..yritän kertoa tarinan lyhyesti:
Miehelläni ja minulla on kaksi lasta 1v ja 3v. Omat sukulaiseni asuvat kauempana, mutta olemma kaikki tosi läheisiä olleet aina ja vierailemme puolin ja toisin useasti. Mieheni vanhemmat asuvat lähellä, mutta ovat aina tuntuneet etäisemmiltä. Kun lapsemme syntyi välit vähän lämpenivät, mutta silti minulle välit tuntuivat etäisiltä (verrattuna omiin sukulaisiini). Lapsemme ovat heidän ainoat lapsenlapset. Meitä ei esim koskaan pyydetty syömään mieheni vanhemmille, kun siskonsa ja hänen miehensä pyydettiin vähintään kerran viikossa. Itse menimme lasten kanssa heille ja pyytelin kahville, mutta anoppikaan ei oma aloitteisesti esim lomallaan tullut meille käymään vaikka tiesi minun olevan päivät lasten kanssa kotona.
Pariin otteeseen pienen erimielisyyden johdosta (ei edes mitään huutamista), mieheni vanhemmat ovat ns jäädyttäneet välit pariksi viikoksi ja esim koiria ei meidän talon ohi enää ulkoiluttaneet (ennen 2kertaa päivässä). Molemmilla kerroilla me menimme naureskellen heille ja sovimme asian.
No nyt tuli sitten kolmas kerta ja aikaa on kulunut puoli vuotta kun tällä kertaa me emme menneet enää sopimaan (rajansa kaikella). Olemme yrittäneet asiaa selvittää ja olemme saaneet vastaukseksi mitä ihmeempiä asioita; minä olen kuulemma vetänyt oven kiinni anopin nenän edestä ja sanonut ettei meille voi tulla koska mieheni on töissä, minä kuulemma siedän heitä vain mieheni takia, ei tupata kun ei tykätä yms. Me emme voi sietää heitä, meidän mielestä anoppimme on nipo tms Nämä ei siis todellakaan pidä paikkaansa.. Tämän puolen vuoden aikana he eivät edes ole oman poikansa syntymäpäivää muistaneet (ennen aina tulivat synttärikahville).
Itse olen tullut siihen lopputulokseen, että syy taitaakin olla se, että minusta/meistä ei pidetä. Lastemme takia tilanne inhottaa eniten.. Mutta paljonko minun pitää enää sietää. Muille sukulaisillemme ovat antaneet ymmärtää, että me emme käy yms ja ovat kuulemma lastemme takia itkeneet.. Onneksi osalla omakin järki päässä, mutta minua se silti vaivaa. Ikinä en lapsiltani isovanhempia kieltäisi, mutta heiltä ei ole puolen vuoden aikana tullut yhtään yhteydenotto tai sovintoyritystä. Me pyysimme toisen lapsen synttäreille ja olemme muutamaan otteeseen viestein ja puhelimitse yrittäneet asiaa selvittää.. luovuttaakko siis täytyy?! Joulukin tulossa :o(
Miehelläni ja minulla on kaksi lasta 1v ja 3v. Omat sukulaiseni asuvat kauempana, mutta olemma kaikki tosi läheisiä olleet aina ja vierailemme puolin ja toisin useasti. Mieheni vanhemmat asuvat lähellä, mutta ovat aina tuntuneet etäisemmiltä. Kun lapsemme syntyi välit vähän lämpenivät, mutta silti minulle välit tuntuivat etäisiltä (verrattuna omiin sukulaisiini). Lapsemme ovat heidän ainoat lapsenlapset. Meitä ei esim koskaan pyydetty syömään mieheni vanhemmille, kun siskonsa ja hänen miehensä pyydettiin vähintään kerran viikossa. Itse menimme lasten kanssa heille ja pyytelin kahville, mutta anoppikaan ei oma aloitteisesti esim lomallaan tullut meille käymään vaikka tiesi minun olevan päivät lasten kanssa kotona.
Pariin otteeseen pienen erimielisyyden johdosta (ei edes mitään huutamista), mieheni vanhemmat ovat ns jäädyttäneet välit pariksi viikoksi ja esim koiria ei meidän talon ohi enää ulkoiluttaneet (ennen 2kertaa päivässä). Molemmilla kerroilla me menimme naureskellen heille ja sovimme asian.
No nyt tuli sitten kolmas kerta ja aikaa on kulunut puoli vuotta kun tällä kertaa me emme menneet enää sopimaan (rajansa kaikella). Olemme yrittäneet asiaa selvittää ja olemme saaneet vastaukseksi mitä ihmeempiä asioita; minä olen kuulemma vetänyt oven kiinni anopin nenän edestä ja sanonut ettei meille voi tulla koska mieheni on töissä, minä kuulemma siedän heitä vain mieheni takia, ei tupata kun ei tykätä yms. Me emme voi sietää heitä, meidän mielestä anoppimme on nipo tms Nämä ei siis todellakaan pidä paikkaansa.. Tämän puolen vuoden aikana he eivät edes ole oman poikansa syntymäpäivää muistaneet (ennen aina tulivat synttärikahville).
Itse olen tullut siihen lopputulokseen, että syy taitaakin olla se, että minusta/meistä ei pidetä. Lastemme takia tilanne inhottaa eniten.. Mutta paljonko minun pitää enää sietää. Muille sukulaisillemme ovat antaneet ymmärtää, että me emme käy yms ja ovat kuulemma lastemme takia itkeneet.. Onneksi osalla omakin järki päässä, mutta minua se silti vaivaa. Ikinä en lapsiltani isovanhempia kieltäisi, mutta heiltä ei ole puolen vuoden aikana tullut yhtään yhteydenotto tai sovintoyritystä. Me pyysimme toisen lapsen synttäreille ja olemme muutamaan otteeseen viestein ja puhelimitse yrittäneet asiaa selvittää.. luovuttaakko siis täytyy?! Joulukin tulossa :o(
Vastaukset 68
Vanhimmat
Olette "osuutenne" tehneet, eli antakaa olla, kun kerran ovat noin vaikeita ihmisiä. Koska ette ole millään lailla vanhempia loukanneet tms. huonoa omaatuntoa ei tarvitse kantaa. Meitä vain on niin moneksi, ei sille mitään voi.
Meillä käy tyttären perhe (3 lasta) syömässä, yleensä joka viikonloppu. Muutenkin käyvät todella usein mummolassa, ja paljon olemme näitä lapsukaisia hoidelleet. Joskus olisi tietysti mukava niinkinpäin, että tulisi ruokakutsu heiltä meille??
Onko teillä kenties jotain yhteistä kyläpaikkaa esim näin joulun aikaan? Silloin voisitte tavata neutraalilla maaperällä muiden läsnäollen, eikä anoppisi voisi puhua perättömiä teistä. Minusta on outoa, että anoppi noin mustamaalaa perhettänne, eikä ole edes kiinnostunut lastenlastensa tapaamisesta. Tulee lähinnä mieleen, että hän on mieleltään sairas puhuessaan palturia. Tai sitten kutsu heidät kahville tai syömään ja mukaan joku muukin henkilö, jottei anoppi voi kertoa puuta heinää.
Emme tosiaan ole heitä loukanneet, mitä ei mielestäni voi enää sanoa heidän osaltaan. Miten tuollalailla kohtelee omaa poikaansa ja mekin olemme jo 10 vuotta tunteneet eli pohja meni siltäkin.. Kurjalta tuntuu, mutta eipä taida enää mitään olla tehtävissä..
..että tulivat tosiaan esikoisemme synttäreille elokuussa kun pyydettiin.. sanaakaan eivät meille puhuneet koko aikana, minun sukulaisilleni kyllä. Appiukko istui keittiön pöydässä kengät jalassa 5 min ja lähti menemään. Anoppi sinnitteli tunnin.. sen jälkeen ei taaskaan minkäänlaista yhteydenottoa sieltä suunnasta. Itse en tiedä pystynkö tuollaiseen suhteeseen, lapsetkin sen jo kohta vaistoaa..
miksi edes haluatte olla väleissä tuollaisten ihmisten kanssa? kaikki vaan toistaa itseään ja kiertää kehää, kohta lapsetkin on sen ikäisiä että tajuavat ja turhaan pahoittavat mielensä. vaikka nyt sopisitte niin kohta olisi taas uusi riita. jotenkin haiskahtaa siltä että sinusta yritetään saada syntipukkia, eli ilmeisesti miniä ei oe mieleinen. Te ette ole mitään tehneet väärin, itse ovat ylimielisiä ja lapsellisia. Kaikkia ei tarvi miellyttää ja kaikkien kanssa ei tarvitse olla väleissä, vaikka kuinka ovat sukulasia. itselläni on myös todella "vaikeat" appivanhemmat ja huokaisisin helpotuksesta (samoiten mieheni) jos ei tarvitsisi heitä nähdä koko jouluna. mutta sen olen päättänyt että yhtään en enää vittuiluja ja pompotteluja niele.
Anoppini on jo kuollut, mutta muistelen edelleen miten surkeaa oli käydä mieheni kotona pienessä Pohjois-Karjalaisessa kylässä, jossa kaikilla oli jo minusta mielipide vaikka eivät olleet koskaan minua nähneetkään. En ollut anopin mieliminiä, koska minulla oli jo lapsi valmiina kun otin hänen poikansa. Poika oli ihan tuuliajolla, kaukana kotoaan, Helsingissä. Hoidimme hänen asiansa kuntoon ja hyvän työpaikan, jossa on ollut jo 20 vuotta. Asunto on koko ajan meillä ollut hyvä ja tilava kaikkine mukavuuksineen. Yhteinen lapsemme on teini-ikäinen kaunis ja hyvinmenestyvä tytär. Anoppi oli vain loppuun asti sitä mieltä, että tästä avioliitosta ei tule mitään. En tiedä, ehkä siitä ei tulekaan, mutta nyt ollaan oltu aviossa 22 vuotta. Anopin kuoltua koko suku jätti meidät ja kertoili meidän olevan ihan kamalia ihmisiä. Joskus yritimme kysellä että mitähän olimme tehneet väärin, saimme vastauksen että pitäkää turpanne kiinni tai teidät hakataan hengiltä. Koskaan meille ei ole kerrottu miksi meitä vihataan. Pienellä paikkakunnalla on tekemisen puutteesta tapana kehitellä omia tarinoita ihmisistä, eikä ne jutut pidä paikkaansa. Siksi on ihanaa olla helsinkiläinen, ei ole pakko tuntea edes naapuriaan, eikä kenelläkään ole aikaa tarinoiden sepittelyyn. Poikalapsilla on kai helpompaa anoppiensa kanssa, koska äidit eivät ole niin mustasukkaisia tyttäristään, ainakin oma mieheni oli erittäin hyvää pataa äitini kanssa ja tykkäsi hänestä todella paljon, tapasivat ainakin kerran viikossa. Valitettavasti oma äitinikin kuoli tänä vuonna, ihana ihminen oli. Ja lopuksi : paras anoppi on vähintään 500 kilometrin päässä.
Luulisi, että miehesi voisi sanoa omille vanhemmilleen, että olette ihmeissänne. Eikö hän voisi kysyä, onko välit nyt sitten tässä ilman toivoakaan paremmista ajoista.
Eikö hän voi sanoa, että vastaisuudesa kutsu kyläilyyn tulkoon isovanhemmilta, koska teille he näköjään eivät ole tulossa eikä kutsu ole mieleen.
Joulu kuitataan kortilla tai kukkapaketilla ulko-ovelle.
Niin tai näin. Tuollainen epävarmuus ei ole hyvä asia. Hehän siinä häviävät, koska teillä on aika puolellanne.
Lapset kasvavat ja muuttuvat, kohta heitä ei tuntemattomat isovanhemmat edes kiinnosta.
Tällaisissa tapauksissa huomataan jälleen, että ei vanhemmus mitenkään jalosta ihmistä. Jos hän ei harkitse tekemisiään ja sanomisiaan, ei vaikuta mitenkään ollaanko lapsia tai vanhempia tai isovanhempia. Ihmissuhteet muotoutuvat ihan muuta kautta.
Mieheni on tosiaan soittanut äidilleen (nyt jo 2-3kk sitten) ja sanonut, miten asiat meidän mielestämme on ja emme alunperinkään ole syytä välien poikkaisemiseen ymmärtäneet. Anopilla oli tuolloin kuulemma kiire, oli ruokatunnilla eikä jaksanut tälläistä tappelemista?!? Mieheni yritti rauhassa selvittää mikä tämä juttu on. Pitää kuulemma antaa vaan ajan kulua, näin pahat sanat unohtuisivat.. mitkä ihmeen pahat sanat?? Tälläinen turha riita, joka on johtanut 6kk välirikkoon, ei mielestäni enää ajan myötä parane, pahenee vaan.
Aiemmin en muuten maininnut, että anoppi on ollut riidoissa oman isänsä kanssa nyt yli 2v vuotta ja aina puhui ettei siinä periksi anna (isä vanha ja sairastellut paljon). Näköjään oma ylpeys menee kaiken edelle, oman pojan ja lastenlastenkin.
Laitoin itse tosiaan joulukortinkin, mutta takaisin on turha odottaa.. Olen vain sen verran jäärä, etten tahtoisi luovuttaa. Poikammekin ovat vain kerran näin pieniä. Rohkeutta minulla ei kuitenkaan ole mennä anoppia naamatusten enää tässä vaiheessa kohtaamaan. Poikammekin ovat vain kerran näin pieniä. Mutta eihän ketään tosiaan voi isovanhemmiksi tai välittämään pakottaa eli yritän unohtaa.. I
Osa varmaan ihmettelee miksi täälä kirjoitan, kun tavallaan olen luopumis päätöksen jo tehnyt. Tämä tuntuu vaan niin järjettömältä ja väärältä, eikä miehenikään enää jaksa asiasta kanssani puhua. Hänen mielestään koko asian pitää antaa vaan tosiaan olla..
Anoppisi on oireista päätellen ai voi kuin päätellä hänen olevan luulosairas ja kuvittelevan ja sepittelevänsä omiaan. Tuollaiset ihmiset ovat vaikeita, mutta kai te miehenne kanssa olette muun suvun kanssa yhteydessä? Näin kanssakäyminen ja yhteydenpito on terveellisellä ja oikealla tolalla.
Kamalaa, kun on ilkeitä ihmisiä. Tuntuu järjettömän lapselliselle ja tyhmänylpeälle appivanhempiesi käytös. Mitä tässä taustalla oikein on? Kysy mieheltäsi lapsuudesta ja kodin ilmapiiristä. Onko sinua kohtaan heidän käytös ollut aina samanlaista, milloin tilanne muuttui? Eivätkö he pidä lapsista?
Ihmettelen suuresti, kuinka vähän he huolehtivat "perheestään".
Loputtomiin ei kannata välejä parannella, tosiaan parempi pitää hyvät sukulais- ja ystävyyssuhteet kunnossa ja näyttää lapsille, että heistä välitetään (eikä vältellä!)
Toivon Rauhallista Joulua! Nauttikaa omasta perheestänne!! ( unohtakaa ilkeät ihmiset.)
Minustakin tämä ei muuta voi olla kun ilkeyttä.. Ilmeisesti tämä on heidän tapansa toimia erimielisyyksissä, lyödä välit poikki ja odottaa pölyn laskeutumista. Mieheni on kertonut, että käytös on tuttua nuoruudestaankin. Esim armeija aikana ei ollut vanhempiensa kanssa tekemisissä moneen kuukauteen, vanhemmat eivät edes tienneet "millä elää".
Mielestäni olimme anoppini kanssa jo hyvissä väleissä (ainakin luulin) ja lapsistamme hän on ainakin näennäisesti pitänyt. En siis koskaan ennen tätä näitä asioita ole joutunut epäilemään.
Eniten minua inhottaa, että ilmeisesti meitä moittivat muillekkin ihmisille. Antavat sellaisen käsityksen, että meidän vika etteivät näe lapsenlapsiaan.. kuitenkaan heidän puoleltaan ei minkäänlaista yhteydenottoa tai sovinnon yritystä ole puolen vuoden aikana tullut, me olemme sitä useasti yrittäneet. Enää en kyllä tosiaan jaksa..
Jotkut ihmiset vain jäävät pikkulapsen tasolle koko iäkseen, eivätkä kasva aikuiseksi koskaan.
Sen huomaat esim. heidän puheistaan: Jos niissä usein esintyy pikkulapsi, joka saa jotakin, mutta ei koskaan perhe joka tekee yhdessä jotain kivaa, eikä myöskään isovanhemmat jotka järjestävät lapsenlapsilleen kivaa tekemistä lasten ehdoilla, niin kysymys on tällaisista iäkkäistä pikkulapsista.
Taudin kuvaan kuuluu muuten kova minä-minä ahneus esim. perintöasioissa vielä eläkeiässäkin...
vielä että tasan ei käy onnen lahjat muistan kyllä kaiken huonon kohtelun vaan en mitään hyvää tosin hyvä että muistaa eipähän ite mokaile tulevaisuudessa toivottavasti kun se miniä tai sulhasehdokas sieltä tuloo ovesta sisään jonkun lapsihan sekin on ja kaikki maailman lapset meidän lapsiamme ja tulevaisuutemme. naurattaa tuollainen höpön pöpö
Olen samaa mieltä, että parasta anopissa on se, että asuu 500 km päässä ja käy ehkä kerran vuodessa meillä. Olen miniä joka on tyrkyttänyt itseni hänen pojalleen, tehnyt 3 poikaa ilman hänen lupaansa sekä elänyt ''siivellä'' olemalla kotiäiti 9 vuotta... ´Minä päätin anopin kanssa riidellessä yhtenä kesäisenä päivänä ettei minun tarvitse hänen kanssaan elää, minä elän mieheni kanssa ja näin on ollut hyvä 11 vuotta.
Siis... AP anna isovanhempien mököttää jos kerran niin tahtovat, he ovat kateellisia teidän elämästä.
Voihan sitä sanoa, että pyydän anteeksi, jos tiedän, missä asiassa olen loukannut teitä, tai tehnyt väärin. Anoppisi ei asu yksin, joten syitä ei voi etsiä yksinäisyydestäkään. Itse hermostun kaikesta metelistä ja stressistä. Oletan sen johtuvan siitä, koska korvani on tinnittänyt jo noin kahdeksan vuoden ajan. Se ottaa joskus kupoliin. Myös tämä kirjoittaminen lisää tinnitystä.
Vanheneminen on sama asia kuin sairauksien ja erilaisten vaivojen lisääntyminen koko ajan. Joskut kohtaukset, joiden vuoksi ei mennä sairaalaan, pelottavat. Mitä enemmän sairaskohtauksia alkaa tulla, sitä lähempänä on kuolemaa.
Oletteko kiinnostuneita tietämään, minkälainen vanhuus anopeillanne on? Moni vanhus olisi onnellinen, jos joku olisi edes vähän kiinnostunut myös heidän elämästään ja vaivoistaan. Jo pelkkä puhuminen tuo helpotusta.
Lapset syntyvät tavoiltaan ja tottumuksiltaan niin erilaisiin perheisiin, ettei uskoisikaan, ellei olisi nänhyt. Tiedätkö sinä aviovaimona, minkälaista miehesi perhe-elämä on ollut. Tarkoitan, mihin hän on tottunut. Yleensä miehet tuovat tämän tottumusten erilaisuudesta johtuvan ongelman esille ennemmin tai myöhemmin. Jokainen kaipaa sitä, mitä omaan lapsuuteen jäi. Niitä asioita on turhaa muuttaa. Ei onnistu edes yritys, ainakaan pitemmän päälle.
Etsi hyvää anopeistasi, ehkä myös se hyvä lopulla löytyy.
Vaikka asia luisuu eri reitille, en voi olla sanomatta, miten olet väärillä jäljillä tässä asiassa. Ihmisen elämä alkaa lapsuudesta ja päättyy samankaltaiseen olotilaan, mutta välillä on aikuistumisen vaihe ja kasvu, jonka kehitys samankaltainen kuin ihmisen kasvu. Kun kasvu pysähtyy, ihminen alkaa ikäänkuin lähteä samaan suuntaan, josta tuli. Itse nään tämän ihmisen kehityksen pyöreänä ja sitten kun ympyrä kohtaa lopulla alkupäänsä, ihminen poistuu toiseen olotilaan. Elämän tarkoitus näiltä osin päättynyt.
Vaikka jopa vanhainkodin vanhus voi näyttää avuttomalta, se ei tarkoita sitä, että hän siltäkään osin olisi tullut lapseksi. Joten en pidä siitä, että noin pienin verukkein mollaatte toisen anopit jos jonkinlaiseksi kahjoiksi. Ko. Marikahan kirjoittaa, miten jo alussa hän koki anoppinsa........ Eli siinä kohtasi ihmisten erilaisuus, johon ainakin hän ensimmäisenä reagoi. Ikääntyessä tulee herkät tuntosarvet. Sen te itsekin joudutte kokemaan. Muistakaa tämä.
Teitä nuoria kiinnostaa niin erilaiset asiat, ettette sitä eroa osaa edes kuvitella. Se erottaa ihmisiä. Vaikka itse keskustelen vaivatta nuorten kanssa, joskus tulee eteen yksilöitä, jotka eivät ymmärrä tippaakaan minua. Sen huomaa siitä, että he joko eivät osaa keskustella asioista, tai sitten he eivät voi sietää mitään erilaisia mielipiteitä. Meikäläisen ikäluokka tottui sanasotaan jo lapsesta alkaen, joten turhista ei säikähdetty, vaan otettiin kukin ihminen ihmisenä.
Minä en ole anopistani mitään pahaa sanonut.. nyt tosin en millään tasolla ymmärrä nykyistä käytöstä. Tottakai vaivoja ja sairauksia voi olla kaikenlaisia, mutta niitä voi olla myös kaikeníkäisillä.. meillekkin voi koska tahansa tapahtua mitä vaan ja mahtaa tälläinen riita tuntua silloin kaikista osapuolista hölmöltä. En kutsuisi anoppiani vielä vanhukseksi, hän on vähän reilu 50v vasta. Tosin mieheni veikkasi, että voisiko kyse olla vaihdevuosien tuomista oireista. Tosin samansuuntaista käytöstä on ollut jo mieheni nuoruudessa..
Ikääntyneillä on usein virikkeiden puute. Jos harrastaisit jotain perintöasioita, voisit kysyä lapsiltasi, haluaisivatko he haastatella mummo vaikkapa nauhuriin. Silloin lapsille jäisi jotain muistoja, jotka he itse ovat tallentaneet. Vaikutat hyvältä miniältä, vaikka haetkin apua kyseenalaiselta sektorilta. Uskon että jos jätät anoppisi ainakin aluksi lasten kanssa kahden, hän vapautuu niistä asioista, joita välillenne on tullut. Lapsilla on ihmeellinen vaikutus mummoihinsa ja ukkeihinsa. Se johtuu nimenomaan siitä, koska mummojen kehitykseen tulee myös sitä lapsenomaisuutta, jota oli lapsena. Siksi he tulevat toimeen yleensä hyvin lasten kanssa.
No, se muuttaa asian, jos anoppisi on vähän yli 50 vuotias. Hänellä on se hirveä vaihe, jonka itse kävin läpi. Tai jonka jokainen joutuu käymään läpi. Onko hänellä ollut sen lisäksi paljon hautajaisia. Itse koin ton vaiheen tosi raskaana. Ei siihen olisi tarvittu näitä yhteiskunnan uusia pelisääntöjä ja ihmisenä mollaamista. Se on kuin shokki huomata, miten elämä onkin yks´kaks´miltei loppusuoralla. Tässä vaiheessa moni alkoholisoituu sietokyvyn ylittyessä. Kyllä minullakin kului punaviiniä, mutta minä kun en kykene juomaan päivästä toiseen. Käytin punaviiniä tietoisesti lääkkeiden korvikkeena. Siitäkin huolimatta, vaikka haukkuisivat alkoholistiksi. Käytän tarvittaessa vieläkin, mutta jotain muuta. Tässä on edessä loppusuora, mitä sitä teeskentelemään muuta.
Jos anoppisi on niin nuori, niin hän tietää taatusti näistä kirjoituksista. Me olemme kasvaneet tietotekniikan alkeisiin saakka, ainakin monet meistä.
Sitten kun olet samassa iässä anoppisi kanssa, vasta sitten opit, mitä se on. Sitä on kait sivullisen vaikea kuvailla, koska sekin elämänvaihe on erilainen jokaisella. Mutta älä pidä anoppiasi tyhmänä. Hän kuuluu siihen sukupolveen, joka on kokenut niin suuret kehityksen erot elämässä, ettei ole ihme, jos maapallokin siihen jo reagoi.
50 itselläni oli myös pinna kireällä, kun tuli sitä vapaata aikaa ja oppi näkemään sen, missä tilassa Suomen kehitys, mistä on ja mihin ollaan menossa. Se se oli vasta shokki. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Kiireisessä työelämässä ei ollut sillä tavalla aikaa syventyä politiikkaan, vaikka toisella silmällä sitä seurasinkin, joten petetyksi tulemisen tunne oli raju. Nuoret syyttivät meitä, vaikka meillä ei ole ollut osaa eikä arpaa tämän kehityksen luomisessa. Se on tehty meiltä salaa, niinkuin nytkin salataan monia asioita.
tämä liittyy siihen, että lyö välit poikki?
Kyllä tästä nyt syntyy sellainen kuva, että olet/olette sanoneet jotain, josta anoppisi on suuttunut. Varmaan ette ole tarkoittaneet pahaa, mutta anoppisi on kuitenkin jostain loukkaantunut. Miksi ihmeessä miehesi soitti ruokatunnilla ? Ei kai tällaisia asioita kesken työpäivän kukaan halua setviä. Pyydä miestäsi menemään käymään ja kysymään, mistä he ovat loukkaantuneet niin asia selviää.
ihan nuotin vierestä eikä lainkaan asiaa, yleisluontoista löpinää.
Eikö pattia voisi ruveta purkamaan sitä kautta, että miehesi soittaisi isälleen mies-miehelle, ja kysyisi, onko tässä nyt mitään järkeä. Mistä tässä siis on kysymys.
Monta kertaa miehet ovat suoraviivaisempia. He sanovat mitä ajattelevat ja se on sitten siinä. Usein moni nainen voi vain ihaillen seurata, miten miesten väliset kiistat ratkeavat reiluun kädenpuristukseen.
Naisilla sopiminen on jotenkin hankalampaa, koska he muistavat liian kauan ikävät tilanteet. Niistä tulee painolasti, joka seuraa aina vain mukana, vaikka näennäisesti asiat olisikin selvitetty.
Moni nainen kantaa kaunaa ihan omienkin ajatustensa tähden. Harva mies pohtii "mitähän se tuollakin oikein tarkoitti" tai "miksi ei vastannut suoraan kun kysyin" tai "jos minä kysyn, se varmaan valehtelee".
Vastapuoli on ehkä ihan tietämätön näistä ajatuksista eikä ymmärrä miksi välit ovat viilenneet.
Niin että jospa miehesi voisi keskustella luottamuksellisesti isänsä kanssa kahden.
Jos heidän välinsä paranisivat, olisi teillä edes ukki lapsille.
Jos ei erimielisyyksiä olekaan. Mutta haluavat elää omassa rauhassaan. ?
Hyvä päätelmä. Niinhän monet nuoretkin pariskunnat haluavat elää välillä vain parissuhteessaan. Sama pätee kaikkiin ihmisiin ja kaiken ikäisiin ihmisiin. Ainakin itse noin 20 vuotta olin melko sulkeutunut, koska siitä todella isosta äitinit suvusta yksi ja toinen kuoli. Jokaisen kuolema oli kuin osa minustakin olisi kuollut. Muttä läheisten kuolema pakottaa tekemään surutyötä vielä enemmän.
Teillä nuorilla on edessä se aika, kun aika luovuttaa omat lapset maailmalle. Jokainen ottaa senkin asian eri tavoin. Toisille se on helpotus, toisille raskas ja lopullinen ero, koska silloin päättyy myös se elämä, jota on tottunut elämään. Silloin oppii sen totuuden, että lapsi on todellakin vain lainassa. Se ei ole oma, eikä koskaan sitä ole ollutkaan.
Anna miehesi vierailla yksin lasten kanssa isovanhempien luona, etteivät lapset menetä isovanhempiaan.
Opetelkaa kumpikin välttämään kielteisiä puheita toistenne vanhemmista. Kumpikin haluaa rakastaa omia vanhempiaan ja olla heihin yhteydessä vioista huolimatta. Miehesi voi kyllä kieltää isovanhempia puhumasta pahaa sinusta ja tekemisistäsi. Välttäkää itsekin puhumasta pahaa heistä, vaikka olisi aihettakin. Itsellenne tulee parempi mieli. Vähitellen tilanne korjaantuu ja voit jopa uudelleen aloittaa myös kyläilyn.
Muista, että olette pariskunta, joka haluaa puhaltaa yhteen hiileen. Suku tulee aina mukana. Se pitää vaan jotenkin hoitaa fiksusti ilman vaurioita.
40 v miniänä ei ilmeisesti lukenut tekstiä... Huonon kohtelun piiriin on joutunut myös hirviöanopin oma poika ja aviomiehen vanhempien käytös on ollut samanlaista nuoruusvuosista saakka.. Miten tilanne muuttuu jos miniä ei mene kylään ja antaa anopin vain pojalle haukkua? Siitä ei tule mitään.
Aloittaja, Sinulla on muutama vaihtoehto:
1. Menet miehesi kanssa kylään ja paukutat koko jutun ilmoille, ilmoitat että nyt riittää. Kerrot, ettet arvosta perättömiä puheita ja kertaat, että olet heidän poikansa kanssa ja heidän on paras tyytyä tilanteeseen. Kertaat myös, että et ole ikinä nenää lyönyt oven edestä kiinni etc. Lopuksi sanot, että he ovat tervetulleita sitten, kun ovat valmiit pyytämään anteeksi. Sitten vaan ovesta ulos pidemmittä puheitta.
2. Katkaiset välit lopullisesti. Ilmoitat heille, että olet saanut tarpeeksesi heidän perättömistä puheistaan ja toivot etteivät enää ikinä ota yhteyttä. Ilmoitat myös, että mikäli perättömät puheet jatkuvat, teet rikosilmoituksen nimikkeellä kunnianloukkaus. Sanot, että todistajia löytynee kun oikeudessa on puhuttava totta.
3. Annat anopillesi neuvon mennä hoitoon.
4. Jäät pompoteltavaksi.
Nämä neuvot perustan sivustakatsojana koettuihin anoppilatapauksiin. mm. siskoni anoppi oli juuri tuollainen ja häneen tepsi kerralla lauotut totuudet ja uhkaus rikosseuraamuksista. Eipä ole kantautunut enää "pahoja puheita" korviin ja kiltisti tulee synttärikahvit juomaan. Äitini anoppi oli ihan järkyttävä hirviö, jolle nämä nykyanopit eivät edes vedä vertoja, onnistui jopa hajottamaan koko suvun välit niin että kukaan ei puhu kenellekään. Kuolinvuoteellaan pyysi anteeksi, mutta ei saanut, niin paha oli eläissään. Anoppini anoppi oli myös tuollainen hirviö, joka haukkui huoraksi ja arvosteli kaikkea tekemistä. Kerran anoppi paukutteli sitten anopilleen yksityiskohtaisesti, miten asiat olivat ja kuka käskee heidän talossaan - muistutti että poika on hänet valinnut vaimokseen ja anoppi saa siihen tyytyä.
Oma anoppini on kultainen mummo, joka on ollut minulle äiti, mummo ja anoppi samassa paketissa. Ei ikinä ole puuttunut mihinkään ja aina neuvoo, kun on kysymistä ja sanoo niin kuin asiat ovat.
asiaa.
Minä ehdin olla miniänä vain vajaat 15 vuotta, ja anoppi en ole vielä. Appeni ja anoppini olivat varsin erilaisia ihmisiä kuin minä, mutta käyttäydyimme aina sivistyneiden, täysijärkisten ihmisten lailla, ja välimme pysyivät hyvinä.
Lapsillamme on onnellinen lapsuus, johon kuului neljä erilaista isovanhempaa. He oppivat ymmärtämään ihmisiä ja elämää ja saivat monenlaista tietoja ja virikkeitä. Valitettavasti tuo antoisa aika loppui varhain.
Kun omat vanhempani ja mieheni vanhemmat kuolivat, eivät lapsemme emmekä me ole olleet enää kenellekään yhtä tärkeitä.
Perhe ja suku ovat elämän perusasioita. Ilman niitä ihminen on kovin yksin tässä maailmassa.
Taitaa tämäkin asia olla tasapuolinen. Täällähän toinen osapuoli hakee ongelmiinsa ratkaisua ulkopuolelta ja kertoo miltei kaiken perhe-elämästään ja anopistaan. Onko anoppia näkynyt täällä? Entä jos lukevat naapurit kertovat anopille, mitä miniä kirjoittaa internetissä? Tällaiset puheet kiertävät nopeasti oikeisiin korviin. Sen olen huomannut omista kirjoituksistani, vaikka olen pyrkinyt keskustelemaan asioista, en ihmisistä. Asiat voidaan ratkaista, mutta jokainen ihminen on lopultakin laulun arvoinen.
Itselläni oli vaikeuksia äidin kanssa. Onneksi ne vaikeudet loppuivat jo yli 15 vuotta sitten. Taas oli joku asia ollut väärin ja rouva kiukkuinen kuin mikä. Sattui sitten kiljumaan, että ei tarvitse tulla enää käymään ja ei tarvitse edes soittaa. Noh, olen nyt nöyrästi noudattanut esitettyä linjaa ja ollut oikein tyytyväinen elämääni. Entinen mieheni käy välillä näyttämässä lapsukaisia mummolle. Eivätpä ne nyt enää ihan pieniä lapsia ole. En ole kylläkään ainoa, joka ei osannut käyttäytyä asianmukaisesti. Myös muut sisarukset ovat saaneet oman osansa. He tosin ovat yrittäneet jostain syystä sinnitellä pitää jotain suhdetta äitiinsä yllä. Jotkut ihmiset vain ovat toooosi vaikeita tapauksia. Onneksi ex-miehen suku on selväpäisempää ja lapset ovat sieltä löytäneet suvun, johon kuulua. Itselläni ei ole sellaista varsinaisesti ollut johtuen juuri äidin erittäin hankalasta luonteesta. Suvuttomana osaan iloita siitä.
tulee vastaan, kun aikuisena joutuu läheiseksi ventovieraiden kanssa mennessään rakkaan kanssa naimisiin. Oman suvun tietää ja arvaa ennalta mitä tuleman pitää, mutta eipä vanhat konstit uuteen sukuun juurikaan päde. Onnellinen se, jolla heti synkkaa. Olen ollut 40 vuotta miniä ja 15 vuotta anoppi. Hyvän "älä tee näin"-kurssin sain miniäkaudellani. "Jussi tykkää siitä, Jussi ei tykkää tästä, Jussi ei ole tottunut tuohon". En väitä aina osaavani olla hyvä anoppi, mutta kun lähden ajatuksesta, että mikä kelpaa pojalleni kelpaa minullekin, on aika hyvin mennyt. Uskallanpa sanoa, että ihan on ystävyyttä ilmassa. Ihania lapsenlapsia, mukavia jutteluja ja myös ajoittain aika suoraa puhetta. Miksei sellaista kestäisi kaksi naista, jotka tykkäävät samasta miehestä. Äidinrakkaus ja parisuhde PITÄÄ vain osata erottaa. Äidin pikkupojatkin kasvavat aikuisiksi. Ja olisiko mahdollista, että appivanhemmat ovat mustasukkaisia sille toiselle suvulle, jonka kanssa menee hyvin? Ole rauhallisella mielellä, ja noudata vaikka ajatusta: Kun ei tykätä niin ei tupata. Nauti ihmisista, jotka välittävät sinusta ja anna nipottajien nipottaa. Hyvää joulua sinulle ja kaikille kamalan anopin miniöille.
ihmisten tarvitse väkisin tuputtaa seuraansa,vaikka ovatkin sukulaisia. Elätte rauhassa omaa elämäänne ja he omaansa,silloin asiat ovat kaikilla hyvin. Ihmisillä on erikoisia päähän pinttymiä,yhteydessä pitää olla jos ollaan sukulaisia,ei todellakaan tarvitse näin olla.
Toimi juuri noin, elä omaa elämääsi. Mihin muka tarvitset anoppia tai lapsesi isovanhempia??
Jos miehesi haluaa pitää heihin yhteyttä, suo se hänelle.
Tule jo tälle vuosituhannelle, turha haikailla anoppi-miniä-asioita.
Mulla on kokemusta kyseisenlaisesta tilanteesta perheen lapsena, jonka äiti ja isovanhemmat eivät tulleet toimeen. Vuosia sai kuunnella molemmilta puolilta erinäisiä asioita mitä toinen on tehnyt väärin, jne. Tilanne tietysti paheni vanhempieni erottua mikä ei millään tavalla tullut kenellekkään yllätyksenä. Nuorempana väitetyt tapahtumat hämmensi, koska tietenkään ei osannut kuvitellakkaa kummastakaan mitää "pahaa", mutta ajansaatossa asiat realisoitunut. Ehkä totuus on siellä jossain puolessa välissä... Ehkä ei. Nykyään elämä siltä osin tasaantunut. Katsoo vaan, ettei puhu "väärän" suvun asioista väärässä paikassa. Tällä hetkellä lähinnä ihmetyttää miten joidenkin elämä on mennyt tyhjästä riidellessä ja mielipahaa aiheuttaen. Meille lapsille tämä on kuitenkin ollut opiksi...
Tää on ihan Dr Phil kamaa
Mulla on vahva tunne, että anopillas ei oo luultavasti enää moneen vuoteen ollu kaikki kotona. Haluatko lapsias sellasen ihmisen lähelle..? Unoha koko ämmä ja jatka onnelisena perhe-elämää! Älkää ihimiset aina tavotelto kaikkea maholllista, vaan olkaa onnelisia siitä mitä teillä on
Olen tässä nyt taas joulun lähestymisen takia muutaman päivän asiaa aika paljon miettinyt,voimia se vain vie ja pahaa mieltä aiheuttaa. Kuten joku sanoi, ehkä on aika unohtaa nuo ilkeät ihmiset ja keskittyä ja panostaa niihin, jotka myös välittävät meistä. Ehkäpä he menettävät enemmän kun me, jos sitä koskaan itse tajuavat.. Kiitos kaikille mielipiteistänne!
Tuli kuin oma anoppila suhde kerrattua...Muistan kun tapasimme ensimmäisen kerran miehen vanhemmat ja heti miehen käännettyä selkänsä tuli hänen isänsä iloisesti kertomaan että kyllä tämmaalaiselämä erottaa jyvät akanoista että olisi jo parempi luovuttaa :) mikäs siinä..en kuunnellut ja nyt on välit sellaiset ettei kukaan varmasti tervehdi minun ja pojan (omani) ohikulkiessa...Sattumoisin hauskinta on varmasti se että he muuttivat naapuriin kun me muutimme pojan kanssa taloon...Enkä usko että pahinta olisi vanhempien käytös mutta kun saan mieheltä kyllä osani jos olen uskaltanut väittää jotain pahaa vanhemmista..hyvin vaikea tilanne..itse oma mies ei ole käynyt äitini luona kertaakaan..se on vähän kuin sarja kahden kerroksen väkeä ja me asumme ilmiselvästi alakerrassa sukumme kanssa...Mutta olen ajatellut että samapa tuo on sitten..viime joulu sinniteltiin ja tämä joulu näemmä vietetään yksin kun muu hänen sukunsa kokoontuu paikalle.. Surullista jos asiaa ajattelisi mutta olen antanut miehelleni pyynnön mennä yksin jos vain hänet kutsutaan.. En itse ala pikkumaiseksi..jääpä minulle ja pojalle kolmen kilon joulukinkku ihan omaan pöytään:D Hyviä jouluja kaikille ..
Mulla on viides avoliitto menossa. Onnelliseia ollaan. Sukulaisten kanssa ollaan vähän tekemisissä. Aikaisemmat parisuhteeni ovat kariutuneet sukulaisten hyviin neuvoihin ja jälkeenpäin ovat sanoneet että virhe tuli tehtyä.
Te olette yhdessä. Ei koko suku. Siis Piste.
Kysy, miksi he eivät keskustele teidän välisistä ongelmista teidän kanssanne, vaan takanapäin? Vai oletteko yksilöinä sen tyyppisiä, että pitää voittaa se keskustelu aina. Vaikka tällaisen keskustelun tarkoitushan ei ole voittaa sanasodassa, vaan ratkaista olemassa olevia ongelmia. Eihän ne ratkea, ellei niitä ratkaista. Syitä yleensä löytyy niin sepistä kuin takojastakin. Meillä kaikilla ihmisillä on samat paheet, ainakin raivostuassamme lopulla toisen provosoinneista tai arvosteluista. Taidamme olla jo päälakea myöten tällaisia asioita. Onhan niitä tullut tuutin täydeltä áinakin kahden nuoren aikuisen iän verran eli noin 40 vuotta. Nostin lukua myös äitini ajalta.
Tavallaanhan minäkin puhun täälä "seläntakana", mutta niiden jotka asian täältä tunnistavat, on täytynyt kuulla asia jo jostain muualta ja se on sitten se toinen versio. Kukaan sellainen siis joka ei asiasta ole kuullut aikaisemmin meiltä tai heiltä ei tätä tunnista. Ehkä väärä paikka puida asiaa tosiaan, mutta täälä sen voi tehdä nimettömänä. Enkä mielestäni ole haukkunut ketään, ihmetellyt vaan käytöstä.. Varmasti on minussa, meissä kaikissa on omat vikamme, mutta koska oikeasti mitään isoja riitoja ei ole ollut täytyy ongelman nimenomaan olla henkilökemioissa tms. Onko se kuitenkaan syy lyödä välit poikki omaan poikaan ja lapsenlapseen? Jokainen tottakai tekee omat valintansa, mutta ei kai minun tarvitsekkaan niitä ymmärtää?
Toki me olisimme voineet käydä taas sopimassa heillä kuten aikaisemminkin, mutta ilmeisesti meilläkin on rajamme. Miten kunnioittaa toista jos ei itsekkään saa yhtään vastakaikua. Ja meille on tosiaan selkeästi ilmoitettu ettei asiasta haluta puhua.
Tuo, että olisin kertonut täälä kaiken perhe-elämästäni ei kyllä mielestäni pidä paikkaansa.. hyvin vähän olen antanut faktoja meistä ja sekin voi vähän olla muutettua. Tosin asian pysyessä totuudessa.. Kiitos sinulle kuitenkin näkökannastasi ja hauskaa joulun odotusta!
Ehkäpä teidän tosiaan kannattaa vaan antaa olla. Mielestäni miehelläsi on tässä asiassa "viimeinen sana" teidän perheen osalta, koska kyseessä on kuitenkin hänen sukulaiset. Ja voittehan te kertoa muille sukulaisille oman näkemyksenne asiasta, sanoa että olette yrittäneet ylläpitää yhteyttä mutta toiselta puolelta ei tulla yhtään vastaan. Olet tehnyt selväksi, että haluaisit pitää yhteyttä ja haluaisit lasten olevan isovanhempien kanssa. Etpä voi oikein enää tehdä enempää.
Mihinkään oikeustoimiin ei todellakaan kannata ryhtyä, kuten joku ehdotti. Muutenkaan ei kannata haukkua miehen vanhempia aivan lyttyyn (kuten joku ehdotti), sen jälkeen voi olla todella vaikea alkaa enää sopimaan asiaa, ja käy kuten miehesi äidin suhde isäänsä että välit todella katkeavat täysin. Kun kyseessä kerta on sen tyyliset ihmiset.
Surullinen tilanne joka tapauksessa. Olen huomannut, että iäkkäämmät ihmiset jotenkin katsovat oikeudekseen arvostella "nuoria" (heidän näkökulmastaan nuoria, vaikka kyseessä olisivat jo oikeasti aivan varmasti aikuiset ihmiset), välillä todella ikävään sävyyn ja alatyylisesti. Ulkonäköä arvostellaan todella rumasti, esim. olen huomannut että lyhyt mies tuntuu olevan joidenkin vanhempien ihmisten mielestä aivan katastrofi eikä kelpaa sukuun. Tai uuden puolison ammatti on "väärä", esim. erään poikaystäväni äiti inhosi minua siksi että opiskelin "miesten alaa". Heidän suvussaan kun kaikki naiset olivat hoitajia. Sinunkin suhteen syy voi olla joku aivan naurettava. Pojalle on ajateltu sopivan erityylinen nainen ja olet suurennuslasin alla tekemisissäsi ja sanomisissasi. En viitsi tässä kaikkea kertoa, mutta tähän asiaan liittyen olen kuullut aivan uskomattomia juttuja mitä on tapahtunut lähipiirissä ja mitä olen omin silmin nähnyt.
Kuten itsekin sanoit, rajansa kaikella. Ei toisia miellyttääkseen voi mennä äärimmäisyyksiin. Onneksi miehesi on sinun puolella tässä asiassa. Olisi vielä pahempi jos näin ei olisi.
..ja tosiaan mihinkään oikeustoimiin en ikimaailmassa sukulaisten kanssa lähtisi (ainakaan tälläisessä asiassa). Mutta se taisikin olla vain esiteltynä yhtenä vaihtoehtona muiden joukossa.
Oletko sinä syy vai miehesi vai yhdessä että välit ovat "poikki" .turha sitä on tapaamisia ja muita "teennäisiä" juttuja järkätä jos se perimmäinen syy on aina "läsnä" esim, et ole hyvä heidän miniäkseen/vävyksi ..olet kouluttamaton...köyhästäperheestä..tai muuta" mörköä" taustalla..siis pelkistettynä et kuulu näihin piireihin . Siis olet pilannut heidän poikansa/tyttönsä elämä..joten älä tyrkytä ihtees ..anna asioiden olla..kuolevaisia hekin ovat..ja koittaa paremmat ajat.
..jos jotain niin toisinpäin. En tälläistä asiaa kyllä ikinä itse olisi ottanut puheeksi, mutta kun nyt mainitsit. Ja olen myös paremmin koulutettu kun mieheni, meillä molemmilla on hyvät työt ja talous muutenkin kunnossa )uusi omakotitalo yms.
Olemme molemmat syynä välien poikkeamiseen, minun sanojani ja tekojani tosin vähän enemmän keksitty (käy ilmi aiemmista viesteistäni).
Ja se tässä nyt oli pointtina, että millainen ihminen laitaa välit poikki lapseensa ja lapsenlapsiinsa? Enemmän on meitä tähän päivään mennessä loukattu kun heitä, itse en anoppiani ole haukkunut eikä miehenikään..
Tutustukaa miehesi kanssa ilmiöön nimeltä narsismi. Se saattaa selittää anopin käytöksen.
Voimia teille, älkää antako ulkopuolisten pilata jouluanne!
On olemassa naisia, joilla on ylivoimasita sietää ketään poikansa vaimona. Anoppisi on ilmeisesti tällainen ihminen. Jos hän on loukkaantuntu sinulle jostakin, mitä et edes tajua tehneesi tai sanoneesi, niin kyllä täytyy olla pikkumainen ihminen - ja käsittämättömän pitkävihainen.
Olen 54 vuotias ja menossa pahin vaihdevuosivaihe (kuumia aaltoja, aamuyön valvomista yms,) Se ei kuitenkaan oikeuta olemaan ilkeä, eli ihan turha syyttää vaihdevuosia, jos joku keski-ikäinen ei kykene käyttäytymään ihmisiksi.
Eläkää omaa elämäänne. Anna joulun olla ja mennä ja keskitys mieheesi ja ihaniin lapsiisi. Tehkää oma joulu omassa kodissanne keskenänne. Ehkä anoppisi jonakin päivänä tajuaa, mitä menettää, kun kohtelee sinua kuvailemallasi tavalla. Toden näköisesti teitpä nyt mitä hyvänsä, hän saa vain vettä myllyynsä, eli et pysty tätä noita-akkaa miellyttämään.
Vanha sanonta kuuluu: Ken syyttä suuttuu, se lahjoitta leppyy.
Anna asian olla, jos anoppisi on todella noin mahdoton. Lähettäkää vain nätti joulukortti ja toivottakaa 'Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta'. Ja viettäkää omaa jouluanne rakkaitten läheisten ja ystävien kanssa.
Kohteliaan asiallinen käytös, ilman mitään noita-akoittelua, siinä ilmenee ihmisen sivistyksen taso.
eli kaunis kortti ja kauniit toivotukset, muuten saavat olla.. vietämme joulun kodissamme, perheemme ja omien lähisukulaisteni keskellä, johon myös mieheni on todella tervetullut. Nyt keskityn täysillä heihin, enkä enää murhdi mahdotonta! Kiitos kaikille, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Kun ihminen on päässyt yli kolmekymppiseksi, niin elämän asenne ei enää juurikaan muutu. Jokin suuri tapahtuma, kuten ero, kuolema tai vakava sairaus kuitenkin muuttaa ihmistä suopeammaksi muita ihmisiä kohtaan.
Jos ette kelpaa anopille perheineen nyt, niin ette varmasti kelpaa tulevaisuudessakaan. Appesi asenne johtuu heidän omasta epävarmuudesta ja "kelpaamisesta". Kompensoivat omaa "huonouttaan" taistelemalla teidän kanssa. Sama "sota" jatkuu kunnes kuolema teidät erottaa.. Noin suuri mielenosoitus tarkoittaa myös merkittävää selän takana haukkumista, varaudu kummallisiin reaktioihin sukulaisilta.. Voit kuitenkin vaikuttaa tilanteeseen ;)
Olet selvästi kauhean kiltti, mukava ja kultainen.. Pärjäät heidän kanssaan vain, kun alat oikein itsekkääksi! Viet lapset hoitoon, kun haluat kampaajalle. Kutsut apet pelkästään kun sinulle itselle sopii! Muulloin pidät ne poissa. Et näytä mitään omia tunteita, et kerro mitään henkilökohtaista, vaan pidät heidät etäisenä. Et ylipäätään kerro heille mitään asioita. Halveksivat vain epävarmuuttaan selän takana kaikkea mitä sanot.
Olemalla riittävän "tyly" saat koulutettua ne toimivammiksi ;) Vaatii luonnetta.. Muut vaihtoehdot ovat mielestäni sodan jatkaminen tai välien kylmentäminen. Neutraalia tietä ei varmaankaan ole?
Sinun ongelmasi on olla oikein ihanan helppo ihminen. Olet niin helppo, että sinua voi tavallaan käyttää hyväkseen omiin tarkoitusperiin. Tässä tapauksessa sinua käytetään oman epävarmuuden kompensointiin.
Jos olisit oikein itsekeskeinen kakkiainen, niin et välttämättä huomaisi koko ongelmaa?
http://s2.fi.bitefight.org/c.php?uid=48492
Tässä vastaus :D
Epäilyttää. Juttusi on kuin Hannu Karpon jutut aikoinaan. Siinä joku yksipuolisesti selostaa asioitaan. Toiselta puolelta ei siellä kysytä Jos anopiltasi kysyttäisiin, tarina olisi toisenlainen!
Yrität saada kansaa puolellesi, mutta väritetyltä vaikuttaa.
Kunhan haluat tekeytyä martyyriksi, ja marpattaa.
riidankylväjältä. Pysy erossa ja anna etäisyyttä ja aikaa. Joka syyttä suuttuu se lahjatta leppyy. Älä enää sovittele, anna olla ihan rauhassa. Jos aikaihminen ei pysty tuon parempaan niin oma on huolensa.
ja anoppi suhde ei ole niitä parhaita, miksihän?
Olet aikuinen ja elät omaa elämääsi. Niin tekevät myös miehesi vanhemmat, koko suku.
Ette ole velvolliset miellyttämään ja olemaan toisten tahdon alla, koska teillä on tämä yksi elämä elettävänä, teillä on kotinne, lapsenne, työnne ja oma elämänne.
Rakentakaa sitä rauhassa, ja kun teidän aikanne on olla appivanhemmat, muistakaa omat kokemuksenne.
Appivanhempien on nyt aika opetella olemaan ilman aikuisia lapsiaan. Lapsenlapset eivät heitä kiinnosta kuin vallankäytön yhtenä välineenä.
Sinulla ja miehelläsi on oikeus (ja velvollisuus) itsenäistyä.
mutta itselläni on käteen jäävää tuloa asumiskustanusten jälkeen ensi vuonna 500 €/kk. En tarjoile ostele enkä kestise ketään. Eniten siitä kärsin minä.
Lakkaa pohtimasta asiaa ja jätä heidät omaan rauhaansa. Pystytte elämään ilman heitäkin, eikä kaikilla muillakaan lapsilla ole isovanhempia. Appivanhemmillasi on varmaan taipumus muutenkin loukkaantua pikkuasioista ja osoittaa mieltänsä loputtomiin. Sovinto tällä kertaa kaatuisi kuitenkin kohta taas uuteen mökötykseen. Älkää siis suotta piinatko itseänne, vaan lakatkaa huolehtimasta koko asiaa.
Suhtautukaa heihin neutraalisti kuin vieraisiin ihmisiin. Voitte olla ystävällisiä, lähettää joulukortteja, vastata myöntävästi kutsuihin jos niitä tulee. Mutta ei tarvitse tuputtaa, ei tarvitse myöskään loukkaantua jos he eivät puhu teille. Ei sukulaisten kanssa ole pakko olla tekemisissä. Keskittykää omaan perheeseenne ja olkaa onnellisia vaikka he yrittäisivätkin elämäänne myrkyttää.
Äidillä on itsetunto maassa ja hormoonit vievät loputkin pesästä. Ole kuin ei mitään kärhämää olisi ollutkaan, ole iloinen itsesi ja porskuta hymyillen eteenpäin. Negatiivisilla ajatuksilla satutat vain itseäsi. Anoppisi ei pahaa tarkoita, päinvastoin. Itse etsit väsyneenä hänestä moitittavaa. Ohita sanat, joita et tarvitse, ota ohjeet ja lausunnot mistä sinulle on hyötyä. Miehesi vanhemmat ovat hänelle tärkeitä ja miehesi Sinulle. Naidessasi hänet, sait hänen historiansa hänen mukanaan. Et voi vaan kuoria kermoja päältä. Et kai halua, että miehesi voi huonosti ja sitä kautta avioliittonne ja perheenne.
..lukea koko ketjua. Nimenomaan tässä tapauksessa on tuo anoppi laittanut välit poikki ei miniä.
ovat selvästikin siinä uskossa, että et halua tavata heitä. Jos niin ei ole, on tapahtunut väärinkäsitys.
Koska asia vaivaa sinua, ja tietysti muutenkin, sinun kannattaa pyrkiä selvittämään väärinkäsitys.
Puhukaa asiat selviksi ja normalisoikaa sukulaisuussuhteenne.
Yksipuolinen valittelu tällä palstalla vain lietsoo eripuraa. Emme tiedä asioiden taustoja. Niinpä minunkin paras neuvoni on, että menisit miehesi kanssa selvittämään asian juurta jaksaen appivanhempiesi kanssa.
alotus viesti tuli päälimmäiseksi tunne/ajatus tässä haalitaan kokoon lynkkausjoukkoa anopille & apelle.
Jokaisella pienten lasten vanhemmilla pitäisi olla varma ja turvallinen paikka (mummula) johon voi lapsen viedä, vaikka tulipalovauhdilla ja tarvittava hoitoapu löytyy. (oliko isä mukana toisessa synnytyksessä missä esikoinen oli)
Luin kyllä kokoketjun, enkä ymmärrä miten voit tietää mitä anoppi puhuu, kyllä se on aina kertojan versio, eikä suoralainaus anopin puheista. Ehkä sinulle kertoja osaa lukea ilmeistäsi, mitä haluat kuulla.
Enne ihan kansakoulussa harjoiteltiin; opettaja kertoi/luki jutun/kertomuksen, sen jälkeen saimme keskustella. Sitten piti kertoa mitä opettaja oli sanonut. Mitä suurempi oli ryhmä joka keskenään oli keskustellut, sitä erillaisempi oli juttu kun he sen kertoivat toistona ja aina huomasi kuka päätti miten asia meni.
Miksi et hyväksy sitä ette tule toimeen anoppisi kanssa. Teidän välit eivät pitäsi vaikuttaa mitenkään mummun ja lapsenlaseten väleihin. Kuka ketäkin valvoo? Ilman sinua ei lapsille ole mummua ja sinulle puhutaan kummia juttuja anopin puhuminen jossain ja jollekin.
Katso peiliin ole hyvä.
Mutta tosiasia on, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat olla hankalia ja lopuksi tehdä itsestään uhrin. Sen jota aina kohdellaan väärin. Ei asiaa aina voi selittää yksipuolisella kuvauksella. Käskemällä katsoa peiliin on joskus myös toisen mielipiteen mitätöivä kaiku. Jos kirjoittaja kertoo yrittäneensä sopua, niin siihen on uskominen. Taistalla voi todellakin olla hankala anoppi, kyllä näitä riittää. Sinun kirjoituksestasi voisi tätä taustaa vasten päätellä, että olet anopin kaltainen uhriksi heittäytyjä. On kiva kiukutella ja esittää suvulle, kuinka huonosti tulee kohdelluksi.
kiukuttelua ja uhriksi heittäytymistä löytyy myös miniöistä. eli kiukutteleva uhri-miniä on tuleva kiukutteleva uhri-anoppi. Ihmisen perusluonne kun ei muutu miksikään vaikka ikää tuleekin lisää.
Ja saivarrella voi vaikka läpi elämän.