ettei Tarja Halonen millään ehtinyt vapaussotureiden juhlaan. . ? Vakaumuksensa takia ! Sanoi itse.
Ihmettely on turhaa, sillä Halonen valmistautuu monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta suitsuttavaan presidenttifoorumiin, joka pidetään ensi keskiviikkona.
Presidentinkanslia tiedotti tästä foorumista juuri tänään, jolloin Finlandiatalossa pahoitellaan hänen poissaoloaan vapaussotureiden juhlasta.
Foorumissa ei suvaita lainkaan suvaitsemattomuutta ja monokulttuuria, sillä Halosen lisäksi alustuspuheenvuoron käyttävät maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors, kulttuurivähemmistökoordinaattori Umayya Abu-Hanna Valtion taidemuseosta, vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää, toiminnanjohtaja Miranda Vuolasranta Suomen Romanifoorumista sekä Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi.
Lisäksi Halosen täytyy jo alkaa hiljentyä, sillä 14. kesäkuuta hän pitää muistopuheen Tammisaaressa punavankien muistojuhlassa.
Haloselle olisi tullut liian monokulttuurinen ja suvaitsematon olo, jos hän olisi osallistunut Jääkärisäätiön, Vapaussoturien huoltosäätiön ja Lotta Svärd Säätiön juhlaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää, toiminnanjohtaja Miranda Vuolasranta Suomen Romanifoorumista
Taistolainen on kummajainen menneisyydestä ...
Tännehän kuulun,/ kurjalistoon, aurinkona Halonen, kuuna kullan valkeana naama/ Lipposen."
Oi Vapaus, sä lapsi tammikuisen lehdon, sinä marsipaani/ joka et kylmänä leviä,/ sinä tulit vaikket kirjoittanut, johdollas punatupsukokkien
presidentti pitää kuitenkin olla.
Halosen pitäisi olla löyhähässä hirressä, olisi helpompi erottaa.
Saataisiin parempi tilalle.
Sentään 12 vuotta tuommoine "ylipäällikkö"
Joka ei edes käy joukkojensa luona, vakaumuksensa takia.
Presidentin 1-tehtävä olisi veteraanien kunnioittaminen, eikä mustalaisten ym..