Ilmestymisen päivän tervehdys!
Tänään on Marian ilmestymisen päivä. On sopiva päivä myös ”Stadin kundin” ilmestymiselle joukkoonne. Iloisena tervehdin teitä tuolta Suuresta Lännestä palattuani. Huomaan eräiden jo kaivanneen minua. Se lämmittää mieltäni. Myös kirjoitteluani on arvioitu. Kirjallisuuskriitikoksi ryhtymiselle ei ole pääsyvaatimuksia. Ei kirjoittajaksikaan ryhtymiselle, kuten usein nähdään.
Huvittuneena huomasin jonkun arvelevan minua SDP:n palkkalistoilla olevaksi ammattilaiseksi! Olen otettu tuosta arvelusta, mutta rehellisyyteni vaatii minua tunnustamaan, että vaatimaton harrastelija minä vain olen. Kirjoittelen näitä vain hienoa aatetta kannattaakseni ja joskus ihan vain omaksi huvikseni. No, myös härnätäkseni kovin tosikkoja kepulaisia, joita näillä saiteilla riittää! Myös Sakari Karppisen ja ”Wiljamin” kanssa minun on näköjään kuviteltu olevan yksi ja sama henkilö. Toivon etteivät pahoin loukkaannu nuo minua paremmat kirjoittajat, joiden henkilöistä minulla ei tietenkään ole harmainta aavistusta!
Joku näkyy luulleen minun pelailleen golfia lomallani. Väärin luultu. En ole koskaan harrastanut golfia. Paria muuta kolopeliä sitäkin enemmän. Toinen niistä on biljardi. Enkä ole juuri harrastanut sitäkään urheilua, missä hissi vie ylös ja painovoima tuo alas. Huomaan puhuvani perfektissä, mikä ei ole vielä oikea aikamuoto tekemisiäni kuvaamaan, sillä kundi on ikäisekseen riuska ja viriili mies! Ja sanoohan kenraaliluutnantti T.J.A.Heikkilä, tuo Simo Penttilän mainio romaanihahmo, ”Sonoran uni”, että ”niin kauan kuin miehen silmä huomaa naisen nilkan vilahduksen hameen helman alta, ei hänen otsaansa lyödä leimaa: mitätön”. Kundi on vielä myös tarkkasilmäinen, vaikka käyttääkin laseja!
Huomaatte, että rakastan ja arvostan naisia. Totta se on. Mutta yli kaiken rakastan tätä Härmlandia, himamaata, hemland på svenska. Olen hengaillut ja budjannutkin vuosia ulkomailla, monissa maissa, mutta en ole bulissa maailmassa toista tällaista hiffannut, kuin on tämä ”maa kunnasten ja laaksojen, mi on tuo kaunoinen!”. Sen tsennaan läpikotaisin; Hämeet, Savot, Karjalat, Pohjanmaat; jokaisen takahikiän. Ja kepulaiset väittävät minun vihaavan landea! Se on skeidaa; skriinaisin, ellen olisi niin vihainen; minähän diggaan sitä. Sieltä minunkin tieni aikanaan tänne stadiin förasi, flyttasin jo skidinä mutsini fölissä, kun fatsi oli delannut sodassa.
Vaikka olen paljon tsöraillut fiudella baanoja pitkin, voin edelleen Stenun Aleksia londaten myös bamlata: ”metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston”. Paljon olen korpia dallannut suunistaen, sienestäen ja muuten vain. Lapin kairoilla ja jängillä olen skimbaillut ja patikoinut vuosittain. Etelä-Suomessa olen polkenut fillarilla kymmenintuhansin kilometrein, tsimmannut sen järvissä ja meren lahdissa.
Mutta rakkain pleisi tässä himamaassa mulle tietenkin on tää stadi. Täällä olen skidistä saakka budjannut, täällä skoleni käynyt, täällä förstan sussuni hitannut, förstan stygini jorannut, förstan röökini röökannut – ja sistan myös jo kauan sitten – , förstan friiduni sekstannut, förstan…no, olkoon… Täällä minä olen enimmän duunini tehnyt ja fyrkkani ansainnut, täällä perustanut himan ja tullut itsekin fatsiksi ja isofatsiksikin, ja täällä nyt jo ikägubbena näitäkin skrivailen. Minulle tätä stailimpaa ja muistorikkaampaa mestaa ei ole.
Vaikka jenkeissä oli ihan kliffaa, ehdin tuolla lyhyellä tripilläkin jo muutaman kerran goisimaan mennessäni funtsia, että ”niin gimis on stadi, siks toivomus snadi, ett tsiigaa sais sen vielä kerran…”. Ja täällähän taas olen, himassa, Luojan kiitos! Täällä Suomen eteläisellä palmurannikolla lumet ovat kohta vege ja leskenlehdet alkavat nousta ja pulut bylsivät jo kiimoissaan.
Venttaan jo kesää, jotta pääsen taas landelle ja skuugeen haisteleen luonnon döfaamista ja kuunteleen fågelien sjungaamista. Mun kesämestassani on myös hyvä rantsu tsimmata ja metskata fisuja. Mutta toistaiseksi hengailen täällä stadissa, dallailen gartsoilla ja tsörailen spåralla tsiigaillen fönsteristä tätä maailman ihaninta pleisiä. Ja nastaahan täälläkin on myös kesällä. Kun raflojen terassit avataan voi silloin tällöin istahtaa skruudaamaan jotakin safkaa ja gittaamaan glasarin bisseä tai vinkkua, harvemmin brenkkua. Samalla voi glasarin reunan yli tsiigailla keveissä kesäkledjuissaan ohi kulkevia suloisia stadilaismisuja. Ja sitten pääsee tsiigaamaan futismatseja Brahikselle tai Tölikan uudelle futisstadionille! Se on elämää, se!
Eipä minulla nyt oikeastaan enempää asiaa ole. En viitsi edes puuttua tuohon kirjoitteluunne, vaikka sen arviointi saattaisi olla teille hyödyksi. Eihän tuo ”asevelisosialistikaan” välittänyt sellaiseen antautua, joten miksipä minäkään.
Tapani mukaan etsin sopivaa lopetusrunoa Omar Khaijamilta. Kirja aukesi heti ensi yrittämällä kohdalta, mistä luin seuraavan:
”Vain jalot, viisaat laske lietes jakoon,
mut narrien luota riennä aina pakoon.
Jos myrkkyä viisas tarjoaa, juo huoleti,
mut narrin vastamyrkky – pois maan rakoon!
Ymmärrän oikein tuon Omarin antaman vinkin, ja sanon nyt vain, moi!
Tänään on Marian ilmestymisen päivä. On sopiva päivä myös ”Stadin kundin” ilmestymiselle joukkoonne. Iloisena tervehdin teitä tuolta Suuresta Lännestä palattuani. Huomaan eräiden jo kaivanneen minua. Se lämmittää mieltäni. Myös kirjoitteluani on arvioitu. Kirjallisuuskriitikoksi ryhtymiselle ei ole pääsyvaatimuksia. Ei kirjoittajaksikaan ryhtymiselle, kuten usein nähdään.
Huvittuneena huomasin jonkun arvelevan minua SDP:n palkkalistoilla olevaksi ammattilaiseksi! Olen otettu tuosta arvelusta, mutta rehellisyyteni vaatii minua tunnustamaan, että vaatimaton harrastelija minä vain olen. Kirjoittelen näitä vain hienoa aatetta kannattaakseni ja joskus ihan vain omaksi huvikseni. No, myös härnätäkseni kovin tosikkoja kepulaisia, joita näillä saiteilla riittää! Myös Sakari Karppisen ja ”Wiljamin” kanssa minun on näköjään kuviteltu olevan yksi ja sama henkilö. Toivon etteivät pahoin loukkaannu nuo minua paremmat kirjoittajat, joiden henkilöistä minulla ei tietenkään ole harmainta aavistusta!
Joku näkyy luulleen minun pelailleen golfia lomallani. Väärin luultu. En ole koskaan harrastanut golfia. Paria muuta kolopeliä sitäkin enemmän. Toinen niistä on biljardi. Enkä ole juuri harrastanut sitäkään urheilua, missä hissi vie ylös ja painovoima tuo alas. Huomaan puhuvani perfektissä, mikä ei ole vielä oikea aikamuoto tekemisiäni kuvaamaan, sillä kundi on ikäisekseen riuska ja viriili mies! Ja sanoohan kenraaliluutnantti T.J.A.Heikkilä, tuo Simo Penttilän mainio romaanihahmo, ”Sonoran uni”, että ”niin kauan kuin miehen silmä huomaa naisen nilkan vilahduksen hameen helman alta, ei hänen otsaansa lyödä leimaa: mitätön”. Kundi on vielä myös tarkkasilmäinen, vaikka käyttääkin laseja!
Huomaatte, että rakastan ja arvostan naisia. Totta se on. Mutta yli kaiken rakastan tätä Härmlandia, himamaata, hemland på svenska. Olen hengaillut ja budjannutkin vuosia ulkomailla, monissa maissa, mutta en ole bulissa maailmassa toista tällaista hiffannut, kuin on tämä ”maa kunnasten ja laaksojen, mi on tuo kaunoinen!”. Sen tsennaan läpikotaisin; Hämeet, Savot, Karjalat, Pohjanmaat; jokaisen takahikiän. Ja kepulaiset väittävät minun vihaavan landea! Se on skeidaa; skriinaisin, ellen olisi niin vihainen; minähän diggaan sitä. Sieltä minunkin tieni aikanaan tänne stadiin förasi, flyttasin jo skidinä mutsini fölissä, kun fatsi oli delannut sodassa.
Vaikka olen paljon tsöraillut fiudella baanoja pitkin, voin edelleen Stenun Aleksia londaten myös bamlata: ”metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston”. Paljon olen korpia dallannut suunistaen, sienestäen ja muuten vain. Lapin kairoilla ja jängillä olen skimbaillut ja patikoinut vuosittain. Etelä-Suomessa olen polkenut fillarilla kymmenintuhansin kilometrein, tsimmannut sen järvissä ja meren lahdissa.
Mutta rakkain pleisi tässä himamaassa mulle tietenkin on tää stadi. Täällä olen skidistä saakka budjannut, täällä skoleni käynyt, täällä förstan sussuni hitannut, förstan stygini jorannut, förstan röökini röökannut – ja sistan myös jo kauan sitten – , förstan friiduni sekstannut, förstan…no, olkoon… Täällä minä olen enimmän duunini tehnyt ja fyrkkani ansainnut, täällä perustanut himan ja tullut itsekin fatsiksi ja isofatsiksikin, ja täällä nyt jo ikägubbena näitäkin skrivailen. Minulle tätä stailimpaa ja muistorikkaampaa mestaa ei ole.
Vaikka jenkeissä oli ihan kliffaa, ehdin tuolla lyhyellä tripilläkin jo muutaman kerran goisimaan mennessäni funtsia, että ”niin gimis on stadi, siks toivomus snadi, ett tsiigaa sais sen vielä kerran…”. Ja täällähän taas olen, himassa, Luojan kiitos! Täällä Suomen eteläisellä palmurannikolla lumet ovat kohta vege ja leskenlehdet alkavat nousta ja pulut bylsivät jo kiimoissaan.
Venttaan jo kesää, jotta pääsen taas landelle ja skuugeen haisteleen luonnon döfaamista ja kuunteleen fågelien sjungaamista. Mun kesämestassani on myös hyvä rantsu tsimmata ja metskata fisuja. Mutta toistaiseksi hengailen täällä stadissa, dallailen gartsoilla ja tsörailen spåralla tsiigaillen fönsteristä tätä maailman ihaninta pleisiä. Ja nastaahan täälläkin on myös kesällä. Kun raflojen terassit avataan voi silloin tällöin istahtaa skruudaamaan jotakin safkaa ja gittaamaan glasarin bisseä tai vinkkua, harvemmin brenkkua. Samalla voi glasarin reunan yli tsiigailla keveissä kesäkledjuissaan ohi kulkevia suloisia stadilaismisuja. Ja sitten pääsee tsiigaamaan futismatseja Brahikselle tai Tölikan uudelle futisstadionille! Se on elämää, se!
Eipä minulla nyt oikeastaan enempää asiaa ole. En viitsi edes puuttua tuohon kirjoitteluunne, vaikka sen arviointi saattaisi olla teille hyödyksi. Eihän tuo ”asevelisosialistikaan” välittänyt sellaiseen antautua, joten miksipä minäkään.
Tapani mukaan etsin sopivaa lopetusrunoa Omar Khaijamilta. Kirja aukesi heti ensi yrittämällä kohdalta, mistä luin seuraavan:
”Vain jalot, viisaat laske lietes jakoon,
mut narrien luota riennä aina pakoon.
Jos myrkkyä viisas tarjoaa, juo huoleti,
mut narrin vastamyrkky – pois maan rakoon!
Ymmärrän oikein tuon Omarin antaman vinkin, ja sanon nyt vain, moi!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä on typerä kirjoitus. Ihan tyhjänpäiväinen. Oletkohan erehtynyt paikasta? Tänne keskustan saitille ainakaan ei tuollaisia loruiluja kaivata. Mitä tuo siansaksa on olevinaan? Tuotako sinä siellä Amerikassa puhuit? Kerroit alkutalvella olleesi ollut silloin Espanjassa. Ei tuo Espanjaltakaan näytä. Jos se on sitä sdatin kieltä,niin ompa rumaa. Jos kielitaitosi on vain hoono soomi ja tuo, niin pysy siinä ensimmäisessä. Jos sinä meille keskustalaisille puhut niin meille voit puhua Suomea. Tai vaikka Ruotsia, Englantia ja Espanjaakin, kyllä meistä monet niitä ymmärtävät mutta eivät sivistyneet ihmiset ymmärrä tuollaista mongerrusta.
Viimeistään nyt stadin kundi ymmärtää olevansa kotona omiensa parissa!