaan pitää mennä suurenpaan yksikköön
-kunnat ,maakunnat läänit ....kohta on jäljellä ehkä 4 lääniä.
-kaikki siirretään kauas ei kukaan ole enään kenenkään lähellä.
Ainaskin se asia on selvä että maamme ei ole enää koskaan yksin vaan meillä on ISO nyrkki euroopassa jota venäläisetkin pelkäävät.
tonttimaatkin, oli sekin kenen keksintö hyvänsä, tämä hallistus ei asialle mitään tee!