Keittiöiden hinnoittelu - miksi muuttuvat hinnat ?

Kyselin tarjousta useammasta keittiöliikkeestä, palvelu oli melkein kaikilla ok (paitsi Ikea jossa ei palveltu).
Osassa myymälistä ei ollut tuotteiden hintoja ollenkaan näkyvissä ja kun kysyn hinnastoa, kerrottiin ettei sellaista ole tai jos on niin se maksaa (Puustelli, Keittiömaailma,Isku,Topi). Ihmeellistä, kuka ostaa tavaraa jos ei tiedä hintaa ?. Osalla hinnat olivat esillä ja jopa hinnasto löytyi (Ikea ja Kvik).

Sain tarjoukset. Osassa tarjouksista oli vain yksi hinta, joka sisälsi kaiken (vertailu äärettömän vaikeaa), toisissa lista kaikista tuotteista sekä jokaisen tuotteen hinta (helppoa vertailla ja vaihtaa jos hinta tuntuu kohtuuttomalta). Pyynnöistä huolimatta en saanut kaikilta hintaerittelyä. Ihmettelen miten toinen voi hinnat antaa ja toinen ei.

Jäin odottamaan myyjän yhteydenottoa. Kaikista muista paitsi Ikeasta soitettiin. Suurin osa myyjistä oli valmis laskemaan tarjouksen hintaa ensimmäisellä soitolla. Suurimmat hinnan pudottajat olivat ne joilta en saanut hintaerittelyä (parhaat lisäalennukset 40% !). Toisilla hinta oli sama mutta tarjottiin tuotteita kaupanpäälle. Osa myyjistä soitti jopa kolme kertaa!!. Joidenkin myyntitaktiikka tuntui siltä että minun olisi ollut pakko ostaa kun kerran olen tarjouksenkin saanut!

Valitsin keittiö toimittajani seuraavin perustein;
1. Asiantunteva palvelu, myyjä osasi kertoa tuotteista
2. Hinta, myymälässä hinnat esillä ja hinnasto saatavilla
3. Laadukkaat mekanismit
4. Sopiva toimitustapa (tuotteet kasattuna ja asennettuna)

Suurin ihmetykseni on miksi hinnat pitää piilottaa ja miksi saman tuotteen hinta muuttuu ?
Mielestäni suuret alennukset kielivät ylihinnoittelusta sekä eriarvoisuudesta. Samaa tuotetta
myydään erihintaan.
71212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kenen keittiön valitisit? Säästäisi vaivojani, jos viitsit ilmoittaa hankkimasi keittiötoimittajan.Kiitos etukäteen!

Äänestä
  • Valitsin itselleni Kvik keittiön. Ikea oli mukana loppuun asti mutta asiantuntemus sekä
    hyvä palvelu kallistivat vaa'an Kvikkiin. Myös laadukkaammat mekanismit vaikuttivat valintaan.
    Varsinkin laatikot olivat Kvikillä laadukkaammat. Kvikistä sain pöytätasot joita Ikealla ei ollut tarjota.
    Keittiömaailman tarjous oli liian kallis ja hintaerittelyä en saanut, muuten keittiömaailman tarjous
    oli hyvä. Itse arvostin myös sitä että sain tuotteet valmiiksi kasattuna. Asentajan löysin ystävän vinkin
    perusteella.

    Äänestä

.. sen minkä haluaa.

Itse valitsin aikoinaan IKEAn keittiön, koska siinä kohtasivat hinta ja laatu. IKEAn systeemi vaatii hieman enemmä omatoimisuutta, mutta mielestäni heidän netissä toimiva "suunnittelukoneensa" on riittävän hyvä ja informatiivinen. Se antaa heti yksikköhinnat ja hinnoittelee loppusummaan pienimmätkin muutokset.

Kun vielä on tuota oman käden taitoa riittävästi niin kalusteiden kasaus on helppoa ja yksinkertaista, samoin kalusteiden paikoilleen asentaminen sujuu helposti, kunhan tietää mitä tekee. Omat kokemukset IKEAn palvelusta ovat moitteettomat ja on hyvä tietää, että tavaraa saa suoraan hyllystä, jos jotain uutta tarvitsee ja edullisesti.

Jos on valmis maksamaan ärsyttävien myyntihenkilöiden puhelinahdistelusta ja ylihintaisista kalusteista ja asennuspalveluista, niin valinta on jokaisen oma...

Äänestä
  • Teimme kesällä vessarempan, ikean keittiön kaluilla. Toimii ja on ihan ok laatua. Mutta ei luksusta..

    Nyt olen kilpailuttanut keittiöitä ja lukenut näitä keskustelupalstoja... kilpailutin ikean, alacarten, iskun, keittiötukun.. pari muuta ei vastaillut lainkaan. Haluan hieman erikoisia ratkaisuita ja nuo nimifirmat eivät halua tai pysty ratkaisemaan ongelmaksi kokemiaan kohtia. mm 50 cm syvä alakaapisto ja 120 leveä yläkaappi jääkaapin päälle, lasivitriinikaapin sivu myös lasia.. sokkelilaatikot jne..

    Jouduin siis luopumaan monesta noiden firmojen kanssa. Hintahaitari oli kompromissien kanssa 4000 - 9000 e.
    Marssin paikallisen puusepänfirman konttoriin ja kerroin mitä haluan - asenne oli heti " jaahas mites tämä tehtäisiin, hetki pieni .. näin vai näin .. kumpi parempi " !! Joten pyysin heidän tarjouksen ja asennettuna, varmalla takuulla, todella hienolla työnjäljellä, jota ei voi muilta saada, hinta n 9000e.

    Joten suosittelen ottamaan pieniin yksityisyrittäjiin myös yhteyttä. Laatu on mahtavaa, kun eivät ole kasvottomia tehtaan - myyjän - asentajan takana piileskeleviä hemmoja vaan itse tekevät ja asentavat.

    Äänestä

  • suosi suomalaista kirjoitti:

    Teimme kesällä vessarempan, ikean keittiön kaluilla. Toimii ja on ihan ok laatua. Mutta ei luksusta..

    Nyt olen kilpailuttanut keittiöitä ja lukenut näitä keskustelupalstoja... kilpailutin ikean, alacarten, iskun, keittiötukun.. pari muuta ei vastaillut lainkaan. Haluan hieman erikoisia ratkaisuita ja nuo nimifirmat eivät halua tai pysty ratkaisemaan ongelmaksi kokemiaan kohtia. mm 50 cm syvä alakaapisto ja 120 leveä yläkaappi jääkaapin päälle, lasivitriinikaapin sivu myös lasia.. sokkelilaatikot jne..

    Jouduin siis luopumaan monesta noiden firmojen kanssa. Hintahaitari oli kompromissien kanssa 4000 - 9000 e.
    Marssin paikallisen puusepänfirman konttoriin ja kerroin mitä haluan - asenne oli heti " jaahas mites tämä tehtäisiin, hetki pieni .. näin vai näin .. kumpi parempi " !! Joten pyysin heidän tarjouksen ja asennettuna, varmalla takuulla, todella hienolla työnjäljellä, jota ei voi muilta saada, hinta n 9000e.

    Joten suosittelen ottamaan pieniin yksityisyrittäjiin myös yhteyttä. Laatu on mahtavaa, kun eivät ole kasvottomia tehtaan - myyjän - asentajan takana piileskeleviä hemmoja vaan itse tekevät ja asentavat.

    kodinkoneita vai pelkät rungot, ovet ja hyllyt (tasotkin)?

    Äänestä

  • jonka ilmotit kirjoitti:

    kodinkoneita vai pelkät rungot, ovet ja hyllyt (tasotkin)?

    monta metriä tasoa/työskentely tilaa keittiöönne tuli?

    Äänestä

  • vielä, että kirjoitti:

    monta metriä tasoa/työskentely tilaa keittiöönne tuli?

    Paikallisen erittäin laadukkaan puusepän hintaan 9000 e sis.
    -asennus ja
    -kunnon (sitä vihreäsis. paksua levyä) rungot,
    -puupeiliovet,
    -kivitasoa 1,5 m kolmessa pätkässä,
    -aitoa kunnon tammitasoa ( ei pätkistä kuten ikea) n 7 metriä.
    - kuusi x 50 cm leveitä lasivitriineitä lasihyllyillä,110 cm korkeita, alle 90 korkeat kaapit laatikoilla
    ( siis lattiasta kattoon ylettyvä vitriiniseinä, jossa alhaalla kaapit, laatikko, tammitaso ja ylös vitriinikaapit tason päälle kattoon asti) nämä taitavat olla se kallein osa jutusta, halusin vielä ristikon yläkaappien yläosaan, jonka tekevät "jus for me". muilta en olisi saanut haluamaani ristikkoa millään.. Vitriinin näkyvät päätyseinätkin ovat lasia. valot sisään.
    - yksi irrallinen ikkunan aluspenkki 160 leveä 60 cm syvä 60 cm korkea (kaksi laatikkoa a' 80cm) tammitaso päälle
    - yksi 120 leveä jääkaapinpäälliskaappi
    - tiskipöytäkaappi lasivitriini yläkaappi,
    -puulaatikko,
    - pari tavallista yläkaappia
    - sokkelilaatikoita 3 kpl
    - 120 cm pitkä 50 cm syvä tammitaso, jonka alle laatikosta ja pari kaappia.
    - kaappeihin halusin ulosvedettävät laatikot, tekevät vanerista petsaavat valkoiseksi hidastesyst.
    näin saan laatikoiden reunat korkeammiksi kuin tav metallireunaisissa. mekanismi on kuitenkin metallia.
    -

    ei. sis kodinkoneita. Mutta takuu on ja toimii jos sitä yleensä edes tarvitsee.. niin hyvää laatua ovat muutaman vuosikymmenen tehneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UUSIKEITTIÖ kirjoitti:

Kyselin tarjousta useammasta keittiöliikkeestä, palvelu oli melkein kaikilla ok (paitsi Ikea jossa ei palveltu).
Osassa myymälistä ei ollut tuotteiden hintoja ollenkaan näkyvissä ja kun kysyn hinnastoa, kerrottiin ettei sellaista ole tai jos on niin se maksaa (Puustelli, Keittiömaailma,Isku,Topi). Ihmeellistä, kuka ostaa tavaraa jos ei tiedä hintaa ?. Osalla hinnat olivat esillä ja jopa hinnasto löytyi (Ikea ja Kvik).

Sain tarjoukset. Osassa tarjouksista oli vain yksi hinta, joka sisälsi kaiken (vertailu äärettömän vaikeaa), toisissa lista kaikista tuotteista sekä jokaisen tuotteen hinta (helppoa vertailla ja vaihtaa jos hinta tuntuu kohtuuttomalta). Pyynnöistä huolimatta en saanut kaikilta hintaerittelyä. Ihmettelen miten toinen voi hinnat antaa ja toinen ei.

Jäin odottamaan myyjän yhteydenottoa. Kaikista muista paitsi Ikeasta soitettiin. Suurin osa myyjistä oli valmis laskemaan tarjouksen hintaa ensimmäisellä soitolla. Suurimmat hinnan pudottajat olivat ne joilta en saanut hintaerittelyä (parhaat lisäalennukset 40% !). Toisilla hinta oli sama mutta tarjottiin tuotteita kaupanpäälle. Osa myyjistä soitti jopa kolme kertaa!!. Joidenkin myyntitaktiikka tuntui siltä että minun olisi ollut pakko ostaa kun kerran olen tarjouksenkin saanut!

Valitsin keittiö toimittajani seuraavin perustein;
1. Asiantunteva palvelu, myyjä osasi kertoa tuotteista
2. Hinta, myymälässä hinnat esillä ja hinnasto saatavilla
3. Laadukkaat mekanismit
4. Sopiva toimitustapa (tuotteet kasattuna ja asennettuna)

Suurin ihmetykseni on miksi hinnat pitää piilottaa ja miksi saman tuotteen hinta muuttuu ?
Mielestäni suuret alennukset kielivät ylihinnoittelusta sekä eriarvoisuudesta. Samaa tuotetta
myydään erihintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu