Järkyttynyt poliisin toiminnasta

Meiltä varastettiin omaisuutta. Poliisi ei lähde tutkimaan.

Pakko laittaa kantelu poliisin toiminnasta Euroopan ihmistuomioistuimeen.
12591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Meiltä varastettiin autokatoksesta mopo.
Ilmoitin heti varkaudesta poliisille, oli ilta ja viikonloppu.
Mitään toimia poliisin taholta ei tapahtunut.

Saimme vihjeen moposta ja mopovarkaasta joka ajeli sillä.
Menimme paikalle ja saimme mopovarkaan kiinni.
Soitin heti poliisit paikalle.
Kesti yli pari tuntia ennenkuin poliisi tuli.
He kyllä soittivat välillä että vieläkö varas on paikalla.
Ilmeisesti toivoivat että varas olisi pitkään odotteluun kyllästyneenä lähtenyt,
eikä heidän tarvitsisi edes tulla paikalle?

Kyseessä oli nuori mies, jota emme olisi millään voineet "väkisin" pidellä rikospaikalla,
vasten hänen tahtoaan. Meidän onni että kyseessä oli "rehti"varas, joka jaksoi odotella poliisia myöhään yöhön saakka.

Poliisin vihdoin tultua paikalle, meidän piti vakuutella ja todistella poliisille että kyseessä on meidän varastettu mopo, vaikka mopovaras ei edes koittanut väittää mopon olevan hänen. Vihdoin viimein poliisi uskoi että mopo on todellakin meidän omaisuuttamme, koska runkonumerot täsmäsivät. Mitä jos kyseessä olisi ollut sellainen tavara jossa ei ole minkäänlaista tunnistetta? Varas olisi todennäköisesti saanut lähteä varastamansa tavaran kanssa?

Tuli tunne että poliisi on rikollisen puolella, eikä uhrin?

Äänestä
  • sinullahan ei ole mitään aavistusta siitä, miksi poliisi ei tullut autokatokseenne ja miksi sen tuleminen kesti kauan jälkimmäisellä kerralla. Silti syyttelet.

    Mitä sen poliisin olisi siellä autokatoksessa pitänyt tehdä? Meinaatko, että CSI-ryhmä olisi tullut ottamaan DNA-näytteitä ja sormenjälkiä, sekä ja päättelemään mopon renkaanjäljistä varkaan ikä, pituus, paino, sukupuolinen suuntautuneisuus ja päänympärys?
    Noita mopo-/polkupyörävarkauksia nyt vaan tapahtuu sillä tahdilla, että poliisi on voimaton tekemään paljon muuta kuin kirjaamaan ja koittamaan saada tekijä/mopo kiinni normaalin toimintansa yhteydessä.
    Vai meinaatko, että kun poliisilla on muutekin viikonloppuiltaisin kaksinumeroinen luku kiireellisempiä keikkoja piikissä niin sinun mopovarkauttasi tullaan tutkimaan ensimmäisenä pillit päällä.

    Mitä tulee toiseen tapaukseen niin viittaan ensimmäiseen. Jos poliisipartiolla on kiireisenä aikana lähemmäs sata keikkaa työvuoron aikana niin jääpi tämmöinen mopovarkaus vähän toiselle sijalle.
    Veikkaan, että tulivat niin nopeasti kuin keikkaruuhkalta kerkisivät, tilanne kuitenkin oli kertomasi mukaan rauhallinen ja varmasti saman kerroit hätäkeskukseen kun sinne soitit. Siellä päättivät laittaa jonossa vähän peremmälle. Ei se ole edes poliisin vika. Poliisithan päinvastoin soittelivat ja kyselivät tilanteesta välillä.

    Ja totta ihmeessä poliisin piti varmistua siitä kenen mopo on kyseessä. Ei se riitä, että varas tunnustaa, että mopo ei ole hänen. Pitää varmistua siitä, että se on teidän. Kaikenlaisia venkuloita on tämä maailma täynnä.

    Lopuksi: Miksi ihmeessä itket? Omalla sinällään kiitettävällä kansalaisaktiivisuudellasi poliisin avustuksella sait omaisuutesi takaisin. Ehkä opit laittamaan moposi paremmin talteen. Autokatoksista/pihoista noita kun vaan katoaa joka päivä.
    Jos olet sitä mieltä, että poliisi ei ehdi riittävästi puuttua tällaisiin tapauksiin niin siihen et voi vaikuttaa kuin äänestämällä. Ei se kenttäpoliisi itse päätä resurssejaan, vaan päättäjät, joilla on "tärkeämpiä" kohteita mietittävänään.

    Aloittajalle nyt ei viitsi edes kommentoida. Jos haluaa asiallista keskustelua niin vähän enemmän tietoa pitää tapauksestaan antaa.

    Äänestä

  • wertyt5e kirjoitti:

    sinullahan ei ole mitään aavistusta siitä, miksi poliisi ei tullut autokatokseenne ja miksi sen tuleminen kesti kauan jälkimmäisellä kerralla. Silti syyttelet.

    "miksi poliisi ei tullut autokatokseenne"

    En edes kuvitellut poliisin tulevan tutkimaan rikosta.
    Tästä syystä kuvasin itse paikalta löytämäni jäljet,
    jotta mikäli jostain ihmeen onnenpotkusta rikollinen saadaan oikeuteen saakka,
    hänet myös tuomitaan. Näin kävikin, tosin ei poliisin ansiosta, vaan oman aktiivisuuteni.

    Täytyykö kansalaisen nykyään itse selvittää häneen kohdistuneet rikokset,
    jotta saisi oikeutta ja rikollinen rangaistuksen?

    "poliisi on voimaton tekemään paljon muuta kuin kirjaamaan"

    Olen huomannut.
    Siksi ihmettelenkin että kun minä itse teen poliisin työt
    (rikoksen selvitystyön sekä rikollisen kiinnioton)
    niin luulisi poliisin sentään viitsivän vaivatua paikalle?

    "totta ihmeessä poliisin piti varmistua siitä kenen mopo on kyseessä"

    Ymmärrän tämän, mutta jos poliisin oletus on ettei varastetusta moposta ilmoituksen tehnyttä uskota ennenkuin hän toisin todistaa, on systeemissä jotain vikaa. Miksi joku leikillään tekisi tälläisiä ilmoituksia ja joutuisi itse vaikeuksiin?

    "Pitää varmistua siitä, että se on teidän."

    Helpostihan poliisi sen pystyi varmistamaan rekisteristään. Olisi voinut tarkistaa sen ensin ennenkuin alkaa epäillä rikoksesta ilmoittanutta. Ymmärrän kyllä että poliisia otti päähän että "kansalainen" oli hoitanut poliisille kuuluneen homman? Tai tosisaalta en kyllä ymmärrä, poliisinhan pitäisi olla kiitollinen siitä että joku muu tekee heidän hommansa?

    Täytyisikö Suomeen perustaa katupartioita jotka ottavat hoitaakseen poliisille kuuluvia tehtäviä, joihin poliisilla ei riitä resursit?

    Äänestä

  • Kansalais"aktivisti" kirjoitti:

    Täytyy olla aika tyhmä kuvitellakseen ettei poliisilla ole muuta tehtävää kuin kytätä jonkun idiootin kehitysvammaisen mopon kohtaloa!!!!! Et kai sä pelle luule, että ketään muutakaan kiinnostaa vaikka sut ois puukotettu hengiltä sen mopos viereen:) hahahahahahahahah...perkele että Suomi elättääkin tollasia turhia paskoja....

    Äänestä

  • siis ootko tosissas? kirjoitti:

    Täytyy olla aika tyhmä kuvitellakseen ettei poliisilla ole muuta tehtävää kuin kytätä jonkun idiootin kehitysvammaisen mopon kohtaloa!!!!! Et kai sä pelle luule, että ketään muutakaan kiinnostaa vaikka sut ois puukotettu hengiltä sen mopos viereen:) hahahahahahahahah...perkele että Suomi elättääkin tollasia turhia paskoja....

    "ketään muutakaan kiinnostaa vaikka sut ois puukotettu hengiltä"

    Ei ketään kiinnostakaan. Sehän tässä onkin ongelmana ettei ketään kiinnosta vaikka kuinka paljon rikoksia tapahtuu.

    Jopa erittäin vakavat pahoinpitelyt, poliisi kirjaa "lieviksi" jottei rikosta tarvitse viedä eteenpäin.

    Äänestä

  • Kansalais"aktivisti" kirjoitti:

    "miksi poliisi ei tullut autokatokseenne"

    En edes kuvitellut poliisin tulevan tutkimaan rikosta.
    Tästä syystä kuvasin itse paikalta löytämäni jäljet,
    jotta mikäli jostain ihmeen onnenpotkusta rikollinen saadaan oikeuteen saakka,
    hänet myös tuomitaan. Näin kävikin, tosin ei poliisin ansiosta, vaan oman aktiivisuuteni.

    Täytyykö kansalaisen nykyään itse selvittää häneen kohdistuneet rikokset,
    jotta saisi oikeutta ja rikollinen rangaistuksen?

    "poliisi on voimaton tekemään paljon muuta kuin kirjaamaan"

    Olen huomannut.
    Siksi ihmettelenkin että kun minä itse teen poliisin työt
    (rikoksen selvitystyön sekä rikollisen kiinnioton)
    niin luulisi poliisin sentään viitsivän vaivatua paikalle?

    "totta ihmeessä poliisin piti varmistua siitä kenen mopo on kyseessä"

    Ymmärrän tämän, mutta jos poliisin oletus on ettei varastetusta moposta ilmoituksen tehnyttä uskota ennenkuin hän toisin todistaa, on systeemissä jotain vikaa. Miksi joku leikillään tekisi tälläisiä ilmoituksia ja joutuisi itse vaikeuksiin?

    "Pitää varmistua siitä, että se on teidän."

    Helpostihan poliisi sen pystyi varmistamaan rekisteristään. Olisi voinut tarkistaa sen ensin ennenkuin alkaa epäillä rikoksesta ilmoittanutta. Ymmärrän kyllä että poliisia otti päähän että "kansalainen" oli hoitanut poliisille kuuluneen homman? Tai tosisaalta en kyllä ymmärrä, poliisinhan pitäisi olla kiitollinen siitä että joku muu tekee heidän hommansa?

    Täytyisikö Suomeen perustaa katupartioita jotka ottavat hoitaakseen poliisille kuuluvia tehtäviä, joihin poliisilla ei riitä resursit?

    "Täytyykö kansalaisen nykyään itse selvittää häneen kohdistuneet rikokset,
    jotta saisi oikeutta ja rikollinen rangaistuksen?"
    Tällaisissa pikkujutuissa, joita tulee useita päivässä valitettavasti kyllä. Mutta tästä et voi syyttää poliisia. Se tekee sen minkä resursseiltaan voi, ja tällaiset pikkujutut, joita kasaantuu iso pino viikossa ei voikaan saada sitä huomiota, mitä on annettava oikeasti vakavammille tapauksille. Nämä jäävät sellaisiksi, että pidetään mielessä ja jos satutaan tapaamaan niin puututaan.

    "Olen huomannut.
    Siksi ihmettelenkin että kun minä itse teen poliisin työt
    (rikoksen selvitystyön sekä rikollisen kiinnioton)
    niin luulisi poliisin sentään viitsivän vaivatua paikalle?"

    No poliisihan vaivautui paikalle. Heti kun keikkaruuhkaltaan kerkisi. Siis sinne paikalle, jossa saitte varkaan kiinni. Siellä katoksella ei poliisilla olisi ollut mitään tekemistä.
    Vai mitä semmoisia merkkejä autokatokselta tallensit, jotka johtivat tuomioon? Eikö tuomioon johtanut se, kun saitte tekijän kiinni mopon päältä?
    Ei Suomessa edelleenkään mikään CSI-ryhmä tule tällaisia juttuja tutkimaan. Ei muuten edes TV:ssä...

    "Ymmärrän tämän, mutta jos poliisin oletus on ettei varastetusta moposta ilmoituksen tehnyttä uskota ennenkuin hän toisin todistaa..." jne.
    Tähän on paha sanoa mitään, kun on vain sinun ylimalkainen kuvauksesi tapahtumista ilman toisen osapuolen versiota. On kuitenkin luonnollista, että kun poliisi saapuu paikalle, jossa on vastakkain kaksi poliisille tuntematonta osapuolta ja poliisi pyrkii säilyttämään neutraalisuutensa kunnes saa riittävästi kuvaa ja tietoa tilanteesta, että oikeasti syytön vääryyttä kokenut tuohtuu tästä. Olisitko kenties hieman ylireagionut asiaa? Poliisihan kuitenkin tarkisti asian ja selvitti sen teidän eduksenne.
    Nojoo, kuumenneiden tunteiden kanssa voi joskus olla vaikea säilyttää viranomaiselta vaadittavaa asiallista tyyneyttä ja joskus menee vaikeaksi. Sellaista se on kun ihmiset toimivat ihmisten kanssa.

    Lopuksi kuitenkin jää väkisinkin sellainen käsitys, että lopulta varas sai tuomionsa, te moponne takaisin ja poliisi teki sen minkä pystyi ja mikä poliisille kuuluu. En edelleenkään ymmärrä mistä olet poliisille niin tuohtunut. Tässä maailmassa vaan on näitä vääryyksiä, kuten se, että poliisilla ei ole resursseja kiinnittää tutkijaryhmää selvittämään jokaikistä pikkuvarkautta ja se, että poliisipartioita on niin vähän, että keikkoja kertyy jonoksi. Käännä katseesi sinne, jotka näistä asioista päättävät.

    Äänestä

Naurakaa, kaiken muun tietämättömyyden lisäksi et näköjään tiedä sitäkään, että EIT:hen voi kannella vasta sen jälkeen, kun kaikki valitusasteet Suomessa on läpikäyty, ei ennen.

Äänestä

Vittu että te pennut olette tyhmiä!!!! Kysäses isältäs (mikäli ei yhtä tyhmä kun sä) mistä voi valittaa EIT:een!!! HAHAHAHAHAHAHA!!!! Ootte kyllä hauskoja, mutta pitääkö tyhmyyttään mainostaa?

Äänestä
  • Ketjun ylivoimaisesti tyhmin !!

    Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
    Oikeudenkäynti

    Pääsääntöisesti tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on, että kotimaiset valitustiet ja oikeusturvakeinot on käytetty

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Ketjun ylivoimaisesti tyhmin !!

    Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
    Oikeudenkäynti

    Pääsääntöisesti tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on, että kotimaiset valitustiet ja oikeusturvakeinot on käytetty

    Multa varastettiin 1 e kaupan ostoskärrystä kun olin hakemassa rottinkituolia. Sotin poliisit paikalle ja kun poliisi sanoi ettei tutki niin nostin poliisipojun seinää vasten ja pidin nyrkkiä nenän edessä ja sanoin että sä tutkit tai tulee tästä nyrkistä sen jälkeen kun olen tunkenut tämän rottinkituolin sun perseeseen fruittari !

    Äänestä

  • Eitutkinut kirjoitti:

    ... herätyskellon pirinään, olihan sulla seuraavana aamuna aika manikyyrille.

    Äänestä

  • sä heräsit kirjoitti:

    ... herätyskellon pirinään, olihan sulla seuraavana aamuna aika manikyyrille.

    Poliisi sanoo aina että kiire ja resurssipula. Kiire on yleinen tekosyy olla tekemätä mitään.
    Itsellä samanlaisia kokemuksia kun meitä häiriköitiin ja omaisuuttamme rikottiin. Yksi naispoliisi kiinnostui asiasta, koska oli itse kokenut vastaavaa ja selvitti kolme rikosta.

    Työkaverini autoon murtauduttiin ja sieltä vietiiin taksinyön kassa. Poliisi kirjasi ylös. Työkaverini tiesi kuka on syyllinen ja ilmoitti poliisille kuka on kyseessä ja missä asuu. Kaveri oli poistunut paikalta toisella taksilla. Poliisia ei tämä tieto kiinnostanut, ja mitäään kiinniottoa ei tapahtunut.

    Minulle on poliisi sanonut puhelimessa kun olen hädissäni pyytänyt apua: teissä on jokin vika kun teitä terrorisoidaan -> parinviikonpäästä kaksi poliisia ammuttiin Helsingissä - oliko näissä poliiseissakin jokin vika, kun heidät surmattiin ?

    Poliisi on kiinostunut nostamaan palkkaansa ja kittaamaan kahvia työajalla sekä juhlimaan työkavereiden synttäreitä sekä nimipäiviä.

    Poliisi myös mielellään kirjoittaa ylinopeussakkoja. Koti riidassa poliisi on ärhäkkänä paikalla ja vie miehen putkaan.

    Ei ole resurssipulaa, silloin kun on poliisin silmissä mielenkiintoinen tapaus. Esim. vaikka jos joku osoittaa mieltään - siitä on Helsingistä näyttöä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

taas näin kirjoitti:

Meiltä varastettiin omaisuutta. Poliisi ei lähde tutkimaan.

Pakko laittaa kantelu poliisin toiminnasta Euroopan ihmistuomioistuimeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu