Onko aseksuaali tuomittu ikisinkuksi?

Ei hyvä yksinkään

En tiedä olenko aseksuaali, suhteessa ollessani ajauden lähes pelkästään velvollisuuden tunnosta seksiin. Ajatus panemisesta innostaa todella harvoin, voisin jopa olla ilmankin. Olen siis mies, eikä kyse ole pikkupippelisestä, impotentista, tai muustakaan fyysisestä vajavuudesta, ei vaan jaksa kiinnosta. Muuten olen elämässä aktiivinen, hyvin pärjännyt ja terveitä elämäntapoja suosiva, alkoton ja savuton.

Ongelma korostuu kun on ulkoisesti ok, ravintolassa toisinaan saattaa nätti nainen ehdottaa melko suoraankin haluavansa seksiä, jos sitten itse lähestyy naista, tämä helposti kuvittelee, että tuolla on vain "se" mielessä. Tuntuu vaikealta löytää itselle sopivaa naista, nymfomaaneja olisi tarjolla, he kun ovat muutenkin aktiivisempia, mutta pidemmänpäälle ahdistava tilanne, mikä ei ole mukavaa kummallekkaan osapuolelle.

Se että tuntee heikosti, tai ei ollenkaan kiinnostusta seksiin, ei tarkoita välttämättä sitä etteikö haluaisi läheisyyttä, kumppanuutta, hellyyttä, ehkä perhettäkin, tai sitten seksiä jossakin erilaisessa muodossa, kunhan lähtökohdat ovat heti alussa molemmille selvät.
Niin monet suhteet kaatuvat juuri tuohon puoliskoiden eritasoiseen kiinnostukseen seksiin.

Tiedossani ei mitään aseksuaaleille, tai muille heikomman vietin omaaville olevaa senssipalstaa, tavallisilla deittipalstoilla ilmoitus hukkuisi panoseuraa etsivien miesten ilmoituksiin. Laitan oman sähköpostiosoitteeni tämän loppuun, olisi mukava vaihtaa mielipiteitä saman asian itsessään tiedostavien 30-40 vuotiaiden fiksujen naisten kanssa. [email protected]

14

1002

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rakkautta, ei seksiä

      Minkä ikäinen olet itse ja mistä? En ole aivan tuon ikähaitarin sisällä, mutta lähellä, haittaako?

      • ...

        En halua kovin tarkkaan kertoa itsestäni palstalla, kun ei voi tietää ihmisten motiiveja kysellä. Länsi-suomesta olen, ei ikähaitari ole mitenkään ehdottomasti rajaava, kuten ei asuinpaikkakaan.


    • typsykkä 40vee

      Ehkä olet niitä ihmisiä joiden tulee saada tutustua rauhassa ihmiseen ennenkuin haluat seksiä. Itselläni on kyllä seksuaalisia haluja, mutta en ole parhaimmillani myöskään baarituttavuuksien kanssa. Jotenkin tuntuu ettei tälläisistä saa oikein mitään irti. Mielestäni seksistä unohdetaan usein erotiikka ja läheisyys eli vain suorittaminen on tärkeää ei koskettaminen ja lähellä olo. Itse olen juurikin tästä syystä alkanut karttaa yhdenyön juttuja. Olen huomannut että tarvitsen aikaa pystyäkseni nauttimaan toisesta ihmisestä mutta usein miehille on kova paikka jos nainen ei ole heti ihan täpinöissään seksistä.

      • Ei hyvä yksinkään

        Seksistä tulee helposti suorittamista baarituttavuuksien kanssa, eikä kyse ole siitä ettenkö olisi eroottinen ja ihailen kyllä naiskauneuttakin, mutta tuo paneminen tuntuu voimakkaasti yliarvostetulta. Jopa parisuhteen laatuakin määritellään usein sillä, että montako kertaa viikossa, tai kuukaudessa.


      • typsykkä 40vee
        Ei hyvä yksinkään kirjoitti:

        Seksistä tulee helposti suorittamista baarituttavuuksien kanssa, eikä kyse ole siitä ettenkö olisi eroottinen ja ihailen kyllä naiskauneuttakin, mutta tuo paneminen tuntuu voimakkaasti yliarvostetulta. Jopa parisuhteen laatuakin määritellään usein sillä, että montako kertaa viikossa, tai kuukaudessa.

        Niimpä, tulee mieleen joskus enemmän koulun jumppatunti suorituksineen, asentoineen ja muine vaatimuksineen kuin rakastelu. Jos sopii voisin mäkin lähettää sulle sähköpostia joku päivä. Olisi ihan kiva vaihtaa ajatuksia aiheesta jonkun kanssa. Varsinkin miehen. Tästä ei usein pääse keskustelemaan kenenkään kanssa.


    • -----

      Hei!
      Jos ei ikäero haittaa (olen 47v) niin mieluusti vaihtaisin ajatuksia kanssasi. Myös typsykkä40vee, olisi kiva kuulla, miten sinä olet toiminut suhteen alussa, kerrotko vaiko et, haluttomuudestasi heti vaiko vasta sitten kun on vähän aikaa suostuttu pakkoseksiin.

      Itse ne kehtaa tästä syystä tehdä aloitetta, koska normaaliin suhteeseen toki kuuluu seksi, mutta miten ilmaista, että tilanne on nyt tämä. "jos haluat tulista panoseuraa niin ei sittenkään"? Mun osoite on [email protected]. Muutkin, kellä on kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta, kirjoitelkaa.

    • minulla toivoa

      Olen samaa mieltä kanssasi, että aseksuaalien on paljon vaikeampaa löytää samanhenkistä ystävää tai kumppania.

      Vaihtaisin ajatuksiani kanssasi mielelläni sähköpostitse. Osoitteesi ei kuitenkaan toimi. Olet ilmeisesti saanut paljon vastauksia. Hyvä niin.

      Mutta jos kiinnostusta löytyy, niin ota yhteyttä vaikka tämän palstan kautta.

      - 36-v. nainen Pirkanmaalta

      • typsykkä 49-vee

        Mä voin sulle "kovin tuttua", mailata kyllä. En nyt yöllä viitsi. Mutta olisi tosiaan ihan mukava vaihtaa ajatuksia.


      • Ei hyvä yksinkään

        Tarkistin antamani sähköpostiosoitteen, loppu oli väärin. Oikea osoite on: [email protected]

        Olen vaihtanut hiljattain laajakaistapalveluoperaattoria ja se vanha .fi tuli sinne perään vahingossa.
        Elikä yhtään vastausta ei ole tullut ja ajattelinkin ettei asia ketään kiinnosta ja olin unohtamassa koko jutun.

        Siis viestiä voi vielä laittaa!


      • ap.

        Laita viestiä sähköpostitse, nyt toimii.


      • haluton nainen
        ap. kirjoitti:

        Laita viestiä sähköpostitse, nyt toimii.

        Hei ap! Kirjoitat, että voisit haluta seksiä "jossakin erilaisessa muodossa". Mitä tarkoitat tällä erilaisella muodolla?


    • xy...

      että jos oletkin tyyppiä XXY? Siis klinefelter-oireyhtymä.

      Jos heitä sanotaan olevan yksi 500-1000sta miehestä, niin ovathan he silloin melko yleisiä. Laitan kohta linkkiä mistä lukea.
      Olisi kiinnostavaa jos löytyisi joku, joka todella osaa kertoa millaista kyseisen miehen seksielämä on.

      • xy.....

      • ap
        xy..... kirjoitti:

        siihen XXY eli klinefelter-syndroomaan

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00844&p_haku=klinefelter

        Pitkästä aikaa tuli poikettua palstalla, olen siis ketjun aloittaja. Heh heh, ei onneksi ole tuo linkin taudinkuva, testoa on varmastikin omastatakaa riittävästi, enkä ollut erityisemmin taipuvainen kouluaikana veljeilemään opettajien kanssa, eikä rintarauhasissa ole liikakasvua, rintalihaksia toki on, mutta ne on hankittu penkkipunnerruksella ilman lisähormoneja. Olen pitkä ja suht.lihaksikas, moni sanonut miehekkääksi, en siis veltto läski tai kukkakeppi. On vaan olemassa ihmisiä joita ei kiinnosta samat asiat kuin muita, ei kai siinä mitään muuta ole, niin ainakin itse suhtaudun asiaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      841
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      83
      781
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      690
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      183
      522
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Ihmettelen tämän palstan naisia

      Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
      Sinkut
      83
      479
    Aihe