Paljon allergioita

Olen 19-vuotias tyttö, ja minulla puhkesi hiljattain atooppinen ihottuma. Sen vuoksi minulta otettiin verikokeina allergiatesti. Testien tulos ei ollut kovinkaan lohduttava, sillä testatuista aineissa oli vain pari ainetta, joille en ole allerginen. Aluksi ihotautilääkäri kielsi minulta pahimmat allergeenit eli maidon, kananmunan, sipulit, porkkanan, omenan ja lisäksi hän käski välttämään eläimiä, huonepölyä, hometta jne. Olen myös erittäin pahasti allerginen siitepölyille.

Ihoni ei ole parantunut riittävästi uudesta ruokavalista huolimatta, joten ihotautilääkäri määräsi tänään uusia aineita pois ruokavalioista (ne, joille olen edellisiä vähemmän allerginen). Niihin kuuluvat muun muassa kotimaiset viljat, banaani, tomaatti ja pähkinät.

Olen aika ihmeissäni. Tuntuu, etten voi syödä juuri mitään! Syön suht. paljon lihaa, broileria ja kalaa, vaikka en oikeasti edes pidä niistä. Käytän maidon korvikkeena soijamaitoa, vaikka olen jonkin verran myös soijalle allerginen.

Onko kenellekään antaa vinkkejä minulle? Onko jollakin yhtä paljon allergioita kuin minulla?
Yllä mainitut aineet ovat siis toistaiseksi kiellettyjä. Saan käyttää niitä mahdollisesti joskus tulevaisuudessa, kun iho on paremmassa kunnossa. Ruoka-allergiat aiheuttavat minulle ainoastaan ihottumaa. Muita oireita ei ole koskaan ollut (esim. hengenahdistusta).
4506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jäähän tuosta vielä vaikka kuinka paljon sallittua jos luettelit kaikki kielletyt. Kaikki gluteenittomat tuotteet, siis luontaisesti gluteenittomat, käyvät, ja niitä on marketit jo pullollaan. Melkein kaikki vihannekset (peruna, lanttu, nauris, kaikki kaalit, kesäkurpitsa, kurkku, munakoiso...) ja hedelmät (sitrushedelmät, viinirypäleet, kiivi, luumu...) ja kaikki marjat on käytettävissäsi. Maidosta kannattaa valita riisimaito niin ei tule sitä soijaakaan, riisimaito on paremman makuistakin kun soijamaito.

Äänestä

Kokeilepa kuuria D-vitamiinia 25 mg päiväannoksella.

Äänestä
  • Eikös noista hedelmistä jo tule tarpeeksi D vitamiinia, plus auringon valosta?

    Äänestä

Kyllä muitakin löytyy, olen vielä suppeammalla ruokavaliolla kun mikään vilja ei sovi. Välillä on nälkä kun ei uskalla oikein mitään syömään. Lisäksi paljon muita allergioita, olen aika toivoton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieni ihminen kirjoitti:

Olen 19-vuotias tyttö, ja minulla puhkesi hiljattain atooppinen ihottuma. Sen vuoksi minulta otettiin verikokeina allergiatesti. Testien tulos ei ollut kovinkaan lohduttava, sillä testatuista aineissa oli vain pari ainetta, joille en ole allerginen. Aluksi ihotautilääkäri kielsi minulta pahimmat allergeenit eli maidon, kananmunan, sipulit, porkkanan, omenan ja lisäksi hän käski välttämään eläimiä, huonepölyä, hometta jne. Olen myös erittäin pahasti allerginen siitepölyille.

Ihoni ei ole parantunut riittävästi uudesta ruokavalista huolimatta, joten ihotautilääkäri määräsi tänään uusia aineita pois ruokavalioista (ne, joille olen edellisiä vähemmän allerginen). Niihin kuuluvat muun muassa kotimaiset viljat, banaani, tomaatti ja pähkinät.

Olen aika ihmeissäni. Tuntuu, etten voi syödä juuri mitään! Syön suht. paljon lihaa, broileria ja kalaa, vaikka en oikeasti edes pidä niistä. Käytän maidon korvikkeena soijamaitoa, vaikka olen jonkin verran myös soijalle allerginen.

Onko kenellekään antaa vinkkejä minulle? Onko jollakin yhtä paljon allergioita kuin minulla?
Yllä mainitut aineet ovat siis toistaiseksi kiellettyjä. Saan käyttää niitä mahdollisesti joskus tulevaisuudessa, kun iho on paremmassa kunnossa. Ruoka-allergiat aiheuttavat minulle ainoastaan ihottumaa. Muita oireita ei ole koskaan ollut (esim. hengenahdistusta).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu