Olen luuseri.
En sano tätä itsesäälistä, vaan se on fakta.
Olen täysi-ikäinen ja asun vanhempieni luona.
Pääsin juuri ja juuri läpi peruskoulusta. Sen jälkeen aloitin kahdessa amiksessa (jonne juuri ja juuri surkealla todistuksellani pääsin) ja lopetin molemmissa. Nukun päivät ja istun koneella yöt.
Olen ruma, olen aina ollut, myös lihava (ja aina ollut).
En pysty puhumaan ihmisille nolaamatta itseäni. Sanat menevät sekaisin ja lipsautan noloja juttuja mukaan. En "tajua" keskustelua, en uskalla katsoa ihmisiä silmiin, ääneni on naiselle liian matala ja heikko ja kuulostaa typerältä. Hikoilen ja hermoilen tyhmistä asioista.
Olen huonomuistinen. En muista edes puhellinumeroani, saatika mitään, mitä opin koulussa. Mokailen aivan jatkuvasti ja pahimmat mokat olen käytännössä sulkenut mielestäni, niiden ajatteleminenkin on nöyryyttävää.
En voi olla sosiaalisessa tilanteessa ilman, että jään "alistuneeksi" osapuoleksi.
Olen aloittanut monia harrastuksia, mutta kiinnostun asioista korkeintaan viikoksi kerrallaan koska olen lyhytjänteinen. Osittain tämän takia en ole missään hyvä. Olen vähäjärkinen, enkä tajua mitä maailmassa on meneillään.
Minulla ei ole lainkaan itsekuria. Toimin hetken mielijohteista. En pysty olemaan dietillä päivää kauempaa. Vihaan liikuntaa. En jaksa edes hakea töitä - olen mahdollisesti maailman laiskin ihminen.
En ole koskaan seurustellut, en edes suudellut tai pidellyt miestä kädestä.
Olen hyvä ainoastaan nukkumisessa, syömisessä ja elämän hukkaanheittämisessä.
Olen pettymys vanhemmilleni, jotka eivät edes koskaan ole mitään minulta vaatineet.
En auta kotitöissä, olen äärimmäisen itsekäs, hyvä jos edes muistan muut ihmiset.
Haaveilen joka päivä ihmisten satuttamisesta, yksinkertaisesti siksi, että olen kaikille kateellinen.
Opiskeluvaikeuksia minulla ei ole, olen vain aivan MIELETTÖMÄN laiska.
Perheeni on normaali ja kaikki sisarukseni ovat kunnollisia, jopa suosittuja ihmisiä.
Mitään tekosyytä minulla ei ole. Olen aina ollut tällainen. Ei sairauksia, ei kiusaamista, ei mitään.
Oli tällä viestillä pointtikin. Voiko kaltaiseni ihmisen itsemurha olla millään tavalla väärä tai traaginen asia?
Jokainen ihmishenki on arvokas, mutta jossain seki raja menee. Jos maailmassa on täysin kelvottomia ihmisiä, minä olen yksi. Jos en tapa itseäni nyt, tapan muita tulevaisuudessa. Tiedän sen 99% varmuudella. En saisi vihata muita koska kaiken paskan olen itse itselleni luonut, mutta en voi sille mitään. Olen kai jotenkin kieroutuneella tavalla narsistinen, kun kohdistan vihani itseni lisäksi muihin.
En sano tätä itsesäälistä, vaan se on fakta.
Olen täysi-ikäinen ja asun vanhempieni luona.
Pääsin juuri ja juuri läpi peruskoulusta. Sen jälkeen aloitin kahdessa amiksessa (jonne juuri ja juuri surkealla todistuksellani pääsin) ja lopetin molemmissa. Nukun päivät ja istun koneella yöt.
Olen ruma, olen aina ollut, myös lihava (ja aina ollut).
En pysty puhumaan ihmisille nolaamatta itseäni. Sanat menevät sekaisin ja lipsautan noloja juttuja mukaan. En "tajua" keskustelua, en uskalla katsoa ihmisiä silmiin, ääneni on naiselle liian matala ja heikko ja kuulostaa typerältä. Hikoilen ja hermoilen tyhmistä asioista.
Olen huonomuistinen. En muista edes puhellinumeroani, saatika mitään, mitä opin koulussa. Mokailen aivan jatkuvasti ja pahimmat mokat olen käytännössä sulkenut mielestäni, niiden ajatteleminenkin on nöyryyttävää.
En voi olla sosiaalisessa tilanteessa ilman, että jään "alistuneeksi" osapuoleksi.
Olen aloittanut monia harrastuksia, mutta kiinnostun asioista korkeintaan viikoksi kerrallaan koska olen lyhytjänteinen. Osittain tämän takia en ole missään hyvä. Olen vähäjärkinen, enkä tajua mitä maailmassa on meneillään.
Minulla ei ole lainkaan itsekuria. Toimin hetken mielijohteista. En pysty olemaan dietillä päivää kauempaa. Vihaan liikuntaa. En jaksa edes hakea töitä - olen mahdollisesti maailman laiskin ihminen.
En ole koskaan seurustellut, en edes suudellut tai pidellyt miestä kädestä.
Olen hyvä ainoastaan nukkumisessa, syömisessä ja elämän hukkaanheittämisessä.
Olen pettymys vanhemmilleni, jotka eivät edes koskaan ole mitään minulta vaatineet.
En auta kotitöissä, olen äärimmäisen itsekäs, hyvä jos edes muistan muut ihmiset.
Haaveilen joka päivä ihmisten satuttamisesta, yksinkertaisesti siksi, että olen kaikille kateellinen.
Opiskeluvaikeuksia minulla ei ole, olen vain aivan MIELETTÖMÄN laiska.
Perheeni on normaali ja kaikki sisarukseni ovat kunnollisia, jopa suosittuja ihmisiä.
Mitään tekosyytä minulla ei ole. Olen aina ollut tällainen. Ei sairauksia, ei kiusaamista, ei mitään.
Oli tällä viestillä pointtikin. Voiko kaltaiseni ihmisen itsemurha olla millään tavalla väärä tai traaginen asia?
Jokainen ihmishenki on arvokas, mutta jossain seki raja menee. Jos maailmassa on täysin kelvottomia ihmisiä, minä olen yksi. Jos en tapa itseäni nyt, tapan muita tulevaisuudessa. Tiedän sen 99% varmuudella. En saisi vihata muita koska kaiken paskan olen itse itselleni luonut, mutta en voi sille mitään. Olen kai jotenkin kieroutuneella tavalla narsistinen, kun kohdistan vihani itseni lisäksi muihin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samoja tunteita minäkin olen kokenut. Sittemmin tajusin yhden asian, ajattelin aina vain itseäni. Lopetin itsesäälissä rypemisen ja omistin elämäni muiden auttamiselle. Siitä se itsearvostuskin nousi, kun tajusi, että jokainen hyvä asia, jonka toiselle tekee, tekee todellakin elämästä elämisen arvoisen.
Kyllähän tuo siinä mielessä ihan "mahdollinen ratkaisu" on.
Tietysti ainahan voi miettiä että haluaako itse sitten pysyä tilanteessaan vai edistyä ja kyllähän sinäkin voisit nopeasti edistyä tilanteessasi jos mitään esteitä esim. muuttamiselle ei olisi. Ottaisit vain selvää asioita jne. Ainahan voisit myös hakeutua auttamistyöhön jos semmoinen vain saisi sinut innostumaan asioista jne.
Riippuu paljolti siitä että mitä haluat vai haluatko mitään...
Anna itelles lupa olla just sellane kuin sä olet. Ehkä sä olet luuseri, mutta eipä jokainen voi olla huipulla. Jos todella oot laiska eli et pärjää opiskelumaailmassa (tai et halua opiskella) niin ei sun ole pakko, mene siivoojaksi, tai puhelinmyyjäksi. Jos sä todella et osaa keskustella ihmisten kanssa, niin okei, eihän sun ole mikään pakko. Sulla on lupa murahdella ja mennä sanoissas sekaisin. Eikö ois mielenkiintoista olla tollanen ja elää ihan vaikka vain katsoakseen että kiinnostuuko joku susta? Koska jos joku kiinnostuu, niin se ihminen ei sitten kato pelkkää kuorta tai ensivaikutelmaa. Sellaisen ihmisen ainakin minä haluaisin löytää.
Tai jos sä nyt haluisit muuttua, niin olisi varmaan hyvä aloittaa tuosta laihduttamisesta. Itsekuri on todella helppo asia jos kunnioittaa itseään! Ei välttämättä persoonana, vaan elävänä olentona.
Ai niin, kysyitkin tuosta itsemurhasta. Kaikilla on toki oikeus päättää omasta elämästään ja kuolemastaan, mutta toisen elämä vaan voi olla arvokkaampi kuin jonkun toisen. Mutta onko yhden ihmisen elämällä lopulta MITÄÄN arvoa tai tarkoitusta, ellei henkilö ITSE määrittele sitä arvoa? Jos ei usko jumaliin tai mihinkään korkeampaan voimaan/tarkoituksiin, niin mitä muuta voi tehdä, kuin juosta ohimenevän onnen ja mielihyvän perässä? Ja se on helppoa. Jopa LUUSERI kykenee siihen, jos vaan tajuaa, ettei itsemurhan jälkeen enää luultavasti maisteta yhtään hyvää ruokaa, naureta yhdellekään vitsille, koeta yhtäkään humalaa eikä saavuteta asioita joista tulisi hyvä mieli.
Sun itsemurha ei olisi ainakaan minulle traaginen juttu, mutta toisaalta, olisi varmaan ihan kiva tavata sut joskus hamassa tulevaisuudessa jonkin kohtalon oikun seurauksena.
Kuten ehkä tiedostat, et oikeasti haluaisi kuolla. Ongelmasi ydin on, että haluaisit samoja asioita kuin muilla, mutta et viitsi nähdä vaivaa niiden eteen. Älä ymmärrä väärin, sillä en tuomitse sitä millään tavalla. Onhan niinkin, että kaikki eivät onnistu kovasta yrittämisestä huolimatta. Vain paskan saa maailmassa ilmaiseksi, valitettavasti.
Sinulla on itsemurhaa lukuunottamatta tilanteessasi kaksi vaihtoehtoa: joko alat tehdä töitä saadaksesi samoja asioita kuin muilla, tai sitten luovutat suosiolla. Sinä et ole vielä valinnut kumpaakaan. Jos todella olisit luovuttanut, et kadehtisi sitä mitä muilla on.
Tiedän mistä puhun, koska en itse välitä mistään. Yritin kyllä aikoinaan kovasti, mutta kuluin monesta eri syystä henkisesti täysin loppuun. Nyt en ole enää "kisassa" mukana. Enkä haluakaan olla. En kaipaa seuraa, arvostusta, hyväksyntää, rahaa, autoa, isompaa asuntoa, lemmikkiä... en mitään. Enkä siten myöskään ole kateellinen kenellekään. Ja arvaapa mitä, elämäni on - ei helppoa, mutta helpompaa. Niin kauan kuin fyysisiä kipuja ei ole, luulen jaksavani kitua vielä joitakin vuosia.
Jos taas tulet siihen tulokseen, että et jaksa elää jäljellä olevia vuosiasi ilman miestä, omaa asuntoa, työtä tai sosiaalisia taitoja, mutta et kuitenkaan halua niitä NIIN paljon, että edes yrittäisit ansaita ne (tai jotakin niistä), niin itsemurhahan on silloin looginen ratkaisu. Tosin olet vielä niin nuori, että kannattaa ehkä miettiä hetki pidempään, ennen kuin tekee lopullisia ratkaisuja. Nuorena kun me ihmiset luulemme usein olevamme viisaimmillamme, vaikka asia on juurikin päinvastoin. Mieli ja tahtotilat tapaavat muuttua vielä vähän myöhemmälläkin iällä.
Vielä vastaus esittämääsi kysymykseen:
Oikea ja väärä ovat olemassa ainoastaan ihmisten maailmassa - eräänlaisena yhteiskuntasopimuksena, jonka jonkin kulttuuripiirin väestön enemmistö on määritellyt. Mitään universaalista lakia jonkin asian "vääryydestä" ei ole olemassa, tai ainakaan siitä ei ole minkäänlaisia todisteita. Luonnossa (maailmankaikkeudessa) tapahtuvat ilmiöt - mukaanlukien itsemurha - ovat kaikki luonnollisia, sanovat uskishihhulit mitä tahansa.
Siispä koska et juurikaan piittaa muista ihmisistä, tuskin myöskään välität heidän luomistaan eettisistä normeista? Sikäli kun itsemurha on onnistunut, ei siitä yhteiskunta pääse enää jäsentään rankaisemaan. Jos todella tunnet, että itsemurha on oikea ratkaisu sinulle, niin turhaan muiden mielipidettä kyselet.
Kuolema tosin tulee joka tapauksessa aikanaan, eli sinänsä ei siinä luuseri kauheasti häviäkään, vaikka jäisi vääjäämätöntä lähdön hetkeä odottelelmaan...
En minäkään mitään kouluja haluaisi käydä, ammattikoulun ja lukion jätin molemmat kesken ja nyt sitten ihmettelen mihin menen seuraavaksi, olen ollut vuosia pois koulusta. Pelkkää paskaahan minä olen, mutta onneksi ei ole mitään sosiaalista elämääkään niin kukaan ei sitä sitten edes saa tietää.
Sattumalta vain päädyin lukemaan viestisi ja huomasin, että et voi olla täysi luuseri. Viestisihän on kirjoitettu erittäin hyvällä suomenkielellä. Tämän täytyy kertoa siitä, että on sinulla lahjoja. Kirjoittamisesta voisi tulla sinun juttusi, koska se näyttää sinulta luonnistuvan ja jaksat tehdä sitä.