Friedrich Nietzsche kirjoittaa Epäjumalten
hämärässään: "Miksei ihminen heittäydy
tekojaan kohtaan raukkamaiseksi? Miksei
hän jätä niitä jälkeenpäin pulaan? -
Omantunnontuskat ovat säädyttömiä."[1]
Vapaa-ajattelijain liiton monisteessa
"Uskonto henkisenä sairautena: psyko-
terapeutin näkemys"[2] Albert Ellis
kirjoittaa: "Uskonto, jossa asioita
on määritelty ehdottomasti, ei voi
milloinkaan tyytyä siihen, että yksilöt
tekevät väärin tai virheitä. Sen on väistämättä
lisättävä tähän käsitys ihmisen synninteosta ja
siitä, että ihminen ansaitsee tulla rangaistuksi syntiensä
tähden. Sillä, jos on pelkästään toivottavaa
pidättäytyä vahingoittamasta toisia tai
tekemästä muita konnuuksia - kuten jokainen
uskonnoton eettinen säännöstä
selittää - ja jos sitten teet virheen
ja joitakin pahoja töitä, olet vain väärintekijä
tai ei-toivottavan teon tekijä, jonka tulee koettaa
parantaa käytöstään ja tehdä vähemmän pahaa
tulevaisuudessa. Mutta jos on jumalan
antama, ehdoton laki, ettei sinun tule
etkä saa tehdä väärin, ja teet näin
tosiasiassa, silloin olet halpa, kurja
syntinen, arvoton olento ja sinua täytyy
rangaista ankarasti (kenties ikuisesti
Helvetissä) siitä, että olet väärin-
tekijä, erehtyväinen ihminen."
Siteerasin jälkimmäisestä koko
kappaleen, koska se mielestäni erittäin
hyvin kuvaa erästä suhtautumistapaa kostoon
ja rangaistuksiin. Tosin mitä uskonnottomia ihmisiä
olen oppinut vuosien varrella tuntemaan, usea
heistäkin kannattaa kyllä rangaistuksia.
Valitsen seuraavassa oletukseksi ontologisen
realismin - siis oletan muun muassa että minun
tietoisuuteni ulkopuolinen
maailma on ainakin jossain mielessä
olemassa. Lisäksi oletan, että
induktiivisillä yleistyksillä on
mahdollista hankkia sekä faktatietoa
että tietoa ihmisten moraalista ja
moraalifilosofiasta. Vielä oletan,
että maailman tapahtumat ovat ainakin
osittaisessa syy-seuraus-yhteydessä
toistensa kanssa.
Kun katsoo maailmaa, huomaa, että
useilla ihmisillä syyllisyydentunteet, häiritsevät
takaumamuistot nöyryyttävistä
ja vaarallisista tilanteista elämän
varrella aiheuttavat heillä usein
masentavia tunteita, elämänlaadun
heikkenemistä ja jopa itsemurhia.
Millainen on sitten tämän todellisuuden,
murheen laakson, rakenne, jossa syyllisyydentunteita
sairastetaan.
Kaikki ihmiset ovat kovin vajavaisia
ja erehtyväisiä. On hyvin inhimillistä tehdä
virheitä. Ja itse asiassa uskon, että ihminen ei edes
kehity psyykkeltään tasapainoiseksi, ellei
kärsimyksen kautta ole oppinut moraalisia
asioita. Vanha sanonta sanoo, että ei se
ole tyhmä, joka tekee virheitä, vaan
se, joka niitä virheitään jatkuvasti toistaa.
Emme ole kuin osavastuussa itsestämme ja
teoistamme. Jos jätetään mahdolliset
(eettiset) Karman laki/jälleensyntymiset
käsittelemättä, emme ole vastuussa
geeneistämme, ketkä ovat vanhempamme,
ja niin edelleen.
F.M. Dostojevski kirjoitti Karamazovin Veljeksissä[3]:
"Muista erityisesti että sinä et voi
olla kenenkään tuomarina. Sillä maan
päällä ei voi olla rikollisen tuomarina
ennen kuin tuomari itse on tunnustanut
olevansa samanlainen rikollinen kuin
sekin, joka seisoo hänen edessään, ja
ennen kaikkea kenties hän itse onkin
syyllinen edessään seisovan rikokseen."
" -- Paratiisi on kätketty jokaiseen
meistä, hän sanoi, --- se piilee
minussakin ja jos haluan, huomenna se muuttuu
minulle todellisuudeksi ja
kestää koko lopun elämäni. Katsoin häntä,
hän puhui liikuttuneena ja tarkasteli
minuasalaperäisesti ikään kuin olisi
kuulustellut minua. -- Ja sen, että
jokainen ihminen on omien syntiensä
lisäksi syyllinen kaikkien ja kaiken
puolesta, hän jatkoi. --- te olette
harkinnut aivan oikein ja on ihmeellistä
miten täydellisesti te olette käsittäneet
tuon ajatuksen. Ja totisesti on niin,
että kun ihmiset ovat ymmärtäneet
tämän ajatuksen, niin taivaan valtakunta
aukeaa heille, ei vain haaveena vaan
todellisuutena."
Kaikki ihmiset uskovat, ajattelevat
ja käyttäytyvät koko ajan oman sisäisen
todellisuutensa kannalta mielekkäästi.
Niin massamurhaajat kuin pyhimyksetkin.
Lisäksi tekomme ja ajattelumme, teimme
sitten melkein mitä tahansa, ovat
tärkeitä tulevaisuuden kannalta, koska
luomme - melkein kuin pienet sokeat jumalat -
koko ajan tulevaisuutta. Muutaman
vuosikymmenen jälkeen meidän teoillamme,
ahdistuksillamme ja kärsimyksilläämme ei ole
pahemmin muuta merkitystä, kuin
että elämiemme aikoina käyttäydyimme
täsmälleen niin kuin käyttäydyimme.
Muuten tulevaisuus olisi sitten
erilainen, ja eri ihmisyksilöt olisivat
syntyneet tälle maapallollemme.
Seurausetiikan ongelma on siinä,
että se tarkastelee yleensä
vain tekojen lyhyen aikavälin seurauksia.
Anteeksianto itselle - Lieventäviä asianhaaroja (1/2)
4
731
Vastaukset
Uskontojen tarjoama anteeksianto.
Ensinnäkin on ihan relevantti mahdollisuus,
että kaikki tapahtumat tässä meidän
kärsimystäyteisessä maailmassamme
menevät tasan tarkkaan jumalien tahdon mukaan. --
Ja/tai jotain siihen suuntaan, että olemme eräänlaisia
tietoisuuden omaavia sätkynukkeja
virtuaalisessa, jumalallisessa tragikomediassa,
ja että meitä "korkeammat" voimat pelaavat
meillä maapallosimulaatiota, kuten me jotain,
meidän kannaltamme virtuaalisia,
tietokonepelitodellisuuksia. Näistä oletuksista
aiheutuvat seuraukset moraalifilosofialle ovat
kuitenkin niin yksinkertaisia, että jätän tämän
enempää tämän enempää käsittelemättä. Huomautan
kuitenkin, että olemme saattaneet
etukäteen ikuisuudessa suunnitella elämämme -
ties kuinka tarkkaan - täällä maapalolla ja sen läheisyydessä.
Keskityn tässä nyt kristinuskoon, koska se on
kulttuurimme pääuskonto ja vielä samalla
leimallisimmillaan syntisyysuskonto. Marleena
Ansio kirjoittaa kirjasessaan Onnenavain: "Vaikeinta...
... on antaa itselleen anteeksi. Siihen tarvitaankin
Jumalalta apua."[4]
Pastori Antti Kylliäinen kirjoittaa rohkeasti kirjassaan
Maan päällä niin kuin taivaassa - Jumalan ja ihmisen
armo[5]: "Jumalan anteeksiannolla ei
myöskään ole rajoja. Hän antaa anteeksi
kaikille ja kaiken. Ei ole niin suurta
syntiä, jota Jumala ei voisi antaa anteeksi, eikä niin
suurta syntistä, joka ei mahtuisi Jumalan armon alle.
Murhaajat, pedofiilit ja hirmuhallitsijat ovat osallisia
Jumalan anteeksiannosta samalla
tavalla kuin kaikki me muutkin."
Kristityt julistavat toisilleen synninpäästöjä
esimerkiksi raamatunjakeiden Joh.20:23 ja
Matt.18:18 perusteella. Evankelis-luterilaisen käsityksen
mukaan myös ehtoollisella saa kaikki syntinsä ja
syyllisyytensä anteeksi. (Kts. esim.
Miikka Ruokanen, Pieni kirja Pyhästä Hengestä.)
Useat kristityt uskovaiset helposti samaistavat Jumalan
anteeksiannon ja oman anteeksiantonsa itselleen.
Hieman kärjistäen voisi ajatella tilannetta että
pedofiili-massamurhaaja-lasten kiduttaja
astuisi heti rötöksiä tehtyään Suomen evankelis-
luterilaiseen kirkkoon messuun. Hän saisi papilta
synninpäästön ja "yhtyisi ehtoollisessa Kristuksen
kanssa". Ja kaikkiko olisi sitten Jumalan suhteen
sillä selvä? Epäilen, että ihmisen käytännön
psykologia ei ihan noin toimi. Kuitenkin osa uskovaisista
kristityistä uskoo näihin synninpäästöihin,
ja ripissä käynnit, messussa ja ehtoollisella käynnit
hoitavat heidän omaatuntoaan, mielenterveyttään
ja mielenhyvinvointiaan.Pidän ihan mielenkiintoisena pastori Antti Kylliäisen
ajatusta siitä, että Jumala antaa anteeksi saman tien,
kun virhe on tehty. J. Krishnamurti sanoi kerran
[lähdeviite valitettavasti puuttuu], että
hänen "salaisuutensa" oli se, että hän hyväksyi
kaiken mitä tapahtui. Ymmärrän tämän siten,
että hän hyväksyi kaiken "tähän hetkeen asti".
Muista uskonnoista ja niiden pyhistä kirjoista
mainittakoon hindujen Bhagavad Gita, jossa
muuan muassa sanotaan: "Vaikkapa sinä olisit syntisin
kaikista ihmisistä, niin sinä kuitenkin
totuuden tuntemisesi kautta pääsisit
vaarattomana erhetyksien (petoksien)
meren yli." [6]
Mainittakoon myös voimallisesti armoa ja
anteeksiantoa julistavat Ihmeiden oppikurssi
ja Gary R. Renardin sen pohjalta kirjoittamat
kirjat Maailmankaikkeus katoaa[7] ja kuolematon
todellisuutesi.[8]
Entä onko syyllisyyttä edes olemassa?
Saatoin ensimmäistä kertaa törmätä
ajatukseen, että koko syyllisyyttä
ei ole olemassa, kun törmäsin
Louise Minerva Frostegrenin
kirjaan Ymmärrä tunteesi - hyväksy
itsesi[9]. Frostegren muun muassa kirjoittaa:
"Miten voisimme selvittää
syyllisyydentunteemme? ENSIMMÄINEN
ASKEL on sen seikan ymmärtäminen,
että syyllisyyttä ei ole olemassakaan!
Kukaan ei ole syyllinen. Jokainen
toimii parhaan ymmärryksensä mukaan.
Kuinka toisin voisi ollakaan. Jos ymmärtäisimme
paremmin ja voisimme ymmärtää tekojemme
seuraukset, toimisimme varmaankin toisin."
Kirkkoraamattu 1992:ssa sanoo evankeliumien
Jeesus kohdassa Luuk.6:37 "...Älkää
julistako ketään syylliseksi, niin
ei teitäkään julisteta syyllisiksi..."
(Biblia 1776 puhuu tuossa kohtaa
"sadattelusta" ja Kirkkoraamattu
1933/1938 "kadotustuomion lausumisesta.)
Itsekin olen välillä syyllisyysteemaa
ajatellessani ihmetellyt, että kuinka ihmiset
onnistuvat aina rajaamaan muusta
todellisuudesta sellaisen atomijoukon, josta
yksi ihmisyksilö koostuu, ja leimaamaan:
-- tuo tuossa on syyllinen, häntä saa vihata ja
rangaista.
Rajatietokirjoissa usein puhutaan
siihen malliin, että paha on hyvän valtaistuin tai
että Ykseys "imee" sekä hyvän että
pahan. Että Rakkaus on se voima, joka
sovittaa vastakohdat - esimerkiksi niin
sanotun hyvän ja niin sanotun pahan. - Tai
että opetetaan, että senkaltaiset sanonnat kuin: --
"Minä en koskaan tekisi noin - ovat varmin tapa
estää oma täydellistyminen
ja valaistuminen." Katso esimerkiksi
Thorwald Dethlefsenin Hyvä ja Paha. [10]
Syyllisyydentuskien hyvät puolet.
Pelko omantunnonvaivoista on tietenkin
olennainen osa sitä henkistä sisäistä
kompassiamme, kun pyrimme välttämään
sellaisia tekoja, joita pidetään epätoivottavina.
Näin on, vaikka kuinka järkeilisimme,
että kaikki tekomme "vanhenevat",
ja muuttuvat osaksi koko maailman
syy-seurausverkkoja, vaikuttavat
siihen, että ketä lapsia tänne maailmaan
syntyy jne. Usea kristinuskovainen sanookin, että
Herran pelko on viisauden alku.
Nykymaailmassa ihminen, jolta puuttuu
kyky tuntea omantunnonvaivoja, lasketaan
helposti sairaaksi tai häntä pelätään. Vaikka
jakaisimme J. Krishnamurtin edellä mainitun
ajatuksen ja vaikkapa ajattelisimme netistä
löytyvän, jonkun anonyymin kirjoittaman "Thirty
minutes to enlightenment" -tekstin tavoin
että "In reality, not a thing is more or less
than perfect"[11], ja antaisimme itsellemme
kaiken anteeksi, tarvitsemme kuitenkin
jotain suuntaviivoja, kuten esimerkiksi
"rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" ja
"älä tee muille niin kuin et haluaisi itsellesi tehtävän".
Henkinen kärsiminen menneisyyden huonoista teoista
on kuitenkin vain mielestäni perusteltua
jos se suojaa itseä ja/tai muita lisähölmöyksiltä.
Mutta jos on virheistään oppinut - miksi
kärsiä omantunnonvaivoja? Onnellisuus on
pitkälti sitä, että viihtyy ajatustensa seurassa.
Omantunnontuskat yleensä enimmäkseen
vähentävät onnellisuutta.
Menneisyyttä et voi muuttaa. Hyväksy
siis nykyhetkesi ehdoitta iankaikkisesti.varaväkevä kirjoitti:
Pidän ihan mielenkiintoisena pastori Antti Kylliäisen
ajatusta siitä, että Jumala antaa anteeksi saman tien,
kun virhe on tehty. J. Krishnamurti sanoi kerran
[lähdeviite valitettavasti puuttuu], että
hänen "salaisuutensa" oli se, että hän hyväksyi
kaiken mitä tapahtui. Ymmärrän tämän siten,
että hän hyväksyi kaiken "tähän hetkeen asti".
Muista uskonnoista ja niiden pyhistä kirjoista
mainittakoon hindujen Bhagavad Gita, jossa
muuan muassa sanotaan: "Vaikkapa sinä olisit syntisin
kaikista ihmisistä, niin sinä kuitenkin
totuuden tuntemisesi kautta pääsisit
vaarattomana erhetyksien (petoksien)
meren yli." [6]
Mainittakoon myös voimallisesti armoa ja
anteeksiantoa julistavat Ihmeiden oppikurssi
ja Gary R. Renardin sen pohjalta kirjoittamat
kirjat Maailmankaikkeus katoaa[7] ja kuolematon
todellisuutesi.[8]
Entä onko syyllisyyttä edes olemassa?
Saatoin ensimmäistä kertaa törmätä
ajatukseen, että koko syyllisyyttä
ei ole olemassa, kun törmäsin
Louise Minerva Frostegrenin
kirjaan Ymmärrä tunteesi - hyväksy
itsesi[9]. Frostegren muun muassa kirjoittaa:
"Miten voisimme selvittää
syyllisyydentunteemme? ENSIMMÄINEN
ASKEL on sen seikan ymmärtäminen,
että syyllisyyttä ei ole olemassakaan!
Kukaan ei ole syyllinen. Jokainen
toimii parhaan ymmärryksensä mukaan.
Kuinka toisin voisi ollakaan. Jos ymmärtäisimme
paremmin ja voisimme ymmärtää tekojemme
seuraukset, toimisimme varmaankin toisin."
Kirkkoraamattu 1992:ssa sanoo evankeliumien
Jeesus kohdassa Luuk.6:37 "...Älkää
julistako ketään syylliseksi, niin
ei teitäkään julisteta syyllisiksi..."
(Biblia 1776 puhuu tuossa kohtaa
"sadattelusta" ja Kirkkoraamattu
1933/1938 "kadotustuomion lausumisesta.)
Itsekin olen välillä syyllisyysteemaa
ajatellessani ihmetellyt, että kuinka ihmiset
onnistuvat aina rajaamaan muusta
todellisuudesta sellaisen atomijoukon, josta
yksi ihmisyksilö koostuu, ja leimaamaan:
-- tuo tuossa on syyllinen, häntä saa vihata ja
rangaista.
Rajatietokirjoissa usein puhutaan
siihen malliin, että paha on hyvän valtaistuin tai
että Ykseys "imee" sekä hyvän että
pahan. Että Rakkaus on se voima, joka
sovittaa vastakohdat - esimerkiksi niin
sanotun hyvän ja niin sanotun pahan. - Tai
että opetetaan, että senkaltaiset sanonnat kuin: --
"Minä en koskaan tekisi noin - ovat varmin tapa
estää oma täydellistyminen
ja valaistuminen." Katso esimerkiksi
Thorwald Dethlefsenin Hyvä ja Paha. [10]
Syyllisyydentuskien hyvät puolet.
Pelko omantunnonvaivoista on tietenkin
olennainen osa sitä henkistä sisäistä
kompassiamme, kun pyrimme välttämään
sellaisia tekoja, joita pidetään epätoivottavina.
Näin on, vaikka kuinka järkeilisimme,
että kaikki tekomme "vanhenevat",
ja muuttuvat osaksi koko maailman
syy-seurausverkkoja, vaikuttavat
siihen, että ketä lapsia tänne maailmaan
syntyy jne. Usea kristinuskovainen sanookin, että
Herran pelko on viisauden alku.
Nykymaailmassa ihminen, jolta puuttuu
kyky tuntea omantunnonvaivoja, lasketaan
helposti sairaaksi tai häntä pelätään. Vaikka
jakaisimme J. Krishnamurtin edellä mainitun
ajatuksen ja vaikkapa ajattelisimme netistä
löytyvän, jonkun anonyymin kirjoittaman "Thirty
minutes to enlightenment" -tekstin tavoin
että "In reality, not a thing is more or less
than perfect"[11], ja antaisimme itsellemme
kaiken anteeksi, tarvitsemme kuitenkin
jotain suuntaviivoja, kuten esimerkiksi
"rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" ja
"älä tee muille niin kuin et haluaisi itsellesi tehtävän".
Henkinen kärsiminen menneisyyden huonoista teoista
on kuitenkin vain mielestäni perusteltua
jos se suojaa itseä ja/tai muita lisähölmöyksiltä.
Mutta jos on virheistään oppinut - miksi
kärsiä omantunnonvaivoja? Onnellisuus on
pitkälti sitä, että viihtyy ajatustensa seurassa.
Omantunnontuskat yleensä enimmäkseen
vähentävät onnellisuutta.
Menneisyyttä et voi muuttaa. Hyväksy
siis nykyhetkesi ehdoitta iankaikkisesti.Viitteet:
[1] Nietzsche, Friedrich, Epäjumalten hämärä eli
Miten vasaralla filosofoidaan, suom. Markku
Saarinen, s.10, Unio Mystica, 1995.
[2] Ellis, Albert, Uskonto henkisenä sairautena:
psykoterapeutin näkemys, Vapaa-ajattelijain
liitto r.y., s.8-9, 1986.
[3] Dostojevski, F.M., Karamazovin Veljekset,
suom. Lea Pyykkö, 5. painos, s. 459 ja 433, Karisto,
1994.
[4] Ansio, Marleena, Onnenavain, Ansio Oy, 2007.
[5] Kylliäinen, Antti, Maan päällä niin kuin
taivaassa - Jumalan ja ihmisen armo, s. 69, Otava, 2004.
[6] Bhagavad-Gita, Laulu jumaluudesta tahi Oppi
jumalallisesta Olemuksesta, saksankielelle kääntänyt
Tohtori Franz Hartmann, saksankielestä
suomentanut Martti Humu, Biokustannus Oy -
Blavatsky-looshi ry - Ruusu-Ristin
Kirjallisuusseura ry, 1991.
[7] Renard, Gary R., Maailmankaikkeus
katoaa - Suoraa puhetta mielen harhoista,
edellisistä elämistä, uskonnosta, seksistä,
politiikasta ja anteeksiannon ihmeistä,
Kustannus Oy Taivaankaari, 2008.
[8] Renard, Gary R., Kuolematon todellisuutesi
- Miten vapautua syntymän ja kuoleman kierrosta,
Kustannus Oy Taivaankaari, 2009.
[9] Frostegren, Louise Minerva, Ymmärrä tunteesi -
hyväksy itsesi, suom. Riikka
Toivainen, s. 134, WSOY, 1996.
[10] Dethlefsen, Thorwald, Hyvä ja Paha -
Valittuja kirjoituksia, suom. Leena
Katila, Karisto, 1994.
[11] Vertaa Petrus Pennasen sloganiin
"Everything is perfect forever."- Harjoittelija
varaväkevä kirjoitti:
Viitteet:
[1] Nietzsche, Friedrich, Epäjumalten hämärä eli
Miten vasaralla filosofoidaan, suom. Markku
Saarinen, s.10, Unio Mystica, 1995.
[2] Ellis, Albert, Uskonto henkisenä sairautena:
psykoterapeutin näkemys, Vapaa-ajattelijain
liitto r.y., s.8-9, 1986.
[3] Dostojevski, F.M., Karamazovin Veljekset,
suom. Lea Pyykkö, 5. painos, s. 459 ja 433, Karisto,
1994.
[4] Ansio, Marleena, Onnenavain, Ansio Oy, 2007.
[5] Kylliäinen, Antti, Maan päällä niin kuin
taivaassa - Jumalan ja ihmisen armo, s. 69, Otava, 2004.
[6] Bhagavad-Gita, Laulu jumaluudesta tahi Oppi
jumalallisesta Olemuksesta, saksankielelle kääntänyt
Tohtori Franz Hartmann, saksankielestä
suomentanut Martti Humu, Biokustannus Oy -
Blavatsky-looshi ry - Ruusu-Ristin
Kirjallisuusseura ry, 1991.
[7] Renard, Gary R., Maailmankaikkeus
katoaa - Suoraa puhetta mielen harhoista,
edellisistä elämistä, uskonnosta, seksistä,
politiikasta ja anteeksiannon ihmeistä,
Kustannus Oy Taivaankaari, 2008.
[8] Renard, Gary R., Kuolematon todellisuutesi
- Miten vapautua syntymän ja kuoleman kierrosta,
Kustannus Oy Taivaankaari, 2009.
[9] Frostegren, Louise Minerva, Ymmärrä tunteesi -
hyväksy itsesi, suom. Riikka
Toivainen, s. 134, WSOY, 1996.
[10] Dethlefsen, Thorwald, Hyvä ja Paha -
Valittuja kirjoituksia, suom. Leena
Katila, Karisto, 1994.
[11] Vertaa Petrus Pennasen sloganiin
"Everything is perfect forever."Kiitettävästi oivallettu jotakin aivan perustavanlaatuisista olemisemme ongelmista.
Olethan koonnut kiitettävästi nykyisistä ja muinaisista ajattelijoista muutaman jotka eivät ole olleet himoitsemassa valtaa yli muiden.
Oman sormenjälkeni haluaisin (kuten useimmat) Siis muuttaisin alla olevaa kappaletta. Sanan Pelko poistaisin ja laittaisin tilalle Rakkaus
"Pelko omantunnonvaivoista on tietenkin
olennainen osa sitä henkistä sisäistä
kompassiamme, kun pyrimme välttämään
sellaisia tekoja, joita pidetään epätoivottavina.
Näin on, vaikka kuinka järkeilisimme,
että kaikki tekomme "vanhenevat",
ja muuttuvat osaksi koko maailman
syy-seurausverkkoja, vaikuttavat
siihen, että ketä lapsia tänne maailmaan
syntyy jne. Usea kristinuskovainen sanookin, että
Herran pelko on viisauden alku."
Ja Herran rakkaus silloin tarkoittaa että oma rakkauteni itseäni kohtaan poistaa kaiken syyllisyyshakuisen asenteeni. Parhaiten koen vapauden kun en kaipaa enkä mieti syyllisyyttä.
Niin. Me "elellään" täällä kaikki omissa kuplissamme, omien erillisten ajatustemme ja uskomustemme ympäröiminä. Omien tarinoidemme vankeina...
Kuolema on hetki, jolloin näistä tarinoista ja ajatuksista väistämättä luovutaan. Huomataan, ettei ne olleetkaan tärkeitä, eivätkä totta. Mutta ajatuksista ja tarinoista voi luopua jo "eläessään", voi "kuolla" jo eläessään eikä silloin kuolemaa enää ole! Aika mieletöntä! Voi valita milloin kuolee…
Oikeastaanhan anteeksiannossa on kysymys siitä, että antaa itselleen anteeksi omat tarinansa. Vapautuu tarinoistaan = vapautuu egosta Voi katsella ympärilleen sillä silmällä, että "jaaha, vai tuollainen tarina...", "tuo tarina näyttää aiheuttavan paljon kärsimystä...", eikä mikään enää järkytä, koska tarinat ovat vain tarinoita
Hetki on tarinaton tila. Se on ikuisuutta.
Kuitenkin voin joka hetki myös elää täysillä, koska kaikki mitä on on nyt. Siis taivas myös.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)332194Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu71866- 151331
- 81220
Tähdet, tähdet -tippuja Kake Randelin tilittää avoimena: "Tämä on viihdyttämistä, eikä sitä..."
ISO kiitos Kake lauluistasi!Nyt ei vaan studioyleisö lämmennyt. Olet legenda! Lue Kake Randelinin mietteet: https://w211205- 131135
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais51071- 71025
- 61024
- 12997