Eduskunta, Kalli etunenässä, ei hyväksy työryhmän ehdotusta uudeksi laiksi lahjusten vastaanottamisen kieltämiseksi kansanedustajille. Tänään kansanedustajaa ei voida syyttää lahjomann vastaanottamsiesta missään olosuhteissa. Eduskunta vaatii uuden komitean perustamista tutkimaan asiaa. Komiteassa kansanedustajilla on oltava enemmistö, perkele!
Lain muuttamista määräysten mukaiseksi on vaatinut EU. Pullikoivatkohan kansanedustajat yhtä taitavasti kuin esimerkiski ajoneuvotullien kanssa?
Lain muuttamista määräysten mukaiseksi on vaatinut EU. Pullikoivatkohan kansanedustajat yhtä taitavasti kuin esimerkiski ajoneuvotullien kanssa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Keskusta vastustaa uuden lain voimaantuloa,koska laki ei anna keskustaedustajille mahdollisuuksia lisaansioihin.Keskustalaisten mielesta laki on tehty rehellisille ihmisille ei keskustalaislle.
Rahalla ostettu valta päättää korruptiosta, ja haluaa varmistaa vallankäytön itsellään myös tulevaisuudessa.
Rahan valta päättää rahan puolesta. Suomessa on noin 50.000 rikasta kotitaloutta, joista noin 1000 on tolkuttoman rikasta. Tulojen perusteella köyhiksi luokiteltuja on yli 700.000 ja köyhissä perheissä on yli 155.000 lasta ja nuorta, jotka ovat syrjäytymisvaarassa.
Ökyrikkaat, 1000 suomalaista, voivat sijoittaa mielin määrin eurojaan ostaakseen lainsäädäntövaltaa itselleen, eli mieleisiään kansanedustajia ja ministereitä.
Viime vaalien jälkeen Kehíttyvien maakuntien Suomen johtaja Ylisaunamäki ilmoitti vaalirahaa jakaneille business-pomoille "päähallituspuolueen olevan heidän (eli yritysjohtajien puolella).
vastustama, stubbin
ON TYHMEMPI KUIN TAVALLISEN KANSALAISEN MOLO
JÄI ENSIMMÄISENÄ KIINNI SUOMINEIDON RAISKANNEISTA
KEPULEISTA OLI VIELÄ HAASTATTELUSSA HEPPI MÄRKÄNÄ
KUN EI KUULEMMA LAINMUKAAN TARVI KUIVATA VÄLILLÄ.