Hei,
Viimeyönä jäi taas unet hiukan lyhyemmäksi, kuin oli tarkoitus, koska alkoi ahdistaa eräs asia melko lailla. Onneksi vain hiukan, mutta vielä tänäänkin olen miettinyt tätä asiaa ja nyt aikamoista aaltoliikettä on ollut päivä tunnelmien osalta.
Olen katsonut elämääni takaperin, muistan että todella monesti minua on kausittaisesti vaivannut milloin mikäkin lähestulkoon täysin omasta päästä kehitetty huoli, jolla on hyvin vähän tai ei ollenkaan kosketusta todellisuuteen. Ajan kanssa nuo sitten ovat painuneet pois mielestä, ehkä palanneet myöhemmin tai sitten on tullut joku muu vastaava asia. Olen ennen ajatellut, että olen hiukan vainoharhainen tai minulla on yliaktiivien omatunto. Kuuluuko tällainen paniikkihäiriön oireisiin (minullehan ei olle vieläkään diagnosoitu mitään, koska en ole käynyt lekurilla )? Vasta saatuani täysimittaisen kohtauksen, tulin ajatelleeksi paniikkihäiriön mahdollisuutta. Olen saanut siis vain yhden ilmiselvän paniikkikohtauksen elämässäni. Kohtaukseen ja viimeyön adisteluun on liittyntyt myös olennaisena osana hulluksi tulemisen pelko. Karmiva ajatus siitä, että tästä ei enää toivuta tai palata normaaliksi.
En ole viimeaikoina pystynyt lenkkeilemään polvivaivan takia ja luulen, että myös se on omiaan lisäämään paineiden keskittymistä päähän. Mutta jos jotain hyvää on sanottava niin nuo kohtaukset ja oudot mielenrauhan ja yöyunet vievät vainoharhat/ahdistelut ovat mielestäni henkisesti tietyllä tavalla puhdistavia kokemuksia, kunhan ne hälvenevät. Ikäänkuin myrskyn jälkeen on pouta sää.
Paniikkihäiriö?
Viimeyönä jäi taas unet hiukan lyhyemmäksi, kuin oli tarkoitus, koska alkoi ahdistaa eräs asia melko lailla. Onneksi vain hiukan, mutta vielä tänäänkin olen miettinyt tätä asiaa ja nyt aikamoista aaltoliikettä on ollut päivä tunnelmien osalta.
Olen katsonut elämääni takaperin, muistan että todella monesti minua on kausittaisesti vaivannut milloin mikäkin lähestulkoon täysin omasta päästä kehitetty huoli, jolla on hyvin vähän tai ei ollenkaan kosketusta todellisuuteen. Ajan kanssa nuo sitten ovat painuneet pois mielestä, ehkä palanneet myöhemmin tai sitten on tullut joku muu vastaava asia. Olen ennen ajatellut, että olen hiukan vainoharhainen tai minulla on yliaktiivien omatunto. Kuuluuko tällainen paniikkihäiriön oireisiin (minullehan ei olle vieläkään diagnosoitu mitään, koska en ole käynyt lekurilla )? Vasta saatuani täysimittaisen kohtauksen, tulin ajatelleeksi paniikkihäiriön mahdollisuutta. Olen saanut siis vain yhden ilmiselvän paniikkikohtauksen elämässäni. Kohtaukseen ja viimeyön adisteluun on liittyntyt myös olennaisena osana hulluksi tulemisen pelko. Karmiva ajatus siitä, että tästä ei enää toivuta tai palata normaaliksi.
En ole viimeaikoina pystynyt lenkkeilemään polvivaivan takia ja luulen, että myös se on omiaan lisäämään paineiden keskittymistä päähän. Mutta jos jotain hyvää on sanottava niin nuo kohtaukset ja oudot mielenrauhan ja yöyunet vievät vainoharhat/ahdistelut ovat mielestäni henkisesti tietyllä tavalla puhdistavia kokemuksia, kunhan ne hälvenevät. Ikäänkuin myrskyn jälkeen on pouta sää.
Paniikkihäiriö?
Vastaukset 8
Vanhimmat
En varsinaisesti osaa vastata kysymykseesi muuten kuin että itselläni on ollut juurikin samanlaisia tunnetiloja. En tiedä olisiko parempi vaihtoehto yrittää sulkea näitä pelkoja mielestään (niin kuin itse usein yritän tehdä) vai antaa niiden vapaasti päästä vellomaan. Usein myös rassaa mieltä tuo ajatus siitä, että tästä ei palata enää normaaliksi, sillä tuntuu että ajattelun avulla saa nämä tunteet itselleen ja ajatustaan kun on niin vaikea hallita.
Olen myös saanut elämäni aikana yhden, lievähkön, paniikkikohtaukseksi tulkitsemani kohtauksen. Lekurilla en ole myöskään koskaan käynyt tämän takia.
Kofeiinin päivittäiskäyttö voi aiheuttaa tuollaista.
http://qmies.blogit.fi/
Moi Röllerol.
Kieltämättä raivostuttavia nuo yölliset ahdistukset kun ajatukset ei meinaa sammua.
Menneisyys painaa ja tietystikin siitä muistaa vain ne negatiiviset asiat.
Yleensä kun itse saan noita omasta päästä kehitettyjä huolia niin alan miettimään yritänkö peitellä sillä jotain aitoa huolta, tai ehkä tulevaa asiaa joka huolestuttaa. Usein löydänkin selityksen ja vainoharha väistyy kun käsittelee sen aidon huolen tosin se ei ole helppoa.
Kyseessähän saattaa olla mikä tahansa laukaiseva tekijä jonka yrittää peittää keinotekoisilla tunteilla tai "sairauksilla" ja pahimmillaan taustalla on ongelmakimppu.
Ei tuohon välttämättä paniikkihäiriötä tarvitse mutta näppärästi sanoit tuon yliaktiivisen omatunnon joka mielestäni osuu kohdalleen. Hulluksi tulemisen pelko kuitenkin liittyy paniikkihäiriöön ja on läsnä joka kohtauksessa.
Varmasti tuo polvijuttukin menee ns. päähän kuten kaikki fyysiset sairaudet.
En ole ihan varma mitä tarkoitat tuolla että kohtaukset ym. tuovat mielenrauhan mutta uuvuttavia ne ovat joka tapauksessa ja näiden jälkeen alkaa keräämään lisää myrskyä päähän joten onko tuo vuoristorata kovinkaan terveellistä pidemmän päälle.
Et ole tainnut mennä psykiatrille koska pelkäät että sairastat jotain joka on diagnosoitavissa?
Suosittelen että menet katselemaan niitä mustetahroja ym. testejä ja terapiakin voisi olla hyväksi.
Kiitos vastauksista!
Niin, en usko että tuollainen vuoristorata on todellakaan terveellistä. Pahinta on silti päiväkausia kaikkia muita ajatuksia vaivaava levottomuus. Haluaisinkin tietää, osaako joku sanoa, että kuuluuko kuvailemani kaltainen yliaktiivinen omatunto tai jostain tyhjästä repäistyt huolet paniikkihäiriöön? Esimerkkinä vaikka henkilö pelkää sairastavansa sukupuolitautia, vaikka mikään ei järjellä ajateltuna viittaisi siihen. Tai että henkilö pelkää aiheuttavansa liikenneonnettomuuden ja jonkun kuoleman, koska ei potkaise pientä kiveä tieltä?
Psykiatri ei tuntuisi hullummalta (heh :P), mutta kun olen siinä käsityksessä että sellaiselle on vaikea päästä ellei lado seteleitä pöytään oikein kunnolla. Tosin luulisi pääsevän jos sanoo, että olo on välillä sellainen, että pelkää luisivansa tilaan, jossa ainoa mahdolliselta tuntuva ulospääsytie olisi itsemurha...
Olet varmaan lukenutkin ocd:sta. Pakko-oireinen häiriö.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pakko-oireinen_häiriö
http://web4health.info/fi/answers/psy-ocd.htm
Googleta aiheesta lisää ja katso löydätkö mitään vastauksia. Lue tarkasti toisen linkin lopussa oleva varoitus.
Kyllä sinne psykiatrille pääsee ilman pinoa seteleitäkin kun menee julkiselle puolelle. Yritä tk:n kautta ja pyydä lähete.
En väitä että sinulla olisi ocd joten lue aiheesta ja katso täsmääkö oireet.
Itselläni on lievä ocd joka ilmenee että tarkistan asunnon lukot usean kerran ja varmistan 3-4 kertaa että liedet on pois päältä kun lähden kotoa. Tarkistusmäärä yleensä tuplaantuu mitä enemmmän stressiä.
Hassuna yksikyiskohtana on että mattojen tulee olla aina suorassa.
Äläkä puhu mistään itsemurhista muutenkin järkyttää kun se 14-vuotias hyppäsi rapputasanteelta.
Pakko myöntää, että wikipedian kuvauksesta tunnistin itseni jossain määrin. Toisesta linkistä en niin paljoa. Mutta eiköhän se lekurilla käynti ole paikallaan.
Juu, en minä aio itseäni tappaa.
Puhuit yliaktiivisesta omastatunnosta. Noh en sanoisi sen pakosta liittyvän paniikkihäiriöön, mutta itse voin tunnustaa minulla tälläistä olevan. Olen nuorena kasvanut sisarukseni "varjossa" hänen sairastaessaan masennusta. Pahimmat murkkuilut ikään kuin laannutin itseltäni ja kasvatin omaatuntoani kuuliaiseksi tytöksi.
Sitten kun muutin omilleni homma räjähti käsiin. Viinaa, baareja ja suhteita. Keräsin itseni kasaan ja löysin mielestäni "ihanan ja hyvän miehen". Hetken kuluttua huomasin muuttuneeni täysin hänen haluamakseen ja olin ihan totaalisesti tossun alla. Hän saattoi syyllistää minua entisistä ajoista ja omaa tuntoa ah niin soimasi. Vasta hänestä eroon päästyä tajusin kuinka syvältä ja kieroutunutta koko meidän suhteemme oli ollut (tahallisesti tai tahattomasti). Tämä siis entisestään vain pahensi omaatuntoani.
Nykyäänkin uudessa suhteessa saatan ajoittain tuntea erittäin kovaa syyllisyyttä ja esimerkiksi riidat paisuvat mielessäni erittäin suuriksi juuri tuon syyllisyyden takia. Nyt kun asian olen itse tiedostanut olen sitä koittanut myös rauhoittaa. En enää vaadi itseltäni niin paljoa, annan anteeksi (jokainen tekee virheitä) ja koitan muutenkin ottaa rennommin. Koin myös aikani sinunkaltaisia syyllisyyden tuntoja kuten HIV ja rintasyöpä. Oikeastaan näitä minulla on jo ollut lapsesta saakka. Isän sanoin iltatautina (iltaisin olen valittanut kättä tmv). Vasta myöhemmin kuvaan tuli sekoamisen pelko, paniikki ja ahdistus.
Itse olen nyt syönyt 3 viikkoa Sepram 10mg. Jännää tässä tosin on se, että minulle nuo lääkkeet määrättiin pms-oireisiin ei ph. Yritin kyllä sanoa sekoamisen pelosta ja kohtauksista, mutta kun ne esiintyvät aina kuukautiskierron mukaisesti päätti tuo tk-lääkäri, että pms-oireista on kyse. Samapa tuo minulle, näyttää ehkä papereissa paremmalta. Voin kyllä sanoa, että omalla kohdallani muutos on jo huikea! Jaksan paremmin, ei ahdista enkä stressaa!! :) tsemppiä sinulle, apua löytyy!! :)
kuinka kauan olet sairastanut tätä helvetillistä ongelmaa? ite olen jo 15v. enkä ole enkä pääse koskaan yli. Olin aikoinaan itsemurhan päässä kun ahdisti niin paljon voimakkaat pakko-oireet(ajatukset ja teot 24h/vrk). Luulisin että suurin ongelma tässä on se että tässä erakoituu ongelmansa kanssa yksin eikä juuri kukaan tajua kuinka vakava ongelma tämä sairaus on itselleen ja miten paljon se haittaa tai rajoittaa elämää. Oletko lukenut edna foan kirjan kerrasta poikki. mun pitäisi lukea se mutta vielä en ole. pakko-oire kun rajoittaa käyttämästä kirjaston kirjoja enkä viitsisi ostaakaan sitä.
tuo ensimmäinen linkki minkä annoit niin saako sen suomeksi kun otsikot ovat suomeksi mutta klikkaa niin ne onkin englanniksi. siellä näytti olevan hyviä aiheita tähän liittyen.
ja mitä tulee kysymyksen tekijään niin olen sitä mieltä että tämä ongelma liittyy pakko-oireeseen . mulla menee jonkun ongelman kanssa viikko ennenkuin pääsen asiasta yli eikä se enää vaivaa. pakkoajatukset ovat sellaisia vaan.