Mulle on useamman kerran sattunut niin, että ihastun kovastikin johonkin ihmiseen, mutta en "siinä" mielessä. Toisin sanoen kaikki ihastumisen oireet (polvien notkahdus, järjetön hymyily toista ajatellessa, toive, että hänet näkisi jne. jne.) ovat vahvoja ja tuovat voimaa olemiseen, mutta tiedän, ettei tälläkään kertaa ole kohteena ihminen, johon rakastuisin tai joka olisi minulle "se oikea". Tiedän, etten olisi hänen kanssaan onnellinen (esim. joidenkin luonteenpiirteiden yms. vuoksi) jos olisin suhteessa enkä siis edes unelmoi suhteesta tai romanttisesta kanssakäymisestä. En oikeastaan osaa unelmoida hänestä seksuaalisessa mielessä ollenkaan.
Hänen olemassaolostaan vain tulee hyvä mieli ja jollain tasolla hän on minulle tärkeä ja toivoisin olevani hänelle tärkeä. Mitäs se tällainen on?
Hänen olemassaolostaan vain tulee hyvä mieli ja jollain tasolla hän on minulle tärkeä ja toivoisin olevani hänelle tärkeä. Mitäs se tällainen on?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi sitä ihan platonisellakin tasolla ihastua.
Itse miehenä tunne tietynlaista "yhteyttä" joihinkin naisiin ihan luonnostaan, tosin ei ehkä aivan polvet notkahtele.
Kuulostaa siltä että mallinnat noita tunteita ja oireita tuolta romanttisen ihastumisen puolelta.
kaikki tunteenne! TYLSÄÄ vaikkakin niin kiintoisaa lukea. Mitäs se tämä on? hauskaa joulua!
tai sitten tämä on tälle ajalle tyypillistä.
"Voi sitä ihan platonisellakin tasolla ihastua."
Hep! Vaikka jonkun mielestä tunteiden analysoiminen lienee hullun hommaa, tämä taisi olla käänteentekevä huomio. Olen tosiaan pohtinut asiaa aiemminkin ja miettinyt jopa, että olenko muuttunut aseksuaaliseksi kun en kuitenkaan ihastuksieni kanssa halua mitään romanttista.
Uskoakseni elämääni tulee vielä "se oikea", mutta siihen asti voin hyvinkin nauttia tästä "korostuneesta" platonisuuden tarpeestani. Kuten sanottua, varsinkin nykyisellä kohteella on itselleni suuri merkitys ja tämän oivalluksen jälkeen ei enää ole tarpeellista venkoilla mieleni kanssa ja voin hämmästelyn sijaan asettua nauttimaan tunteesta.
Kunhan ei sekoita sitä mihinkään romanttiseen niin sittenhän asiat ovat hyvin.
Olen useamman kerran ollut johonkin naiseen platonisesti ihastunut. Kerran erääseen varattuun josta tuli sittemmin ystäväni. Leijuin suorastaan ilmassa hänen seurassaan ja huomasin että hänkin nautti seurastani. Mutta kyllä se ihan platonista oli.
Sitä voi ihailla ihmisiä ilman seksuaalisuutta. Se on tietynlaista kiintymystä toisen persoonaan. Sanoisinpa jopa että sukupuolellakaan ei ole väliä siinä tapauksessa.
Esimerkiksi nuoret henkilöthän saattavat ihastua ystäviinsä jotka ovat samaa sukupuolta ja siinä tulee tunne että onkohan sitä ehkä homoseksuaali tai jos ei tunne seksuaalista halua toista sukupuolta kohtaan tosiaan aseksuaali mutta kyllä se ihan platonista ihastumista on.
Siitä kannattaa nauttia koska yksilöitähän me kaikki olemme joiden persoona ratkaisee, ei se sukupuoli ja seksuaalinen toiminta. Toki tuo platoninen ihastus voi muuttua myös romanttiseksi tai seksuaaliseksi ihastumiseksi.
Mutta kun sitä osaa rajoittaa niin nou hätä. :D
"Toki tuo platoninen ihastus voi muuttua myös romanttiseksi tai seksuaaliseksi ihastumiseksi."
Tämän vasta-ajatukseksi: voiko platoninen rakkaus kuolla, jos se ei saa vastakaikua?
tulipas jotenki hyvä mieli kun luin tämän aloittajan viestin, koska minulla on tällä hetkellä aika tarkalleen samanlainen tilanne. jotenki huojentavaa että joku muukin tuntee samalla tavalla. ei minullakaan mitään romanttisia tunteita ole tätä ihastustani kohtaan. jos tämä nyt sitten on ihastusta. mutta ainakin ajattelen tätä henkilöä paljon ja toivoisin niin paljon näkeväni hänet. ja aina kun näin hänet minulle tuli tosi hyvä olo. nyt en ikävä kyllä ole nähnyt häntä moneen kuukauteen. enkä varmaan koskaan enää tule näkemäänkään. harmi vain etten minä ole hänelle lähellekkään yhtä "tärkeä" kuin hän minulle.