Sinnemäki jatkaa työttömien kyykyttämistä

Filatovin aloittamalla linjalla.
Hän muutti työttömyysturvalain, ja sen nojalla pitkäaikaistyöttömille jaellaan loputtomia karensseja.
Eli pakotetaan hakemaan toimeentulotukea, ja ajetaan lopullisesti ulos työmarkkinoilta.

Miten työtön maksaa matkakustannukset? Miten?

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Työtön joutuu käyttämään kohta kolme tuntia työmatkoihin
21.12.2009 09:39

Hallitus aikoo muuttaa työssäkäyntialueen määritelmän. Helsingin Sanomien mukaan työtön joutuisi käyttämään työmatkoihin jopa kolme tuntia päivässä.

Tähän asti työtön on joutunut ottamaan töitä vastaan työssäkäyntialueelta, joka on oma asuinkunta. Hallituksen ehdotuksen myötä työssäkäyntialue muuttuisi kilometripohjaiseksi ja olisi 80 kilometriä asuinpaikasta.

Joidenkin työttömien matkat saattavat myös lyhentyä. Uuden lain myötä työtön voisi kieltäytyä työstä omassa asuinkunnassa, jos matkaa on yli 80 kilometriä.

Esimerkiksi kursseille työttömät voitaisiin määrätä 80 kilometrin alueen ulkopuolelle. Jos matkoihin kuluisi yli kolme tuntia päivässä, voisi työtön kieltäytyä hänelle tarjotusta työstä.

Helsingin Sanomien mukaan matkat mitataan yleisiä liikenneväyliä pitkin, eikä työttömän tarvitse ostaa autoa niitä varten. Lainmuutoksen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden toukokuussa.
IS

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1828968
5235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämä on NÖYRYYTTÄVÄÄ! Ja osoittaa että Työministeriö on aivan ja täysin pihalla -mm. työttömien ja työnhakijoiden asemasta!
Eihän tämä voi mennä näin!
Hirveää ja lamaannuttavaa!
Oli kurssi tai työpaikka sitten vaikka vain 50km säteellä, sekin on liikaa!
Jos työ alkaa esim. klo 7.00 aamulla, olisi autolla/ tai bussilla ym. liikkuvan lähdettävä riippuen yhteyksistä, jotka ei jokaisella ole suoria yhteyksiä jne. - ainakin jo klo 5.00 matkaan... Ja herättävä siis viimeistään klo 04.00!?
Ja samaa takaisnpäin asuntoa kohti! Oli kommuuni tai muun tyyppinen (Sinnemäen kommuuni ilmeisemmin on herätyksen kannalta oiva vaihtoehto, ehkä edullinenkin, jollaiseen työttömien kannattaa muuttaa - suosittaa Vihreä politiikka?)
Itse olen työhallinnon ja -toimiston nöyryyttämä! Ja sen aiheuutamien ongelmien ja kokemusten kautta - sairausloman ja kuntoutus-eläkkeen jälkeen nyt TYÖKYVYTTÄMYYS-ELÄKKEELLÄ! JA TUNTUU NÄITTEN TOIMENPITEITTEN JA MUUTOSTEN KAUTTA MAAHAN HAETAAN HAKEMALLA --- UUSIA JA UUSIA HENKILÖITÄ mielenterveyden kautta eläköitymään ja pois kirjoista ja työllisyystilastoista!

TÄMÄ ei voi olla MAAN EDUN ja hallituksen tavoitteiden mukaista politiikkaa! Jos mm. Sosiaali-ja terveysministeriö tekee aivan toisen tyyppistä politiikkaa...'ainakin paperilla', niin tämän Vihreän ja Kepun T E:n toteuttamistavoite on sitä 'korville-lyövää'!
Tämä ei saa jäädä tähän, - johan meillä maahanmuuttajinekin edut ja oikeudet alkavat mennä edelle oman maan ja kansalaisten etujen edelle! KERTOKAA eteenpäin joita asia koskee, ja haittaa - ja loukkaa!
Mitä päättäjiä ja virkamiesporrasta meillä on!?
Kirous langetkoon heidän aikeilleen, ja päälleen samoin! Jokaisen Sinnemäen-harjoittelijasta peruukki-Pekkariseen, ja joka portaalle helvetillistä joulua ja lisää tyhmiä päätöksiä', niin maa painuu enemmän epätoivoon ja anarkiaan! Mitä tässä muuta osaa enää sanoa!?

Äänestä
  • uusi tehokas karenssiautomaatti. Jos matkaa on edestakaisin 160 km ja saat rahaa matkoihin ja ruokaan 8 euroa, niin onhan selvää, että kuvio ei toimi.
    Näin saadaan tuhottua työttömät tehokkaasti. Hyvä Anni.

    Äänestä

  • sinnenäki kirjoitti:

    uusi tehokas karenssiautomaatti. Jos matkaa on edestakaisin 160 km ja saat rahaa matkoihin ja ruokaan 8 euroa, niin onhan selvää, että kuvio ei toimi.
    Näin saadaan tuhottua työttömät tehokkaasti. Hyvä Anni.

    työvoimavirkailijoiden selventää miten asiat kentällä ovat. 8 euroa on tarkoitettu ruokarahaksi eikä
    matkoihin, pykälät ovat jo nyt sellaisia ettei niitä voi noudattaa!

    Äänestä

pääministeriksikö Lehtomäen '7-leivän uuni'?!
ÄLKÄÄ NYT 'HELVETIN Kepulaiset', antako ainakaan sitä tapahtua - että Kainuun 'ihmelapsi ja harjoittelija' tulisi Vanhasen jatkajaksi!?
Metropooli-Marista puhumattakaan! Terrieri-Maurista ei ole nytkään enää mihinkään, joten eläkkeelle! Kun Peruukki-Maukka jakaa jo työnhakijatkin eri 'luokkiin'- mikä ei ole 2000-lukua se! Se ei käy meillä - joten uuteen käsitelyyn - NYT JUTTA U. näytä kyntesi ja kokoa Arhinmäen kanssa rivit yhteen!

Kukaan naisehdokkaanne Kepussa ei ole sopiva! Jos ei Anneli JÄÄTTEENMÄKI tule ja koita nyt uudestaan, - pelastaa Kepun maineen tältä osin, sen mitä on vielä tehtävissä?! Äijät mukaanlukien 'sihteerikkö' Korhonen tyrii ja sotkee koko politiikan! Hyssälän mummo eläkkeelle myös, - jos Vanhanen Kelaan sitten pyörittämään kynää ja - 'potemaan jalkaansa' - sehän tässä saattaa huhujen mukaan olla myös takana!

Jos Kepusta ei löydy sopivaa - mikä on todennäköistä!
On Kokoomus Kataisen astuttava 'harjoittelemaan'- vaikka vastenmielistä monista se on, mutta seuraava hallitus on kyllä heidän käsissään, - NIIIMPÄ ISÄNMAAN PUOLESTA, ja kansan parhaaksi! Ei enää näitä ' sian sonnassa' ym. kasoissa rypeneitä kepuleita missään muodossa! PerusSuomalaiset hallitukseen myös! Johan alkaa suuri osa olla tyytyväisä, kunhan RKP:n perintöpaikka saadaan kitkettyä myös - se toimii nyt niin päin!
Mutta Sinnemäen kommuuni-sanoittajan pitää vielä harjoitella, ja Vihreille ei hallitusvastuuta enää seuraaviin hallituksiin!

Äänestä
  • pääsee bussilla 12 km päähän ja takaisin. 80 km edestakainen matka maksaa 24,30 euroa. Jos peruspäivärahalla oleva työtön menee orjatyöhön 80 km päähän, elämiseen jää matkakulujen jälkeen noin 4 euroa päivässä.
    Tosin tämäkin taitaa olla poliitikkojen mielestä liikaa, eli keksikää nyt jotain, että saadaan työtön jäämään velkaa valtiolle orjatöissä käymisestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


. kirjoitti:

Filatovin aloittamalla linjalla.
Hän muutti työttömyysturvalain, ja sen nojalla pitkäaikaistyöttömille jaellaan loputtomia karensseja.
Eli pakotetaan hakemaan toimeentulotukea, ja ajetaan lopullisesti ulos työmarkkinoilta.

Miten työtön maksaa matkakustannukset? Miten?

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Työtön joutuu käyttämään kohta kolme tuntia työmatkoihin
21.12.2009 09:39

Hallitus aikoo muuttaa työssäkäyntialueen määritelmän. Helsingin Sanomien mukaan työtön joutuisi käyttämään työmatkoihin jopa kolme tuntia päivässä.

Tähän asti työtön on joutunut ottamaan töitä vastaan työssäkäyntialueelta, joka on oma asuinkunta. Hallituksen ehdotuksen myötä työssäkäyntialue muuttuisi kilometripohjaiseksi ja olisi 80 kilometriä asuinpaikasta.

Joidenkin työttömien matkat saattavat myös lyhentyä. Uuden lain myötä työtön voisi kieltäytyä työstä omassa asuinkunnassa, jos matkaa on yli 80 kilometriä.

Esimerkiksi kursseille työttömät voitaisiin määrätä 80 kilometrin alueen ulkopuolelle. Jos matkoihin kuluisi yli kolme tuntia päivässä, voisi työtön kieltäytyä hänelle tarjotusta työstä.

Helsingin Sanomien mukaan matkat mitataan yleisiä liikenneväyliä pitkin, eikä työttömän tarvitse ostaa autoa niitä varten. Lainmuutoksen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden toukokuussa.
IS

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1828968

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu