Vielä Pielisentien saneerauspäätöksestä

Tuossa mietittiin sitä, että ymmärtäähän tuon Pielisentien saneerausta vastustaneiden kannan, kun oisihan se tuommosille köttelöille kelvannut tämä vanhakin. Eivät varmaan osaa mitään parempaa elämältä odottakaan.
7204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Valtuustossa oli hyväksyttävänä tien yleissuunnitelma, jonka kaikki hyväksyivät! KAIKKI. Näin kuulin paikalla olleena.
Kukaan ei siis vastustanut tien uusimista!!
Kyse oli aikataulusta ja rahanpuutteesta! Remonttia haluttiin siirtää.

Mielestäni syyllistytään virheellisen tiedon jakamiseen, lehditsöä myöten muuten, että nämä olisi olleet vastustajia!! Kukaan valtuutettu ei ollut vastustaja, vaan Pielisentien remontin siirtäjiä oli 14!!

Äänestä
  • Elähän sinä kuule kehtaa saivarrella. Ihan samaa rupulisakki olipa vastustaja tai siirtäjä.
    se siirtäminen kun olisi jokatapauksessa tarkoittanut, ettei remonttia olisi ikinä tehty. Onneksi oli puolestapuhujia ja rohkeita ja innovatiivisia ihmisiä näiden Eila Vesojen ja Ikosen Veijojen ja Hilkkosen Mikojen ja muiden mafioosojen lisäksi.

    Äänestä

  • Aka T. Mikko kirjoitti:

    Elähän sinä kuule kehtaa saivarrella. Ihan samaa rupulisakki olipa vastustaja tai siirtäjä.
    se siirtäminen kun olisi jokatapauksessa tarkoittanut, ettei remonttia olisi ikinä tehty. Onneksi oli puolestapuhujia ja rohkeita ja innovatiivisia ihmisiä näiden Eila Vesojen ja Ikosen Veijojen ja Hilkkosen Mikojen ja muiden mafioosojen lisäksi.

    hyvähän se on sitten vuonisjärven oblomovin kuleskella uudistetulla bulevardilla. Voisi nimetä vaikka ulitsa ikoseksi.

    Äänestä

  • caccaciccare kirjoitti:

    hyvähän se on sitten vuonisjärven oblomovin kuleskella uudistetulla bulevardilla. Voisi nimetä vaikka ulitsa ikoseksi.

    Muistakaa ihmiset mikä on solvaus vaikka nimimerkintakaa.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Muistakaa ihmiset mikä on solvaus vaikka nimimerkintakaa.MK

    Mikäs solvaus tuohon nyt muka sisältyi?

    Äänestä

Päätös on tehty. Pielisentien peruskorjaus alkaa!

Pulinat pois akateemikko, vai mitä jäi hampaankoloon??

Äänestä
  • vaiko kenties lukihäiriöinen? Sitähän se tuo alottaja just kirjoitti. Ei sinullakaan taida kovin montaa hernettä helistimessä olla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aka T. Mikko kirjoitti:

Tuossa mietittiin sitä, että ymmärtäähän tuon Pielisentien saneerausta vastustaneiden kannan, kun oisihan se tuommosille köttelöille kelvannut tämä vanhakin. Eivät varmaan osaa mitään parempaa elämältä odottakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu