Olen kärsinyt paniikista, ahdistuksesta ja masennuksesta lähes koko pienen ikäni (24-v). Mutta nyt alkaa tuntua sille, että elämä todellakin voittaa. Olen käynyt pari vuotta intensiiviterapiassa, lääkkeetkin olen voinut lopettaa. Joitakin pelkotiloja on palannut lääkkeiden lopettamisen jälkeen, mutta olen oppinut terapiasta tehokkaita keinoja omien tunnetilojen hallintaan, joten en enää lamaannu pelosta.
En olisi pari vuotta sitten ikinä uskoa, että jonain päivänä ei enää ahdista, pelota, väsytä tai tunnu koko elämä ylipäätään toivottomalle. Vaikkei nukkuminen edelleenkään kovin hyvin suju, niin silti olen voittanut pahimman viholliseni, ahdistuksen. Koko ajan toki joutuu tekemään töitä, mutta oman onnensa eteen se todellakin kannattaa. Ja ehkä minä vielä pystyn elämään täysin unelmilleni, ilman että vielä toistaiseksi huono itetuntoni estää tekemästä niitä kaikkia asioita joita oikeasti haluaisin tehdä.
Ja jos joku tulee sönköttämään, että en tiedä oikeasti masennuksesta, ahdistuksesta tai paniikista mitään, niin olen todellakin yli puolet elämästäni sairastanut paniikkia. Minulla on lähipiirissä ja perheessä todella vaikeita mielenterveysongelmia, aikamoisia elämän varjopuolia olen siis koko ikäni joutunut katsomaan. Eikä ole minulle mitään itsestään tai ilmaiseksi tullut, en ole muutenkaan erityisen hyväosaiseta perheestä ja minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Mutta toivoa on aina, vaikkei se silloin sairaslomalla sängynpohjalla itsemurhaa hautoessa sille todellakaan tuntunut (kun ei silloin mikään muutenkaan tuntunut yhtään miltään). Toivoa siis on!
Onnea kaikille sairastuneille parantumiseen!
En olisi pari vuotta sitten ikinä uskoa, että jonain päivänä ei enää ahdista, pelota, väsytä tai tunnu koko elämä ylipäätään toivottomalle. Vaikkei nukkuminen edelleenkään kovin hyvin suju, niin silti olen voittanut pahimman viholliseni, ahdistuksen. Koko ajan toki joutuu tekemään töitä, mutta oman onnensa eteen se todellakin kannattaa. Ja ehkä minä vielä pystyn elämään täysin unelmilleni, ilman että vielä toistaiseksi huono itetuntoni estää tekemästä niitä kaikkia asioita joita oikeasti haluaisin tehdä.
Ja jos joku tulee sönköttämään, että en tiedä oikeasti masennuksesta, ahdistuksesta tai paniikista mitään, niin olen todellakin yli puolet elämästäni sairastanut paniikkia. Minulla on lähipiirissä ja perheessä todella vaikeita mielenterveysongelmia, aikamoisia elämän varjopuolia olen siis koko ikäni joutunut katsomaan. Eikä ole minulle mitään itsestään tai ilmaiseksi tullut, en ole muutenkaan erityisen hyväosaiseta perheestä ja minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Mutta toivoa on aina, vaikkei se silloin sairaslomalla sängynpohjalla itsemurhaa hautoessa sille todellakaan tuntunut (kun ei silloin mikään muutenkaan tuntunut yhtään miltään). Toivoa siis on!
Onnea kaikille sairastuneille parantumiseen!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hienoa! Onnea sinulle ja kiitokset terapeutillesi! Oletko nukkumiseen koettanut melatoniinihormonia?
Silloin tällöin unirytmin täysin sekaantuessa vedän kuurin niitä pitkäkestoisia melatoniineja, auttavat. Lääkäri ei suositellut niitä pitkäaikaiseen käyttöön kun näin nuoresta ihmisestä on kyse.
että sinulla menee hyvin. Haluatko valottaa vähän lisää millä keinoin selätit ahdistuksen ja paniikin?
kiitos kirjoituksestasi. Se antaa toivoa meille muillekin;)
En siis ole elementissäni sosiaalisissa tilanteissa, mutta pyrin olemaan ns. valmiustilassa, eli kokoajan pienessä täpinässä, jotta kun joku hyvä juttu tai ihan vaan läppä lentää niin siihen tulee kommentoitua heti! Jotkut tykkää keskittyä omaan juttuunsa, mä ehkä enemmänkin hengailla ja luottaa siihen että työ tulee tehdyksi! Tänään kerroin duunissa lähes kaikille, että mulla on toi lääkitys, eikä kukaan tuominnut mua!! Ei se nyt mitenkään rentouttanut mua, mutta päätin että olisi ehkä hyvä kertoa, niin pitkällä tähtäimellä se olisi kaikkien edun mukaista. Reipas pitää olla! Se on mun motto! Uusiin tilanteisiin pitää olla ns. ballsit, enkä tarkoita nyt mitään kusipäistä toimintaa vaan ainoastaan sitä että arvostaa itseään, eikä välitä mitä muut ajattelee susta. Sitten kun meet kotiin tai harrastuksiin voit niitä miettiä, mutta mieluummin kannattaa kyllä keksiä jotain muuta tekemistä.
Sitten yksi tärkeä juttu – syö seurassa niin usein kuin mahdollista. Ruokailu on päivän tärkeitä toimia ja ehkäisee syrjäytymistä.
Kommentteja kiitos!