Kotona taas

Asevelisosialisti kirjoitti:

Kotona taas!
   
Tervehdys suuresta Amerikan maasta, USA:sta! Suuri se on, sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Enhän minä tuolla visiitilläni nähnyt maata kuin itärannikolta pienen palasen, joka kuitenkin oli suurempi kuin Suomemme! Ja jokainen matkapäivä tarjosi jotakin uutta ihmeteltävää, vaikka olen tuota maata katsellut jo aikaisemmin muutamalla matkallani.

Meillä monet pyrkivät vähättelemään Yhdysvaltoja ja varsinkin sen merkitystä meille. Miksi? Siksikö, että se on kaukana ja sitä ei tarvitse pelätä. Se on kyllä totta. Mutta eikö sitä nähdä meille hyödyllisenä? Tilastojen mukaan Yhdysvaltojen 280 miljoonan asukkaan bruttokansantuote on runsaat 30 000 dollaria per capita. Tästä voidaan johtaa päätelmät maan varallisuudesta, ostokyvystä ja muusta potentiaalista. Kyllä sen tajuavat meidän yritysjohtajamme ja vastuullisimmat poliitikkomme kuten Paavo Lipponen, kun hän toimi suhteitamme lujittaakseen. Vouhkaaminen Lipposen pyrkimyksestä viedä meidät tuhoisin seurauksin ”koalitioon” on tietenkin puppua, mihin vouhkaajat itsekään eivät usko. Heille varmaan Lipponen oli vain väärä henkilö oikeassa asiassa.

Vai nähdäänkö Venäjä Neuvostoliiton tavoin esteeksi USA;n suhteillemme? Nähdäänkö se meille paljon hyödyllisempänä? Venäjän 140 miljoonan asukkaan BKT on enintään 5 000 dollaria per capita. Kertolaskutoimitus osoittaa Venäjän kansantuloksi vajaan kymmenesosan Yhdysvaltojen vastaavasta. Noiden maiden potentiaali kaikessa – paitsi mahdollisesti sotavoimassa, rikollisuudessa ja saastuttamisessa – vastaa kai melko hyvin niiden BKT:ta. Kyllä Venäjä silti on meille tärkeä taloudellisesti ja muutenkin, mutta ei sen vuoksi pidä diskriminoida Yhdysvaltoja. Vai pidetäänkö suhteitamme Venäjään tärkeimpinä siksi, että Venäjä on (liian) lähellä ja sitä pitää pelätä? Kenties oikea havainto, mutta tehdäänkö siitä oikeat johtopäätökset? Kiirehditäänkö hallitusta lähettämään jäsenanomus Natolle? Mitä vielä, painetaan vain pää pensaaseen ja pelätään, kun se on niin nostalgista, ollaan taas kuin 1930-luvun lopulla tai ainakin Kekkosen ajoissa.

Niin tai näin, mutta tuo maailman suurimman demokratian ja aikamme ainoan supervallan suuruus on kiistämätön. Tuli tuolla reissussa joskus mieleeni, että jos minulla olisi varaa, kustantaisin tänne eräitä tämän saitin ”tähtiesiintyjiä”, niin heidän mielipiteensä saattaisivat tehdä oikean Kekkos-käännöksen! Olen liikkunut sen verran Venäjälläkin, että minulla on edellytyksiä tehdä vertailuja sen ja Yhdysvaltojen välillä. Kuilu noiden maiden välillä on järkyttävä. Se on suurempi, kuin mitä BKT:eiden ero edellyttäisi. Ja amerikkalaiset ihmiset ovat ihania! Ja oltakoonpa Yhdysvaltojen politiikasta mitä tahansa mieltä, niin on huomattava, että se ei ole koskaan hyökännyt yhdenkään vapaan ja demokraattisen maan kimppuun. Ei edes tuo Bush – jota minä monien lailla inhoan – ole ajanut maataan sellaiseen. Sen sijaan se on tullut avuksi silloin, kun apua on tarvittu. Edelleen se on kaikkien vapautta arvostavien maiden ja ihmisten turva.

Ihaniahan tavalliset venäläisetkin ovat, mutta tuon maan politiikan ja johtajien hirvittävyys pitäisi myös meidän hyvin tuntea. Onko nyt jokin muuttunut? Mitä pitäisi ajatella siitä, mitä se esittää Tsetseniassa? Entä sen edelleen jatkuvasta uhoamisesta vuosikymmeniksi alistamilleen Baltian maille? Millaisia johtopäätöksiä pitäisi tehdä noista Venäjän presidentinvaaleista? Tuonne rapakon taakse niitä uutisoitiin varsin suorasukaisesti.

Madridin järkyttävät tapahtumat uutisoitiin tietysti myös Yhdysvalloissa. Niitä pidettiin osoituksena kansainvälisen terrorismin yhä jatkuvasta voimasta, mutta en huomannut enempää republikaanien kuin demokraattienkaan pyrkivän käyttämään niitä vaaliaseinaan. Muutamat jututtamani demokraatit olivat kyllä varsin varmoja siitä, että kohta USA:n presidentti on taas neljänkymmenen vuoden jälkeen JFK, nyt John F Kerry. Toivon heidän olevan oikeassa.

Järkyttäviä tapahtui täällä kotimaassakin matkani aikana. En ollut uskoa todeksi, kun tänne soittaessani kuulin tuosta Konginkankaan bussiturmasta. Tapahtuman tekee erityisen traagiseksi uhrien nuoruus. Myös kahden suomalaismiehen ampuminen Irakissa järkyttää. Eivätkö nuo kokeneet idän kauppamiehetkään tajunneet, että ”koalitioon” kuulumattomuus ei heitä suojaa. Omakohtaisista kokemuksista tiedän, että arabimaissa yleensäkin pidetään kaikkia länsimaita pidetään yhtenä ja samana ”koalitiona”. Terroristeille Irakissa ja muualla kaikki länsimaalaiset ovat ristiretkeläisiä.

Onhan täällä tapahtunut muutakin. Kenraali Ehrnroothin siunaustilaisuuden televisiointi oli pyynnöstäni otettu nauhalle, samoin pari hänestä kertonutta muuta ohjelmaa. Niitä olen nyt katsellut muistellen mielessäni tuota originellia persoonaa, jonka minäkin muutaman kerran tapasin. Hän teki suuria palveluksia isänmaalle sodassa, mutta ehkä vielä suurempia sodan jälkeen puhumalla perusarvojen puolesta ja valamalla meihin nuorempiin uskoa isänmaahan ja sen puolustamiseen, vaikka noina aikoina sellaista puhetta monet pilkkasivat ja vallanpitäjät pitivät sitä vaarallisena. Onnekseen hän ehti nähdä mielipiteittensä tulevan yleisesti hyväksytyiksi ja sotaveteraaniemme tulevan arvostetuiksi. Ruotsinkielisen muisto-ohjelmansa lopussa hän arvosteli kvasi-historioitsijoita, jotka puhuvat hävityistä sodistamme. ”Kuinka sotamme olisivat hävittyjä, kun niissä pysäytettiin vihollinen ja estettiin sotilaallinen murskaamisemme ja maan miehittäminen, mitkä olivat vihollisen tavoitteet” kysyi hän. Oli kuin hän olisi kohdistanut sanansa Oiva Härköselle!

Kokoomuksen puheenjohtajakilvasta näkyy tulevan mielenkiintoinen. Hyviä ehdokkaita heillä on. Uskon, että kokoomuksen kannatus lähtee taas nousuun, jos tehtävään valitaan Jyrki Katainen tai Marjo Matikainen-Kallström. Saattaapa kokoomus hyvinkin olla taas demarien kumppani seuraavassa hallituksessa! Marjon tiukka oikeistolaisuus ei kyllä ole paras mahdollinen etu yhteistyölle ja hänen veropoliittinen kantansa ei saa minun enempää kuin muidenkaan demareiden kannatusta, tuskin kaikkien kokoomuslaistenkaan, mutta hänen muut mielipiteensä ovat raikkaita ja rehellisyydessään konstailemattomia, niin myös hänen Nato-kantansa.

Jäätteenmäen ja Mannisen oikeudenkäyntikin näkyy saaneen päätöksensä. Menivätköhän nuo tuomiot oikeinpäin? Ei ainakaan siinä tapauksessa, jos Manninen sortui noihin tekoihinsa Jäätteenmäen houkuttelemana, mikä tuntuisi loogiselta. Jäätteenmäen oma sana tässä on tyhjän arvoinen, sen hän on usein osoittanut ”puhuessaan niin totta kuin voi”. Ja totesihan oikeuskin uskovansa enemmän Mannista kuin Jäätteenmäkeä. No, oikeus on puhunut, joten ei siitä enempää. Jäätteenmäki on rangaistuksensa saanut tulemalla ”from hero to zero” eli sankarista nollaksi. Mannisen saama rangaistus on varmaan lain mukainen, mutta inhimillisesti liiankin suuri vain tyhmyydestä tuomittuna.

Myös Nato-asia on saanut lomani aikana myönteisen käänteen. Aulis Ranta-Muotion komitean hallitukselle jättämä muistio henkii riviensä välissä Natoon liittymisen puolesta, vaikka riveillä sitä ei vielä sanota. Sama on havaittavissa puolustusministeri Kääriäisen kannanotoissa. Selkeimmin asian on ilmaissut Paavo Lipponen, joka kuuluu todennen, että liittymisemme Natoon on vain ajan kysymys. Erkki Tuomioja on ottanut lusikan kauniiseen käteen todetessaan, että hänellä ei ole erimielisyyttä Lipposen kanssa. Entäpä Matti Vanhanen? Tekisi mieleni kysyä: onko sillä merkitystä? Mutta vakava ollakseni: kai hän on tässäkin asiassa ainakin tulossa Lipposen linjoille kuten EU-politiikassaankin. Esko Aho kuuluu myös ilmoittautuneen Nato-myönteisiin. Olen ennekin todennut, että Aho viisastui kummasti kun jätti politiikan. Vai olisiko hän nyt niin kaukoviisas, että hän petaa itselleen uusia ja parempia asemia, kun on tajunnut, mihin kehitys kuitenkin vääjäämättä johtaa?

Pian palattuani kävin katsomassa näillä saiteilla tapahtunutta. Minun on näköjään arveltu raahaavan kannettavaa mikroa mukanani ja jopa kirjoitelleen tännekin jollakin uudella nimellä! Niin kuin minulla ei olisi ollut lomallani mielenkiintoisempaa tekemistä! Kävin tosin isäntien koneen kautta myös asioimassa Suomessa, mutta ei tullut mieleenikään edes vilkaista näille palstoille. Nyt huomaan, että minun aikaisempia kirjoituksiani ja minua yleisemminkin on myös arvioitu. Kiitoksia monista myönteisistä arvioinneista! Kielteisiin en viitsi ottaa kantaa ryhtymällä debattiin, mitä se edellyttäisi.

Näillä saiteilla näkemäni ei oikein innosta palaamaan tähän seuraan. Samojen asioiden pyörittäminen tuulesta temmattujen mielipiteiden varassa, katkera demarikauna, salaliittoteorioiden vatvominen ja muissa harhoissa eläminen, typerä jankutus ja ala-arvoinen kielenkäyttö näkyy jatkuvan. Toki poikkeuksiakin on. Demareita näkyvät enimmäkseen olevan, mistä olen hyvilläni. Toivotan heille kestävyyttä jatkaa linjallaan!

”Asevelisosialisti” on sosialismistaan huolimatta melkoinen arvokonservatiivi. Siksi katson viisaammaksi poistua tästä seurasta. Olen saanut sanotuksi sen, mitä pidin tarpeellisena mm. noiden oikeiden asevelisosialistien esilletuomiseksi. Ne, joilla on ajattelukykyä, ovat jo tajunneet heidän merkityksensä tämän maan pelastamiseksi 1940-luvun lopun vaaran vuosina ja heidän perintönsä merkityksen sitoutumisellemme läntisiin arvoihin myös pitkänä ”suomettumisen” aikana. Kaikki tätä eivät ilmeisesti tajua, ja kaikilla tajuavillakaan ei ole kanttia tajuamaansa tunnustaa. Sille minä en voi mitään; ymmärryksen heikkoutta olen koettanut parantaa, luonteen heikkouden parantamiseen en pysty. Ehkä voin nyt eräillä muilla kanavilla esittää ajatuksiani ja toivottavasti palvella myös sosialidemokratian asiaa jopa paremmin kuin täällä! Voin toki palata vielä tännekin, mutta teen sen muulla nimimerkillä. ”Asevelisosialisti” on nyt tehtävänsä tehnyt.

Ihanaa olla taas täällä koti-Suomessa, rakkaassa isänmaassa. Suuresta Amerikasta palattuanikin katselen tätä maata ylpeänä. Tämä maa on rakennettu tällaiseksi paljolti juuri sosialidemokraattisen aatteen johtamana. Myös käytännön rakennustyössä sosialidemokraattien työpanos on ollut suuri. Tätä maata ”asevelisosialistillakin” on ollut onni sekä sotilaana että siviilinä runsaat 40 vuotta palvella. Tämä maa on tullut kauttaaltaan tutuksi tuona aikana. Ei ole monta kaupunkia tai maalaiskuntaakaan, missä en olisi käynyt, ei isompaa tietä, jota en olisi ajanut, ja paljon olen vaeltanut tiettömiä taipaleitakin, eniten sotilaan töissäni mutta myös harrastuksissani.

Minulla on ollut ilo nähdä jonkin verran maailmaa, työskennellä vuosia vieraissa maissa, tutustua niiden loisteliaaseen historiaan ja nähdä monia siitä kertovia monumentteja ja kokea monenlaisia eksoottisia elämyksiä. Silti mikään näkemäni ei ole hetkeksikään syrjäyttänyt tätä maata sydämessäni. Tämä maa merkitsee minulle arvokkainta maailmassa. Tämän maan vapauden puolesta myös isäni on henkensä antanut.

Vaikka Amerikka on suuri ja mahtava, niin rakkain ja kallein meille suomalaisille on tämä pieni Suomemme. Olkaamme onnellisia tästä maasta ja ylpeitä sen nykyisyydestä, kuten myös historiasta. Antakaamme arvostuksemme maamme vapauden puolesta taistelleille suomalaisille sotilaille, sankarivainajille ja sotaveteraaneille, tavallisille Suomen miehille, kuten myös tämän maan siviilitöissään rakentaneille miehille ja naisille, ahkerille työläisille, vakaille talonpojille, lannistumattomille yrittäjille, hyville opettajille, tunnollisille virkamiehille, eteville tiedemiehille, vilpittömästi hyvään pyrkineille poliittisille johtajillemme – sellaisiakin on ollut ja on – kaikille rakentavan työpanoksensa antaneille. Ja antakaamme suuri arvo myös tämän maan vaaran vuosina pelastaneille asevelisosialisteille!

Asevelisosialisti

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä