Miksi YLE valehteli?

Korvola, Richt ja Jungner Hehän siinä valehtelevat eikä koko YLE, harmittaa kun pilaavat koko YLEn maineen teoillaan.
Mutta oletko huomioinut mitä hyötyä Ylelle oli valehteluistaan?

Meni vain Ylen synttärijuhlat pilalle tuon herjauksen takia. Nekin piti aloittaa demarin tunnustuksella...
367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yle puhuu aina asiaa. Tuottaa maan laadukkaimmat lähetykset ja ovat journalistisesti alan huippuunsa koulutettuja henkilöitä. Tämän todistaa Vanhasen lautaskiista. Miksi Vanhanen ei halunnut että asia etenisi käräjille? siksi koska siellä olisi todettu Ylen olevan oikeassa.

Äänestä
  • Varmaa on, että, jos totuus olisi tämä, ettei Matti ole saanut kyseistä lahjusta, -minne lie sen sitten laittanut, myynyt tai lahjoittanut, niin satavarmasti hän olisi viemässä käräjille tuota juttua.
    On se niin pieni ja herkkänahkainen mies, ettei olisi kuuna päivänä jättänyt haastetta väliin.
    Veihän se Ruususenkin uuniperunoista raastupaan ja vieläpä hoviin saakka.

    Toivottavasti rakennusliikkeen pomo tulee julkisuuteen ja kertoo kaiken, jotta saadaan tuo omahyväinen virnistely pyyhittyä tuon rötösherran naamalta.

    Mihin unohtui taas vaalirahoitusjupakka sun muut lahjukset, väärinkäytökset, huonomuistisuus ja suoranainen valehtelu? Tämänkö alle vai minne ne hävisi ne jo todistetutkin rötökset?

    Matilta tuli paskat housuun lautakasa-asian tullessa julkisuuteen. Jos Matilla ei olisi ollut mitään tekemistä lautakasan kanssa, niin hän olisi vienyt asian viivana käräjille. Vertaa asia Ruusunen.
    Koska Nuorisosäätiön työmaalla tuli ilmi ja tiedettiin lautakasan toimitusosoite, niin Matin luottomies hoiti tietysti asian siten, että lautakasan määränpääksi osoitettiin joku muu osoite, kuin Matin talo.

    Näinhän asioita on hoidettu ennen ja hoidetaan myös nykyaikana.

    PS. Olen sitä mieltä, että Matti ajaa Suomea kiihtyvällä vauhdilla perikatoon.
    Kohta Matti voin läpsytellä Robert Mugaben kanssa ”ylä vitosia”.

    Äänestä

Kerro tarkemmin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korvola on raudoissa kirjoitti:

Korvola, Richt ja Jungner Hehän siinä valehtelevat eikä koko YLE, harmittaa kun pilaavat koko YLEn maineen teoillaan.
Mutta oletko huomioinut mitä hyötyä Ylelle oli valehteluistaan?

Meni vain Ylen synttärijuhlat pilalle tuon herjauksen takia. Nekin piti aloittaa demarin tunnustuksella...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu