Jouluyö

Jouluyössä tummuvassa,
kulki tuo mies
selkä kumarassa.
Yksin katuja hän mittaili,
ikkunoista sisään katseli.
Näkyi asunnoissa lämpö
ja rakkaus,
pääsi miehen suusta
murheellinen huokaus.
Jatkoi hän yksinäistä kulkuaan,
kohti kolkkoa asuntoaan.
Avasi hän oven
heikosti narahtavan,
ei saanut tuntea kodin
lämmön syliinsä tulvivan.
Ei tuoksunut piparit,
ei lämmin glögi,
edessään tyhjän kodin hän
vain näki.
Peilin eteen hiljaa asteli,
kuvajaistaan peilistä katseli.
Tuijotti uurteisia kasvojaan,
haroi harmaita hiuksiaan.
Oli hän nähnyt paljon elämää,
joskus tuntenut myös
rakkautta viiltävää.
Vaan nyt hän yksin oli
kai maailmassa,
tässä kylmässä ja julmassa.
Odotti noutajansa saapuvan,
hänet vihdoin jo hakevan.
Asettui vanhaan tuoliinsa,
tunsi hukkuvan huoliinsa.
Ikkunasta näkyi pieni tähden lento,
oli se vain valojuova hento.
Silloin toivoi mies toiveensa,
ei arvannut sitä saavansa.
Pian ikkuna auki lennähti,
lumituisku sisään tuprahti.
Astui kolkkoon kotiin
tuo vieras pimeästä,
ei tiennyt se mitään joulun ilosta.
Tarttui käteen yksinäisen,
vei mukanaan miehen tuon
kumaraselkäisen.
Näin jouluyöhön hän katosi
lumimyrsky jäljet piiloon
pyyhkäisi.
Joka joulu hänen henkensä palaa
kaduille taas harhailemaan,
etsimään kai raihnaista sieluaan.
Yksinäisyys kohtalokseen koitui,
pian ihmisten mielistä tuo
vanha mies unohtui.

Älä yksin jätä rakkaitas,
etteivät he sielujaan
murheisiinsa kadottais.
Jouluna rakkauttasi
lähimmäisilles jaa,
se on sitä oikeaa
jouluntaikaa.
6236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

niin monen ihmisen kohtalo ja jouluna yksinäisyys vain korostuu.
Todella hieno ja ajankohtainen runo; tykkäsin paljon :)

Kaunis päätös runossasi:

Jouluna rakkauttasi
lähimmäisilles jaa,
se on sitä oikeaa
jouluntaikaa.

Äänestä
  • Kiitoksia ystäväiseni!

    Äänestä

Jouluntaiassa on paljon herkkää,
mutta myös paljon kovaa.

Runosi muistutti meitä niistä molemmista.
Kiitos Sinulle.

Äänestä
  • Ole hyvä, ystävä hyvä. Joulu on monelle sitä aikaa, kun rauhoitutaan olemaan yhdessä rakkaiden kanssa. Toisille taas joulu on silkkaa piinaa ja yksinäisyyttä.

    Äänestä

Ei ole hyvä olla yksin,ellei sitä nimenomaan tarkoita
itselleen hyväksi mutta onhan tämä aika yhteiseloon
tarkoitettua juhlaa ja toivon mukaan sitä paljon
puhuttua laatuaikaa - Jouluntaikaa.

Hyvin soljuvaa kuin osuvaa runoutta
kuin sanomaakin tähän aikaan.

Hyvää jo alkanutta päivää Sinulle.

Äänestä
  • Kiitos. Hyvää päivää toivotan myös sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korppi1 kirjoitti:

Jouluyössä tummuvassa,
kulki tuo mies
selkä kumarassa.
Yksin katuja hän mittaili,
ikkunoista sisään katseli.
Näkyi asunnoissa lämpö
ja rakkaus,
pääsi miehen suusta
murheellinen huokaus.
Jatkoi hän yksinäistä kulkuaan,
kohti kolkkoa asuntoaan.
Avasi hän oven
heikosti narahtavan,
ei saanut tuntea kodin
lämmön syliinsä tulvivan.
Ei tuoksunut piparit,
ei lämmin glögi,
edessään tyhjän kodin hän
vain näki.
Peilin eteen hiljaa asteli,
kuvajaistaan peilistä katseli.
Tuijotti uurteisia kasvojaan,
haroi harmaita hiuksiaan.
Oli hän nähnyt paljon elämää,
joskus tuntenut myös
rakkautta viiltävää.
Vaan nyt hän yksin oli
kai maailmassa,
tässä kylmässä ja julmassa.
Odotti noutajansa saapuvan,
hänet vihdoin jo hakevan.
Asettui vanhaan tuoliinsa,
tunsi hukkuvan huoliinsa.
Ikkunasta näkyi pieni tähden lento,
oli se vain valojuova hento.
Silloin toivoi mies toiveensa,
ei arvannut sitä saavansa.
Pian ikkuna auki lennähti,
lumituisku sisään tuprahti.
Astui kolkkoon kotiin
tuo vieras pimeästä,
ei tiennyt se mitään joulun ilosta.
Tarttui käteen yksinäisen,
vei mukanaan miehen tuon
kumaraselkäisen.
Näin jouluyöhön hän katosi
lumimyrsky jäljet piiloon
pyyhkäisi.
Joka joulu hänen henkensä palaa
kaduille taas harhailemaan,
etsimään kai raihnaista sieluaan.
Yksinäisyys kohtalokseen koitui,
pian ihmisten mielistä tuo
vanha mies unohtui.

Älä yksin jätä rakkaitas,
etteivät he sielujaan
murheisiinsa kadottais.
Jouluna rakkauttasi
lähimmäisilles jaa,
se on sitä oikeaa
jouluntaikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu