56-vuotias pörssimeklari Fort Lauderdalesta sai nimensä aikakirjoihin tehdessään maailmanennätyksen kannabiksen käytön osalta. Hän sytytti 115 000:nnen jointtinsa 20. päivä marraskuuta.
Paras puoli siinä on, että se on täysin laillista. “Aivan, Setä Samuli tarjoaa tämän”, Rosenfeld sanoo. “He kasvattavat sen minulle, ja minusta se on melko ironista”.
Rosenfeldin kannabis on ollut hallituksen tuottamaa jo vuodesta 1982, kun hänestä tuli potilas liittovaltion huumausaineviraston uuden lääkeohjelman tutkimuksissa. Mississippin yliopistokampuksen viljelmillä kasvatettu kannabis toimitetaan paikalliseen apteekkiin, josta Rosenfeld saa sitä kilokaupalla.
Rosenfeld sairastaa harvinaista luutautia, perinnöllistä eksostoosisairautta, joka aiheuttaa kivuliasta luiden liikakasvua ja jota hoidetaan reippaalla annoksella kannabista. Hän on saanut 300 jointtia aina 25 päivän välein, viimeisen 27 vuoden ajan. Hän polttaa 10 – 12 jointtia päivittäin.
“Aloitan aamuni polttamalla kaksi jointtia samalla kun katson bisnesohjelmia televisiosta”, Rosenfeld sanoo. “Sitten vielä kolmannen, kun ajan autolla töihin.”
Hän kertoo, ettei ole koskaan tullut pilveen kannabiksesta, ja että hänen sallitaan polttaa samalla kun hän käyttää raskaita koneita. Olla tulematta pilveen tarkoittaa myös sitä, ettei hänellä ole tapana harrastaa myöhäisillan reissuja pikaruokaloihin. “Ei mässyjä, ei – ei mitään sellaista, mitä muut ihmiset saavat”, Rosenfeld väittää. “Monet potilaat eivät tule pilveen.”
Rosenfeld on liittovaltion tuottaman lääkekannabiksen puolestapuhuja, vaikkakin kyseinen käytäntö lopetettiin vuonna 1992. Siinä missä useimmat niistä, jotka tarvitsevat lääkekannabista, luottavat reiluun kymmeneen laillistaneeseen osavaltioon, Rosenfeld ja kolme muuta yhä elossa olevaa potilasta saavat yhä jatkaa liittovaltion ohjelmassa. Hän sanoo olevansa onnekas päästessään käsiksi siihen, mihin monilla muilla ei ole mahdollisuutta.
“Saan puheluita monilta ihmisiltä, jotka haluavat saada lääkettä”, hän sanoo. “Se on surullista, ihmiset tarvitsevat sitä.” Rosenfeld kertoo, että hän tuntee suurta kiitollisuudenvelkaa kannabista kohtaan. Hänen mielestään useat voisivat olla yhtä terveitä kuin hän on, jos siitä tulisi laillista koko maassa.
“Olisin vuoteen oma ilman sitä, jos olisin edes elossa”, hän kertoo. “Minun ei pitäisi olla hengissä ja tässä silti olen. En käytä muita lääkkeitä, olen huippukunnossa kannabiksen ansiosta. Pelkästään sen takia, että tämä lääke on olemassa.”
Hänen mukaansa Obaman hallitus auttaa hänen kaltaisiaan ihmisiä, jotka todella tarvitsevat kannabista voidakseen paremmin. “Ajat muuttuvat, potilaat saavat vihdoinkin tarvitsemaansa apua”, hän toteaa.
Rosenfeld on kirjoittamassa kirjaa kokemuksistaan Yhdysvaltojen pitkäaikaisimpana laillisena pilvenpolttajana, työnimellä “Onnekas pilvi”. Hän toivoo saavansa sen julkaistuksi ensi keväänä. Hän kertoo, että hänen mahdollisuutensa polttaa pilveä julkisesti on tehnyt hänestä samalla sankarin sekä roiston.
“On ihmisiä, jotka varmasti pitävät minua sankarina”, hän sanoo. “Monet ihmiset kommentoivat ilkeämielisesti, tai sitten he puhuvat siitä miten paljon rohkeutta minulla on polttaa julkisesti. He kysyvät, ‘Hei tyyppi, voinko minäkin saada tuosta vähän?’”.
Roiston rooli astui kuvioihin vuonna 1983, kun hänet pidätettiin hallussapidosta Orlandossa. Yli-innokas poliisi ei ymmärtänyt, että hänen oikeutensa oli suojattu liittovaltion toimesta. Kuitenkin sormenjälkien ottamisen ja parin tunnin odottelun jälkeen hänet päästettiin poliisilaitokselta ja syytteet hylättiin.
Vaikka hänen julkinen pilvenpolttelu nostattaakin kulmakarvoja, Rosenfeld sanoo,että kyse on syvälle pinttyneistä käsityksistä, jotka antavat sille huonon maineen, huolimatta sen myönteisistä terveysvaikutuksista. “On olemassa ihmisiä, jotka on kasvatettu ajattelemaan että se on paholaisen tekosia, he tulevat aina olemaan sitä vastaan”, Rosenfeld toteaa. “Jos tosiaan ajattelet, että kannabis on niin paha asia kuin luulet sen olevan, niin selitä sitten minun olemassaoloni.”
Lähde:
http://www.nbcmiami.com/news/local-beat/No-Dope-Ft-Lauderdale-Man-to-Smoke-115000th-Joint-70496022.html
http://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/12/03/mika-huumeongelma-amerikkalaismies-polttanut-jo-115-000-kannabissavuketta/
Taitaa olla niin, että Jouko Pallarin 70-luvulla perustama amatöörisakki eli Irti Huumeista ry:n on verorahoilla levittänyt pelkkiä valheita. Mutta niinhän se onkin, kun hän itse keksi näitä haittoja omasta päästään, tai ainakin suurimman osan.
Helppoa elämää; keksii itse huumeille haittoja, anoo verovaroista avustuksia näiden valheiden levittämiseen, ja levittää niitä yli 20 vuotta.
Ei ihme, että Suomen päihdetilanne on aika surkea, kun valheista joutuu aina joku maksamaan.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Ei ole alkoholikorttia, on vain maailman voimakkain nestemäinen kova huume, joka aiheuttaa heroiiniin verrattavan riippuvuuden aktiivikäyttäjälleen noin 10 - 15 vuodessa. Ja näitä ihmisiä on Suomessa jo yli puoli miljoonaa, ja koska alkoholi on yleisin työväestömme kuolinsyy, pitää nuoretkin jo laittaa aiemmin töihin ja eläkeikää pitää nostaa. Tai tähän pitää siirtyä, että kansantalous ei romahda laillisen huumekuorman alle.
Rahoja alkoholistien hoitoon ei ole, koska sellaisia rahoja ei saa enää mistään kasaan, ja ulkomailta "pitää tuoda joka vuosi tuhansia ulkomaalaista Suomeen töihin", kuten pääministeri asian ilmoitti. Samaan aikaan viina vie sen yli 4500 suomalaista työikäistä ihmistä, ja suuri osa sen käyttäjistä ajautuu eläkkeelle kauan ennen kuolemaansa, joka tässä omaehtoisessa eutanasiassa halvan viinan voimin voi viedä vuosia.
Vain henkisesti täysin sokea ei näe selvää yhteyttä epäonnistuneen päihdepoiitiikan ja konkreettisen kansantaloudellisen uhan välillä, jonka alkoholi aiheuttaa ominaisuuksillaan.
Kaikki tämä - yhdellä alkoholikortilla sanottuna, vaikka se pilkkasana onkin. Mutta ei haukku haavaa tee, ja totuus aina kirvelee.
Tässä on totuus, jota ette kovinkaan hyvin kestä - joten sensuuria vain kehiin.
tsekki sallii omaan käyttöön kasvatuksen ensivuoden alusta, kalifornia äänestää kannabiksen laillistamisesta,
dekriminalisointi ei lisännyt käyttöä porttugalissa ja jne.
tuota aloituksen irvin rosenfeld juttua ei uutisoinut yksikään media suomessa.
Ja tässä uutinen, joka tukee kannabiksen terveellisyyttä alkoholiin ja tupakkaan nähden:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/669288
niin ne ajat muuttuvat.
ennen sai valistuksessa valehdella minkä ehti, mutta valheita ne silti vain olivat.
Cannabis on yleensä ensimmäinen opiaatti jota aletaan ensin kokeilla,sitten käyttää ja vähän kerrallaan johtaa vahvempiin aineisiin.En välitä vaikka joku narkkaa tai käyttää muita aineita,se on oma asia.Joillain yksilöillä on taipumusta,se on tosiasia.Esim Turussa sai cannabista jo 1950 luvun lopulla,Tukholman tuliaisia nimeltään.Levitys oli sattumanvaraista,Parkin kenttä,hallin piha,jokiranta Auransillasta ylöspäin.Ajanmittaan mukaan tuli paritusbisnes,käyttäjä oli helppo pakottaa.Koko homman aloitti Turussa 3 parempien ihmisten kakrua.Kaikki silloset hörhöt on kuopattu ja helvetin hyvä niin.
paljastit heti alkuun joko tyhmyytesi tai täydellisen tietämättömyytesi. "kannabis on yleensä ensimmäinen opiaatti" kannabis ei sisällä opiaatteja ollenkaan sen vaikuttava aine on thc.
opiaatteja ovat oopium, morfiini, heroiini ja useat kipulääkkeet pohjautuvat opiaatteihin.
siirtyminen kannabiksesta koviin aineisiin vähenee selvästi kun kannabista saa muualta kuin rikollisten
luukusta. juuri tämä kytkös aiheuttaa sitä siirtymistä, kovilla aineilla tekee parempaa tiliä. hyvä esimerkki on hollanti jossa kovien aineiden käyttö saatiin laskuun ja kannabistakin käytetään vähemmän
kuin euroopassa keskimäärin.
Hollannissa vain 3% polttelee. Tiedän kun asuin siellä vuosia ja luin lehtiä. Noin kolmannes heistä kokee olevansa riippuvainen. Tätä luokkaa "ongelma" on. Fakta on että useimmat pitävät sen vaikutusta epämiellyttävänä. Siksi cannabiksen käyttö lääkkeenä romahti aspiriinin tultua markkinoille.
Sinä nimim;haa hah hah haa,täällä nimim ENDAKSI.Olen melko tietämätön huumeista,päinvastoin kuin sinä,joka taidat olla oikein asiantuntija.Näin viime vuonna ensimmäisen kerran huumehampun kuvan.Totesin sen olevan ihan tutun kasvin.Pienenä vinkkinä sinulle,jos puute yllättää että sitä kasvaa Kreetan vuoristossa viljeltynä aika paljon.Ja toinen vinkki,siellä nukkuu määrättyä porukkaa hylätyissä isoputkisissa viemäreissä.Kiva kun ystävällisesti ojensit minua,siksi minäkin opastan sinua majoituksen ja muun suhteen.PS.Parvekkeelta näin että Ierapetran poliisi on aika tyly nark.....
ainoat maat euroopassa jotka rankaisevat käytöstä. mitään vaikutusta sillä ei ole käytön yleisyyteen
mutta saadaan sillä syrjäytymistä lisättyä. vähän niinku potkittais niitä jotka on jo kaatuneet.
Fakta on, että kaikki kannabiksen käyttäjät ovat samanlaisia rikollisia kuin ryöstäjät ja pedofiilit.
ryöstöillä ja pedofiileillä on uhrit joihin rikos kohdistuu. kannabiksen käyttäjän teolla ei sellaista
ole.
Onko siis tuo amerikkalainen kannabiksen lääkekäyttäjäkin, joka on pysynyt hengissä kannabiksen avulla, pedofiili ja ryöstäjä? Kyllä huomaa taas kommentistasi, että asennevammaa on, vaikka faktat ovat tulleet suoraan jostain keksitystä huumevalistusrahastuslahkosta.
Tämä on tätä, kun tässä maassa sai vuosikymmeniä levittää uskonnolliselta pohjalta itsekeksimäänsä valistushömppää eräs tietty porukka, ja miljoonilla veroeuroilla. Kaikki olivat vain tyytyväisiä kun joku jotain höpisi, vaikka ihan itsekeksittyä paskaakin, ja nyt meillä on valheisiin pohjaava huumevalistususko, joka on tieteelle immuuni kun uskonto on.
Ei saisi yhdistää tiedettä, uskontoa tai politiikkaa. Siitä ei hyvää seuraa.
Google:
"VierestäSeurannut"
Eli Irti Huumeista ry:n perustajan tekstiä löytää tällä haulla ja paljon, ja kun niitä lukee, niin itku tulee siitä tiedon vähäisyydestä ja uskon määrästä, millä tämän maan päihdevalistusta on saanut tehdä vuosikymmeniä, kun ensin on vain ajanut oman pojan nyrkit pystyssä riehuen mielisairaalaan ja älynnyt syyttää siitä huumeita ja sitten kupata verorahaa itsekeksimien huumefaktojen levittämiseen ja oman huumevalistususkonnon perustamiseen.
Äiti: lääkekannabis pelasti poikani hengen
14 01 2010
Lääkekannabiksen käyttö 10-vuotiaan pojan autismin hoitamiseen voi kuulostaa kuohuttavalta, mutta Kalifornian Orange Countyssa asuvan äidin mukaan kaikki muut mahdollisuudet oli käytetty.
Ennen lääkekannabiksen käyttöä lääkärit kuvailivat Joeyta “vihamieliseksi, tuhoavaksi ja vaaralliseksi itselleen ja muille”. Joyen äidin mukaan hän on nyt aivan eri poika.
Neljä kuukautta sitten lääkärit sanoivat äidille että Joey tulee kuolemaan. Äiti uskoo vakaasti että lääkekannabis pelasti hänen poikansa hengen. “Ellen olisi valinnut tätä reittiä, poikani ei olisi nyt täällä”, hän sanoi.
Joeylla diagnosoitiin autismi hänen ollessaan 16:n kuukauden ikäinen. Hänen oireensa olivat vakavia. “Joeyn käytös oli täysin holtitonta”, äiti kertoi. “Se todella otti koko perheen voimille”. Joey ei puhu eikä kävele. Hän ei tule koskaan elämään niin sanottua normaalia elämää. “Hän ei nukkunut viikkoihin, enkä nukkunut minäkään”, Joeyn äiti kertoi.
Hän ja ryhmä lääkäreitä kokeilivat kaikkea mahdollista, kuten 13:a eri lääkitystä ja terapiaa. Eräässä vaiheessa Joey käytti kuutta eri lääkettä samaan aikaan. Mutta reseptilääkkeet verottivat Joeyn kehoa, aiheuttaen maksavaurioita, kipukohtauksia, unettomuutta ja huomattavaa laihtumista.
Joeyn todettiin kärsivän aliravitsemuksesta ja anoreksiasta ja hänen painonsa putosi 21 kiloon. “10-vuotiaani painoi 21 kiloa”, kertoi Joeyn äiti. “Hän oli erittäin heikossa kunnossa. Luut näkyivät hänen rinnassaan. Siinä vaiheessa tajusin, että ellen saisi häntä irti näistä kovan luokan lääkkeistä, poikani tulisi kuolemaan”. Epätoivoisena äiti kääntyi viimein lääkekannabiksen puoleen. Hän antaa sitä pojalleen erityisesti valmistetuissa pikkuleivissä ja kekseissä. Hänen mukaansa muutokset ovat olleet valtavia.
Joeyn lääkäri kertoi huomanneensa muutoksen muutaman viikon aikana. “Lääkäri katsoi Joeytä ja sanoi ‘Pojalla on ensimmäistä kertaa posket‘“, äiti muistelee. “Nykyään hän syö kaikkea. Kaikkea! Hän syö mustekalaa ja sushia. Poikani saa viimeinkin ravinteita joita ilman hän ollut viimeiset seitsemän vuotta”.
Mutta paljon muutakin kuin pelkkä ruokahalu on muuttunut. Joey on nykyään rauhallisempi ja vähemmän ärtyisä. “Hän on tyytyväinen, hän tuntee elävänsä. Ja on ollut mahtavaa kuulla hänen ääntelevän. Hän ei ennen ikinä päästellyt ääniä”, äiti kertoi. Joeyn itseään toistava käytös on myös vähentynyt.
“Minusta tämä vaikuttaa erittäin järkevältä lääkekannabiksen käytöltä”, sanoi riippuvuuksien asiantuntija tohtori Drew Pinksy. “Ajatus, että kannabis on jotenkin ‘paha‘ lääke ja on olemassa ‘hyviä‘ lääkkeitä, on valtaisa erehdys. On lääkkeitä joihin liittyy vastuuvelvollisuuksia ja jotka asianmukaisesti käytettynä voivat todella auttaa ihmisiä. Tässä tapauksessa lääke selkeästi auttaa lasta. Miksi sitä ei käytettäisi?”, hän lisäsi.
Hän painotti että Joeyn lääkärien tulee tarkasti seurata hoitoa, mutta mahdollisen riippuvaisuuden ei pitäisi muodostua ongelmaksi. “Kannabiksen pitkäaikaisen käytön seurauksena saattaa tulla vieroitusoireita, kuten levottomuutta ja mielialahäiriöitä, mutta tässä tapauksessa lapsi jolla ei ole minkäänlaista riippuvuushistoriaa, ei muutu addiktiksi”, sanoi Pinksy.
Sekä tohtori Pinksy että Joeyn äiti ovat yhtä mieltä siitä, että lisätutkimuksia tarvitaan. Mutta tällä hetkellä äiti uskoo että kannabis pelasti hänen poikansa. “Ihmiset jotka ovat tavanneet Joeyn sanovat että hän on nyt aivan eri lapsi”, äiti sanoi. Hän ei halunnut nimeään julkisuuteen peläten ihmisten reaktioita, mutta suostui kertomaan perheensä tarinan toivoen että se voisi auttaa muita vanhempia, joiden lapsilla on erityistarpeita.
Lähde:
http://abclocal.go.com/kabc/story?section=news/health&id=6989085
http://kannabisuutiset.wordpress.com/2010/01/14/aiti-laakekannabis-pelasti-poikani-hengen/
Kannabis on Suomen yleisimmin käytetty laiton päihde, eli huume
- Huumeidenkäyttö on lisääntynyt 13%
- Rikosten määrä on laskenut 2%
- Pahoinpitelyiden määrä on laskenut 5%
- Törkeiden pahoinpitelyiden määrä on laskenut 7%
- Rattijuopumukset vähenivät 10%
Joten kannabiksen kotikasvatuksen ja käytön lisääntyminen näkyy jo rikostilastoissakin, kun vakavat ja pääasiassa alkoholipohjaiset väkivalta- ja järjestyshäiriöt ovat vähenemässä.
Vielä kun alkoholinkäyttö vähenee enemmän, järjestyshäiriöt ja ongelmat maassa vähenevät lisää. Sääli vain, että korruptoituneet ja kokaiinikauppiaiden kanssa veljeilevät rikollispoliisit eivät tätä kehitystä halua, koska se lisää poliisien työttömyyttä ja yleistä turvallisuutta maassamme, jota poliisit eivät kykene ylläpitämään.
Melkoiset prosentit. Mutta niinhän se on, että kun alkoholinkäyttö vähenee, niin ongelmat vähenevät myös. Kannabis kun ei paljon ongelmia aiheuta, sillä jos se sitä tekisi, niin Suomen nykyisillä kasvattaja- ja käyttäjämäärillä luulisi saatavan aikaa oikeita uutisiakin asiasta. Ei vain näy, ja edelleen se on vain se viina, joka näkyy maamme uutisoinnissa, ja poliisikaan ei enää ehdi edes tekemään kaikkia hommiaan, kun viinan aiheuttamat ongelmat vievät jo kaiken työajan.
Nyt
http://encod.org/info/EU-READY-TO-END-DRUG-PROHIBITION.html
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2008/07/669288/eu-raportti-kannabis-tupakkaa-ja-alkoholia-turvallisempaa
Missä on IHRY nyt?
Huumeet ja viina rappeuttaa aivot ja lopuksi koko ihmisen.