"Kuittia ängetään mukaan siksi, että on pakko. Entisellä työpaikalla minulle huudettiin, jos en antanut kuittia, vaikka asiakas olisi sanonut, ettei halua kuittia. Kuitti pitää vähintäänkin laskea myyntitiskille ja heittää pois, kun asiakas on vasta lähtenyt. Joissain paikoissa kuitin saa heittää heti roskiin, mutta kaikissa tosiaan ei saa. Siinä on joku sellainen juttu, että kaupalle voi tulla ongelmia, jos vaikka joku valittaa korkeammalle taholle siitä, ettei kaupassa tarjota kuitteja. Se, ettei kuittia tarjota, voi kuulemma tarkoittaa sitä, että kauppa voi vaikka tahallaan veloittaa tuotteista liikaa."
Lainasin toisesta ketjusta edellisen virkkeen ja kysyisinkin kenelle valitan kun kauppias itse kassalla ollessaan pimittää aina kuitin? Maksan useimmiten pankkikortilla tupakka-askin, joskus myös muutaman ruokatuotteen, en siis kassikaupalla tavaraa. Joka ikinen kerta kuittini jää kuittirullaan eikä kauppias tee elettäkään antaakseen sen, pelkän pankkikortin vain. Muutaman kerran olen mulkaissut ja varta vasten pyytänyt kuittia mutten aina viitsisi kiukutella siellä kun ei näytä perille menevän?
Kyseessä on Keskon alainen K-Market Neste Liikenneasema
Kenelle voi valittaa jos ei tarjota kuittia?
9
2155
Vastaukset
- vieras.
Eikös niilläkin ole joku pääkonttori? Jos vaikka sieltä kyselet.
- Ville Ville
Onko vaikeaa kysyä "Saanko kuitin?"
Ihmiset on nykyään jotenkin vieraantuneita todellisuudesta. - ....................
Totta. Ihan oikeasti PYYDÄ ITSE, että SAANKO KUITIN?
Itse olen ollut kassalla töissä ja ihan työn nopeuden optimoimiseksi jätin joskus repimättä kuitin. Siinä työssä väkisinkin oppii sellaiset jutut, että kuinka nopeuttaa työskentelyään.
Tämä aloitus oli taas sellaisia, että lue minun ajatukseni, koska en kykene ilmaisemaan itseäni normaalisti....
Taas tällainen yleinen kommentti siitä, että hoitakaa ne asiat paikan päällä älkääkö supisko selän takana.- dsgdfsgdffddf
eipä se kuitin repäisy nyt kovin paljoa vie lisää työaikaa, miksi et voi kysyä otatko kuittia jos et halua kättäsi turhaan rasittaa niinkin kamalan rasittavalla liikkeellä kuin repäisy koneesta??
itse olen kassalla töissä ja useimmiten lykkään kuitin aina mukaan, varsinkin jos on tuntematon asiakas(pikku kaupassa töissä, muistan jo ketkä ei halua kuittia, silti heiltäkin välillä kysyn ottaako kuittia) tai jos on isommatkin ostokset niin kuittia lykkään. ei se nyt paljoa vaadi sitä kuittia repästä. jos asiakas maksaa käteisellä, niin siinä kuitin repäsyssä kestää max yhtä kauan kuin toisella kädellä törkkäät kassakoneen kiinni.
silti, jos asiakas ei saa kuittia niin arvon asiakas voi ihan itsekkin pyytää sitä kuittia ja samoin myyjäkin voi avata suunsa ja kysyä ottaako kuittia jos ei niistä halua muuten luopua.
ja asiakkaat: jos haluatte sen kuitin, niin älkää nyt hyvät ihmiset karatko sinne kassapäätyyn heti maksun jälkeen(korttimaksu)!! ja sama jos maksat käteisellä eikä ole tasaraha niin voisitteko nyt pysyä siinä kassan edessä odottamassa että saat rahaa takaisin! siinä alkaa myyjän selkä sanoa sopimusta irti kun joka toinen karkaa sinne kassapäätyyn heti maksun jälkeen ja sitten myyjän pitäisi kurkotella ja venyä pöydän päällä että saa annettua kuitin/rahat takaisin asiakkaalle. ja kun annat rahaa maksua varten tai otat takaisin rahaa niin sitä kättä voi liikuttaa pikkasen lähemmäks myyjää, jos et ole huomannut, niin myyjän ja asiakkaan välissä on kassahihnaa, kassakone ja vielä kassapöytä jossa voi mm allekirjoitukset hoitaa ja tämä kassapöytä on myös usein hieman korkea jotta se olisi asiakkaalle sopivalla korkeudella niin me nyt ei vaan olla mitään kumia joka venyy miten pitkälle tahansa. joten älä ihmettele ja vedä hernettä nenääsi jos et viitsi kättäsi tuoda lähemmäs ja lasken rahasi/kuittisi kassapöydälle.
meni hieman valituksen piiriin mutta kaikki asiakkaat ei oikeasti ajattele että siinä meidän välissä on muutakin kuin ilmaa. ja me ei venytä niinkuin kumi minnekkään parin metrin päähän, ei kunnolla edes metrin päähän.
suunsa saa avata niin kassamyyjä kuin asiakaskin. ja itse olen ystävälliseen sävyyn pyytänyt siirtämään kättään hieman lähemmäs mutta yleensä menee kuuroille korville noi pyynnöt.
kassamyyjä kiittää ja kuittaa
- Ihan vaan vinkkinä
Monessako "karvakäsipizzeriassa" muuten jääkään kuitti saamatta.... suosittelen seuraamaan sitä kassakoneen näyttötaulua (mikäli se edes on asiakkaalle näkyvissä), aika jännästi varsin monessa paikassa siinä on ensin summa X ja sitten yhtäkkiä maksun suorituksen yhteydessä se näyttääkin nollaa.....
- kärpänenvaihärkänen
Hohhoijaa. Tässä jälleen yksi turhanpäiväinen asia murehdittavaksi. Elämässä on niin paljon muutakin mietittävää.
No, tässäpä kuitenkin minun mielipiteeni asiasta.
Se ostokuitti kuuluu asiakkaalle. Näin ollen on myyjä voi antaa sen kuitin automaattisesti jokaiselle asiakkaalle. Asiakas voi tietysti kieltäytyä ottamasta kuittia vastaan ja se on ihan hänen oma asiansa. Toinen vaihtoehto on, että myyjä kysyy, haluaako asiakas kuittia, koska aika moni ei halua, tämä kysymys saattaa säästää aikaa ja paperia. Myyjän tehtävä on antaa/tarjota kuittia. Asiakkaan ei tarvitse ärsyyntyä asian kysymisestä, sanat eivät maksa mitään.
Myyjäkin on vain ihminen, joten joskus kiireessä kuitti saattaa jäädä vahingossa antamatta, tällöin asiakas voi mielestäni avata suunsa ja pyytää kuitin-ei ole vaikea asia.
Sitten on asia erikseen, mikäli jossakin paikassa kuittia ei anneta koskaan, edes pyynnöstä. Tämä ei mielestäni ole missään sallittua, jolloin tietysti asiakas saa valittaa asiasta ylemmälle taholle...- jees...
"Se ostokuitti kuuluu asiakkaalle. Näin ollen on myyjä voi antaa sen kuitin automaattisesti jokaiselle asiakkaalle. Asiakas voi tietysti kieltäytyä ottamasta kuittia vastaan ja se on ihan hänen oma asiansa. Toinen vaihtoehto on, että myyjä kysyy, haluaako asiakas kuittia, koska aika moni ei halua, tämä kysymys saattaa säästää aikaa ja paperia."
Itse suosin tuota, että kysyn haluaako asiakas kuitin. Siis jos ei ole joku vakkari, josta tiedän että haluaa kuitin tai muuten vain on sen näköinen, että haluaa sen. Hyvin toimii. Kun sitten taas jos sen lykkäisi automaattisesti jokaiselle, kassapäätyä ja sen ympäristön lattiaa saisi vähän väliä olla siivoamassa niistä jätetyistä kuiteista...roskis kuitenkin ihan siinä vieressä, mutta silti sen on ihan käsittämättömän hankala saada se paperinpala sinne. Näyttääpähän vähän siistimmältä. - Ei millään kuittia
jees... kirjoitti:
"Se ostokuitti kuuluu asiakkaalle. Näin ollen on myyjä voi antaa sen kuitin automaattisesti jokaiselle asiakkaalle. Asiakas voi tietysti kieltäytyä ottamasta kuittia vastaan ja se on ihan hänen oma asiansa. Toinen vaihtoehto on, että myyjä kysyy, haluaako asiakas kuittia, koska aika moni ei halua, tämä kysymys saattaa säästää aikaa ja paperia."
Itse suosin tuota, että kysyn haluaako asiakas kuitin. Siis jos ei ole joku vakkari, josta tiedän että haluaa kuitin tai muuten vain on sen näköinen, että haluaa sen. Hyvin toimii. Kun sitten taas jos sen lykkäisi automaattisesti jokaiselle, kassapäätyä ja sen ympäristön lattiaa saisi vähän väliä olla siivoamassa niistä jätetyistä kuiteista...roskis kuitenkin ihan siinä vieressä, mutta silti sen on ihan käsittämättömän hankala saada se paperinpala sinne. Näyttääpähän vähän siistimmältä.Maksoimme luottokortilla Matkahuollon asiamiespisteessä tulleen paketin rahteineen yli 200€ Kemiössä. Kauppias ei suostunut antamaan kuittia maksusta useasta pyynnöstä huolimatta. Mitä teen?
- valivali_joo
Minua myös kiinnostaa tämän keskusteluketjun otsikko "Kenelle voi valittaa jos ei tarjota kuittia?" Siihenhän tämä keskusteluketju ei ole vielä vastannut.
Oma tarinani:
Aloin viime vuoden lopulla seuraamaan budjetilla, mihin rahat menevät. Tähän välttämätön työkalu on juurikin nuo kuitit. Viime vuonna silloin tällöin sattui käymään siten, että unohdin pyytää kuitin ja jälkikäteen budjetin selvittely olikin vaikeaa koska ei ollut todistetta mitä oli ostanut..... Tietenkin harmitti, mutta oma moka kun olin unohtanut pyytää kuitin.......
NO. Vuodenvaihteen tienoilla lähes jokaisessa lehdessä oli uutinen, jotta tulee kuittipakko --> MYYJÄN ON _PAKKO_ TARJOTA KUITTIA. Olin erittäin erittäin ERITTÄIN iloinen ja helpottunut! Tiesin että nyt budjetin seuraaminen helpottuu kun en enää itse voi unohtaa kuitin pyyntöä, kun kuitin tarjoaminen tulee myyjältä! JESSSS! Omalla kohdallani ei väliä miksi tuo lakimuutos tuli, mutta tulipahan kuitenkin! Laki joka helpottaa ainakin minun elämääni! Jos jossain vaiheessa päätän etten halua enää näin tarkasti seurata kulujani, ei minun tarvitse ottaa kuittia vastaan. IHANATA.
No mitä on vuoden vaihteen jälkeen ollut todellisuus. Useamman kerran viikossa - riippumatta siitä onko kyseessä pieni liike tai iso kauppaketju joudun vieläkin erikseen pyytämään kuittia. Nyt ei ole kyseessä tilanne, että kiirehtisin pois kassalta tms.... nyt minulle on jäänyt jo muistiin että haluan kuitin. Jään ostotapahtuman jälkeen kassalle. Jään tuijottamaan myyjää. Jossain vaiheessa hän huomaa ja tuijottaa takaisin. Sitten sanon että haluaisin kuitin. Itselleni tulee olo, että olen huono asiakas. MIKSI? Koska olen myös saanut sellaista tuhahtelua sekä sitä että joudutaan kassasta etsimään tapahtuma ja tulostamaan erikseen kuitti. No ANTEEKSI ETTÄ OLEN OLEMASSA :(
Käyttäydyn näin pelkästään siksi, koska luin useammasta eri lähteestä uutisen, että vuoden vaihteen jälkeen myyjän LAIN MUKAAN tulee TARJOTA kuittia. MINKÄ takia minä joudun sitä erikseen pyytämään vaikka näin ei pitäisi olla??? Ja tuntuu että nyt joudun vielä erikseen kärsimään siitä että pyydän kuittia.
Esimerkkinä eilinen. Voin kertoa että en olisi saanut Hesburgerista kuittia ellen erikseen olisi pyytänyt. Myyjä joutui kuitin naputtelemaan erikseen ulos kassakoneesta. Toisessa paikassa jouduin myös kysymään kuittia ja tuhahdellen kassatyttö joutui taas painelemaan useaa nappia ja etsimään kassasta ostotapahtumani jotta sai sen tulostettua. Lisäksi en saanut lähipubista kuittia, en kehdannut siinä tilanteessa edes kysyä koska kassajätkillä oli kiire ja olivat karanneet palvelemaan jo muita asiakkaita.
Tästä voidaankin palata siihen, että tämän viestiketjun otsikko on "Kenelle voi valittaa jos ei tarjota kuittia?" Luin, että joku virasto tekee silloin tällöin jotain testiostoja ja katsoo tarjotaanko kuittia. He eivät varmastikaan joka ikistä putiikkia käy läpi? Mitä asialle tulisi tehdä? Nyt firmat rikkovat lakia. Ja minua vituttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391