Poliisi syötti likaisia alushousuja

Markku Salo uudessa kirjassaan " Varo narsistia" Kertoo sivulla 139 alkaen seuraavaa.

"eräässä toisessa jutussa päämieheni vastapuolena oli poliisi. Mies oli treenattu 120-kiloinen ja nainen puolet pienempi. Mies rankaisi ja alisti kumppaniaan sellaisin keinoin, ettei vammoista yleensä jäänyt jälkiä. Hän osasi jopa "retkahduttaa" uhrinsa niskat sekä tekemällä autolla äkkijarrutuksia että paljain käsin. Mies käytti myös seksuaalisesti väkivaltaa alistamisen keinona. Kun sekään ei riittänyt, hän tunki naisen suuhun likaiset alushousunsa ja eritteitään, virtsaa ja ulostetta"

Poliisi tuomittiin 6 pahoinpitelystä ja joutui olemaan muutaman kuukauden pois töistä. Minusta kyseinen poliisi olisi pitänyt erottaa poliisivoimista.
27855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

onneksi me markut ollaan kaikkien muitten yläpuolella ja me osataan ennustaa. haluisin vaan tietää mitä lääkettä sä käytät että osaat tunnistaa rikolliset poliisit. mä en tunnista korruptioo muista kun niistä pukumiehistä jotka seuraa joka paikaan. Ootko markku jo tutkinu mitä ne pukumiehet tekee. niillä on korrpuitioo joka pulella ja suomen salaiset poliisit on siinä mukana ja ne kuulee mitä sä puhut vaikka oisit yksin kotona.

Äänestä
  • ala-aste, että edes joku tolkku kirjoituksessa. Niitä akateemisiahan siellä ei ollutkaan?

    Äänestä

  • Pollari laiturilla kirjoitti:

    ala-aste, että edes joku tolkku kirjoituksessa. Niitä akateemisiahan siellä ei ollutkaan?

    Sä et näköjään ees osaa lukea??? Paljon selvempi juttu kun sun akateemisharha:)

    Äänestä

Käväisin tilaamassa kirjastosta tuon Markku Salon kirjan. Oli jo 11 tilaajaa ennen minua, joten kuumaa kamaa taitaa olla. Kirjakaupassa kirja on 15 euron kieppeillä. Asianajajan kirjoittama ja odotan, että löytyykö yhtään narsisti-asianajajaa. Voisi kertoa vähän kollegoistaankin.

Äänestä

"Hän osasi jopa "retkahduttaa" uhrinsa niskat sekä tekemällä autolla äkkijarrutuksia..."

Mahtoi olla melkoinen auto...
Mitkä renkaat mahtoivat olla? Saattaisi olla kysyntää kun tällaiset pito-ominaisuudet paljastuisivat laajemmalti.

Äänestä
  • Nämä veikkoset harrastavat myös talvirenkaiden palauttamisella kiusaamista Salon kokemusten mukaan yleisestikin. Tiedän tapauksen, jossa miehelle lopulta poliisit soittelivat kun mies ei suostunut kertomaan missä naisen talvirenkaat ovat. Mies kertoi sitten myös vääriä paikkoja, jonne nainen soitti, eikä niissä paikoissa renkaita ollutkaan. Kiusa se on pienikin kiusa, kun akka jättää taakseen.

    Äänestä

  • Renkaat myyty kirjoitti:

    Nämä veikkoset harrastavat myös talvirenkaiden palauttamisella kiusaamista Salon kokemusten mukaan yleisestikin. Tiedän tapauksen, jossa miehelle lopulta poliisit soittelivat kun mies ei suostunut kertomaan missä naisen talvirenkaat ovat. Mies kertoi sitten myös vääriä paikkoja, jonne nainen soitti, eikä niissä paikoissa renkaita ollutkaan. Kiusa se on pienikin kiusa, kun akka jättää taakseen.

    Kaikista oudointa on, että pahoinpitelystä tuomittu mies saa jatkaa poliisina.

    Tämä Markku Salon kertoma poliisi jatkaa häiriintyneenä poliisina työtään Varsinais-Suomessa.

    Salossahan kahta poliisia epäillään pahoinpitelystä samoin Itä-Suomessa. Suomessa poliisin hyveevä pidetään pahoinpitelyä.

    Suomessa poliisilaki lähtee jostain aivan muusta.

    Minun kunnioitus poliisia kohtaan on hyvin alhaalla. Poliisivoimissa rehottaa rikollisuus, johon ei puututa.

    Se ei ole sivistysvaltio n tunnumerkki, kun poliisi saa tehdä rikoksia eikä niihin puututa.

    Mikäs on Suomen poliisin potkimissaldo?

    Montako ihmistä poliisi pahoinpiteli viime yönä.? Montako tekaistua todistetta poliisi teki viime viikolla?

    Äänestä

  • Markku Ahdeoja kirjoitti:

    Miten niin ei puututa?

    Tämäkin poliisi sai tuomionsa. Salon poliisin pahoinpitelyepäilyt ovat tutkinnassa. Ei poliisejakaan tuomita ennen tutkinnan valmistumista. Vai pitäisikö sinun mielestäsi tuomita pelkän epäilyn perusteella?

    Jos sinulla on tietoja (ja todisteet) siitä että joku poliisi on tehnyt rikoksen niin viepä asia oikeuteen. Mutta kun sinulla ei edelleenkään ole. Ei, vaikka kuinka paljon vänkäät. Ainoa tuomittu olet sinä. Siis rikollinen.

    Äänestä

  • ei puututa? kirjoitti:

    silloin kun on pakottava syy. Jos vain jotenkin asia on muuten hoidettavissa, niin asia painetaan villaisella jo ennen tutkimista. Poliisit tekevät kaikkensa, jotta juttu vesittyisi jo alkuvaiheessa.

    Äänestä

  • mutta vain kirjoitti:

    Ja sunlaiset tekee kaikkensa että saatais koko virkakoneisto tukkoon turhalla paskanjauhannalla eikä tajuta että jotkut oikeasti tarvitsevat poliisia...Teillä mielenterveysongelmaisilla kun ei ikinä ole mitään syytä tehtailla ilmoituksia, mutta kun paskiainen sekopää saa sellasta päähänsä niin sehän tehdään vaikka mikä ois...Tappaisitte itsenne ja tekisitte kerrankin palveluksen yhteiskunnalle. Teitä mielisairaita ei tarvita maanpäällä, koska olette tosiaan vain rasite...

    Äänestä

  • ja tämä on faktaa... kirjoitti:

    poliisi joka ottaa "mielenterveysongemiensa" vuoksi kuukausia sairaslomaa. Sattumoisin ihmeparantuminen tapahtuu kunnes esitutkinta ja oikeudenkäynti pahoinpitelyistä ohi ja tuomio lainvoimainen. Menettelyllä vältetään nätisti palkaton viraltapidättäminen esitutkinnan ajaksi, joka normaalisti seuraisi rikoksesta epäiltyä poliisimiestä. Jos poliisi ehtii ottaa sairaslomaa ennen kuin esimies antaa tiedoksi viraltapidättämisen, sairaslomalaista ei voida pidättää viralta. Samaan aikaan poliisimies käy työpaikallaan, poliisien saunailloissa ja risteilyillä. Ja sitä perseen nuolemisen määrää ja loistavaa kykyä tekeytyä itse uhriksi!

    "Ainoa tuomittu olet sinä. Siis rikollinen". Loogisesti ajateltuna tuomittu poliisikin on rikollinen. Meillä on siis rikollisiakin turvaamassa yhteiskuntajärjestystämme. Turvallista joulua!

    Äänestä

  • ja tämä on faktaa... kirjoitti:

    Ja sunlaiset tekee kaikkensa että saatais koko virkakoneisto tukkoon turhalla paskanjauhannalla eikä tajuta että jotkut oikeasti tarvitsevat poliisia...Teillä mielenterveysongelmaisilla kun ei ikinä ole mitään syytä tehtailla ilmoituksia, mutta kun paskiainen sekopää saa sellasta päähänsä niin sehän tehdään vaikka mikä ois...Tappaisitte itsenne ja tekisitte kerrankin palveluksen yhteiskunnalle. Teitä mielisairaita ei tarvita maanpäällä, koska olette tosiaan vain rasite...

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    Äänestä

  • mutta vain kirjoitti:

    silloin kun on pakottava syy. Jos vain jotenkin asia on muuten hoidettavissa, niin asia painetaan villaisella jo ennen tutkimista. Poliisit tekevät kaikkensa, jotta juttu vesittyisi jo alkuvaiheessa.

    Mikä oli se pakottava syy tässä puheena olevassa tapauksessa?

    Äänestä

  • Renkaat myyty kirjoitti:

    Nämä veikkoset harrastavat myös talvirenkaiden palauttamisella kiusaamista Salon kokemusten mukaan yleisestikin. Tiedän tapauksen, jossa miehelle lopulta poliisit soittelivat kun mies ei suostunut kertomaan missä naisen talvirenkaat ovat. Mies kertoi sitten myös vääriä paikkoja, jonne nainen soitti, eikä niissä paikoissa renkaita ollutkaan. Kiusa se on pienikin kiusa, kun akka jättää taakseen.

    Jos kirja sisältää samanlaista asiaa kuin tämä viestisi niin melkoista moskaa on...f

    Äänestä

  • dsvre kirjoitti:

    Jos kirja sisältää samanlaista asiaa kuin tämä viestisi niin melkoista moskaa on...f

    Pakottamistarve johtuu taas esim. mahan laittamisesta? Onko peräti RIKOS? Joka taas lähtee, vain aidolla painijalla ja on korjattavissa. Lapsettomuus on rikos, joka johtuu solariksen häiriöstä, joka on mahdollinen esim. Ratsastuksessa, painissa, kamppailulajeissa sekä uinnissa. ----> Rangaistusmenettelyn käyttökö?

    Meillä on käytössä sellainen homma, joka tuntuu hyvältä myös lapsista eikä aiheuta harlekiinihahmon riittämättömyyden tunteita. Turha siitä nyt on ainakaan hernettä nenäänsä vetään.

    Äänestä

  • pakottava syy? kirjoitti:

    Mikä oli se pakottava syy tässä puheena olevassa tapauksessa?

    pahoinpitelylle. Ilmeisesti poliisi ei saanut pelottelulla ja uhkailulla todistajaa hiljaiseksi, joten oli pakko ryhtyä tutkimaan.

    Äänestä

  • joku todistaja kirjoitti:

    pahoinpitelylle. Ilmeisesti poliisi ei saanut pelottelulla ja uhkailulla todistajaa hiljaiseksi, joten oli pakko ryhtyä tutkimaan.

    No sehän onkin ollut hyvä ja pakottava syy tähän jossain muualla aikaisemmin tapahtuneen asian tutkimiseen. Kiva kun kerroit!

    Äänestä

  • hyvä veli kirjoitti:

    poliisi joka ottaa "mielenterveysongemiensa" vuoksi kuukausia sairaslomaa. Sattumoisin ihmeparantuminen tapahtuu kunnes esitutkinta ja oikeudenkäynti pahoinpitelyistä ohi ja tuomio lainvoimainen. Menettelyllä vältetään nätisti palkaton viraltapidättäminen esitutkinnan ajaksi, joka normaalisti seuraisi rikoksesta epäiltyä poliisimiestä. Jos poliisi ehtii ottaa sairaslomaa ennen kuin esimies antaa tiedoksi viraltapidättämisen, sairaslomalaista ei voida pidättää viralta. Samaan aikaan poliisimies käy työpaikallaan, poliisien saunailloissa ja risteilyillä. Ja sitä perseen nuolemisen määrää ja loistavaa kykyä tekeytyä itse uhriksi!

    Kuuleppas tunnen rehellisiä ja kunnollisia poliiseja ja niitä yhtä lailla kyrpii alkoholisti, rattijuoppo tai vaimonhakkaaja virkaveljensä, jotka pilaavat muidenkin maineen kun törttöilyt julkisuuteen livahtaa. Kun poliisin tekemä rikos menee tutkintaan, niin hyvä poliisihan sen pahan poliisin panee vastaamaan teoistaan. Kukas sen alkometripillin poliisin suuhun pistää, tai kuka kuulustelee vittumaisen ruman huorakkansa pieksänyttä, kuka toimittaa hoitoon alkoholisoituneen poliisin? Kyllä se on toinen poliisi, joka tekee työnsä, vaikka ikävän, ammattitaidolla. Markulle vaan terveisiä, että hyviä poliiseja on suurin osa. Kaikissa ammateissa varmaan löytyy mätämunia pilaamaan ammattikunnan mainetta, papeista piispoihin, terveydenhuollosta puhumattakaan. Yhtä lailla ne on tärkeitä virkoja kuten poliisin virka.

    Äänestä

  • osuneen !!! kirjoitti:

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    sua ja syötän likaisia alushousuja. Se sattuu, mul on iso toisin kuin sulla pelle

    Äänestä

  • hyvä veli kirjoitti:

    poliisi joka ottaa "mielenterveysongemiensa" vuoksi kuukausia sairaslomaa. Sattumoisin ihmeparantuminen tapahtuu kunnes esitutkinta ja oikeudenkäynti pahoinpitelyistä ohi ja tuomio lainvoimainen. Menettelyllä vältetään nätisti palkaton viraltapidättäminen esitutkinnan ajaksi, joka normaalisti seuraisi rikoksesta epäiltyä poliisimiestä. Jos poliisi ehtii ottaa sairaslomaa ennen kuin esimies antaa tiedoksi viraltapidättämisen, sairaslomalaista ei voida pidättää viralta. Samaan aikaan poliisimies käy työpaikallaan, poliisien saunailloissa ja risteilyillä. Ja sitä perseen nuolemisen määrää ja loistavaa kykyä tekeytyä itse uhriksi!

    Osaa ottaa sairaslomaa. Menettelyllä vältetään nätisti palkaton viraltapidättäminen esitutkinnan ajaksi, joka normaalisti seuraisi rikoksesta epäiltyä poliisimiestä. Jos poliisi ehtii ottaa sairaslomaa ennen kuin esimies antaa tiedoksi viraltapidättämisen, sairaslomalaista ei voida pidättää viralta.

    Äänestä

  • Minrvä kirjoitti:

    Pakottamistarve johtuu taas esim. mahan laittamisesta? Onko peräti RIKOS? Joka taas lähtee, vain aidolla painijalla ja on korjattavissa. Lapsettomuus on rikos, joka johtuu solariksen häiriöstä, joka on mahdollinen esim. Ratsastuksessa, painissa, kamppailulajeissa sekä uinnissa. ----> Rangaistusmenettelyn käyttökö?

    Meillä on käytössä sellainen homma, joka tuntuu hyvältä myös lapsista eikä aiheuta harlekiinihahmon riittämättömyyden tunteita. Turha siitä nyt on ainakaan hernettä nenäänsä vetään.

    on toistaiseksi koko ketjun kummallisin kirjoitus. Koko kirjoituksessa ei ole lauseenkaan verran oikean asian häivääkään. Iso osa ei ole edes järkeviä lauseita.
    Esimerkiksi:

    "Pakottamistarve johtuu taas esim. mahan laittamisesta?"

    tai

    "Joka taas lähtee, vain aidolla painijalla ja on korjattavissa. "

    Ihme avokkeja tännekin taas on eksynyt...

    Äänestä

  • hyvä veli kirjoitti:

    poliisi joka ottaa "mielenterveysongemiensa" vuoksi kuukausia sairaslomaa. Sattumoisin ihmeparantuminen tapahtuu kunnes esitutkinta ja oikeudenkäynti pahoinpitelyistä ohi ja tuomio lainvoimainen. Menettelyllä vältetään nätisti palkaton viraltapidättäminen esitutkinnan ajaksi, joka normaalisti seuraisi rikoksesta epäiltyä poliisimiestä. Jos poliisi ehtii ottaa sairaslomaa ennen kuin esimies antaa tiedoksi viraltapidättämisen, sairaslomalaista ei voida pidättää viralta. Samaan aikaan poliisimies käy työpaikallaan, poliisien saunailloissa ja risteilyillä. Ja sitä perseen nuolemisen määrää ja loistavaa kykyä tekeytyä itse uhriksi!

    Ennen varmaksi tiedoksi julistamista kannattaa tutustua mitä laki sanoo asiasta.

    Virasta pidätetään / voidaan pidättää muunmuassa mikäli:
    -oletetaan, että asianomainen aikoo tuhota todistusaineistoa / vast.
    -oletetaan, että asianomainen jatkaa samaa toimintaa jota esitutkinta koskee

    Eihän mistään ammattiryhmästä heitetä ulos jos joku esittää syytöksen. Tutkinnan ja oikeuden jälkeen voidaan tehdä päätöksiä.

    Varmoja tietoja tuntuu olevan ihmisillä.

    Eipä muuten virkamies saa palkkaansa takautuvastikaan ajalta jolloin on pidätettynä virasta vaikka asia osoittautuisi aiheettomaksi. Että silleen.

    Äänestä

naisparka

Äänestä
  • Taas näitä väärinkäsityksiä. Miespoliisihan on vain ollut laittavinaan likaiset alushousunsa pesukoneeseen, vahingossa lipsahtanut naisen suuhun, naisen kielihän tunnetusti liikkuu kuin pesukoneen rumpu ja puhdasta jälkeä syntyy silloin myös jarrutusraidoista ja urean haju lähtee kusipäisenkin poliisin alushousuista. Kiinnostaisi vain tietää onko tämä nainen niitä jotka kaikki väärinkäsitykset ja vahingot anteeksi antaa ja edelleen pyykkää poliisisankarinsa alushousuja kun hellan ja nyrkin välistä ehtii.

    Äänestä

Toi sun idolishan on tunnettu mielenterveyspotilas joka kirjottelee fiktiivisiä kertomuksiaan toisille sekopäille...ja sä otat ne TODESTA!!!! HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAH

Äänestä

wervbtinymui,k

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Markku Ahdeoja kirjoitti:

Markku Salo uudessa kirjassaan " Varo narsistia" Kertoo sivulla 139 alkaen seuraavaa.

"eräässä toisessa jutussa päämieheni vastapuolena oli poliisi. Mies oli treenattu 120-kiloinen ja nainen puolet pienempi. Mies rankaisi ja alisti kumppaniaan sellaisin keinoin, ettei vammoista yleensä jäänyt jälkiä. Hän osasi jopa "retkahduttaa" uhrinsa niskat sekä tekemällä autolla äkkijarrutuksia että paljain käsin. Mies käytti myös seksuaalisesti väkivaltaa alistamisen keinona. Kun sekään ei riittänyt, hän tunki naisen suuhun likaiset alushousunsa ja eritteitään, virtsaa ja ulostetta"

Poliisi tuomittiin 6 pahoinpitelystä ja joutui olemaan muutaman kuukauden pois töistä. Minusta kyseinen poliisi olisi pitänyt erottaa poliisivoimista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu