Nyt vasta kehno ilmoitti, vaikkon ite viikon tietänyt.
Keväällä kirjoitti ihan hyvin paperein, muutama Ällä ja exima loput keskivertoa. Ei vaan natsannut yliopistoon, vaikka rima värisi.
Sitten siivoojan ammattiin, mikä ei ole niitä kiitollisimpia, ainakin kun saa tilinauhan...
Aamulla kuudesta yhdeksään töissä sitten iltakuudesta melkein iltakymmeneen.
Sosiaalinen elämä kuolee olemattomiin, kun usein on lauantainakin töitä.
Mihinkö hän sitten pääsi? No, sairaanhoitajaksi oppimaan kolmeksi vuotta.
Pidän kyllä ammattia arvostettuna, ja alalla on helppo jatkaa eteenpäin, jos tuntee tarvetta.
Keväällä kirjoitti ihan hyvin paperein, muutama Ällä ja exima loput keskivertoa. Ei vaan natsannut yliopistoon, vaikka rima värisi.
Sitten siivoojan ammattiin, mikä ei ole niitä kiitollisimpia, ainakin kun saa tilinauhan...
Aamulla kuudesta yhdeksään töissä sitten iltakuudesta melkein iltakymmeneen.
Sosiaalinen elämä kuolee olemattomiin, kun usein on lauantainakin töitä.
Mihinkö hän sitten pääsi? No, sairaanhoitajaksi oppimaan kolmeksi vuotta.
Pidän kyllä ammattia arvostettuna, ja alalla on helppo jatkaa eteenpäin, jos tuntee tarvetta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onnea lapselle ja koko perheelle!
Aikoinaan kälyni kilvoitteli sairaanhoitajaksi, samaan aikaan kuin meikäläinen teknistä ja vaimoni kaupallista.
meillä oli usein kiivaita yhteenottoja alojemme tärkeydestä. Mollasin tälloin hänen alansa vaipanvaihtelijoiksi yms. Typeryys oli syvimmillään kai silloin. Sittemmin käsitys on melkein heittänyt heikunkeikkua.
Nykyisin arvostan hoitajia yhä enemmän, koska heidän kanssaan joutuu asioimaan useammin. Siitäkö johtunee...
Ainakin sellainen henkilö joka joutuu onnettomuuteen, arvostaa enemmän vierellään sairaanhoitajaa tai teknisen alan osaajaa, joka sopottaa korvaan bionäärilukuja...
Mahtavaa ja hienoa.
Muistan, kun Hesas asuva poikani pyrki kouluun. Oli viikon mittainen pääsykoe, joka päivä 4-5 tunnin yhtäjaksoinen tehtävä, sen jälkeen ruokapaussi ja sen jälkeen taas saman pituinen tehtävä.
Näillä ruokapausseilla poika soitti minulle ja kertoi, mimmonen tehtävä oli ollut ja minkälaisilla hytinöillä se oli hänen mielestään mennyt. Minä en käytännöllisesti katsoen kyennyt tekemään yhtikäs mitään järkevää, kun hengessä eläen ja peukkuja jännittyneenä pystyssä pitäen, aattelin näitä pääsykoetehtäviä.
Kun lopputulos tuli ja hän pääsi opiskelemaan sinne, jonne tahtoi, niin johan meikäläinen kajautti Hurrrrrraa huudon. Siitä on aikaa 4 vuotta, vielä on pikkasen opiskelua jäljellä.
Uskon, että hieno tunne sisuksissasi. Tulevasta opiskelijasta nyt puhumattakaan.
Arvostan hoitoalan ihmisiä. He tekevät Hyvin tärkeää työtä.
Tyttäreni on ollut sairaanhoitajan ammatissa jo parisen vuotta, eikä pelkoa työn loppumisesta ole. Se vaan on niin pirun raskasta sekä psyykkisesti, että fyysisesti. Mitenkä otat osaa sosiaalisiin tilaisuuksiin kun olet kolmivuorotyössä. Ehdottomasti kanattaa jatkaa tai vaihtaa opintosuuntaa jos kerran on yo. Helpompiakin hommia löytyy ja samoin palkattuja jos siihen tyytyy.
T. 3-vuorolähihoitsu
Sanoin että kevääseen mennessä sinulle avautuu, onko tämä ammattisi, eli siivoatko koneella lattioita vai vanhusten alta ulostetta...
Sitähän se monella ol, ainakin alkuvaiheessa.
Hän sanoo tarkastelevansa asiaa.
Kuitenkin uskon että alalla on niin paljon muita mahdollisuuksia tehdä hommia.
Yksityinen sektori, kunnallinen, kaupallinen...
Ei tarvitse jäädä mummonkääntäjäsi. Ja alan maisteriksi pääsee muutamassa vuodessa.
No joo itse alkaisin yrittäjäksi, mutta ilman muuta luotettavan kaverin kanssa. Silloin voi työnsä valita. Vaatii vain paljon työtä ja rohkeutta alussa. Sitten kaikki sujuu omalla painollaan. Olen senkin kokenut. Yksityinen sektori...kannattaa harkita. Soveltavat hiukan liikaa ja etujaan pitää olla jatkuvasti puolustamassa, samoin nokkimisjärjesty.. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa ainakin kaksi tuntia ja loppuisiko asia sittenkään. Lakko pahensi asiaa sairaanhoitajien kannalta, valitettavasti.
Paljon onnea tyttärelle ja myös onnelliselle isälle.
Mukavat uutiset on kivoja täälläkin ;))
Tulin vain tuossa itsekin miettineeksi, olen meidän 4 henkisestä perheestä olen ainoa, jolla ei ole ylioppilastutkintoa.
Vaimolla oli korkeampi tutkinto, vanhemmalla tyttärellä vielä korkeampi, nuoremmasta ei vielä tiedä.
Paraskin puhumaan yliopiston ongelmista=)))))
Onnea paljon.;-)) Isukki voi nyt huokasta helpotuksesta. Mikähän mahtaa olla hänellä suuntautumisvaihtoehtona? Itelläni oli sis(kir-sh
joululahjan jo sitten sait! Onneksi olkoon isällekkin:))) Kyllä lasten eteenpäin meneminen elämässä vaikuttaa meihin vanhempiin kovasti. Ainainen huoli heidän tekemisistään. Meidänkin vanhimmainen on hakenut, vaikkakin nihkeästi viel, opiskelupaikkaa, nyt meinaa sit hakea yliopistoon ravitsemusterapeutiksi, saa nähdä,,, lupasi hakea tällä kertaa muiltakin paikkakunnilta opiskelupaikkaa, kuin sieltä missä hän tällä hetkellä on. Onneksi, mahdollisuudet kasvaa:)))
oikeassa olet...siitä on helppo valita eteenpäin. Vaihto-ehtoja löytyy mihin haluaa sitten jatkaa. Omat sukulaistytöt kun myös täällä opiskelevat samalla alalla. Ja töitä löytyy varmasti jatkossakin.