Tulen kaikkien kans aina toimeen, en aina sano mielipiteitäni ääneen koska pelkään muiden kumoavan ne. Kuten kävi narsistisen läheiseni kanssa. Häneen laitoin välit poikka jonki aikaa sitten. Hän syyllistää minua välirikosta, ei nää itsessään mitään vikaa..vaikka kaikki juontaa juurensa jo vuosien takaa. Minä jä minun tarpeeni on aina ollut hänelle ilmaa..kuhan hänen tarpeensa tulee täytetyksi.
Sitten minulla on mies, joka ei ole päässyt irtaantumaan vanhemmistaan. Vanhempiensa mielipiteet ja tarpeet meneveät minun ja jopa lapsemme edelle, kaikissa asioissa.
Olen niin väsynyt kaikkeen tähän olemattomuuteen. Miksi kaikki pitävät minua ja minun tarpeitani niin olemattomina. Vaadinko ihmisiltä liikaa?? miksi alan olemaan masennuksen puolella? Olo on niin inhottava kun tuntuu että kaikille ihan sama mitä mietin ja mitä teen...ja semmoinen että kukaan ei kiinnosta ja kellään ei kiinnosta jos vaan häviän. Ajan ihmiset pois luotani jotenkin,ajanko poikani vielä joskus myös?? kun haluaisin että minuakin joskus kuunneltaisiin ja mielipiteitäni arvostettaisiin etenkin mieheni. Kertokaa mikä minussa on vikana? Tuntuu että olen aivan hukassa
Sitten minulla on mies, joka ei ole päässyt irtaantumaan vanhemmistaan. Vanhempiensa mielipiteet ja tarpeet meneveät minun ja jopa lapsemme edelle, kaikissa asioissa.
Olen niin väsynyt kaikkeen tähän olemattomuuteen. Miksi kaikki pitävät minua ja minun tarpeitani niin olemattomina. Vaadinko ihmisiltä liikaa?? miksi alan olemaan masennuksen puolella? Olo on niin inhottava kun tuntuu että kaikille ihan sama mitä mietin ja mitä teen...ja semmoinen että kukaan ei kiinnosta ja kellään ei kiinnosta jos vaan häviän. Ajan ihmiset pois luotani jotenkin,ajanko poikani vielä joskus myös?? kun haluaisin että minuakin joskus kuunneltaisiin ja mielipiteitäni arvostettaisiin etenkin mieheni. Kertokaa mikä minussa on vikana? Tuntuu että olen aivan hukassa
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tule näkyväksi! Rupea pitämään puolesi! Sano mielipiteesi, ei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä kanssasi. Aseta miehesi tilanteeseen, jossa vaadit häntä valitsemaan joko sinut ja lapsesi, tai vanhempansa. Sinulla on oikeus omiin tarpeisiisi suhteessa puolisoosi. Eikö miehesi kuuntele sinua yhtään? Eikö hän arvosta sinua riittävästi? Ihmetyttää, miksi hän on niin kiinni vanhemmissaan. Haluavatko he hallita hänen elämäänsä, eivät halua päästää irti vai onko häneltä jäänyt "napanuora katkaisematta"?
Ei sinussa mitään vikaa ole. Annat vaan muiden kävellä ylitsesi, etenkin miehesi. Sinun pitää ruveta opettelemaan olemaan jämäkkä. Ei semmoiset ihmissuhteet ole toimivia, joissa ei tule nähdyksi ja kuulluksi. Toivottavasti sinulla on edes yksi tai muutama hyvä ystävä, joiden kanssa jakaa asioita ja jotka osaavat myös kuunnella. Jos tuntuu, että masennus vaan pahenee ja pahenee, lähde hakemaan ammattiapua. Jos saisit miehesikin mukaan, kannattaisi kokeilla vaikka parisuhdeterapiaa.
Siinäpä se ongelma onkin. Mieheni ei halua katkaista napanuoraansa..ei edes löysentää sitä. Hän ei selvästikkään ymmärrä sen tarkoitusta ja sitä että vanhemmista tulisi "ottaa ero" kun omaa perhettä perustaa. Yritäppä tässä sitten tehdä yhteisiä päätöksiä kun mies ei pysty eikä osaa niitä ilman vanhempiaan tehdä...eikä halua. Tossa tilanteessa olen aika voimaton ja tuntuu että vaihtoehtoja on vain yksi,jota en lapsemme takia tee.Niinpä tyydyn kohtalooni ja väistän heidän edestä.
Olen yrittänyt olla jämäkkä näissä asioissa mutta se aiheuttaa vaan kamalasti riitaa ja pahoja riitoja. Olen aivan neuvoton. Parisuhdeterapiaa jos ehdotan niin mies ei varmasti edes harkitsisi asiaa ja lukis mut vain hulluksi
Minunkaan mies ei suostunut lähtemään parisuhdeterapiaan. Niinpä kävin jokun aikaa yksin perheasiain neuvottelukeskuksessa. Vaikeahan se on yksin tehdä "kahden edestä töitä", mutta oli siitä se hyöty että sain purettua itseäni sekä hieman ulkopuolista näkökulmaa asioihin. Olisin muuten tullut sekopäiseksi miettiessäni yksin näitä asioita. Ystäviänikään (niitä harvoja) en halunnut rasittaa ylenpalttisesti näillä omilla huolillani. Jotenkin raivostuttaa sinun puolesta, että joudut tyytymään kohtaloosi ja väistämään jatkuvasti. Siitäkin saattaa seurata masennusta ja katkeruuttakin. Se on kuitenkin sinun valinta, jos haluat jäädä epätyydyttävään suhteeseen. Kun vaan jotenkin saisit pidettyä huolta itsestäsi, että jaksaisit moisessa tilanteessa. Itsekkin olen tehnyt sen valinnan, että elän suhteessa, joka on epätyydyttävä, eri syistä kun sinulla. Vakavasti olen harkinnut eroakin jossain vaiheessa. Sairastan masennusta, eikä minulla ole kuitenkaan voimia lähteä mihinkään eroprosessiin. Haluan vain sanoa, että ymmärrän varsin hyvin miltä sinusta tuntuu. Jos vaan suinkin mahdollista, niin olisi varmaan hyvä että voisit kokeilla käydä esim. perheneuvolassa juttelemassa noista asioistasi.
Eilen kun oli rauha maassa niin yritin lähestyä miestäni nätisti asian kannalta, nimittäin olen semmoinen että sanoa paukuttelen asioita niin etten hirveesti ajattele mitä ja miten sanon. Mulle selkeni aika hyvin nyt että mieheni ei selvästikkään ole ajatellut asiaa muulta kannalta ku hänen ja hänen vanhempiensa kannalta...hällä ei selvästikkään ollut käynyt mielessäkään että hällä voisi ehkä olla omat mielipiteet asioista ja että meillä on meidän oma elämä.
Tähän asti hän on kuuliaasti kuunnellut vanhempiaan ja toiminut niiden mielipiteen mukaan..ja aina heidän mielipiteet kaikissa asioissa ovat olleet negatiivisia niin tietenkin miehenikin on negatiivinen heitä kuunnellessaan. Eilen sitten tosiaan selitin hitaasti mutta varmasti tätä näkökulmaa niin hän jäi ihme kyllä kuuntelemaan...hän ei selvästikkään TIENNYT että on muutakin elämää kun hänen vanhempansa ja heidän ajatukset.
Sanoin myös että neuvoja saa toki kysyä mutta että jos me esim halutaan halutaan elää elämämme päällään seisten niin sitten me varmasti sen teemme ja KELLÄÄN,ei etenkään vanhemmilla pidä sitä aliarvioida. Ymmärtääkö kukaan mitä minä tarkoitan.
Ymmärrän mitä tarkoitat. Olen iloinen puolestasi, että onnnistuit puhumaan miehellesi. Jospa hän nyt pohtisi asiaa mielessään, ja pystyisitte keskustelemaan jatkossakin siten, että se tuottaisi hedelmää. Sehän se on tärkeää, miten asian esittää. Kuten sanoit, jos "sanoa paukuttaa", niin se kuulostaa hyökkäävältä, ja siinä on toinen heti puolustuskannalla ja riita on valmis. Paremmin tuppaa menemään perille, jo yrittää saada esitettyä asian rauhallisesti ja syyttelemättä toista, ja silti jämäkästi. Pyytää vaikka kuuntelemaan, ja kertoa sitten se oma tuntemus ja kokemus (miltä tämä minusta tuntuu). Kannattaa yrittä laittaa niitä rajoja myös miehesi vanhemmille, (silläkin uhalla että siitä mahdollisesti syntyy suukopua), jos he ovat itse tuppautumassa, neuvomassa ja puuttumassa teidän asioihin. Mutta jos se on miehesi, joka tässä yksipuolisesti on riippuvainen ja tätä systeemiä ylläpitää ja on se, joka itse haluaa kuulla vanhempiensa mielipiteen joka asiaan, niin sitten siinä ei varmaan tarvita rajojen asettamista sinne suuntaan. Seuraaavan kerran, kun tulee joku yhteinen päätös tehtäväksi, yritä sanoa miehellesi, että nyt tehdään päätös yhdessä ilman hänen vanhempiensa mielipidettä.
Toivon sulle edistymistä tään asian kanssa, vaikka pieninkin askelin kerrallaan. Voimia sulle!