Kansan yleisein oikeustajun sekä maalaisjärjen perusteella, henkilöä joka on syyllistynyt raiskaukseen tai pedofiliaan (tehden siis teon, tai useampia), varsinkin lähimmäistä kohtaan, eikä ole jäänyt kiinni viramonaisten toimesta, saa pahoinpidellä niin ankarasti kuin itse tai porukalla katsoo tarpeen.
Lakejahan ei ole säädetty kansan oikeustajun mukaan, vaan muutaman tusinan lainoppineen neuvojen perusteella. Itse hyväksyisin vankeusrangaistuksen esim. edellämainitun teon tehneen pedofiilin tai raiskaajan pahoinpitelystä/kidutuksesta/taposta, vaikken olisi samaa mieltä tuomion oikeudenmukaisuudesta.
Koska maailmassa on vieläkin (kyllä, myös ei-islamilaisia) valtioita, joissa kyseisistä kostotoimista ei saisi vankeutta vaan jopa viranomaisen kiitokset, on tultava johtopäätökseen että useat lait ovat subjektiivisia eikä niillä välttämättä ole yleisen oikeustajun kannalta suurempaa merkitystä.
Jos vaikka tällaisen kansanedustajan lapsi joutuisi pedofiilin kynsiin ja lopulta tapettaisiin (joka on vaikkapa USA:ssa yleisempi skenaario kuin Suomessa), suuttuisiko kansanedustaja, jos häntä äänestänyt henkilö sitoisi pedofiilin tuoliin, katkoisi sormet sähköleikkurilla yksi kerrallaan ja pumppaisi suoniin happikuplia, ja antaisi tämän vuotaa kuiviin 3-4 päivän ajan?
Tällaisissa tilanteissa ei pidäkään turvautua tiukkaan lain kirjaimeen, vaan oletukseen siitä, mitä sinä kansalaisena hyväksyisit, jos kyseinen olisi tapahtunut omalle läheiselle, tai lapsellesi.
Eihän tappo tai pahoinpitelykään ole aina rangaistava teko, _jos teko on puolusteltavissa_ eri oikeuden asteissa. Suomen laki tuntee käsitteen hätävarjelu. Tämäkin todistaa, että toisen ihmisen hengen, terveyden tai vapauden riistäminen on rangaistavuudeltaan subjektiivista, riipppuen olosuhteista (pakkotila, vai ennalta suunniteltu), vaikka lopputuloksena olisikin ruumis, halvaantunut, jne.
Itse en satuta ketään viattomia, ihmisiä enkä eläimiä. He kun eivät ole tehneet toisille pahaa. Sen sijaan rinnastan esimerkiksi aktiivisen pedofiilin vaikkapa raatelevaan suteen, johon on lopetus-oikeus. Jos susi terrorisoi naapurustoa ja tappaa lähialueen eläimet, koirat jne... Se ammutaan.
Mielestäni suora lopetus on liian humaani rangaistus tällaiselle henkilölle jonka sairaus on patologinen tai pahimmassa tapauksessa sitä ei ole, ja hän toimii täysin vapaasta tahdosta. Ihmisen erottaa eläimestä se, että ihminen voi käyttää täyttä harkintavaltaa, empatiaa ja kauasnäköistä päätöksentekoa joka tilanteessa.
Jos henkilö katsoo laskelmoiden, että hän voi muutaman minuutin raiskauksen vuoksi tuhota viattoman koululaisen elämän ja musertaa tämän henkisesti loppuelämän ajaksi, hän ei ansaitse elää nykyisessä olomuodossaan. Tällaisen raiskaajan tahi eritoten pedofiilin tappaminen, silpominen, kidutus, murha, ovat oikeudenmukainen ratkaisu.
Nostankin hattua niille poliisimiehille ja päällystötason komisarioille jotka ovat vuosien varrella tahalleen jättäneet johtolankoja tutkimatta tai tulkinneet väärin tapauksia, joissa pedofiilin tai raiskaajan rankaisija olisi voinut lain mukaan saada tuomion. He ovat ensi sijassa tehneet lähimmäisenrakkaudesta suuren teon kyseisen henkilön uhrille, joka on pahimmassa tapauksessa ollut alle 12-vuotias. Muistakaa että näiden henkilöiden rankaisemisessa tulee aina olla takana ajatus oikeuden saamisesta uhrille. Hyvää talvea.
Sinulla on oikeus rankaista pedofiilejä, raiskaajia.
17
848
Vastaukset
- mie vua
Hmmm.... miksei...Mikäpä ettei... Mutta on eläimilläkin järki päässä eikä kädessä tai tassussa. Varmasti voi nälkäinen ihminenkin tappaa toisen syödäkseen jos hätä on ja näitä on tapahtunut enemmän kun että susi olisi hyökännyt ihmisen kimppuun syödäkseen tämän. Mutta itse asiaan... jos pedofiilille pitäisi rangaistusta miettiä niin sanoisin jo että se on mielenhäiriö tai sairaus käyttää lapsia hyväkseen. Luoti päähän. Lapset ovat kansan tulevaisuus ja heitä tulisi suojella. Mutta en tarkoita sitä että raja pitäisi tiukasti vetää 18v kohdille jos luonto osoittaa naisen alkavan olla valmis 15-16 vuotiaana. Itse kyllä katsoisin oman kersani kohdalla voiko päästää jo 15 vuotiaana... no ehkä 16 vuotiaana vasta.
Muija päättäköön itse kunhan on jo pitkällä viidentoista. Vai pitäisikö jo mielipiteestä tuomita pedofiiliksi? Minä katsoisin myös luonnon merkkien puoleen mutta en katso siihen että varttunut "lapsi" olisi jollain tavalla himottavampi kuin 18v. Jos tulevaisuudessa aikuisen iäksi määritellään 20v niin onko 18 vuotiaiden perään katselevat sitten pedoja? Missä menee pedofilian ikäraja? Siitä en ole kuullut puhetta.- gredf
siis sitä mieltä, että kaikki mielenhäiriöiset ja mieleltään sairaat voi ampua? Noh, säästyisi paljon verovaroja tietysti jos kaikki MT-potilaat vaan kylmästi ammuttaisiin.
Sinun kannattaa sitten valita viisaasti ja olla sairastumatta. Sehän on meidän jokaisen itse päätettävissä, eikö? - mie vua
gredf kirjoitti:
siis sitä mieltä, että kaikki mielenhäiriöiset ja mieleltään sairaat voi ampua? Noh, säästyisi paljon verovaroja tietysti jos kaikki MT-potilaat vaan kylmästi ammuttaisiin.
Sinun kannattaa sitten valita viisaasti ja olla sairastumatta. Sehän on meidän jokaisen itse päätettävissä, eikö?No joo vituiks meni toiki idea kun oikeen innostuttiin mutta tulipa mieleen että mitä niille toivottomille tapauksille sitten pitäisi tehdä. Onko järkevää vain siirtää moraaliset ongelmat pois ihmisten silmistä?
- ghelts
gredf kirjoitti:
siis sitä mieltä, että kaikki mielenhäiriöiset ja mieleltään sairaat voi ampua? Noh, säästyisi paljon verovaroja tietysti jos kaikki MT-potilaat vaan kylmästi ammuttaisiin.
Sinun kannattaa sitten valita viisaasti ja olla sairastumatta. Sehän on meidän jokaisen itse päätettävissä, eikö?missään kohtaan puhuttu ampumisesta. Taitaa sinun lääkitys olla väärällä tolalla. Mitä jos lähettäisiin liikkeelle näöntarkastuksella ja sieltä suoraan dysleksiahoitoon. Rahasta sinun ei kannata huolta kantaa sillä voimme avustaa sinua siinä rahallisesti.
Miten on?
- Kuolee kuolee
Sinunlaistesi hysteeristen vauhkoojien autolla yliajaminen olisi oikein. Jos etsin tyttöystävää ja se sattuu olemaan 16 v ja meillä synkkaa, niin mikään maailman mahti ei saa minua luopumaan siitä läheisestä ihmisestä vaikka taivas putoisi niskaan ja tulisi pellet pitämään kyttäys sirkusta pihalle.
Syntipukithan ne parhaimpia lynkattavia ja kivitettäviä onkin.- mie vua
"Hysteerinen vauhko?" Alkuperäinen idea ei ollut minun mutta en voi ymmärtää niitä jotka keinolla tai toisella haluavat pitää ihmisen kuin ihmisen elossa vaikka olisi millainen sekopää. Minusta suomessa voitaisi ottaa kuolemantuomio käyttöön. Ja varmasti joku ajattelee että minä kuvittelen että kunhan minua ei lynkata. En ajattele niin. Olen itsekin valmis lähtemään tältä luodista saaneena jos tarvetta tulee vaikka sitten sodassa kaatuneena.
- ääni.
mie vua kirjoitti:
"Hysteerinen vauhko?" Alkuperäinen idea ei ollut minun mutta en voi ymmärtää niitä jotka keinolla tai toisella haluavat pitää ihmisen kuin ihmisen elossa vaikka olisi millainen sekopää. Minusta suomessa voitaisi ottaa kuolemantuomio käyttöön. Ja varmasti joku ajattelee että minä kuvittelen että kunhan minua ei lynkata. En ajattele niin. Olen itsekin valmis lähtemään tältä luodista saaneena jos tarvetta tulee vaikka sitten sodassa kaatuneena.
"rinnastan esimerkiksi aktiivisen pedofiilin vaikkapa raatelevaan suteen, johon on lopetus-oikeus"
Monet ihmiset tarvitsevat jonkun varaventtiilin omalle vihalleen. Siihen käynee nämä sinun mainitsemasi henkilöt. Tosin joku saattaisi sinutkin rinnastaa raatelevaan suteen. - Alkuper.
ääni. kirjoitti:
"rinnastan esimerkiksi aktiivisen pedofiilin vaikkapa raatelevaan suteen, johon on lopetus-oikeus"
Monet ihmiset tarvitsevat jonkun varaventtiilin omalle vihalleen. Siihen käynee nämä sinun mainitsemasi henkilöt. Tosin joku saattaisi sinutkin rinnastaa raatelevaan suteen.En rinnasta pedofiiliksi esim. edellämainittua henkilöä, jonka mahdollinen tyttöystävä (taikka poikaystävä) olisi 17 tai 16 vuotias. Tuohan ei ole edes suojaikärajan rikkomista. Ruotsissakin raja on vedetty viiteentoista.
Mielestäni lopetusoikeus on sellaisiin häiriintyneisiin sekä pedofiileihin, jotka hyväksikäyttävät nimenomaan lapsia. Voidaan spekuloida että 16-vuotiaskin on lapsi, mutta hän on hyvin erilaisella kehitysasteella kuin todellinen lapsi (alle 12v). Siksi en edes nimittäisi sinua pedofiiliksi, vaan jopa sangen normaaliksi.
Mutta näin nuoren, ala-asteikäisen kanssa (12v ja alle) ei voi täysi-ikäinen millään tavalla perustella olevansa muussa kuin satunnaisessa tuttavallisessa suhteessa ellei ole tämän vanhempi, sukulainen, setä/täti tai perheenjäsen.
Varsinkin jos nämä täysi-ikäiset käyttävät lasta kohtaan väkivaltaa hyväksikäytön aikaansaamiseksi, he eivät ansaitse elää. On petos luulla että nämä henkilöt ovat hyväksyttäviä tai itse uhreja. Tämä on täysin heidän oma päätös. Lapsen vahingoittaminen on pahin rikos ylitse muiden. Tämän tietää paatunutkin sydämetön linnakaveri jokaisessa maassa.
- vm58...
saada laitokseen, että he ovat suojassa ihmisten väkivallalta. Yleisiä lynkkauksia ei voida sivistysvaltiossa hyväksyä, vaan vapaudenriisto. Itse uhrina voin sanoa, että ajoissa saatu apu on hyödyksi, tekijä on saatava vastuuseen oikeudentajun tähden. Häpeä on voitettava, vihan ilmaisemiseen auttaa murhanhimo, kuitenkaan tuomiota ei voi antaa yhden ihmisen vihan tähden.
Ikävä kyllä tuomarointi kohdistuu usein syyttömiin.
Vihaa ei olisi, jos pedofiilit saataisiin helposti vastuuseen, minäkin olisin vain kävellyt asiantuntijan puheille.
Tiesin, ettei apua saa, turha hakea, yhteiskunnalle on vaikeampi antaa anteeksi kuin mielipuolelle. - pieni apu paikallaan
siis viittinyt lukea kuin alkua. Pisti silmään (nyt kipeä) toi lauseen höpinä:
"eikä ole jäänyt kiinni viramonaisten toimesta, saa pahoinpidellä niin ankarasti kuin itse tai porukalla katsoo tarpeen".
Jos joku tietää raiskaajan tai pedofiilin ja ei ilmoita viranomaiselle, niin on itse syyllistynyt näiden ihmisten suojeluun ja antavat näille uuden mahdollisuuden tehdä rikoksen. SUURI KIITOS SIITÄ.- kalevi
eipä jätkä uusi rikosta jos pohjanmaan tyyliin kaverilta katkotaan luut pesäpallomailalla ja aiheutetaan sen luokan aivotärähdys ettei takuulla puhu järkevää lausetta seuraavaan 50 vuoteen maatessaan jossain peräkylän laitoksella. ei niistä vain aina uutisoida että pedofiili pahoinpideltiin tai löytyi kuolleena. kyllä sitä tapahtuu, ja onneksi niin.
vain lapsettomat voivat arvostella oikeuden käyttäjiä, koska eivät itse tajua sitä tunnetta kun tämmöinen niljake liikkuu omassa naapurustossa ja lasten koulujen lähellä. siinä menee mielenterveys ja työkyky miettiessä lasten turvallisuutta kunnes tämä tyyppi on eliminoitu. mitäpä te pk-seudulla asiasta tiedätte, kun olette olevinanne niin sivistyneitä.
- fewsd
vielä, miten voi syyllistyä pedofiliaan?
Laki ei tällaista rikosta tunne, eikä pedofilia muutenkaan ole mikään konkreettinen teko, johon voi syyllistyä.
Mitä, noin konkreettisesti, on tehnyt henkilö, joka on "syyllistynyt pedofiliaan"? - 2+19
Taas se muotisana "pedofiili" putkahti esiin. Ei yhtään kirjotusta täälläkään missä ei pedareista puhuttaisi. Kaikissa ihmisissä on hiukan pedofiliä, sillä emmehän me muuten rakastaisi lapsiamme?
- Nyt tiedät...
pikkasen eri asia. Rakkaus on henkistä kontaktia lapseen. Pedofiilia on ruumiillista väkivaltaa lapseen. Suuri ero. Ja ei me näistä kirjoitettais jos Iltasanomat ja Iltalehdet ei niistä kirjoittelisi lähes joka päivä. Poissa silmistä poissa mielestä ja kaikilla lapsilla hyvä elämä. Olisikin lapsilla elämä näin helppoa.
- göölpink
Selvennys: Pedofilia on sairaus. Lasten hyväksikäyttö on rikos. Eli eiköhän samalla lähetetä autiolle saarelle ny hyväksikäyttäjätkin. :D
- northpole.fi
Näitä löytyy loputtomasti:
http://northpole.fi/x/6127/
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Virolainen lastenoikeuksien puolustaja olikin pedofiili/1135251358291
Virolainen lastenoikeuksien puolustaja olikin pedofiili
Virolainen lastenoikeuksien puolesta taistelija on paljastunut pedofiiliksi. Tallinnan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 40-vuotiaan Kaur Hansonin muun muassa useista lasten raiskauksista ja lapsipornon teosta kymmeneksi vuodeksi vankilaan.
http://www.redicecreations.com/article.php?id=3057
The scandal began with a raid on a Stockholm brothel in 1976. In May of that year, the brothel madam, Doris Hopp, was arrested on pimping charges. A police investigation soon revealed that many of Hopp's customers were well-known politicians.
November 1977 newspaper Dagens Nyheter rocked the foundations of Sweden's political establishment by publishing allegations citing Justice Minister Lennart Geijer as one of the customers.
http://newtonline.wordpress.com/2007/12/06/olof-palme-suspected-of-paedophilia/
Olof Palme Suspected Of Paedophilia
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1059081.html
Suspect in Tel Aviv pedophile case ran child prostitution ring
Alleged Pedophiles at Helm of Britain's War Machine, Massive Cover-Up
www.propagandamatrix.com/alleged_pedophiles.html [Ref. 1]
Blair's Protection of Elite Paedophile Ring Spells the End For His Career
www.propagandamatrix.com/blair_protection.html [Ref. 2]
Blackout in Britain: Alleged Pedophiles Helm Blair's War Room
www.counterpunch.org/james01292003.html
Blackout in Britain: Alleged Paedophiles at Helm of Britain’s War Machine
http://thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=8257
Tony Blair Caught Protecting Elite Paedophile Ring
http://thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=8258
Cremation of Care: The New World Order and the Dunblane Shootings
www.cremationofcare.com/the_nwo_dunblane.htm
Dunblane Secret Documents Contain Letters by Tory and Labour Ministers
www.thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=600
http://thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=12246
http://www.prisonplanet.com/archive_elite_sex_ring.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Agent_handling#MICE
http://extrados.mforos.com/1278849/7982957-satanismo-pedofilia-cia-y-control-mental/
http://www.ra-info.org/resources/ra_cases2.shtml
http://rt.com/Top_News/2009-09-02/us-pedophiles-tourists-capture.html
Pedophilia is widespread among US military officials and high-level
diplomats going to Southeast Asia, claims investigative journalist
Wayne Madsen.
http://www.francesfarmersrevenge.com/stuff/archive/oldnews2/boystown/
The Franklin Credit Union Child-Sex Ring Scandal
http://aangirfan.blogspot.com/2009/07/blackwater-and-young-iraqi-girls.html
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lehti Blackwater-yhti oli CIAn uloke Irakissa/1135251416357
http://aangirfan.blogspot.com/2009/07/alleged-child-sex-slavery-in-saudi.html
http://newsgroups.derkeiler.com/Archive/Soc/soc.culture.europe/2006-07/msg00000.html
http://www.francesfarmersrevenge.com/stuff/archive/oldnews2/boystown/
http://www.highstrangeness.tv/articles/jerseydevils.php
http://rt.com/Top_News/2009-12-09/estonian-ngo-jailed-pedophile.html
Estonian right-wing politician, Former head of Estonian parents union
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/portugal/1450636/Elite-child-sex-ring-charges-shock-Portugal.html
Ten members of a highly-placed paedophile ring in Portugal, including a
former cabinet minister and an
http://www.voxfux.com/features/bush_child_sex_coverup/WashingtonTimes.htm
http://www.prisonplanet.com/191002_belgian_king.html
Belgian King in CIA pedofile ring?
http://www.prisonplanet.com/un_finally_forced_to_probe_its_pedophillia_scandal.html
http://dissidentvoice.org/Apr05/Whitney0426.htm
The U.K. Observer has produced evidence that the new Pope Benedict XVI
was directly involved in obstructing justice in the investigation of
pedophile priests
http://www.cnn.com/2009/POLITICS/09/10/acorn.prostitution/
http://www.abovetopsecret.com/forum/thread183571/pg1
http://m.digitoday.fi/?page=showSingleNews&newsID=20072563
http://www.expressen.se/Nyheter/1.1860390/leif-gw-persson-klart-det-paverkar
Ruotsin poliisijohtajat pedofiilirenkaassa
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/01/1044122
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/01/saksalaiskoulussa_paljastui_hyvaksikayttoskandaali_1403524.html
http://www.hs.fi/artikkeliredirect/1135252082797
Keskustapoliitikot ilmiriidassa Pietarsaaren pedofiilikohun jäljiltä
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lestadiolaissaarnaajan perhe ilmoitti uhkailusta poliisille/1135252064881
http://www.nytimes.com/aponline/2009/12/16/business/AP-US-Inmate-Name-Copyright.html?_r=3
http://vodpod.com/watch/2296993-cia-pedophiliahuman-sacrificesatanism
http://educate-yourself.org/cn/goschgannohuntertrublingtale05apr05.shtml - kannas
Kuuntele sydämesi ääntä.
http://www.youtube.com/watch?v=xuJXzl5cdxc
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962