Täällä varmaan joku osaa kertoa, että mitä konkreettista hyötyä EU-jäsenyydestä on isänmaallemme ollut, kun itselleni se ei ole oikein valjennut, eikä tuolla muillakaan sivuilla ole oikein osattu uskottavasti vastata.
Vastaukseksi kelpuutan toki myös luettelon niistä merkittävistä hyödyistä, joista Norja ja Sveitsi ovat jääneet paitsi kun eivät liittyneet EU:hun?
Vastaukseksi kelpuutan toki myös luettelon niistä merkittävistä hyödyistä, joista Norja ja Sveitsi ovat jääneet paitsi kun eivät liittyneet EU:hun?
Vastaukset 30
Vanhimmat
http://www.europa.eu.int/index_en.htm
http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/EA179F1749E12015C2256B1B004FFD26?opendocument
Viimeisimmän huippukokousta varten julkaistun kilpailukykytutkimuksen mukaan ainakin Sveitsi on Euroopan kilpailukykyisn maa ja Norja kolmantena.
Tuolla muutama päivä sitten mainitsemassani tutkimuksessahan Euroopan alueista kilpailukykyisin oli Suomen Uusimaa.
Jos mennään nyt ihan konkretiaan niin voitaisiin tarkastella vaikkapa yrityskomissaari Liikasen viimeistä nk. palvelusta Suomelle ja EUlle.
Hänen EUuun yrityskomisaarina ajamansa kemikalilainsäädäntö ainakin tullee etenkin pienille yrityksille erittäin kalliksi ja vaikuttaa jo bkt:hen ja työllisyyteenkin konkreettisesti ja se siis käytännössä on palvelus EUuun ulkopuolisille maille - vielä sekin.
Minusta olisi erittäin mielenkintoista nähdä Liikasen esittäminä niitä konkrettisia faktoja; terveys- ja ympäristövaikutuksia, joilla kyseistä kemikaalien testaus- ja rekisteröintilakipakettia perustellaan.
Yksikin riittäisi.
Eivät kaikki direktiivit toki ollenkaan ole turhia ja monasti ne palvelevat erittäin hyvin kokonaisuutena niitä aloja, mihin ne on tarkoitettu mutta paljon on myös erittäin huonosti harkittua ja päätöntä.
Toki jonkinlainen vastaava järjestelmä olisi monasti omiaankin ja varmaan teollisuus itsekin olisi siitä tyytyväinen mutta se onkin sitten taas ihan eri juttu eikä sen tarkoituksen ole puhtaasti vain tuhota niinkuin tuon Liikasen loppuntyön.
Euron myötä olemme saaneet nauttia ennen näkemättömän vakaasta valuuttapolitiikasta. Se tuo talouteen ennustettavuutta ja läpinäkyvyyttä.
Yhteisen valuutan aikana myös valtioiden kilpailukyky punnitaan rehellisemmin. Tosin suuret maat näyttivät vähän huonoa esimerkkiä alijäämiensä hoidossa, mutta ne saadaan kyllä ruotuun muiden jäsenien avulla.
Kun tämä eurorupla vuoden 99 alussa laskettiin liikkeelle, niin jo seuraavana vuonna se oli devalvoitunut noin 25% vaikka samaan aikaan valuutta-alueella oli meneillään erittäin voimakas talouskasvu.
Nyt kun on lama (Emu-alueella, ei muualla), niin tämä eurorupla sitten revalvoituu vastoin kaikkia normaalin talouspolitiikan lakeja ja mekanismeja.
Tämä on vissiin sitä kirjoittajan mainitsemaa "vakautta ja ennustettavuutta"?
Naurattaa.
Devalvoitunut suhteessa mihin?
Kaiva jostain vuoden 99 ja 2000 valuuttakurssit esiin ja vertaa euron ja taalan kurssikehitystä noina vuosina.
Voisiko olla niin, että $ heitteli €oon nähden?
...selviää kaivamalla vuosien 99 ja 2000 valuuttakurssitiedot esiin, ja ottamalla vertailuun muitakin valuuttoja.
Varmasti selviää, mutta se ei ole merkityksellistä. Euro on suuren talousalueen toimiva valuutta, jonka hyödyt ovat kiistattomat verrattuna pieniin kansallisiin valuuttoihin.
Euroopan maat ovat toisilleen tärkeitä kauppakumppaneita. Yhteinen valuutta poistaa turhaa kitkaa kaupankäynnistä.
EUn kansallista korkokantaa huomattavasti vakaampi korkokanta on merkittävä talouteen positiivisesti vaikuttava tekijä.
Markan aikana kustiin housuun jo ihan tarpeeksi, minkä seuraukset kulminoituivat 1990-luvulla tunnetuin seurauksin.
Eikö tällainen valuutta ole hieman arveluttava, joka devalvoituu voimakkaasti kovimman korkeasuhdanteen aikana ja revalvoituu taantuman aikana?
Mistähän muuten johtuu, että EMU-Eurooppa rypee taantumassa muusta Euroopasta poiketen?
Olisikohan tällä kelvottomalla euroruplalla jotain tekemistä asian kanssa, vai sattumaako lienee?
"Markan aikana kustiin housuun..."
Niin kustiin, kun maassa hillui Holkerin-Liikasen täystuhohallitus vahvan markan politiikkoineen.
Tuolloin kustiin housuun myös Ruotsissa ja monessa muussa maassa, mutta kustaanko nyt?
Suomessa olisi asiat paljon paremmin jos meillä olisi oma raha ja rahapolitiikka.
Homma alkoi näyttämäänkin jo hyvältä siinä vaiheessa kun päästiin eroon vahvasta markasta ja vienti alkoi vetämään, mutta sitten muutaman vuoden kuluttua tulikin tämä eurorupla.
Ruotsalaiset tekivät viisaasti torjuessaan tämän ei kenenkään valuutan, norjalaiset ja sveitsiläiset vielä viisaammin.
Arvelusi on fanaattista. Oletko ajatellut, että juuri devalvoitumisen takia meillä vallitsi korkeasuhdanne ja taas revalvoitumisen takia taantuma?
Tietysti taantumaan on monta muutakin syytä - esimerkiksi EUn sosialistisen hypen seurauksena äärettömän jäykästi toimivat työmarkkinat - jotka vaikuttavat negatiivisesti talouden rattaissa.
Mitä tulee housuun kusemiseen, niin devalvaatio on sitä räikeimmillään. Se on laiskanpullean kansan vippaskonsti koettaa pitää kiinni saavutetuista eduista. Jos naapuri tekee enemmän, paremmin ja halvemmalla, niin meissä on vika, ei naapurissa.
Nimimerkki tammar mainitsi jo, miksi Norja ja Sveitsi eivät halunneet EUhun, saatikka yhteisvaluuttaan mukaan. Annas olla, kun Norjalta öljyn tuoma vauhti loppuu, niin tilanne tulee olemaan toinen.
Ruotsalaiset kuvittelevat vielä olevansa maailman rikkain valtion, mutta todellisuus tulee sielläkin pian vastaan - merkit ovat ilmassa - kolmen vuoden sisällä Ruotsissa maksetaan ostokset euroilla.
Kyllä kuule meillä ja manner-Euroopassa oli vahva noususuhdanne meneillään silloin kun eurorupla otettiin käyttöön v99. Luonnottoman heikko valuutta toki ylikuumensi taloutta.
Tuosta devalvaatiosta olemme täsmälleen samaa mieltä. Saanen kuitenkin huomauttaa, että markka ja devalvaatio eivät ole synonyymejä. Jos meillä olisi edelleen markka valuuttana, niin epäilemättä se kelluisi edelleen, kuten Ruotsin kruunukin. Ja senkin sinä luultavasti tiedät, että kelluvaa valuuttaa on pirun vaikea devalvoida.
Jos Norjasta loppuisi öljy, niin mitä järkeä niiden olisi EU:hun liittyä? Mitä lisäarvoa se synnyttäisi Norjan talouteen?
Vai maksetaan Ruotsissa kolmen vuoden sisällä ostokset euroruplilla?
HEH HEH HEEE...
Nauru on hyväksi, vaikka ei edes tietäisi, mille nauraa. Kirjoitit itsesi pussiin. Mikä ero on kelluvalla markalla ja kelluvalla eurolla?
Norjan, ja minkä tahansa tahon on helppo olla omillaan niin kauan, kun omistaa jotain, mitä kaikki tarvitsevat välttämättä, sillä se antaa saneluoikeuden sopimuksiin. Tasapelitilanteessa, ja etenkin altavastaajana on syytä osata liittoutua, muuten jää ulos koko pelistä.
Ruotsissa voi jo nyt maksaa euroilla - kolmen vuoden sisällä se on ihan virallista.
Ei kai kelluvalla markalla ja kelluvalla eurolla käytännössä eroa olekkaan.
Toin tämän kelluvuus-aspektin esiin juuri siksi, kun aloit höpistä devalvaatioista.
Vieläkään en tajua, että mitä järkeä Norjan olisi liittyä EU:hun vaikka öljy loppuis. Ruveta nyt maksamaan kovia jäsenmaksuja ja noudattamaan aivottomia direktiivejä.
Ruotsissa ei luovuta kruunusta, ellei kansa niin halua ja sehän ei halua.
Siellä asia päätetään demokraattisesti, toisin kuin täällä lippos-diktatuurissa.
Lomakohteita miettivien keskuudessa olen havainnut yhteisvaluutta Euron olevan yksi merkittävä pointti kohteen valinnassa (ihmiset jopa väittävät "muukalais-kolikko-Eurojen" olevan eripainoisia ja -suuruisia).
fin:
"Ei kai kelluvalla markalla ja kelluvalla eurolla käytännössä eroa olekkaan.
Toin tämän kelluvuus-aspektin esiin juuri siksi, kun aloit höpistä devalvaatioista."
Sinä otit devalvaation esiin, en minä - no, tämä on kuitenkin toisarvoista, sillä kelluvalla eurolla ja kelluvalla markalla on ero. Luet tätä ketjua nyt muutaman kerran edestakaisin oikein ajatuksella, niin kyllä se EUn ja yhteisen valuutan merkitys siitä aukeaa. Jos ei aukea, niin lue uudestaan.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/ravitsemus/ravitsemus_ja_terveys/ruokakulttuuri/eu-_jasenyys_vaikutti_ruoan_hintaan/
Vastaa nyt sitten sinä siihen kysymykseen,mitä
hyötyä Suomelle olisi ollut EU:n ulkopuolelle
jättäytymisestä? Vastaukseksi ei kelpaa se,että
Suomen ei tarvitsisi noudattaa EU:n direktiivejä,
koska myös Sveitsi ja Norja joutuvat koko ajan
harmonisoimaan lainsäädäntönsä EU:n direktiivien
pohjalta.
-on lukematon määrä direktiivejä, joita ei tarvitsisi noudattaa ellemme olisi jäseniä
-saisimme myös päättää omasta talous ja rahapolitiikasta
-tuhoisasta Kioton sopimuksestakin voisimme jättäytyä kokonaan pois, tai liittyä vasta 2008
-saisimme päättää kauppapolitiikasta ja tullimaksuista kahdenvälisesti ja pitää tullitulot itsellä
-elektroniikkateollisuutemme kaukoidästä ostamat komponentit eivät olisi tullimuurin takana, kuten ne EU-oloissa ovat
-meillä olisi oma raha
-päättäisimme itse ulko ja turvallisuuspolitiikasta
-elintarviketurvallisuus olisi paljon parempi
-meidän ei tarvitsisi päästää rikollisia maahamme Schengen-sopimuksen turvin
-välttyisimme lähes ilmaisen viinan aiheuttamilta terveysongelmilta
...ja paljon muuta.
-on lukematon määrä direktiivejä, joita ei tarvitsisi noudattaa ellemme olisi jäseniä
No,ei niitä kaikkia direktiivejä niin tarkasti
noudateta kaikissa maissa.
-saisimme myös päättää omasta talous ja rahapolitiikasta
Luojan kiitos.Suomen markan historia ei ollut
mitenkään kunniakas - pelkkiä devalvaatioita
ja epävakaata korkopolitiikkaa.
-tuhoisasta Kioton sopimuksestakin voisimme jättäytyä kokonaan pois, tai liittyä vasta 2008
Ai jaa.
-saisimme päättää kauppapolitiikasta ja tullimaksuista kahdenvälisesti ja pitää tullitulot itsellä
Ei niistä päättäminen enää ole niin yksioikoista
kuten ennen vanhaan. Pienellä Suomella yksin
olisi kovin huono neuvotteluasema ja eikä meillä
olisi edes resursseja neuvotteluihin jokaisen
maan kanssa erikseen.
-elektroniikkateollisuutemme kaukoidästä ostamat komponentit eivät olisi tullimuurin takana, kuten ne EU-oloissa ovat
Tuskin mikään merkittävä haitta.
-meillä olisi oma raha
kts.vastaus ylempää.
-päättäisimme itse ulko ja turvallisuuspolitiikasta
Niin päätämme nykyäänkin.EU:ssa olemme paremmassa
turvassa isoa naapuriamme vastaan.
-elintarviketurvallisuus olisi paljon parempi
Aha. Mikäs nykyään Suomen elintarviketeollisuu-
dessa mättää?
-meidän ei tarvitsisi päästää rikollisia maahamme Schengen-sopimuksen turvin
Norjakin on mukana Schengenin sopimuksessa.Iso-
Britannia ja Irlanti eivät ole mukana siinä,
vaikka ovatkin EU-jäseniä.
-välttyisimme lähes ilmaisen viinan aiheuttamilta terveysongelmilta
Katsantokysymys.
"Luojan kiitos. Suomen markan historia ei ollut mitenkään kunniakas - pelkkiä devalvaatioita ja epävakaata korkopolitiikkaa."
Mitä tekemistä menneitten vuosikymmenten tempoilevalla rahapolitiikalla on sen rahapolitiikan kanssa, joka alkoi vuonna 92 kun pääsimme eroon kiinteistä valuuttakursseista ja vahvan markan politiikasta?
Onko EMU:n ulkopuolisten OECD-maiden rahapolitiikka mielestäsi jotenkin kunniatonta?
Muita vastauksiasi en viitsi edes kommentoida, koskapa ne eivät olleet mitään vastauksia, vaan väistelyä.
Tuskinpa kukaan pystyisi muuttamaan sinunkaan
kielteistä kantaasi EU:iin.
...ainakaan tähänastisilla argumenteilla. Ja kun tätä EU:n touhua seuraa ja vertailee itsenäisyytensä säilyttäneiden maiden elämän menoon, niin eipä ole pelkoa, että minusta EU:n kannattajaa ihan heti tulee.
...
valikoiden siihen nyt mitenkään kummemmin sitoutumatta niinkuin nyt minkä tahansa muunkin suhteen.
Suomella ei valitettavasti ole valtavia öljyvaro-
ja kuten Norjalla emme myöskään ole Roope Ankan
rahasäiliö kuten Sveitsi.
Sveitsin omaperäisen pankkisysteemin ja Norjan öljyvarojen olemassa olon toteaminen ei anna vastausta siihen kysymykseen, että mistä Norja ja Sveitsi ovat jääneet paitsi kun eivät liittyneet EU:hun.
Eikä yhtään selvemmäksi tullut myöskään se, että mitä hyötyä Suomelle on EU:sta ollut.
Norja kuuluu ETA:aan,Sveitsi ei.Eli puhutaanko
nyt siitä,että Suomen olisi tullut jäädä Sveitsin
tavoin kokonaan ETA:n ulkopuolelle?
Me emme voi tietää miten Suomen teollisuus tai
ulkomaiset sijoittajat olisivat käyttäytyneet
Suomen jättäytyessä ulkopuolelle Euroopan talous-
integraatiosta. Voi olla,että Suomen talouskehi-
tys ei olisi ollut niin voimakasta kuin se oli
90-luvulla.
Jos esim.Nokia olisi jäänyt Suomeen
tullimuurin taakse,voisi olla tilanne se että
Nokia olisi siirtänyt pääkonttorinsa pois
Suomesta. Tämä olisi saattanut olla worst case,
jos Suomi olisi hylännyt EU:n tai ETA:n jäsenyyden.
Oletko sinä todella noin tyhmä vai tekeydytkö sinä tyhmäksi ???
Kuka on sanonut, että meidän olisi pitänyt "jäädä" talousintegraation ulkopuolelle?
Talousintegraation ulkopuolelle hankkiutuminen olisi edellyttänyt vuoden 1974 alussa voimaan astuneen EFTA-sopimuksen irtisanomista, ja sellaista ei liene kukaan vaatinut.
Minä olen koko ajan puhunut poliittisen yhdentymisen uklopuolelle jäämisestä enkä taloudellisen.
"Jos esim. Nokia olisi jäänyt Suomeen tullimuurin taakse..."
Minkä tullimuurin? Oliko Nokia tullimuurin takana ennen EU:ta? Ovatko norjalaiset ja sveitsiläiset firmat tullimuurin takana?
Nokiankin kaukoidästä ostamat komponentit sen sijaan jäivät tullimuurin taakse EU:hun liittymisen myötä, joten se niistä tullimuureista.