En tiedä auttaako tämä vuodatukseni ketään mutta haluaisin tietää onko kellään vastaavia kokemuksia? Sain itse ensimmäisen paniikkikohtauksen kesällä vuonna 2004. Seuraavan sain vuonna 2005 armeijassa mutta selviydyn silti erittäin hyvin sielläkin.
Ensimmäisen kerran hakeuduin lääkärille 2005 syksyllä (olin silloin opiskelemassa) ja sain lääkkeeksi sepramin ja se toimi hyvin ja lopetin sen käytön muutaman kuukauden jälkeen. Olin oireeton sen jälkeen miltein kaksi vuotta. Seuraavaksi jouduin menemään lääkärille vuonna 2007 ja lääkkeeksi annettiin cipralex joka myös toimi hyvin ja lopetin sen käytön noin kolmen kuukauden jälkeen.
Paniikit pysyivät poissa taas pari vuotta kunnes ne alkoivat tämän vuoden keväällä mutta olin typerä enkä mennyt heti lääkäriin vaan yritin selvitä ilman lääkkeitä tämä tosin johti siihen että aloin juoda usein mikä tietenkin hetkellisesti poisti paniikin mutta krapulassa sain aina paniikkikohtauksia.
Onneksi tajusin hakeutua heinäkuussa lääkärille ja sain taas cipralexia sekä kohtauslääkkeeksi diapameja. Nämä toimivat hyvin sekä juopottelukin loppui (tosin saatoin ottaa kaljan tai pari mutta kännissä ei enää tarvinut olla).
Sain jopa lähetteen psykologille käyttäytymisterapiaan jonka avulla olisin voinut oppia tulemaan toimeen ilman lääkkeitäkin. Mutta se johtikin täydelliseen helvettiin. Kun menin käymään siellä paikalla olikin psykiatri sekä sosiaalityöntekijä.
Psykiatri päättikin sitten että otetaankin lääkitys hänelle ja teki muutaman kysymyksen jälkeen (tyyliin tunnetko itsesi joskus alakuloiseksi V: Kyllä mutta niin tuntevat kaikki muutkin ihmiset. En ole koskaan ollut masentunut.. K: Niin että kukaan ei välitä? V: En kyllä tunne niin. K:Mielestäni olet maaninen. V: Tekeekö se maaniseksi että on puhelias sekä ulospäinsuuntautunut?)
Lääkkeet hän vaihtoi Xanoriin sekä deprakineen(kaksialaiseen mielialahäiriöön tarkoitettu lääke). Tämä lääke sitten ei toiminut yhtään vaan alkoi tuottamaan kauhean ahdistuksen. Vielä lyötiin lisää turhia lääkkeitä Ketipinor, risperidon, opamox...lääkkeet saivat aikaan vain hirveän ahdistuksen sekä toiminta kykyni meni täysin. En pystynyt käymään koulussa, en töissä tyttöystävään menivät välit huonoksi niin myös kavereihin en edes voinut ajaa autoa enkä pystynyt tekemään muutenkaan mitään.
Lopulta psykiatri myönsi olevansa väärässä ja vaihdoin psykiatria. Tämä uusi sitten sanoi että koitetaan sitä cipralexia ja rinnalle opamox ja ketipinor (ketipinor on pahinta myrkkyä jota olen koskaan syönyt). Eihän ne niinvaan alkaneet toimia kun minulle oli puputettu kaikkia mahdollisia myrkkyjä.
Turhauduin ja menin yksityiselle. Sieltäkin määrättiin samankaltaisia myrkkyjä taas sitä Ketipinoria, Symbaltaa, Mirtazapinia ym. myrkkyjä. Nämäkään lääkkeet eivät tietenkään toimineet koska ne ovat psykoosi/maanisdepressiivisyys lääkkeitä. Kävin jatkuvasti päivystyksessä pahimmillaan kaksikin kertaa viikossa.
Olin aivan pohjalla ja paskana joten aloitin taas juomisenkin tosin sekään ei auttanut. Kun olin taas kerran käynyt päivystyksessä ja saanut pameja(bentsot kyllä toimivat mutta tekivät minulle utuisen olon) tulin todella vihaiseksi ja päätin että nyt saa riittää tämä puoskarointi ja minun tarvitsee saada apua.
Tiesin että yhdellä tutullani oli myös paniikki/ahdistus ongelmia. Soitin hänelle ja kysyin mitä lääkettä hän käyttää ja hän vastasi että Lyricaa. Luin tästä lääkkeestä netistä ja ihmettelin miksi minulle ei sitä ollut määrätty?
Marssin takaisin lääkärille (tällä kertaa kunnalliselle) mukanani nippu saamani myrkkyjen reseptejä. Lääkäri katsoi päätäänpuristelle reseptejäni ja sanoi että ei ihme että saamani lääkkeet eivät toimineet olivathan ne aivan eri sairauksiin.
Sain Lyrica reseptin ja se alkoi toimimaan heti ensimmäisestä pilleristä :) Ahdistus ja paniikit ovat nyt poissa enkä tarvitse edes minkäänlaista bentsolääkitystä.
Onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia "puoskaroinnista"?
Ensimmäisen kerran hakeuduin lääkärille 2005 syksyllä (olin silloin opiskelemassa) ja sain lääkkeeksi sepramin ja se toimi hyvin ja lopetin sen käytön muutaman kuukauden jälkeen. Olin oireeton sen jälkeen miltein kaksi vuotta. Seuraavaksi jouduin menemään lääkärille vuonna 2007 ja lääkkeeksi annettiin cipralex joka myös toimi hyvin ja lopetin sen käytön noin kolmen kuukauden jälkeen.
Paniikit pysyivät poissa taas pari vuotta kunnes ne alkoivat tämän vuoden keväällä mutta olin typerä enkä mennyt heti lääkäriin vaan yritin selvitä ilman lääkkeitä tämä tosin johti siihen että aloin juoda usein mikä tietenkin hetkellisesti poisti paniikin mutta krapulassa sain aina paniikkikohtauksia.
Onneksi tajusin hakeutua heinäkuussa lääkärille ja sain taas cipralexia sekä kohtauslääkkeeksi diapameja. Nämä toimivat hyvin sekä juopottelukin loppui (tosin saatoin ottaa kaljan tai pari mutta kännissä ei enää tarvinut olla).
Sain jopa lähetteen psykologille käyttäytymisterapiaan jonka avulla olisin voinut oppia tulemaan toimeen ilman lääkkeitäkin. Mutta se johtikin täydelliseen helvettiin. Kun menin käymään siellä paikalla olikin psykiatri sekä sosiaalityöntekijä.
Psykiatri päättikin sitten että otetaankin lääkitys hänelle ja teki muutaman kysymyksen jälkeen (tyyliin tunnetko itsesi joskus alakuloiseksi V: Kyllä mutta niin tuntevat kaikki muutkin ihmiset. En ole koskaan ollut masentunut.. K: Niin että kukaan ei välitä? V: En kyllä tunne niin. K:Mielestäni olet maaninen. V: Tekeekö se maaniseksi että on puhelias sekä ulospäinsuuntautunut?)
Lääkkeet hän vaihtoi Xanoriin sekä deprakineen(kaksialaiseen mielialahäiriöön tarkoitettu lääke). Tämä lääke sitten ei toiminut yhtään vaan alkoi tuottamaan kauhean ahdistuksen. Vielä lyötiin lisää turhia lääkkeitä Ketipinor, risperidon, opamox...lääkkeet saivat aikaan vain hirveän ahdistuksen sekä toiminta kykyni meni täysin. En pystynyt käymään koulussa, en töissä tyttöystävään menivät välit huonoksi niin myös kavereihin en edes voinut ajaa autoa enkä pystynyt tekemään muutenkaan mitään.
Lopulta psykiatri myönsi olevansa väärässä ja vaihdoin psykiatria. Tämä uusi sitten sanoi että koitetaan sitä cipralexia ja rinnalle opamox ja ketipinor (ketipinor on pahinta myrkkyä jota olen koskaan syönyt). Eihän ne niinvaan alkaneet toimia kun minulle oli puputettu kaikkia mahdollisia myrkkyjä.
Turhauduin ja menin yksityiselle. Sieltäkin määrättiin samankaltaisia myrkkyjä taas sitä Ketipinoria, Symbaltaa, Mirtazapinia ym. myrkkyjä. Nämäkään lääkkeet eivät tietenkään toimineet koska ne ovat psykoosi/maanisdepressiivisyys lääkkeitä. Kävin jatkuvasti päivystyksessä pahimmillaan kaksikin kertaa viikossa.
Olin aivan pohjalla ja paskana joten aloitin taas juomisenkin tosin sekään ei auttanut. Kun olin taas kerran käynyt päivystyksessä ja saanut pameja(bentsot kyllä toimivat mutta tekivät minulle utuisen olon) tulin todella vihaiseksi ja päätin että nyt saa riittää tämä puoskarointi ja minun tarvitsee saada apua.
Tiesin että yhdellä tutullani oli myös paniikki/ahdistus ongelmia. Soitin hänelle ja kysyin mitä lääkettä hän käyttää ja hän vastasi että Lyricaa. Luin tästä lääkkeestä netistä ja ihmettelin miksi minulle ei sitä ollut määrätty?
Marssin takaisin lääkärille (tällä kertaa kunnalliselle) mukanani nippu saamani myrkkyjen reseptejä. Lääkäri katsoi päätäänpuristelle reseptejäni ja sanoi että ei ihme että saamani lääkkeet eivät toimineet olivathan ne aivan eri sairauksiin.
Sain Lyrica reseptin ja se alkoi toimimaan heti ensimmäisestä pilleristä :) Ahdistus ja paniikit ovat nyt poissa enkä tarvitse edes minkäänlaista bentsolääkitystä.
Onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia "puoskaroinnista"?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minulla on yli 20 vuoden kokemus puoskaroinnista, sen aikaa uskoin lääkäreitä ja popsin pillereitä. Vasta kun lakkasin kuuntelemasta niitä pillerinpyörittäjiä ja otin käyttöön omat keinot, pääsin paniikeista alta aikayksikön ilman mitään lääkkeitä.
En juo kahvia en edes teetä sekä vihaan suklaata. Joten voisit lopettaa tuon naurettavan kofeiini pelleilysi!
Olenko kysynyt päihdetavoistasi? Kerroin aloitukseen liittyen oman kokemukseni, enkä minä ainakaan löydä viestistäni sanaa "kofeiini" muuta kuin nimmarista..
Aika harvinaista muuten tavata tänä päivänä ihminen, joka ei käytä kahvia, teetä, suklaata, kaakaota, energiajuomia, kolajuoma jne... pidä linjasi :)
Arvaa vain kuinka paljon.
Armeijassa on se hyvä puoli ettei ehdi ajattelemaan paniikkikohtauksia.
Ehkä saatoit tehdä klassisen virheen sepramin ja cipralexin käytössä. Vointisi alkoi paranemaan ja katsoit ettet tarvitse niitä. Tämä vain arvailua joten älä revi pulttia.
Itsehoitona tuo alkoholi on aika "luonnollinen" ratkaisu varsinkin meille miehille tosin naiset alkaa tulemaan lujaa vauhtia perässä. Vaarana tietysti sekakäyttö eli viinaa illalla ja bentsoja aamulla eikä pian huomaa edes eroa onko ilta vai aamu.
Onneksi olit viisas etkä alkanut mixailemaan?
On aika luonnollista tuollainen verkostotapaaminen psykiatri/psykologi/sosiaalityöntekijä ja sinä mutta siihen vaaditaan sinun suostumuksesi. Käsitin että olit täysi-ikäinen tuohon aikaan? Verkostotapaamiseen tarvitaan asiakkaan suostumus koska vaitiolovelvollisuus sitoo ja tapaamisesta laitetaan yleensä dokumenttia ketä on paikalla ja allekirjoitukset ennen tapaamista. Mikäli lupaasi ei kysytty siinä rikottiin lakia karkeimman jälkeen ja voit myös jälkikäteen vaatia dokumenttia mitä tietoja sinusta on jaeltu näiden tahojen kesken. Jos haluat päitä vadille siihen tarvitset tapaamisen potilasasiamiehen kanssa joka lähtee purkamaan juttua puolueettomasti näiltä tahoilta ja jos haluat mennä korkemmalle niin sitten eduskunnan oikeusasiamiehelle valitus.
Varoitan että projekti on pitkä ja vaikea.
Täytyy mainita että jokin kirjoittamassasi jutussa ei ole kohdallaan muttei kannata repiä pulttia tästäkään vaan olen varmaan väärässä.
Otin jo viime viikolla yhteyttä potilasasiamieheen sekä lähetin sitten rekisteritietojen tarkastuspyynnön.
En valitettavasti muista allekirjoitinko verkostotapaamissessa(mutta kun saan rekisteritiedot niin eiköhän asia selviä) mitään mutta paikanpäällä ei ollut kuin psykiatri ja sosiaalityöntekijä. Pskykologi ei ollut päässyt paikanpäälle. Onko tämä jo kuitenkin laitonta?
Sain todallikin vain lähetteen kognitiivinen käyttäytymisterapiaan(psykologille) ja senkin olisi pitänyt kestää vain muutaman istunnon verran joten käytös minua kohtaan oli todellakin asiatonta. Ja kyllä olen olen täysi-ikäinen jo lähemmäs 30.
Joo, eikun kiinnitin huomiota noihin vuosilukuihin. Kuinka nuorena, "vanhana" kävit armeijan tai käsitinkö itse jotain väärin.
Jos et allekirjoittanut niin siinä on ongelma psykiatrilla ja sosiaalityöntekijällä varsinkin jos tapaaminen oli sovittu psykologille. Omissa verkostotapaamisissani oltiin erittäin tarkkoja ja minulta kysyttiin esim. mistä saa puhua ja mistä ei. Paikalla oli myös sosiaalityöntekijä koska hän halusi luonnollisesti tietää myös taloudellisen tilanteeni ja tarvitsenko jatkohoitoa ja siihen sossun apua. On myös mahdollista että työnantaja on paikalla tai työvälityksestä joku jos ei duunia.
Minun mielestäni tapaaminen on laiton jos et ole suostunut siihen. Psykiatri ja sosiaalityöntekijä eivät voi puhua edes puhelimessa sinusta muuta kuin tapaamisen ajankohdan ja sekin vain sinun suostumuksella.
Homman pitäisi mennä näin,
Ensin sinulle ehdotetaan verkostotapaamista yleensä psykiatrin/psykologin kautta ja ilmoitetaan ketä saapuu ja sinun suostumuksesi tapaamiseen ja maininnat siitä mitä sinusta puhutaan. Kun olet ilmoittanut suostumuksesi niin ainakin minun kohdallani järjestettiin puhelinneuvottelu jossa kaikki osapuolet olivat linjalla. Kuitattiin siis aika jolloin kaikki pääsevät paikalle ja kaikille lähetettiin dokumentit myös minulle.
Tapaamisen jälkeen sain lopputuloksesta dokumentit mitä päätettiin ja miten lähdetään purkamaan juttua.
Verkostotapaamiset ovat erittäin arkaluonteisia joten ehkä nyt ymmärrät epäilyni.
Ei oikeastaan ole merkitystä allekirjoititko vai et jos et tiennyt mitä allekirjoitit.
Hanki siis niitä tietoja joista joudut kylläkin tappelemaan. Asiakkaalle/potilaalle ei mielellään luovuteta tietoja ja suosituin syy siihen on potilaan suojelu omalta itseltään. Varaudu siihen että löydät helvetin paljon paskaa potilastiedoistasi.
Jos tulosi ovat alhaiset voit saada apua kotipaikkasi oikeusavustajalta ilmaiseksi jos tietojasi ei luovuteta.
Kävin armeijan saapumiserässä 2005/I (eli Tammikuun saapumiserässä Porin Prikaatissa Säkylässä). Olin 6 kk jääkäri 3 JK:ssa. Olin hakenut lykkäystä opiskeluiden vuoksi joten olin aika iäkäs muihin nähden. Tosin opiskelen vieläkin(tosin toista alaa AMK:ssa) vaikka käynkin töissä opiskelujen ohella.
Todellakin tämä verkostotapaaminen tuli minulle täysin yllätyksenä. Ei minulle soitettu tai muutenkaan informoitu koko asiasta ennenkuin menin paikanpäälle. Lisäksi sain kutsun kirjeenä eikä siinä ollut riviäkään mistään verkostotapaamisesta enkä saanut mitään dokumenttia edes koko tapaamisesta.
Otan asian esille kunhan olen saanut rekisteritietoni (tai jos en kerran saa niin saan ainakin henkilötietolain mukaisen kieltäytymistodistuksen) potilasasiamiehen kanssa. Kiitos avustasi.
Harkitse tarkkaan onko juttu vaivan arvoinen koska sillä on hintansa enkä tarkoita rahaa.
Olipa sulla huono tuuri. Olen itse kirjoitellut tälle palstalle ja aina toivotellut onnea hyvän psykiatrin/terapeutin löytämisessä. Itselläni on paljon hyviä, mutta myös huonoja kokemuksia. Kun on ihan avuttomassa tilassa ja riekaleina niin on vaikea kamppailla epäasiallisten tai ammattitaidottomien tyyppien kanssa.
Sait mut miettimään tätä lääkkeiden lopettamista... Olen miettinyt lopettamista, onkohan viisasta, mutta mietin, uskallanko vielä.
Luulen, että monella juovalla ihmisellä on hoitamaton paniikkihäiriö (tai jokin muu hoitamaton juttu) sillä onhan se hyvin ymmärrettävää, että sitä kauhua ja tuskaa edes jotenkin yrittää hoitaa. Paniikin kanssa on musta kysymys usein aivan nimeämättömästä kauhusta. Sitä järjetöntä hullua oloa ei ymmärrä kuin toinen saman kokenut. Joten hieno juttu jos olet nyt saanut lääkettä joka auttaa !!
Itse hoidan itseäni muillakin tavoin: jotain fyysistä tarviin myös, milloin rentoutusta, paremman hen gitystekniikan opettelemista, venyttelyä jne jne Ja sit sitä että koettaa vaimentaa ne sisäiset katastrofiajatukset - antaa niiden mennä ja tulla.
Olen samaa mieltä ThePingin kanssa. Mieti kaksi kertaa aiotko pöyhiä tuota kasaa. Jos voit nyt hyvin nauti siitä ja anna sen jutun olla, paitsi jos epäilet että se vaikuttaa johonkin merkittävään elämässäsi. itse olin kerran uupumuksen takia viikon sairaslomalla ja kun menin seuravan kerran näyttämään ihottumaa niin minulta kysyttiin arvoituksellisesti "mikähän arvelet että on tämän kutinan takana?" En tajunnut kunnes lääkäri aloitti jauhamaan stressistä jne - ja mulla oli just ihana loma takana! Se edellinen tyyppi oli dramatisoinut mun vointiani ihan ihmeellisellä tavalla.