EHDOTTAKAA

Mikä lemmikki sopisi minulle parhaiten?
Haluaisin mieluiten aika pienen, muttei ihan hiiren kokoista, että sitä voi sitten pitää silmällä helpommin. Olisi kiva, jos se olisi pitkä ikäinen. Seurallinen ja pitää omistajastaan. Mieluiten melko siisti, mutta kyllä voi sitten siivota, jos tai oikeastaan kun se sotkee.
2193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Marsu tai pieni kani ?

Googlaa tietoja ja kasvattajia.
Keskustele heidän kanssaan omista toiveistasi ja mahdollisuuksistasi pitää kyseistä lemmikkiä.

Äänestä

Hei,
ehdotan sinulle chinchillaa. Chinchilla on marsun kokoinen, hajuton pikkujyrsijä, joka kyllä papanoi tiheään tahtiin, mutta papanat ovat pieniä, kuivia ja hajuttomia, helppo imuroida tai lakaista lattialta pois. Chinchillaa ei tarvitse harjata eikä pestä, se pesee turkkinsa hiekkakylvyssä. Sen pissa ei haise niin paljon kuin muiden jyrsijöiden, häkkiä tarvitsee siivota parin viikon välein. Toivoit myös, että lemmikkisi olisi pitkäikäinen: chinchillan normaali elinikä on 15-20 vuotta. Jos sitoutumisaika kuulostaa liian pitkältä, voit myös harkita jo iäkkäämmän chinchillan tai pariskunnan hankkimista, sillä chinchilloja annetaan melko paljon pois muuttuvien elämäntilanteiden takia, kun eläin elää niin kauan. Lisäksi chinchilla on todella seurallinen eläin. Suosittelisin hankkimaan pariskunnan: kastroitu uros ja naaras, jotta niistä olisi seuraa myös toisilleen. Chinchilla pitää omistajastaan ja hyppii mielellään olkapäälle, tai tulee "kirputtamaan" eli näykkimään hellästi kädestä, ja rakastaa rapsutusta. Silittämisestä ja sylissä pitämisestä chinchillat harvemmin pitävät.

Chinchilla vaatii tilaa: kohtuullisen suuren häkin ja lisäksi vapaana juoksutusta mieluusti joka ilta. Vapaana juostessaan chinchilla on vauhdikas hyppijä ja saattaa jyrsiä huonekaluja, joten sitä pitää valvoa. Papanaa tulee ympäriinsä, pissat tehdään kuitenkin yleensä häkkiin tai pissaboksiin (näin ainakin meillä). Chinchilla on yöeläin, mutta heräilee yleensä jo alkuillasta ja on ihanteellinen siksi esimerkiksi päivisin töissä tai opiskelemassa olevalle ihmiselle, joka tahtoo iltaisin seurailla lemmikin touhuja. Chinchillan hoito on yksinkertaista, mutta tarkkaa. Ruokintaan kuuluu laadukas chinchillapelletti, kuiva heinä ja vesi. Ei muuta, ei tuoretta ruokaa, ei siemensekoitusta! Tämä on tärkeää eläimen terveyden kannalta. Hiekkakylpyä 3-5 kertaa viikossa eläinkaupasta saatavassa chinchillahiekassa. Seuraa ja tilaa. Jyrsittäväksi kuivia omenapuun oksia tai siporex-kiveä. Hitusen kärsivällisyyttä omapäisen ja kekseliään luonteensa tähden. Eipä se sen vaikeampaa ole. =)

Herkkänä eläimenä chinchilla ei sovi lapsiperheiden meteliin, eikä sitä saa viedä ulos. Hanki chinchilla ehdottomasti kasvattajalta, älä eläinkaupasta: saat valmiiksi kesyn, hyväluonteisen ja terveen yksilön. Lisäksi eläinkauppojen hinnat ovat korkeammat kuin kasvattajien. Kasvattajilta saat myös neuvoja, sillä chinchilloista liikkuu vielä paljon vääriä hoito-ohjeita. Oikein hoidettuna chinchilla on yleensä hyvin terve ja ilahduttavan persoonallinen, pitkäikäinen ystävä!

Jos kiinnostuit lajista, hanki lisätietoa esimerkiksi näistä asiantuntevista lähteistä:
slcry.net
kingis.net

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lemmikiksi? kirjoitti:

Mikä lemmikki sopisi minulle parhaiten?
Haluaisin mieluiten aika pienen, muttei ihan hiiren kokoista, että sitä voi sitten pitää silmällä helpommin. Olisi kiva, jos se olisi pitkä ikäinen. Seurallinen ja pitää omistajastaan. Mieluiten melko siisti, mutta kyllä voi sitten siivota, jos tai oikeastaan kun se sotkee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu