pari kysymystä, vuokralainen muuttaa pois

kyseessä liiketila. minut on irtisanottu. irtisanomis aika maaliskuun loppuun, sisällä on vuokratakuu 4kk, joulukuun vuokra maksettu:

1. Täytyykö vuokraa vielä maksaa vaikka on selvää en ole enää velkaa mitään.

2. 2 kk sitten isännäitsijä lähetti laskun että 1300 euroa on maksamatta vuokria. tämä on maksettu ja myös sen jälkeiset vuokrat. tänään tuli uus lasku että 900 euroa on vuokraa maksamatta. mitä tämä on? maksanko vai jätänkö maskamatta. jos minulle on vuokravelka ilmoitettu ja olen sen maksanut, mihin tämä vuokravelka perustuu? selitelköön sitten taloyhtiön puheenjohtajalle puuttuvaa summaa.

3. vuokratakuu riittää kaiken lisäksi sekä jäljellä oleviin vuokriin että velkaan. Kuntotarkastusta huoneistoon tullessani ei ole tehty eli rahaa huoneiston kunnon heikkenemisestä ei voi vaatia. ei voi ainakaan selvittää kuka on vastuussa minä vai edellinen. Tulostani on jo 6 vuotta ja isännöitsijä on vaihtunut kerran ja ei ole tehnyt tarkastusta koko aikana. Voinko edes teoriassa odottaa laskua huoneiston kunnon heikentämisestä.

4. mitä tarkoittaa sopimuksessa oleva vuokra nousee vuosittain 5%, en nyt muista tarkaa sanamuotoa mutta minulle on isännöitsijä lähettänyt laskut ja ne on maksettu ja niissä on aina ollut sama summa.
jos tälläistä ruvettaisiiin jälkikäteen vaatia(onko se mahdollista) kuinka se menisi ? ensimmäiset 3 vuotta ainakin on vanhentunut velka-asiana. Pitäisikö laskimella laskea korotus isännöitsijän lähettämille laskuilla ja maksaa se? ja vaikka on liiketila eikä asuintila kai minullakin jotain oikeuksia on?

hyvä jos ilman maksuja menisi, luottamus isännöitsijään on sitä luokkaa.
10521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olet harvinaisen väärässä ja eksyksissä.

Oikeat vastauksen kysymyksiinsi

1. Maksat vuokrat normaalisti ajoissa aivan sinne maaliskuunloppuun asti. Asiaan ei vaikuta se kuinka paljon sinulla on vuokravakuutta maksettuna. Jos olisit maksanut ennakkovuokraa, niin yleensä se sillä kuitataan viimeisiä vuokraia, mutta nythän tästä ennakkovuokrasta ei ole kysmys vaan. Puhtaasta vuokravakuudesta.

2.Tuskinpa täällä kukaan tietää mitä olet velkee kellekin...Miten voit edes kuvitella sellaista. Soita isännöitsijälle ja kysy miltä ajalta se vielä perittävä 900e on.

3.Kyllä aivan hyvin voit joutua vielä korvaamaan huoneitoissa tehtyjä rikkomisia tai nomraalia suurempaa kulumista. Myös jos olet sinne huoneistoon joitain väliseiniä tai muita rekelmia tehnyt. niin saatat olla näiden poistamisesta vastuussa. Etenkin jos vaikka olet maalannut seinät jollakin muullakuin valkoisella/alkuperäisellä värillä. Ei ole mikään tae, että vuokravakuudesta ei voitaisi ottaa huoneiston tarkastuksen yhteydessä. Eikä se mitään meinaa jos isännöitsijä on kerranvaihtunut.

4.En usko, että jälkeenpäin tultaisiin vaatimaan näitä korotuksia. Jos kerta olet saanut laskut ja maksanut sen laskun summan.
Toki onhan se aina mahdollista koittaa vaatia ja vedota, että on tapahtunut virhe eikä vuokraa ole huomattu korottaa. Sanovat sitten, et miksi et ole ottanut yhteyttä kun olet saanut laskut.
Mut tuskin koittavat mitään kunhan hoidat maksusi loppuunasti kunnolla.

Äänestä

tapa ja aika sovitaan vuokrasopimuksessa. kun se on tehty ja allekirjoitettu, sitä noudatetaan. Ei vuokrankorotukset vaadi sen lisäksi jotai erityisiä toimia. Sopimus on sopimus - kaikkine kohtineen.
Eri asia on että olisi vuokranantajan puolelta fiksua muistuttaa vuokralaista että vuokrasopimuksessa on tällainen sovittu ja se vaikuttaa tälleen ja tässä uudet maksulaput korotetulle vuokralle.
Mutta fiksuuden puute ei tee vuokrasopimusen ehtoja noudattamattajättämiskelpoisiksi (hih - hieno sana)

Vuokratakuu ?
Vuokravakuus ?
Vakuusmaksu ??
Termistö on vähäsen hakusessa. Vuokravakuus on panttina vuokranmaksusta. Vakuusmaksu on panttina vuokrista vuokratun tilan kunnosta.
Vuokratakuu on mulle vieras käsite.
Vuokrasopimuksen päättyessä kannattaa olla varovainen, että miten tilan kunto on muuttunut. Siitä saa makian riidan aikaiseksi. Kannattaa ainakin aika todistettavasti luovutuskunto dokumentoida. Ja ehkäpä alkaa jo kaivella jotakuta ulkopuolista kuka edes jotain muistaisi alkuperäisestä kunnosta. Vähän kuullosti että se "ämpäri" kyllä on jo kaatunut.
Tai sitten katsoa että kukkaro on kunnossa.

Äänestä
  • kaatunut. tiloissa ei oo tehty yhtikäs mitään kuin normaalia käyttöä saatikka mitään väliseiniä. en kai mä nyt vuokratilaa käy remontoimaan. Jos joku on enemmälti kulunut niin se johtuu siitä miksei isännöitsijä laita tiloja parempaan kuntoon. jääkaappii on poistettu.
    kyseessä on vuokravakuus ei vuokratakuu eikös se ole täysin sama asia, miten niin.
    luottamus vaan on sitä luokkaa, sieltä voi tulla ihan mitä hyvänsä näköjään.
    hän saa siis toisena päivänä kertoa toisen velkasaldon ja toisena toisen ja täysin laillista?
    sananmuoto on teille on erääntynyt vuokravelkaa se ja se.
    eikö se silloin ole vuokravelka.
    mitä tarkoittaa vuokranantaja voi ottaa korvausta irtisanomisesta?
    koskeeko liiketilaa yhtälailla kuin asuintilaa?
    Pitääkö minun irtisanoa sopimus myös niin vältyn tältä? vAI vältynkö, mistä se lasketaan jättöpäivästä vai voimaantulopäivästä?

    Äänestä

  • yours2 kirjoitti:

    kaatunut. tiloissa ei oo tehty yhtikäs mitään kuin normaalia käyttöä saatikka mitään väliseiniä. en kai mä nyt vuokratilaa käy remontoimaan. Jos joku on enemmälti kulunut niin se johtuu siitä miksei isännöitsijä laita tiloja parempaan kuntoon. jääkaappii on poistettu.
    kyseessä on vuokravakuus ei vuokratakuu eikös se ole täysin sama asia, miten niin.
    luottamus vaan on sitä luokkaa, sieltä voi tulla ihan mitä hyvänsä näköjään.
    hän saa siis toisena päivänä kertoa toisen velkasaldon ja toisena toisen ja täysin laillista?
    sananmuoto on teille on erääntynyt vuokravelkaa se ja se.
    eikö se silloin ole vuokravelka.
    mitä tarkoittaa vuokranantaja voi ottaa korvausta irtisanomisesta?
    koskeeko liiketilaa yhtälailla kuin asuintilaa?
    Pitääkö minun irtisanoa sopimus myös niin vältyn tältä? vAI vältynkö, mistä se lasketaan jättöpäivästä vai voimaantulopäivästä?

    " mitä tarkoittaa vuokranantaja voi ottaa korvausta irtisanomisesta? "

    Onpas sinulla tosiaan asiat mennyt huonosti. Mutta tottahan se on, että sopimuksesi voidaan purkaa. Jolloin se päättyy välittömästi. Tuollaiset maksamattomat vuokrat ovat enemmänkin kuin hyvä pereuste purkaa sopimus.
    Homma menee niin, et saat purkamisilmoituksen ja yleensä sinulla on päivä aikaa viedä tavarat pois ja tyhjentää tila. Myös voidaan aivan hyvin ilmoitaa, että juuri nyt samantien lähdet tyhjentämään tilaa.

    Vuokranantaja on oikeutettu korvaukseen sinulta. Voidaan puhua yleensä 3kk vuokraavastaavasta summasta. Mut itselleni on kiinteistölakimiehet sanoneet, et voi aivan hyvin vaatia niitä korvauksia kunnen tila on saatu uudelleen vuokrattua. Myös kaikkia muita mahdollisia kuluja voidaan ihan lain mukaan sinulta vaatia.

    Siitä pitääkö sinun sano sopimusirti...

    Siihen ei tiedä vastausta kukaan täällä varmasti tai mistä päivästä se lasketaan. Selviää sopimuksesta mitä olette sopineet. Yleensä kumminkin lasketaan täysinäkuukausina. Siis irtisanomis aikaa Yleensä 3kk. alettaisiin laskemaan tammikuun alusta. Ja siloin pääsisit tilasta pois maaliskuunlopussa.
    Olettaen, että irtisanomis ajaksi olette sopineet 3kk, mutta voihan se olla 6kk.kin tai sitten vain kuukauden jota en usko.

    Minulla on tässä juttuasi lukiessa jo eilen herännyt kysymys, et mitenkäs kirjanpitosi on hoidettu ja onko se puoli kunnossa.
    Voin sanoa, et olisit todella onnekas jos pääsisit nyt irti tilasta ja veloista. Eikä niitä jäisi jäljelle enään kun lopetat toiminnan.
    Kannattaisi mennä nöyränä ja avoimesti juttelemaan tämän vuokranantjan kanssa.
    Kertoisit vaikka, et on tiukkaa rahoista, mut kyl sä aijot kaikki vuokrat maksaa.
    Mitä enemmän nyt soittelet suuta ja uhoat niin omaan nillkaasi se vain kolahtaa. Et ehkä sitä nyt ymmärrä, mut myöhemmin voitkin saada ison velkataakan.
    Joten parhain kun pääsisit hommasta nyt kuiville. Kylläkin se varmaan on sinne maaliskuuhun asti aika taistelua.

    Yksi konsti jota voisit ehdottaa olisi isännöitsijälle. Et siivoaisit ja laittaisit huoneistoa vähän asiallisieen kuntoon ensin. Kävisit ehdottamassa, samallakun kertoisit et rahasta on tiukkaa ja näin. Josko vuokravakuus rahalla voitaisiin kuitata edes parinkuukauden vuokrat. Tähänhän ei hänen ole pakkosuostua, eikä siinä kannata alkaa mesuamaan sitten.

    Myös sähköalitoksille ja muihin velkojiin kannattaa olla yhdeydessä.

    Äänestä

  • 14+3 kirjoitti:

    ei ole rahasta pulaa. Onko mielestänne rahasta pulaa jos 6 vuoden jälkeen löytyy 2 vuokraa maksamatta. kauheaa. mitään ei ole rikottu. tarkoitin voiko tälläistä olematonta keksiä vaikkei vuokranantaja itsekään ole kaikestapäätellen kunnosta perillä vaikka piruillakseen.

    asiat on huonosti? ei mulla asiat huonosti ole ja mitäs se tähän vuokralaiskeskusteluun kuuluu vaikka oliskin.

    Tuotahan et usko itsekään.

    Koitat nyt väittää, että kyse olisi vain parinkuukauden vuokraräsiteistä 6 vuoden aikana.

    Annat ymmärtää, että perittävät vuokrarästit se 1300e jonka olet kai maksanut. Ja toinen 900e
    Olisivat vuosien takaa.

    Kyllä niinden on aivan mielestäni oltava tältävuodelta tai sitten viimevuoden loppupuolelta. Vähän siitä riipuen, että millainen tilikausi kiint. yhtiössä on.
    Meinaan, et olisi sangen omistuista isännöitsijän alkaa näin myöhään huomauttelemaan vaikkapa kolmevuotta vanhoista saatavista. Kyllä sen tekevät aivan heti, sinä vuonna kun jää maksamatta.

    Äänestä

  • 18+4 kirjoitti:

    Isännöitsijöitäkin on joka junaan, yleensä kun uusi isännöitsijä astuu remmiin niin ainakin sen uuden mielestä vanha on jotakin hoitanut päin persettä, joskus näin on ihan todellisuudessakin. Yleensä niitä kuitenkin katsotaan sormien välistä vaikka olisi kirjanpidostakin kyse ja taloyhtiöllä jopa vanhaksi menneitä saatavia

    Äänestä

että jos firmas meni nurin ja vuokras irtisanottiin, kun täällä kyselet. Etkö ole ottanut asioista selvää, kun vuokrasit liikehuoneiston??

Äänestä
  • kun helppoa on. firman nurin menemisestä en ole kysynyt, eikä siitä tekstissä lue. Sitä miksi vuokra irtisanottiin ei tekstissä lue etkä sinä sitä tiedä. ei vaikka kuinka etsit ilkeiltävää pönkittääkses itsetuntoas. näin on.

    Äänestä

  • yours2lowe kirjoitti:

    kun helppoa on. firman nurin menemisestä en ole kysynyt, eikä siitä tekstissä lue. Sitä miksi vuokra irtisanottiin ei tekstissä lue etkä sinä sitä tiedä. ei vaikka kuinka etsit ilkeiltävää pönkittääkses itsetuntoas. näin on.

    Itse olet täällä kertonut, et sinulle on väläytetty sopimuksen purkamisen mahdollisuutta. Ja mietit väilä, että josko sinun olisi kiireeenvillkaa parhian sanoasopimuksesi irti. Jotta isännöitisijä ei pääse sinulta korvauksia sopimuksen purusta perimään.

    Sä kyllä puhut ihan mitä saattuu täällä..koitat väittää aivan muutä välillä, Mitä taas todellisuus varmaankin on.

    Kai itsekin ymmärrät, jos asia olisi kunnossa eikä maksamattomia vuokria tosiaan olisi sinulla. Niin et olisi huolissasi tuolla tavoin sopimuksen purusta tai muusta. Tietäisit, että ei mitään perusteita sellaiseen ole olemassa.

    Itsehän olet jo myöntänyt, et vuokria oli rästissä 1300e jotka olet nyt maksanut.
    Kun saat toisessa kohtaa sanot, et olet vuokrasi maksanut ajallaan eikä rästejä ole.

    Taidat olla harvinaisen tyhmä ja säikky. Ota se laskin ja kirjanpitomappi kauniiseen käteesi ja laske.
    Jos löydät, että vuokria on tosiaan maksamaatta tai muita laskuja. Niin maksat kaiken samantien ajantasalle. Kerta Muka sitä rahaa on !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yours2 kirjoitti:

kyseessä liiketila. minut on irtisanottu. irtisanomis aika maaliskuun loppuun, sisällä on vuokratakuu 4kk, joulukuun vuokra maksettu:

1. Täytyykö vuokraa vielä maksaa vaikka on selvää en ole enää velkaa mitään.

2. 2 kk sitten isännäitsijä lähetti laskun että 1300 euroa on maksamatta vuokria. tämä on maksettu ja myös sen jälkeiset vuokrat. tänään tuli uus lasku että 900 euroa on vuokraa maksamatta. mitä tämä on? maksanko vai jätänkö maskamatta. jos minulle on vuokravelka ilmoitettu ja olen sen maksanut, mihin tämä vuokravelka perustuu? selitelköön sitten taloyhtiön puheenjohtajalle puuttuvaa summaa.

3. vuokratakuu riittää kaiken lisäksi sekä jäljellä oleviin vuokriin että velkaan. Kuntotarkastusta huoneistoon tullessani ei ole tehty eli rahaa huoneiston kunnon heikkenemisestä ei voi vaatia. ei voi ainakaan selvittää kuka on vastuussa minä vai edellinen. Tulostani on jo 6 vuotta ja isännöitsijä on vaihtunut kerran ja ei ole tehnyt tarkastusta koko aikana. Voinko edes teoriassa odottaa laskua huoneiston kunnon heikentämisestä.

4. mitä tarkoittaa sopimuksessa oleva vuokra nousee vuosittain 5%, en nyt muista tarkaa sanamuotoa mutta minulle on isännöitsijä lähettänyt laskut ja ne on maksettu ja niissä on aina ollut sama summa.
jos tälläistä ruvettaisiiin jälkikäteen vaatia(onko se mahdollista) kuinka se menisi ? ensimmäiset 3 vuotta ainakin on vanhentunut velka-asiana. Pitäisikö laskimella laskea korotus isännöitsijän lähettämille laskuilla ja maksaa se? ja vaikka on liiketila eikä asuintila kai minullakin jotain oikeuksia on?

hyvä jos ilman maksuja menisi, luottamus isännöitsijään on sitä luokkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu