Hei!
Koitan nähdä pienen toivon kipinän täältä suunnalta... Olen nyt jonkun aikaa joutunut katselemaan sivusta, kun 16-vuotias nuori naisen alku joutuu taistelemaan oman elämänsä kanssa.
Kaikki alkanee lapsuudesta, jolloin Tyttö oli todella laiha, muta kuitenkin lopulta lihoi ylipainoiseksi ala-asteelaiseksi. Vanhempien erolla, sisarusten välinpitämättömyydellä, vähäisillä kavereilla on varmasti myös omat vaikutuksensa. Muutto 400 km päähän ei varmasti auttanut tilannetta lainkaan. Moneen vuoteen mahtuu siis paljon mutkia... Pari vuotta sitten Tyttö kuitenkin päätti aloittaa karkkilakon urheiluharrastustensa ohella ja on jatkanut tätä lakkoa lähes 100% koko ajan. Karkkeihinhan ei tietenkään lukeudu limsat, keksit tai jäätelöt.. Yläasteen loppupuolella Tyttö huomasi ehkä pyöristyneensä taas. Hän päätti tarkkailla syömisiään. Viimeisen reilun puolen vuoden sisällä hän on laihtunut arviolta 20 kg pelkällä syömättömyydellään. Viime-aikaiset päivittäiset syömiset jäävät kalorimääriltään reippaasti alle 500 kcal / päivässä. Nestettä hän ei nauti juuri lainkaan. Hemoglobiiniarvot ovat vaihdelleet huonosta hyvään ja taas huonoon (liikutaan 125-100 rajoissa). Kuukautisia tytöllä ei ole ollut moniin kuukausiin. Ulostaminen on äkkiarvaamatonta ja kivuliasta, löysää, osittain veristä. Testeissä lähes kaikki on ollut hälyttävää sitten taas "normaalia", koulun puolelta kuitenkin on tullut selvää huolestuneisuutta ja oppimisessa selviä vaikeuksia. Lääkärit luokittelevat "tämän tapauksen" vielä normaaliksi, ovat siis sellaisella asenteella liikenteessä, että "sun pitää tajuta hyvä ihminen itse, että sun pitää syödä" eivätkä pysty/halua asialle mitään tehdä. Tytön tila kuitenkin pahenee jatkuvasti. Päivässä on useita pelon hetkiä, kramppikohtauksia, heikotuksia. Lähipiirikään ei enää jaksa! Tyttö tuntuu ainoastaan pahalla hetkellä ymmärtävänsä tilanteen vakavuuden, mutta ei kuitenkaan itse pysty asiaan vaikuttamaan, koska pahan hetken mentyä pois kaikki kääntyy taas samalle raiteelle. Kaikki on muka hyvin, syömisessä ei ole mitään ongelmia - vaikka kaikessa on ongelmia!
16-vuotias on pituudeltaan 166 cm ja painaa tällä hetkellä 48 kg.
Milloin tulee vastaan se paha hetki, jolloin ei enää kotikonstit auta (esim. suolaa kielen alle, suolavettä, magnesiumia, vettä) ja täytyy lähteä sairaalaan?! Lääkäritkään eivät osanneet tähän sanoa mitään! Kuinka pahaksi tilanteen täytyy ajautua, että tyttö suostutaan ottamaan ammattilaisten hoivaan?! Jokainen näkee omin silminsä, kuinka nopeasti paino tippuu, elämänhalu kaikkonee... Kukaan ei kuitenkaan tee asialle sen enempää, mitä Tytön oma Äiti YRITTÄÄ tehdä!!
Koitan nähdä pienen toivon kipinän täältä suunnalta... Olen nyt jonkun aikaa joutunut katselemaan sivusta, kun 16-vuotias nuori naisen alku joutuu taistelemaan oman elämänsä kanssa.
Kaikki alkanee lapsuudesta, jolloin Tyttö oli todella laiha, muta kuitenkin lopulta lihoi ylipainoiseksi ala-asteelaiseksi. Vanhempien erolla, sisarusten välinpitämättömyydellä, vähäisillä kavereilla on varmasti myös omat vaikutuksensa. Muutto 400 km päähän ei varmasti auttanut tilannetta lainkaan. Moneen vuoteen mahtuu siis paljon mutkia... Pari vuotta sitten Tyttö kuitenkin päätti aloittaa karkkilakon urheiluharrastustensa ohella ja on jatkanut tätä lakkoa lähes 100% koko ajan. Karkkeihinhan ei tietenkään lukeudu limsat, keksit tai jäätelöt.. Yläasteen loppupuolella Tyttö huomasi ehkä pyöristyneensä taas. Hän päätti tarkkailla syömisiään. Viimeisen reilun puolen vuoden sisällä hän on laihtunut arviolta 20 kg pelkällä syömättömyydellään. Viime-aikaiset päivittäiset syömiset jäävät kalorimääriltään reippaasti alle 500 kcal / päivässä. Nestettä hän ei nauti juuri lainkaan. Hemoglobiiniarvot ovat vaihdelleet huonosta hyvään ja taas huonoon (liikutaan 125-100 rajoissa). Kuukautisia tytöllä ei ole ollut moniin kuukausiin. Ulostaminen on äkkiarvaamatonta ja kivuliasta, löysää, osittain veristä. Testeissä lähes kaikki on ollut hälyttävää sitten taas "normaalia", koulun puolelta kuitenkin on tullut selvää huolestuneisuutta ja oppimisessa selviä vaikeuksia. Lääkärit luokittelevat "tämän tapauksen" vielä normaaliksi, ovat siis sellaisella asenteella liikenteessä, että "sun pitää tajuta hyvä ihminen itse, että sun pitää syödä" eivätkä pysty/halua asialle mitään tehdä. Tytön tila kuitenkin pahenee jatkuvasti. Päivässä on useita pelon hetkiä, kramppikohtauksia, heikotuksia. Lähipiirikään ei enää jaksa! Tyttö tuntuu ainoastaan pahalla hetkellä ymmärtävänsä tilanteen vakavuuden, mutta ei kuitenkaan itse pysty asiaan vaikuttamaan, koska pahan hetken mentyä pois kaikki kääntyy taas samalle raiteelle. Kaikki on muka hyvin, syömisessä ei ole mitään ongelmia - vaikka kaikessa on ongelmia!
16-vuotias on pituudeltaan 166 cm ja painaa tällä hetkellä 48 kg.
Milloin tulee vastaan se paha hetki, jolloin ei enää kotikonstit auta (esim. suolaa kielen alle, suolavettä, magnesiumia, vettä) ja täytyy lähteä sairaalaan?! Lääkäritkään eivät osanneet tähän sanoa mitään! Kuinka pahaksi tilanteen täytyy ajautua, että tyttö suostutaan ottamaan ammattilaisten hoivaan?! Jokainen näkee omin silminsä, kuinka nopeasti paino tippuu, elämänhalu kaikkonee... Kukaan ei kuitenkaan tee asialle sen enempää, mitä Tytön oma Äiti YRITTÄÄ tehdä!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hoitoon pääsyä ja pääsee kyllä eteen päin lääkärin vastaanotolla tai pitää vaihtaa lääkäri eihän osastolle tietenkään aivan helpolla oteta siellä kuitenkin se hoito pystyy olemaan lähinnä tiputuksessa olemista.Kaikki muu hoito voidaan tehdä "polilla".Kyllähän se hoitopäätös on todella lähdettävä potilaasta itsestään oma "epikriisini" oli etten saa enään mistään rasvaa ja mikäli haluan elää niin..