valtakirja?

Onko tällä palstalla ketään asiantuntijaa valtakirja-asiaan. Onko oikein, että pankki on antanut vanhuksen tililtä rahaa oudolla valtakirjalla? Nostajana on toiminut vanhuksen "ystävä". Valtakirjassa ei ole todistajia ja se jonka pitäisi olla valtuutettu on kirjoitettu valtuuttajaksi. Valtakirja ja nostokuitti on jäänyt rahojen nostajan haltuun. Valtakirja on huomiota herättävän oudon ja epävirallisen näköinen. Ei uskoisi, että sitä on voitu käyttää oikeasti valtakirjana pankissa, mutta samalle päivälle päivätty pankin nostokuitti todistaa, että se on toiminut. Nostokuitissa on sen "ystävän" allekirjoitus ja rahaa on annettu - todellakin.
12134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mutta nykyään, useita vuosia ei ole tarvittu mitenkään virallista valtakirjaa, riittää kun on jotain jonkillaiselle paperille kirjoitettu.

pankki ottaa nostajan henkilöllisyyden, täydellisesti ja tämä nostaja omalta osiltaan vastaa nostonsa oikeudellisuudesta, usein jopa vankeuteen saakka, niitä tapahtuu joka vuosi useita ja helposti.

nostajan on pystyttävä todistamaan valtakirjansa oikeaksi
ja pankin on se aito otettava aina tapahtumassa, kopio ei riitä.

Mutta, mieti ensin, ei se sinunkaan osasi ole kivuton, jos et pystykään todistamaan loppuun saakka, tulee sinullekin harmeja.

(kannattaa kysyä siltä virkailijalta vaikkapa henkilökohtaisesti sähköpostilla, joka on rahat antanut, jos tietää,
meillä virkailija maksoi, kenties omistaan ja pyysi että asiakasta vaietaan, jne

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmästynyt! kirjoitti:

Onko tällä palstalla ketään asiantuntijaa valtakirja-asiaan. Onko oikein, että pankki on antanut vanhuksen tililtä rahaa oudolla valtakirjalla? Nostajana on toiminut vanhuksen "ystävä". Valtakirjassa ei ole todistajia ja se jonka pitäisi olla valtuutettu on kirjoitettu valtuuttajaksi. Valtakirja ja nostokuitti on jäänyt rahojen nostajan haltuun. Valtakirja on huomiota herättävän oudon ja epävirallisen näköinen. Ei uskoisi, että sitä on voitu käyttää oikeasti valtakirjana pankissa, mutta samalle päivälle päivätty pankin nostokuitti todistaa, että se on toiminut. Nostokuitissa on sen "ystävän" allekirjoitus ja rahaa on annettu - todellakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu