hallitus on äänestettävä seuraavalle kaudelle. Siinä sitten selvittelevät itse aiheuttamiaan sotkuja. Monikohan luopuu vastuusta vapaaehtoisesti??
Nykyinen
riistoon kyllästynyt
157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Samaa maata ja omia etujaan ne kaikki siellä eduskunnan taholla ajavat. Itse en äänestä pörssihuijareita ja pelureita, se on vakaumukseni. Ei ketään voi pakottaa peluriksi ja huijariksi.
Luin, miten jälleen ollaan pakottamassa työttömiä kunnille kannattavaan orjatyöhön, jossa itsemääräämisoikeus itseä koskevissa asioissa puuttuu täysin. Näin Suomessa hoidetaan työllisyysasiat.
Köyhät halutaa hengiltä. "Asumistuki määräytyy aikaisempien kuukausitulojen ja asumismenojen perusteella, jos ruokakunnan kuukausitulot eivät ole nousseet vähintään 300 euroa kuukaudessa ja jos asumismenoissa ei ole tapahtunut vähintään 50 euron muutosta" Asumistukilaki 3 §, 6 §, 15 §, 23 §.
Edellinen tarkoittaa sitä, että jos vuokra "ei kohoa vähintään 50 euroa/kk:ssa, asunistukea ei kuulemma tarvitse tarkistaa. SE ei ole kannattavaa Kelalle. Ei siellä mietitä, mistä rahat löytyvät ruokaan, kun kelan päivärahat menevät vuokraan. Nyt eduskunan on uusittava nämä Kelan internetin laskurit myös ajan tasalle. Ne antavat vääriä ohjeita ja neuvoja asumistukea tarvitsiville!
Joensuussa kaupunginjohtaja oli pitänyt omat presidentin vastaanottonsa lapsille. Oli kuva oikein lehdessä ja ko. pörssijohtajalla korut kaulassa kuin presidentillä ikään. Näin jo lapsia manipuloidaan, jotta eivät oppisi inhoamaan tätä käskytysvaltaa.