Kawasaki KX125 '85 käyntiongelmia

Terve

Ostin projekti/entisöintipyöräksi taannoin ko. pyörän ja kävin koneen täysin läpi. Pyörä ei ollut ajokunnossa ostohetkellä.
Koneeseen vaihdoin runkolaakerit, stefat, tiivisteet, mäntäsarjan ja vaihteensiirtohaarukat. Myös ilmanputsarille uusi vaahtomuovi jonka käsittelin asianmukaisella aineella ohjeiden mukaan.
Pyörä lähti käyntiin ensimmäisen kerran n. 20min suostuttelun jälkeen mutta nykyään riittää viisikin minuuttia :) Ensimmäisillä käynnistelyillä kone kuulosti siltä miltä pitikin, kierroksia tuntui ottavan mitä vähän varovasti antoi.
Sitten päivää myöhemmin aloin paremmalla aikaa säätää pyörää lisää ja tarkoitus oli lähteä ajamaan. Pyörässä ilmeni kuitenkin sen verran käyntiongelmia ettei ajamaan päässyt. Alakierroksilla ok, joskin kaasukahvasta pitää hieman antaa kaasua että pysyy käynnissä. Mutta kun vähänkin antaa kaasua niin kone yskii/tussahtelee ja hyytyy. Pakoputkesta pöllähtää tällöin kunnon pilvi (yskäisee selvästi pakoputken puolelle kun putki hypähtää kiinnitysjousien varassa aina kun tussahtaa). Jos pyörällä lähtee liikkeelle niin pintakaasulla pääsee eteenpäin mutta vähänkin lisää kaasua niin alkaa nykiä ja yskiä kunnolla. Mikä oli muuttunut päivän aikana? Ainut mikä tuli mieleen niin ilmanputsari oli käsitelty 30min ennen ensimmäistä käynnistystä. Vaahtomuovin katselin aineella märäksi jonka jälkeen puristin liiat pois. Voisiko se olla tukkeutunut liian tiiviiksi tuossa yhden päivän aikana?
Mistähän kannattaisi lähteä tutkimaan asiaa? Seoksia olen sen verran koittanut säätää että neulaa siirtänyt laidasta laitaan, ei suurta vaikutusta. Pakokaasut on suhteellisen sankkaa ja harmaata. Putkesta tiputtelee myös jonkin verran mustaa 2-tahtia. Kaasuttimen säätöruuvilla ei ole merkitystä.
Saako liian vähän/paljon? Sähköpuoli? Tulppa on uusi B8E S. Suuttimen kokoa en nyt muista tarkkaan.
Mites nuo kipinän ajoitukset, että jos jollain kierrosalueella ajoitus on hyvä niin voiko se olla huono jollain toisella kierrosalueella?
Kone käy alakierroksilla todella nätisti, ei värise ylimääräisiä ja käyntiäänet ovat terveet. Pyörää pääsen säätämään/tutkimaan seuraavan kerran tulevana viikonloppuna joten vinkkejä tarvitaan :roll:
0302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

MK kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu