Hoitokokouksia oli Jouluna

joulupyhimys

Muistan Joulun 1978. Seuroihin oli tullut pääasiassa vanhuksia. Lehti-ilmoituksin oli pyydetty tulemaan RY tiloihin.

Tapahtumat alkoi. Saarnamies, jonka sukunimi alkaa H:lla pyysi kaikkia "epäuskoisia" poistumaan RY tilasta. Hän myös lukitsi oven, ulospääsyä ei ollut.

Alkoi julma kokous. Vanhus edessä, itkien rukoillen. Anteeksi ei saanut, siitä piti huolen julmuri.

Jatkossa muutin pois, en tiedä jatkotapahtumia mutta...............

Olen kulkenut hautuusmaalla, tämän hoitomiehen nimen olen lukenut hautakivessä. Mihin lie joutunut?, Ilmeisesti helvettiin.

Siis joka itsensä ylentää, se alennetaan.

Mutta sen voi sanoa. Hyvää ihmistä "yritettiin hoitaa". Turhaan. Näin käy muillekkin.

Ja Jouluna.

8

350

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sai

      kammetuksi itsensä taivaaseen.

    • Kusta

      maita ja mantuja, poikkeilen hautausmaillaq ja kuseskelen epämiellyttävien tyyppien haudoille. Annan kusen lorista piven päältä yli sukunimen ja yli etunimen, syntymä- ja kuolinaikojen; pakkasella kusi jäätyy keltaiseksi kusipuikoksi yli kanervien jqa kynttilöiden. Ja jos paskahätä siinä sattuu yllättämään, pruikkaan ripulin lyhdyn päälle. Selkis?

      • poispois

        Poistakaa se viesti!


    • heitetyn

      mummon haudalle kävelylläni entisessä kotikaupungissani. Näytti kuolleen 1994, viimeisenä noin kymmenenä elinvuotenaan en enää häntä nähnyt. Häntä kiusattiin jatkuvasti hoitokokouksissa -yksinäistä vanhusta, jolla ei ollut edes yhtään sukulaista puolustamassa. Kolme kertaa hän "synteihinsä sitomisen" jälkeen palasi seuroihin armoa hoitomiesjulmureilta anelemaan, mutta neljäs kerta oli hänellekin liikaa... ei enää palannut kiusattavaksi.

      Toivottavasti hän ei katkeroitunut Jumalalle SRK:n ja paikallisen Ry:n psykopaattien toimista vaan käsitti nämä nöyryyttämiset sielunvihollisen työksi. Kyllä Jumalan armo hänellekin riitti, siitä ei ole epäilystäkään, vaikka SRK:n armo ei riittänytkään. Rauha hänen sielulleen.

      • Albertin kertomus?

        Onko tämä se Albertin aikoinaan kertoman hoitokokoustarinan vanhus, vai onko näitä "sarjatulella" saa.tanalle heitettyjä vanhuksia enemmänkin?


    • Oi kuinka ihanata
    • Kielenhoitohenkilö

      Muista edelleen, että joulu kirjoitetaan pienellä alkukirjamella...

    • Helvetin lieskat!

      Jos ei ole hoitojulmurille lähimmäisten nöyryyttämisestä tuntoa tullut ja pyytänyt anteeksi myös uhriltaan, on lopullinen sijoitus siellä alakerrassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      73
      1137
    2. 69
      1098
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      63
      886
    4. Haluatko enää mitään?

      😜
      Ikävä
      94
      840
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      47
      726
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      241
      714
    7. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      71
      631
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      618
    9. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      23
      604
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      580
    Aihe