Mitä jos osan kansasta kurjistumisen syynä onkin toisten valkoisten loputon ahneus (siis palkankorotusvaatimukset- kierre), eikä pakolaiset ollenkaan? sitä sietää miettiä, kun laman aikanakin kehdataan LAKKOILLA ja vaatia lisää liksaa.
Meille, kun noillekin! mikään ei riitä! peruspäivärahalla olevat yms kärsikööt, me ei! välipalat pois koululaisilta!
Meille, kun noillekin! mikään ei riitä! peruspäivärahalla olevat yms kärsikööt, me ei! välipalat pois koululaisilta!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä työntekijä on palkkansa ansainnut - toisin kuin ylisuuria eläkkeitä ja optioita nostavat.
Ei ole olemassa ilmaisia lounaita, eikä voi odottaa, että joku toinen nauttii toisen työn hedelmistä laittamatta tikkua ristiin tai riskeeraamatta mitään.
Yhteiskunnan vapamatkustajat voivat huoletta katsoa peiliin ja miettiä tykönänsä miksi juuri heille kuuluu toisten antaa jotain. Mitä he antavat muille? Kaikki on vastavuoroisuutta.
Henkilökohatisesti olen kyllästynyt kaikkiin ihmisiin jotka ovat niin ottamisessaan ja kuvittelevat, että jos joku on onnistunut pennosia säästämään niin ne pitäisi sitten antaa pois. Ei kiinnosta yhtään enää.
Pennosten säästäminen on hyvä juttu, eikä niistä paljon pidä muille jakamaan, paitsi jos on paljon ylimääräistä. Toinen juttu on esim. ylisuuret optiot, jumalauta nämä ahneet siat ottavat vaikka peräruiskeen, jos se vaan on muilta pois.
Lakkohan on ainoa keino jolla työntekijä pystyy vaikuttamaan omiin etuihinsa, ei herrat neuvottelemalla anna pilkkuakaan periksi.
Jolleivat työntekijät olisi laittaneet kovaa, kovaa vasten viime vuosisadan alkupuolella tehtäisiin vieläkin seitsenpäivästä työviikkoa ruokapalkalla. Ei se lakkoilu ole kehtaamisesta kiinni, vaan palkallaan olisi tultava toimeen.
Maahanmuuttajilta ollaan leikkaamassa hiven pois turvapaikkashoppailu rahoista, mutta joltain toiselta luukulta vastaavasti sitten lisää. Ylisuuret- eläkkeet, optiot, mamujen hyysäys,puolipöllöjen taiteilijoiden apurahat, niissä se valkoisten ahneus on.
Kunta-alan työntekijöiden palkkatasoa on nostettu muutamassa vuodessa erilaisten uhkailujen takia huomattavan paljon ja kun ne kerrotaan vielä eläkemaksuilla ja lomarahoilla, alkaa homma ollakin valmis.
Turulla on paljon työntekijöitä ja siksi paljon kuluja, maahanmuuttajien avustukset ovat tosiaankin varsin pieniä työntekijöiden kuluihin verrattaessa.
Mitään Suur Turkuja ei missään nimessä kannata perustaa, joissa kaikkien työntekijöiden palkat nostetaan ja irtisanomissuoja vielä viideksi vuodeksi. Kaupunki velkaantuisi viidessä vuodessa niin paljon että saataisiin seuraavat 50 vuotta maksaa.
Kannattaa hieman seurata mitä on tapahtunut Salon ja Kaarinan kuntaliitoksissa, vakavaraiset kunnat on menneet melkoiseen kriisiin taloutensa kanssa.
Siis vika ei ole mamuissa, vaan tosiaankin ahneissa valkoisissa.