Millä meriiteillä pääsee osastovastaavaksi CM:ssä?

Tai esim. Anttilassa, K1:ssä, Prismassa?

Olen ollut vuosia myyjänä erikoisliikkessä (KT) pelkällä myynnin at:lla eikä tästä meinaa edetä ketjun sisällä. Nykyinen ketju ei kuulu mihinkään suurista, edes osana. Onnistuukohan muualle päästä? En ole MOLin sivuilla nähnyt kuin satunnaisia kausiapulaisten yms paikkoja, mitähän kautta nämä vähän ylemmät (?) palkataan?

Mitä mieltä muuten työpaikkoina?
2549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Moi,

Vastaavaksi pääset niin että olet aktiivisesti mukana firmassa ja esimerkiksi selvität miten eteneminen tapahtuu. Ei kukaan sinua kotoa tule hakemaan päälliköksi.

Asiaan vaikuttaa todellinen osaamisesi, eli oletko esimerkiksi täysin käsi varastossa tai tilaamisessa, somistamisessa ja myymisessä. Kuinka hyvin pystyt pitämään puolia jonkin haastavan asiakkaan kanssa vai siirrätkö asian heti esimiehelle tai toisille.

Asiaan vaikuttaa myös pärstäkerroin, lävistysten ja tatskojen määrät sekä yleinen asenne ja esimerkiksi masennus ja tämän lisäksi saikkujen määrää katsellaan.

Sinun tulee olla todistetusti stressinsietokykyinen. Katsellaan miten paljon olet tehnyt ilmaista työtä eli jäätkö usein palkatta vartiksi ylimääräistä tai vietkö kotiin töitä.

Kaikki tämä plussaa. Jos et sulata näitä ajatuksia. Niin lopeta haaveilu esimiehen töistä. Eikä tähän viestini jatkoksi tarvitse lässyttää mitään mistään tessistä tai muustakaan oikeuksista, koska tiedän nuo kirjat ja ohjeet itsekin.

Eli jos olet kaiken tai suurimman osan yllä mainituista sössinyt, niin vaihdat vaan toiseen paikkaan myyjäksi ja vuoden sisällä alat yrittämään etenemistä ja jos et onnistu yllä kertomillani ohjeilla niin vaihdat taas firmaa ja kerrot miksi lähdet (=ei eteneminen ole mahdollista).

Äänestä
  • "Ei kukaan sinua kotoa tule hakemaan päälliköksi."

    Miksi vitun päälliköksi? Puhutaanko nyt myymäläpäälliköstä vai osastonhoitajasta? Osastovastaava on aivan tavallinen myyjä joka saa aivan tavallista taulukkopalkkaa. Plussapuolena on usein kokopäivätyö ja vakinainen työsuhde.

    "Asiaan vaikuttaa todellinen osaamisesi, eli oletko esimerkiksi täysin käsi varastossa tai tilaamisessa, somistamisessa ja myymisessä. Kuinka hyvin pystyt pitämään puolia jonkin haastavan asiakkaan kanssa vai siirrätkö asian heti esimiehelle tai toisille."

    Tän täytyy olla provo noihan on jokaisen osastonhoitan perustaitoja.

    Jos on tosissaan myyntitaitoja niin kannattaa miettiä kaupparatsun uraa tms. Jos sinulla ei ole ammattikorkea tai korkeakoulututkintoa niin nykyään on käytännössä turha haaveilla pääsevänsä esimieskoulutukseen.

    Sinänsä on koomista että esim. S-Marketin myymälänhoitajallakin pitää olla käytännössä vähintään Amk-tutkinto. Taitaa olla monelle Amk:laiselle kova pettymys kun työpaikantodellisuus selviää. Ammatikorkeakoulun teorioilla kun ei ole paljoa käyttöä myymäläpäällikön työssä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työpaikan vaihto? kirjoitti:

Tai esim. Anttilassa, K1:ssä, Prismassa?

Olen ollut vuosia myyjänä erikoisliikkessä (KT) pelkällä myynnin at:lla eikä tästä meinaa edetä ketjun sisällä. Nykyinen ketju ei kuulu mihinkään suurista, edes osana. Onnistuukohan muualle päästä? En ole MOLin sivuilla nähnyt kuin satunnaisia kausiapulaisten yms paikkoja, mitähän kautta nämä vähän ylemmät (?) palkataan?

Mitä mieltä muuten työpaikkoina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu