Kun WHO:n pääsihteeri Margaret Chan julisti noin puolivuotta sitten pandemian, oli hänellä taustatukenaan salainen ja nimetön joukko asiantuntijoita.
Ulkomailla on kohistu WHO:n taustoista. Suomen media on hiljaa ja kuuntelee ja kumartaa THL:n suuntaan. Vain Lääkärilehdessä oli mieto kirjoitus WHO:n kytköksistä lääkkeitä ja rokotteita valmistavaan teollisuuteen:
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=8237/type=1
Ulkomailla WHO:n taustoja on tutkittu ja selvitelty. Taskalaisessa Politik & International julkaisussa nämä taustat on tuotu esiin, sekä myös kytkökset lääke- ja rokoteteollisuuteen. Löytyyhän sieltä suomalainen Juhani Eskolakin, joka varoittelee meitä jo epidemian toisesta aallosta.
Kun tästä epidemiasta annettiin alunperin kuva, että on kysymys merkittävästä ja vaarallisesta taudista, niin miksi rokotuspäätöksen tehnyt ryhmä piti salata?? Puhtaat jauhot pussissa? Läpinäkyvyys tässä asiassa olisi lienee ollut vain eduksi?
http://www.information.dk/218247
ps. Tanskankieltä taitamattomat eivät ehkä saa uutisesta irti paljoakaan. Sivun kääntämiseen suomeksi voi käyttää googlen automaattista kääntäjään. Sillä saa pääpiirteittäin kuvan uutisen sisällöstä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
WHO on ihmiskunnan kannalta vaarallinen elin. Ai minkä takia? No sen takia, että WHO valvoo, mutta kukaan ei valvo WHO:ta. Se että ihmiset jotka ovat tehneet päätöksen koko maapallon väestön rokottamisen suosittamisesta (päätös kai aika sitova?), haluvat pysyä salassa, kertoo jo paljon.
Rokotteet ovat bisnesmielessä uusi keksintö. Ensi kertaa tehdään rahaa pahojen sairauksien ja jopa kuoleman peloittelulla.
Se lienee varmaa, että lähivuosina saadaa lisää tätä "herkkua" erilaisten uusien viruksien ja rokotteiden muodossa.
Tuon WHO:n salaisen ryhmän nimet ja kytkökset rokoteteollisuuteen pitäisi julkaista kyllä suomalaisessa mediassakin, ihan vain terveellisyyden vuoksi :))
Olisi muuten herkullinen aihe MOT-ohjelmaan.
Terhi Kilpi tulee ja sanoo, ettei ole mitään perää noissa huhuissa. Ja vaikka WHO olisikin (niinkuin se on) lääkebisneksen hallussa , ei se mitään vaikuta mihinkään päästöksiin.
Täältäkö löytyy sitä salaista ryhmää?
http://www.information.dk/218247
ottaisipa MOT ohjelmistoonsa tuon pelottelun ja kaiken muunkin paskan siihen liittyvää. sen verran törkeätä pelottelua se oli toivottavasti herätteli kansaa ajattelemaan vastaisuudessa että mihin kannattaa uskoa että kannattaa käyttää omaa järkeä eikä suin päin mennä kaikkeen mukaan tutkimatta asiaa tarkemmin
Löytyisiköhän sieltä mielenkiintoa tähän puoleen asiasta?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_terveysjärjestö
> Mitäs me rokotehörhöt.
http://www.hermeetikko.com/15/index.php?option=com_content&view=article&id=154:mitaes-me-rokotehoerhoet&catid=44:paeaekirjoituks
Meillä keskustellaan alkoholista ja sen vaaroista. Vaarallisuusluokituksessa rokotteet ovat aivan eri kaliberia, samoin niiden suunnittelijat kuin myös pandemian toteuttajatkin, mutta kuten Hitlerin Saksan aikaan Isoveljen läsnäolosta ei viattoman tarvitse tietää mitään. Sisäinen puhtaus ennen kaikkea. Onni särkyy liiasta tiedosta, ja journalistimme jos ketkä tietävät tämän. Paha on tuolla jossain ulkona, kaukomailla.
Arkipäivän sankareita.
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=155&kom=1
näseme
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8627439