Kirjoitin jo aiemmin tälle palstalle otsikolla Uusioperhesotku. Haluan nyt kertoa muutaman sanan epätyydyttävästä avioliitostani..
Viime viikon lopulla 2,5v tyttäreni ja minä pakkasimme laukut ja lähdimme mummolaan vähäksi aikaa "tuulettumaan". Meidän oli tarkoituskin lähteä mummolaan perhetapahtuman/sukujuhlien vuoksi, mutta jatkuvat riidat mieheni kanssa nopeuttivat lähtöä. Kotona oli niin ahdistava ilmapiiri että oli pakko päästä pois. Sanoin miehelleni lähtiessäni että en sitten paljon soittele.
Tänä iltana sitten viimein kuitenkin soitin miehelleni ja puhuimme puolitoista tuntia puhelimessa. Mieskin oli "miettinyt asioita". Oli helppo keskustella asoista ja hän kuunteli minua. Mummulaan lähtiessämme olin melkein luovuttamassa, mutta nyt luulen että kannattaa vielä yrittää. Lähtöä edellisenä päivänä sanoin miehelleni että rehellisesti sanottuna hänen seuransa ei voisi kiinnostaa minua vähempää.
Asioista jotka ovat johtaneet tähän...
1) Mieheni on hankkinut itselleen Face bookissa kavereiksi kasan julkkiksia, kansanedustajia, malleja, missejä ja pornotähtiä yms. Suurin osa näistä em. on naisia ja suurin osa niistä hyvännäköisiä/seksikkäitä. Mieheni kommentoi näiden valokuva.albumeja ja valokuvia, perseitä, sixbagiä/vatsaa, tiukkoja muotoja, rintoja, kehuu ja ihailee ulkonäköä ja luonnetta, ne on niin rakastettavia ihmisiä, ihania naisia jms. Huomautin tästä kerran miehelleni ja hän lupasi muuttaa asian mutta jatkoi samaa rataa. Hän oli sitä mieltä että naisen kauneus on miehen heikkous ja että jokainen mies, oli sitten sinku tai varattu, kehuu naisia salaa tai sitä puolisoltaan salaamatta. Kysyin kavereiltani asiaa eikä kukaan ollut samaa mieltä. Mieheni myös mailailee yhden naisen kanssa päivittäin kuulemma "ystäväpohjalta" mm. siinä tarkoituksessa että saa puhua asioistaan ja meidän parisuhdeasioista edes jollekulle. Puhunhan minäkin kavereilleni (jotka ovat pääsääntöisesti naisia). Koska mm. toistuvien riitojen takia mieheni ei ole kehunut minua tai osoittenut muutenkaan huomiota vedin aika lailla herneet nenään muiden naisten kehumisesta. Muutenkaan se ei ole mielestäni oikein ottaen huomioon etten minäkään keu muita miehiä ja kun olemme naimisissa. Sanoin miehelleni että jollei hän lopeta ei tarvitse koske minuun..
2) Mieheni ei koske/halaa/pussaa/ota kädestä oma-aloitteisesti vaan minun tulee tehdä aloite.. Aloite seksiin tulee usein myös minun puoleltani. Mies selittää tämän itse niin että on vanha kääkkä (41v, minä 26v) eikä huomaa antaa hellyyttä. Mies jaksaa vähän aikaa olla aktiivisempi kun huomautan asiasta hänelle.
3) Seksielämä ei toimi. Mies katsoo mieluummin leffoja iltaisin jolloin sänkyyn mentäessä ei halua/jaksa enää mitään. Viikonloppuisin on turha ehdottaakaan koska mies valvoo välillä oluttölkin kanssa aamu neljään ja viikolla samoin usein yhteen tai kahteen. (Mies on työtön tällä hetkellä). Aamulla ei ole aikaa kun lapset lähtevät kouluun ja tarhaan tai vkl:sin heräävät aikaisin. Päivällä pitäisi kuulemma yrittää mutta minusta se tuntuu väkinäiseltä eikä tule luonnostaan. Päivällä on muutakin tekemistä.
3) Lasten tapaamiset, pojan kanssa pelaaminen, iltapalojen laitto ym. ym. vie niin paljon miehen aikaa että koen olevani toissijainen. Hänellä ei ole tarpeeksi aikaa minulle. (KTS. Uusioperhesotku)
4) Mies ei osoita huomiota muullakaan tavoin kuin fyysisesti. Ei sano rakas tai kulta, ei muista lahjoilla tai kukilla kuin synttärinä ja jouluna. 1-vuotis hääpäiväkortin unohti hankkia ja antaa.. Hääpäivän vietto jäi muutenkin pienehköksi riitojen ja rahatilanteen vuoksi. Minä kuitenkin tein ruoan kotona ja annoin kortin.
4) Mies kiroilee, riitelee kovilla panoksilla ja uhkailee avioerolla melk. joka riidan aikana. Riitoja on liian usein. En jaksa!!
5) Miestä vaikea saada tapaamaan ystäviä tai sukujuhliin. En jaksaisi aina mennä yksin!!
6) Vastuu 2,5v lapsesta on melkein täysin minulla. Ei ole koskaan vienyt esim. tarhaan. Tarhapalaveriin sain raahata!! Vaipanvaihto yms. on miehellä kovan työn tulos, ei tule luonnostaan! Missään en voi käydä yön yli ilman tytärtä vaan aina täytyy ottaa mukaan!! (Kavereita asuu toisissa kaupungeissa jne.) Kun käyn kuntosalilla mies katsoo tyttöä 2 x viikossa eikä milloinkaan enempää!! (Onneksi kuntosalilla on toisinaan myös lastenhoitomahdollisuus!)
Kaikenkaikkiaan suhteemme on ollut todella epätyydyttävä, mutta jotain hyvääkin miehessä on kun haluan vielä yrittää.. Silti monet asiat rassaa ja myös miehen lapset ja yhteisen ajan puute. Päässä takoo ajatus että ehkä voisin löytää jostain sellaisen miehen jolla olis yksi pieni lapsi mutta ei useampia (tai ei lapsia ollenkaan) ja joka myös antaisi suhteelle enemmän..
Itse olen vain 50% suhteesta. Jos 40-50% puuttuu niin se on paljon se!! :/
Odotan kommenttejanne! :)

Vastaukset 11
Vanhimmat
Sille
äijä. Miksi kidut tuon kanssa ?
ja elämäänä nähneenä olen elänyt paljolti samojen asioiden kanssa aikaisemmin.
Minulla olisi asiasta paljonkin ajatuksia, mutten viitsi niitä tänne kirjoittaa, ihan näiden täällä
luuhaavien provo-akkojen vuoksi.
Mikäli haluat kuulla mielipiteeni asiaan laita mailia.
[email protected]
eronnut mies useinkaan ei etsi sitä parempaa vaimoa vaan ihmistä siihen rinnalleen maksaakseen elämisen kulut puolisks, jotta mies voi maksella elarit. Ja kun erosta on selvinnyt niin aletaan tosissaan katsella sitä uutta ihmistä rinnalle, ellei ex vaimo ole innokas alkamaan alusta.
Liian pian eron jälkeen solmittu suhde ei ole muuta kuin selviämiskonsti. Miehet löytää uusia suhteita paljon helpommin kuin naiset. Naisille jää lapset huollettavakseen, eikä ole aikaa solmia uusia miessuhteita.
Itselle kävi juuri näin. Kolmas tuli väliin kun tiesi että miellä oli aikalisä, mutta eikun kimppuun vaan ja rikkomaan sekin vähä mitä oli jälellä, josta olisi voinut perheemme jatkaa.
Mies otti laastarin itselleen jotta selvii kun en huolinu takasin. Nyt kiukkuaa kun lapset jätti hänet, eikä kukaan enää tykkää.
Niin, kyllä se ex vaimo sittenkin oli se paras ihminen ja lapset. Mutta kun tekee tyhmyyksiä, saa siitä itse maksaa. Ei ne joita kuvittelee loukkaavansa.
on tällä ämmällä.
Eroon on syynsä ja yleensä painavat.
Kun toista ei enää rakasta eikä voi edes koskea, silloin erotaan. Eikä
takaisin oteta.
niin sehän kertoo sen, ettei mies kykene olemaan vastuullinen isä. Sen saa mies itse kokea, kun lapset hylkää vuorostaan.
Nyt puhuttiinkin siitä ettei mies halua ex:nsä takaisin.
Sillä ei ole mitään tekemistä lasten kanssa.
Paitsi jos ex on niin sairas tapaus ettei anna lasten tavata isäänsä kun ukko KEHTAS
hänet jättää.....näitähän on, tämäkin palsta sen todistaa.
Lukekaapa se "uusioperhesotku" -ketju, ei ole pitkä. Silloin huomaatte, että se 2,5 -vuotias ei ole tuon miehen siittämä, miehen lapset ovat jo aikuisia tai murrosikäisiä, ja tämä rouva kiukuttelee siitä, että miehen lapset tulevat isänsä luo "kuin kotiinsa".
Tässäkin aloituksessa paistaa läpi emännän oma itsekeskeisyys. Voi hellanduudelis, kun mies ei muistanut hääpäivää ja antaa kukkiakin vain synttäreillä.
Minä luulen, että tämän rouvan ongelma on se, että hän ei ole lainkaan tutustunut mieheensä, vaan on luonut yksinäisenä raskausaikanaan jonkinlaisen ihannekuvan, jota miesparan pitäisi muistuttaa mahdollisimman paljon. Ja kun ei muistuta, mies saa kärsiä. Ja kärsivä mies pakenee kavereidensa luo, kaljoitteluun, tietokoneelle. Hän ei halua tätä naista, siksi seksielämä ei toimi. Hän haluaisi kuitenkin kodin, joten naisen kanssa sopiminen ja yhteiselämän uudelleenlämmittely tuntuu mukavammalta vaihtoehdolta, kuin lähteä etsimään hyvää kumppania vapailta markkinoilta.
Tylyä, mutta näin se luultavasti on.
Miehellä turhan suuret luulot itsestään...
Niin... Helppoahan se on sanoa/kirjoittaa että lähde suhteesta... Sinulla on varmaan vielä tunteita miestäsi kohtaan?? Ja se tekee vaikeaksi lähtemisen suhteesta.
Todella kurjat fiilikset sinulla on ja oon todella pahoillani puolestasi :(
Miehesi ei kyllä tule muuttumaan, vaikka kuinka lupaisisi.. Hän on kuitenkin jo keski-ikäinen mies, jolla on jo ne omat näkemykset, tavat sekä käyttäytyminen. Aluksi tietenkin hän voi tsempata ja pitää sinua hyvänä, mutta jo muutaman vkon/kuukauden päästä hän on oma itsensä taas. Tiedän itse, koska olen kamppaillut vastaavanlaisessa vaikeassa suhteessa jonkin aikaa, kylläkin monta vuotta sitten.
Sitä niin toivoo toisen muuttuvan, mutta kun se ei tule tapahtumaan. Keskustelu auttaa jos toinen oikeasti tulee vastaan suhteessa ja saadaan täten tehtyä kompromissi monessa asiassa, mutta valitettavan harvoin se toteutuu. Niin, minä lähdin suhteesta ja helpompi oli lähteä kun meillä ei ollut yhteisiä lapsia, mutta en ole koskaan katunut päätöstäni, se oli sen verran raskas suhde kun molemmat tahtoi niin eri asioita elämältään ja minä kaipasin juuri tuota hellyyttä ja huomiota minkä myös sinä mainitsit.
Myös se toisten naisten ihannointi sekä flirttailu... Mieheni teki sitä aivan silmieni edessä, eikä se muuttunut vaikka monesti siitä suutahdin hänelle. Sinun pitäisi tehdä samoin hänelle, ehkä hän siten huomaa pointin?? hmm, tai muuten ei... Minulle sellainen on myös niin loukkaavaa, ja päädyin ratkaisuuni selkein mielin -> jätin miehen, joka sitten itki perääni 10v. Toivottavasti hän otti opikseen tuosta käyttäytymisestään, eikä tee sitä muille naisille.
Minä en sitä jaksanut ja olenkin nyt onnellisessa suhteessa jossa saan huomiota, halauksia ja jossa olen miehelle se ykkönen ilman muita kilpailijoita naisista. Mies kunnioittaa minua kumppaninaan ja minä häntä, olen löytänyt toisen puoliskoni ja elän onnellisena :) toivon sitä myös sinulle ja voimia myös, jos päädyt lähtemään suhteesta.
ei ainakaan jotka on ovet paukkuen suutuksissa lähtenyt mies kiusallaan uuden akan ottanut kestä.