Aloittelijoillekin tiedoksi!

Harrastetta ei kannata jatkaa, se kielletään
kohta rikollisena toimintana, jos ei ole
miljonääri.

Nyt selvisi mitä uudella tekijänoikeuslailla (ehdotus) ajetaan takaa.

1. Valtion varat ovat TAAS niin vähissä, että keksittiin laki jolla kenen
tahansa tietokone voidaan takavarikoida rikoksentekovälineenä.

2. Valtio saa parempaa kalustoa ilmaiseksi ja vielä mittavat korvaukset
päälle.

3. Lakiin kaiketi esitetään myös rangaistuksia esim. vankeus muunnettuna
yhteiskuntapalveluksi eli saadaan ilmaistyövoimaa IT-alalle.

Mihinkähän valtio aikoo majoittaa kymmenet tuhannet asunnottomat
joita väkisin tulee jättikorvausten myötä?

Kun oikein tarkkaan ajattelee juoni on hallitukselta erinomainen ja
eduskunta on niin tyhmä, että se kyllä sen hyväksyy.

Hienoa, että nuorista, opiskelijoista, vähävaraisista ja muista joilla
ei ole varaa tuhlata tuhansia euroja PUHTAASEEN harrastamiseen tehdään
rikollisia ja korvausten seurauksena ajetaan kadulle.

Onko alettava anomaan pakolaispaikkaa jostain, valtion vainon vuoksi?

Minkälaiset lait ko. aiheesta on Ruotsissa tai muissa pohjoismaissa?
Mikä helvetin poliisivaltio tästä maasta oikein on tulossa, tehdään
lakeja joista eivät pidä edes poliisit.

Se on ainakin varma, että lain seurauksena joudutte tuomaan asiantuntijat
tulevaisuudessa ulkoimailta, missä saa vapaasti harrastaa.

Paras alkaa valtion rakentamaan lisää vankiloita, jotta saatte kaikki
tuomitut mahtumaan vai tungetteko päällekkäin tai pystyyn kuten Venäjällä?

Tuota tekijänoikeuslakia ei kansa niele ja se täytyy viedä oitis EU:n
tuomioistuimeen, koska se koskettaa jo niin paljon yksityisyyden suojaa.
Sillä eihän sitä voida muuten valvoa kuin alkamalla ratsata mitä erilaisempia
tallentimia ja tallenteita, kiväärimiehet hakkaa ovea pyssynperällä aamuyöstä, nettiä aletaan kytätä urakalla yms.

Siis aletaan RATSATA KOTEJA joidenkin kopioiden
takia, siksikö kun ei ole pommimiehiä jahdattavana?

Aluksi valtion täytyy alkaa tuomaan ulkomailta jengiä kyttäämään.

Tämän takana on tietysti taas mikrosoft, toinen maailmanpoliisi.
3462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuule, sinä istut nyt liian paljon siellä tietokoneen äärellä omassa pimeässä huoneessasi. Pitää harrastaa vähän muutakin, ettei rupea näkemään mörköjä siellä missä niitä ei ole.
Käy bailaamassa, tapaile tyttöjä, lue kirjoja, katsele televisiota, lähde lenkille tutustumaan luonnon ihmeisiin näin keväällä. Maailma kirkastuu ja sinun silmäsi siinä samalla.

Äänestä
  • ja voi kun sais vielä kotona leivottua pullaa

    Äänestä

ovat ilmeisesti kyllästyneet terroristijahtiin kun kongressissa on lakiehdotus joka velvoittaisi tietokone- ja kodinelektroniikkavalmistajia lisäämään tuotteisiinsa "policewarea" estämään tekijänoikeudella suojatun materiaalin käyttö.http://www.stoppoliceware.org/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raivari kirjoitti:

Harrastetta ei kannata jatkaa, se kielletään
kohta rikollisena toimintana, jos ei ole
miljonääri.

Nyt selvisi mitä uudella tekijänoikeuslailla (ehdotus) ajetaan takaa.

1. Valtion varat ovat TAAS niin vähissä, että keksittiin laki jolla kenen
tahansa tietokone voidaan takavarikoida rikoksentekovälineenä.

2. Valtio saa parempaa kalustoa ilmaiseksi ja vielä mittavat korvaukset
päälle.

3. Lakiin kaiketi esitetään myös rangaistuksia esim. vankeus muunnettuna
yhteiskuntapalveluksi eli saadaan ilmaistyövoimaa IT-alalle.

Mihinkähän valtio aikoo majoittaa kymmenet tuhannet asunnottomat
joita väkisin tulee jättikorvausten myötä?

Kun oikein tarkkaan ajattelee juoni on hallitukselta erinomainen ja
eduskunta on niin tyhmä, että se kyllä sen hyväksyy.

Hienoa, että nuorista, opiskelijoista, vähävaraisista ja muista joilla
ei ole varaa tuhlata tuhansia euroja PUHTAASEEN harrastamiseen tehdään
rikollisia ja korvausten seurauksena ajetaan kadulle.

Onko alettava anomaan pakolaispaikkaa jostain, valtion vainon vuoksi?

Minkälaiset lait ko. aiheesta on Ruotsissa tai muissa pohjoismaissa?
Mikä helvetin poliisivaltio tästä maasta oikein on tulossa, tehdään
lakeja joista eivät pidä edes poliisit.

Se on ainakin varma, että lain seurauksena joudutte tuomaan asiantuntijat
tulevaisuudessa ulkoimailta, missä saa vapaasti harrastaa.

Paras alkaa valtion rakentamaan lisää vankiloita, jotta saatte kaikki
tuomitut mahtumaan vai tungetteko päällekkäin tai pystyyn kuten Venäjällä?

Tuota tekijänoikeuslakia ei kansa niele ja se täytyy viedä oitis EU:n
tuomioistuimeen, koska se koskettaa jo niin paljon yksityisyyden suojaa.
Sillä eihän sitä voida muuten valvoa kuin alkamalla ratsata mitä erilaisempia
tallentimia ja tallenteita, kiväärimiehet hakkaa ovea pyssynperällä aamuyöstä, nettiä aletaan kytätä urakalla yms.

Siis aletaan RATSATA KOTEJA joidenkin kopioiden
takia, siksikö kun ei ole pommimiehiä jahdattavana?

Aluksi valtion täytyy alkaa tuomaan ulkomailta jengiä kyttäämään.

Tämän takana on tietysti taas mikrosoft, toinen maailmanpoliisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu