http://mustelmiamielessa.blogspot.com/ Jos aihe kiinnostaa niin tervetuloa lukemaan ja kertomaan omista kokemuksista.
Paniikkihäiriöisen tytön blogi
Mustelma
221010
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Entisen paniikkihäiriöisen äijän blogi. Tervetuloa =)
http://qmies.blogit.fi/
Laadukas blogi vaikka aihe onkin synkkä.
Sinulla on selvästi taiteellista/suunnittelijan silmää sovittaa värit, teksti ja kuvat yhdeksi kokonaisuudeksi.
Erityisesti pidin pohjasta joka oli mustaviolettisininen teksteineen ja kuvat yhdistettynä sopivasti skaalaan jossa oli mustavalkokuvia eikä liikaa sekoitettuna värikuviin vaan sopivasti.
Oletko tehnyt sivut yksin tai olet alalla? (ah, huomasin nyt tuon mainitsemasi taideterapian tekstissäsi).
Älä loukkaannu koska taiteellisuus ja suunnittelu ovat harvinaisuus samalla henkilöllä tai oikeastaan lievä kirous.
Haluaisin vierailla sivuillasi ja myös kirjoittaa sinne koska osaat ilmaista itseäsi erittäin hyvin.
Luin tekstiäsi ja,,, toistaiseksi olen sanaton koska kirjoitat niin mutkattomasti hyasinttisipulin istutuksesta syvimpiin tunteisiisi ja arkeen.
ps. En todellakaan ole ammattilainen arvoimaan toista ihmistä mutta jokin kolahti ja haluaisin ottaa selvää mikä?
Kiitos kovasti kehuista, lämmittää kyllä mieltä. :) Juu olen ollut taidekoulussa ja sielläkin sain kehuja sommittelutaidoistani. No, blogin ulkoasu on tullut tehtyä ihan siltä pohjalta mikä omaa silmää miellyttää. Ja onnekseni olen löytänyt ilmaisista kuvapankeista juuri tuommoisia kauniita muotikuvia mitkä myös kiinnostavat itseäni, nuo kaikki siis on vielä sen verran vanhempia kuvia että ovat ilmaiseksi saatavilla netissä. Blogia aloin kirjoittaa ihan siksi että olen aina tykännyt kirjoittaa ja kirjoitin varmaan vuosia päiväkirjoihin mutta nyt tuntuu etten jaksa keskittyä paperille rustaamiseen. Päässä silti pyörii niin paljon ajatuksia ja on halu koota tätä elämää johonkin niin että voisi itsekin seurata omia ajatuksiaan eikä vaan unohtaa niitä tai jotain...
Tietysti arvelet että noiden naisten kuvien vuoksi kehuin blogiasi. :)
Aika näppärä tuo blogspot kun koemielessä suunnittelin blogin.
Korjasin omia kotisivujani kun sain blogistasi ideaa värien käytölle. En siis kopsannut vaan leikin väreillä ja sain aikaan aivan uuden näköiset sivut parilla muutoksella. En ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota yksityiskohtiin.
Paperi tosiaan on aika vanhanaikaista. Nykyään kynää tarvii enää allekirjoituksiin ja tulevaisuudessa koko kirjoitustaito saattaa jäädä kymmenen sormen varaan.
Et vastannut saanko kommentoida blogiisi?
Ahah, en lukenut sitten tarpeeksi tarkkaan kun en huomannut vastata. Tottakai, siis enemmän kuin mielellään sinä ja kaikki muutkin saavat kommentoida! :)
No heh, luulenpa ettei minun blogissani nyt mitään niin suurta silmänruokaa löydy ainakaan siinä mielessä että kukaan sinne sen takia eksyisi tai siellä viihtyisi. Kuvat yritän valita aina jollain tavalla kuvaamaan jotain tekstissä käsiteltyä aihetta tai sitten vain omaa tunnetilaani ja se onkin yllättävän vaikeaa joskus kun noita ilmaisia kuvia nyt on kuitenkin rajatusti. Joo ei mitään, kiva jos sait ideaa omille sivuillesi. Itse tykkään kanssa tuosta omasta väriyhdistelmästäni kun siitä tulee mieleen kenties joku sumuinen sadesää tai vähän synkähkö syyspäivä. Tarkasti katsoen taustakaan ei ole ihan musta vaan tummanharmaa, en halunnut siitä ihan täysin mustaa ettei menisi liian synkäksi. Vaan vähän synkkä tuo taitaa nytkin olla mutta niinhän on aihekin niin kai ne sitten passaavat yhteen. :)
Blogisi on mahtava. Sain ekan paniikkikohtaukseni juuri ennen 18-vuotissynttäreitäni. Elämä muuttui kauhuksi ja helvetiksi, pelkäsin ja itkin, luulin kuolevani tai sekoavani. En osannut pyytää apua ja äitini vain nauroi minulle päin naamaa, kuten lääkäritkin. Vuosia on mennyt ja olen edelleen paniikkihäiriön runtelema, mutta vahva, vaikka se häiritseekin jokapäiväistä elämääni lääkityksestä huolimatta. Parasta mitä olen tehnyt, on ollut kertoa asiasta ystäville ja työkavereille - eivät ihmettele miksi en kulje metrolla tai valahdan yhtäkkiä valkoiseksi ja kävelen päin seiniä. Olen kokeillut hypnoosia, käyttäytymisterapiaa, psykoterapiaa, neuron paniikkihäiriöryhmää jne, mutta mikään niistä ei ole jeesannut. Tuntuu kuin parhaimmat vuodet olisivat menneet hukkaan, kun kohtaukset pakottivat jäämään kotiin ja en muutenkaan uskaltanut aina edes roskia viemään. Itselläni on kuvamuisti, joka pahentaa asioita - jos olen saanut kohtauksen jossain, niin saan sen siellä yhä uudestaan ja uudestaan. Mieheni ei jaksanut kohtauksiani ja otti lopulta eron. Muutin pieneen yksiöön ja oli pakko selvitä ilman apua. Onneksi aloitin opiskelut ja tutustuin uusiin ihmisiin - ja kouluun oli päästävä päivittäin, oli kohtaus tai ei. Muutama vuosi sitten tapasin ihmisen, josta tuli hyvin rakas ja läheinen ystävä minulle. Mikä tunne onkaan ollut, kun olen uskaltautunut metroon tai moottoritielle hänen kanssaan. Suurin ongelma on yksinäisyys, sillä mulla on todellakin vain yksi hyvä ystävä. Duunin jälkeen mökötän kotona tekemättä mitään ja kiroan sitä, että kaikki muut ovat parisuhteessa ja heillä on joku, jonka kanssa tehdä asioita.
Kiva jos koet jotain apua tai hyötyä olevan blogistani. :) Minulla on ihan sama homma tuon kuvamuistin kanssa. Työpaikallani sain kohtauksia tai pelkoja kohtauksesta aina samoissa paikoissa samoihin aikoihin. "Täällä se tuli viimeksi, nyt tunnen sen taas tulevan." Sitten olikin jo pakko juosta vessaan ja melkein oksentaa ja istuskella niin kauan että jalat pitivät taas vähäsen. Päässä soi vaan että nyt äkkiä turvaan, en kestä enää, pakko päästä pois. Viimeisellä kertaa ennen sairaslomaa itkeskelin puhelimeen vessassa ja kuivailin silmiäni jotta uskalsin kävellä työkavereiden ohi pukuhuoneeseen huomiota herättämättä. Nyt en tiedä muuta ratkaisua kuin ottaa potkut töistä, en jaksa tuota jatkuvaa sairasloman ja oman heikkouden todistelua lekureille kun jo se lääkäriin meno aiheuttaa mulla sydämentykytystä ja niin kauhean olon että olen pyörtyä odotushuoneeseen.
Moi 'oikea ilme'
Kuvamuisti oli osuva ilmaisu ja sama vaivaa minuakin.
Opittu reaktio tietyssä tilanteessa tai paikassa ja siitä on hankala päästä irti. Kertaus olisi opintojen äiti mutta minkäs mahdat jos ph laukeaa.
Linja-auto on minun pahin akilleen kantapää.
Mustelma, Niina, oletko harkinnut sairaseläkettä?
Onhan sinun turvattava toimeentulosi ja kun eläke on myönnetty se lääkärissä juokseminenkin vähentyy.
Olikos jossain uutinen että 2010 saa eläkkeellä olevakin tienata 600egee kuussa ilman "sakkoja" tai olen taas käsittänyt jotain väärin.
Kun minulle ehdotettiin sairaseläkettä niin mainittiin että voin palata työelämään kun haluan joten ei se ikuinen juttu ole. En suostunut kuitenkaan kun pääsin tuohon etätyöhön josta nyt lintsaan :)
Ihmettelen edelleen tuota sinun lääkäripelkoasi koska yleensä ph:sta ym. ahdistuksesta kärsiville se lääkärille pääsy rauhoittaa.
Oletko lapsuudessa kokenut jotain traumaattista lääkärillä? Jos olet niin se ei ole ollut mikään pikkukohtaus vaan ehkä post-traumaattinen juttu.
En muista oikeastaan muuta kuin että lääkärissä tuli paljon ravattua alle teini-ikäisenä allergioiden takia ja koskaan ne ei tienneet mitään. Aina oli vaan sairas olo ja kukaan ei osannut auttaa. Ja yhden kerran muistan isäni kiskoneen minut väkisin lääkärille kun se ei halunnut tietää miksi lintsasin koulusta vaan "kosti" minulle viemällä minut väkisin verikokeisiin ynnä muihin. Vaikka tiesi että tuskin olin fyysisesti sairas. Lintsasin vaan pelkojeni takia tai jotain. En tiedä voiko noilla olla jotain yhteistä mutta tuo pahojen olojen tunteminen lääkärillä on kyllä alkanut ihan yhtäkkiä. Tän syksyn aikana... Koenko sitten jonkun lääkärin ahdistavana... ehkä se on syy. Niitä vaan kun ei voi oikein vaihtaa. Tiedän että ne tekevät vaan työtään ja niillä on monia samanlaisia potilaita/asiakkaita, mutta tuntuu että ne ovat jotain ylijumalia jotka päättää mun elämästäni ja siitä pitääkö mun mennä taas töihin jne. Pelkään kai jotain torjuntaa. Ne sanoisivat että ei sua mikään vaivaa, että mene töihisi siitä vaan niin kuin on jo yhden kerran käynytkin tuon blogini aikana!
Huomasin muuten että viimeisessä palkkakuitissa viimeisin sairaslomanpätkäni on alkanut palkattomana. WTF! Aina on ollut sama diagnoosinumero ja nimike. En ymmärrä miksi se nyt yhtäkkiä muuttui... edelliset sentään maksettiin ihan normaalisti. Varmaan jossain joku päätti että ja vitut me tuollaisille luusereille maksetaan viinarahoja tai jotain. Sairaseläke. Tuntuu aika hurjalta ratkaisulta vielä mutta enhän mä tosissaan mihinkään pysty nyt. Siis korostan sanaa nyt. Kai tästä jonnekin päin vielä voi kehittyä, toivottavasti sinne parempaan suuntaan. Olen kuitenkin niin nuori vielä ettäh... en tiedä. Tuntuisiko minusta vielä enemmän luuserilta "luovuttaa" ja mennä sairaseläkkeelle. Eihän sinne edes niin helpolla pääse? Kun minulla ei kuitenkaan ole edes mikään vakava masennus, vaan lievän ja keskivaikean rajamailla. Kai se vaikea masis jo oikeuttaisi johonkin pidempäänkin lepolomaan.
Mustelma
En vielä ole ehtinyt blogiasi lukea, joten en luonnollisesti kommentoi sitä, eikä minua kannata syyttää, jos jokin vastauksessani oleva tieto löytyisi blogistasi...
Eihän sitä heti ensimmäisenä ja suoraan laiteta työkyvyttömyyseläkkeelle, vaan kuntoutustuelle (kohteliaampi muoto määräaikaisesta työkyvyyttömyyseläkkeestä). Eli kartoitetaan erilaisia asioita: psykologiset testit kuten ÄO, persoonallisuustesti ja tarvittaessa esim. toimintakyvyn arviointi. Samalla selvitetään tarve yksityisen puolen kelakorvattavaan (vain osittain korvataan, mutta kuitenkin) psykoterapiaan ja mahdollisesti, että millainen psykoterapia voisi olla juuri sinulle oikea (kognitiivinen, kognitiivis-behavioraalinen ym.). Samaan aikaan lääkärin kanssa käytte läpi tarvittavaa lääkitystä, ja yritätte hienosäätää sen oikeanlaiseksi. Kaikki tämä tietysti tähtää siihen, että sinut saataisiin kuntoutettua takaisin opiskelu- tai työelämään. Eli paljon on asioita, joita pitää tapahtua, ennen kuin myönnetään pysyvää työkyvyttömyyseläkettä henkisen työkyvyttömyyden takia. En tietysti luetellut, saati olisi muistanutkaan, kaikkea mitä saatetaan yrittää, ennen kuin jäljelle jää vaihtoehdoksi vain pysyvä työkyvyttömyyseläke.
Pysyvällä työkyvyttömyyselläkeellä oleva ihminen saa muistaakseni tehdä työtä 60% eläkkeen määrästä kuukaudessa. Eli, jos eläkkeesi on 1000€, niin saat tehdä lisäksi 600€ työtä sen lisäksi. Niin ja kuten ThePing mainitsikin, ei eläkkeelle ole pakko jäädä, vaan jos siltä tuntuu, niin voi aloittaa työt uudestaan koska tahansa. Hyvää uutta vuotta 2010 kaikille! :O)
Pistin postia sinulle Niina.
Anteeksi jos loukkasin.
Kuten Jotakin Tietävä sanoi niin kuntoutustukihan se aluksi on ja Jotakin Tietävä jo selittikin mitä siihen voi kuulua.
Sinun ehdoillasihan homma pelaa joten teet kuten oikealta tuntuu. Olen todellakin sitä mieltä että sinun täytyy harjoitella nyrkin iskemistä pöytään.
Heh. Nyt tulee mieleen oma minulle osoittamasi lause "Jessus kun sun omatunto käy ylikierroksilla!" Omasi käy ylikierroksilla myös, hyvä herra, ja ei, et loukannut. Et yhtään.
Okei onnistuit siinä.
Kun tekstiesi perusteella tunnut niin hauraalta että joutuu kelaamaan mitä uskaltaa kirjoittaa sinulle.
Taisin aliarvioida sinut joten touché :)
Shamppista mennyt puoli pulloa ja juhlatuulella mutta nyt pidän taukoa juomapuolella aamuisten rauhoittavien vuoksi.
Aika paljastaa etunimeni joka on Pauli.
Vielä pari lasillista ja kerron kaiken sotua myöten enhän minä raukka enää kestä alkoholia yhtään.
Send Me An Angel.
http://www.youtube.com/watch?v=1UUYjd2rjsE&feature=fvst
Täällä kanssa kolme tölkkiä ööliä ja shamppista useampi lasi. Ja yksi viskipaukku. Äsken meinasi varpaat jäätyä ulkona rakettien sytyttelyssä, ai saakeli sentään. Mulla tulee päissään ollessani aina joku pakonomainen virne kasvoilleni, siis virnistelen kuin irvikissa koko ajan ja siristelen silmiäni siinä samalla kun on niin surkea näkö piilareista huolimatta. Hemmetti kun tekisi mieli heittää kaikki ajatukset tähän mutta en nyt taida osata keskittyä.
Pauli on kiva nimi.
Nyt tsekkaan videon tuosta linkistäsi.
Hauskaa aamua, toivottavasti ei ole kankkusta. :D :D :D (Tossa se minun virneeni...)
Tuosta hauraudesta en tiedä. Todella varmaan selvinpäin olen ihan höyheneen verrattavissa mutta näin muutaman nauttineena ainakin olen aika rätväkkä tapaus ilmeisesti. Ainakin naurattaa kovasti ja huomenaamuna hävettää. Minä alkoholi keskustelupalsta (tai ylipäätään netti) = NO GOOD. Noh onneksi uusivuosi on vaan kerran vuodessa...
Rauhallinen ilta ja shamppista meni vain yksi pullo.
Jos enemmän olisin jo saanut pannarin.
Voi hemmetti tätä suomi24:sta.
Rekkaaminen tehty mahdollisimman ärsyttäväksi.
Luin väärin tuon tekstisi :)
"Tuosta hauraudesta en tiedä." enpä taida sanoa miten sen ensin tulkitsin. :)
Toivottavasti voit hyvin ja ihan asiallisestihan olet kirjoitellut.
Luin blogiasi ihan mielenkiinnolla. Ilmeisesti saat apua tilanteeseesi kertomalla siitä näin julkisesti. Ja kuten joku jo kehuikin, niin sivujen ulkoasu on miellyttävä ja kuvat mielenkiintoisia. Kuvat varmaankin ovat jotakin sellaista, jollaisena haluaisit näkyä ja olla ja joka ehkä oletkin, mutta joka on nyt hauras, pelokas ja epävarma. Jonkinlaisen "soulmate":n tunnistan välittömästi ja etenkin Lady Gagan kappaleen jälkeen. Minua kiehtoo kappaleessa sen sävelkulku, mutta videokin on jännä ja hauska. Voisin melkein tehdä listan kappaleista, joista todennäköisesti tykkäät.
Paniikkioireet ovat minulle tuttuja jo teini-iästä saakka. Ne ovat muuntuneet vuosien varrella. Joskus ovat olleet pitkään poiskin, mutta vaanivat silti taustalla. Oireet laukaisevia tekijöitä on huono itsetunto ja erilaiset tilanteet, joissa epävarmuuttasi nakerretaan. Kirjoitustesi perusteella olet hyvin perillä tilanteestasi. Samalla myös analysoit liikaa itseäsi ja ympäristöäsi. Paniikkioreiden laukaisija on voimakas itsetarkkailu.
Perussyy oireisiin on aivotoiminnan kemialliset muutokset ja serotoniinin määrän vaihtelut. Tietyt lääkkeet voivat helpottaa asiaa, mutta parempi on, jos selviää ilman niitä. Mitään kaikille pätevää ratkaisua ei taida olla. Jokaisen on keksittävä oma selvitymisstrategia.
Tällaista tuli noin spontaanisti mieleen. Voimia ja jaksamista Sinulle.
Juu, jotain helpotusta saan kyllä kirjoittamalla näistä asioista julkisesti. Tärkeintä on ollut löytää vertaistukea.
Hauska että tuo Lady Gagan video "iski" sullekin, mä todella tykkään siitä juuri sen sävelen ja ehkä sanojenkin takia, siinä on jotain niin tuttua. Olisi kyllä kiva kuulla mitä biisejä minulle uskoisit sopivan, menisiköhän kohdalleen. :)
Ihan totta että analysoin liikaa. Uskon kaikella pikku tapahtumillakin olevan jotain merkitystä. Päähän jää häiritsemään ja pyörimään asioita jos en ruodi niitä yksitellen ja erottele omiin lokeroihinsa. Tiedostan itseni koko ajan, en muista minkälaista on elämä kun pystyi kävelemään kadulla ja katselemaan vaikka puita ja kukkia, kuuntelemaan lintuja tai huomaamaan jotain asioita. Nyt ajatukset ovat suunnilleen tätä, kävelenköhän hassusti, putosiko minulta jotain, unohdinko jotain, seuraako joku minua, tuijottaako minua joku... jne jne.
Kiitos ja sitä samaa jaksamista sinullekin. Blogiinkin saa kommentoida jos vielä siellä tulevaisuudessa viihdyt ja koet jotain kommentoitavaa olevan. :)
Laitoin sulle viestin blogiin ja illalla se näkyi vielä siellä, mutta ei enää. Olit ehkä poistanut sen. Hyvää jatkoa kuitenkin.
En ole poistanut yhtään kommenttia mutta luin jostain että Blogger oikuttelee ja poistaa niitä itse ihan ilman syytä. Laita uudestaan jos vaan viitsit. :)
Blogisi on ihana. :) Tekisi melkein itsekin mieli alkaa kirjoittamaan omaa. Alkuun pääseminen tuntuu vain niin vaikealta. Tsemppiä sinulle!! Nostan hattua!!
Kiitos, et arvaa kuinka piristit minua. :) Kyllähän kaikki ainakin alkuun tahtoo tökkiä, blogin pitäminenkin. Usko pois, ei se kyllä koskaan muutu sen helpommaksi joten sama aloittaa vaikka heti.