Onko sähköseksi vaarallista?

Tahtoo tietää

Onko sähköseksin harrastaminen vaarallista?
Itselläni on sellainen lihasten rentouttamiseen tarkoitettu Tens laite, ostettu Clas Ohlsonilta.
Otin alumiinifolioarkin kiinnitin siihen Tens laitteen liima elektrodin ja istuin foloin päälle (ilman housuja tietysti). Toisen liimaelektrodin kiinnitin terskan päähän. Sitten aloin katsomaan nettiseksiä ja samalla lisäsin virtaa. (virta asteikko on 0…50 ja konessa on eri ohjemia). Kokeilin erilaisilla ohjelmilla ja joillakin ohjelmilla pääsin pikkuhiljaa tehoa lisätessäni tuonne max 50 asti. Täytyy sanoa että välillä terskan päässä tuntui todella hyvältä. Minulla ei kuitenkaan seissyt enkä ollut lähelläkään laukeamista vaikka hyvältä tuntui. Katsoin X hamsterin filmejä ja nautin. Nautinto sessioni kesti noin 2-2,5 h ja täytyy sanoa että tällaisen käsittelyn jälkeen terskan pää oli aivan turta ja puuduksissa. Niinpä mieleeni heräsikin kysymys että voiko näin pitkä aikainen sähköllä käsittely (varsinkin usein toistettuna) ja puutuminen aiheuttaa jotain vaivaa. Esim että terska jää tunnottomaksi useammaksi päiväksi ja sen seurauksena normaali seksi ei enää tunnu miltään tai jotain muuta vaivaa? Pitääkö minun lopettaa edellä kuvattu nautiskelu? Ja mitä pitää tehdä että saisin ihanasta tunteesta irti vielä enemmän eli pääsisin orgasmiin asti.

36

6714

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Neuvoja.

      vaaraa ole. Kunhan muistaa, ettei sähkö kulje sydämen kohdalta. Ainoa vaara voisi olla ihon paikallinen kuumeneminen, mutta senhän tuntee heti.

      Eli jos tuntuu kivalta niin siitä vaan nautiskelua.

      • Anonyymi

        Yksi vaara kyllä on elektrolyysi jos elektrodi on kostealla iholla tai limakalvolla. Virtsaputken ja peräaukon sisäpinta on tuolle arka.

        Huokeat TENS laitteet kuten tuo Ohlsonin malli tuottavat pulssitettua tasasähköä eli kun virta kulkee niin se kulkee aina samaan suuntaan. Mulla on tuollainen ja mittasin kyseisen laitteen tuottamat jännitteet oskilloskoopilla joten tiedän että ainakin minun käyttämäni malli tuotti tykkivää tasajännitettä. Silloin voi tapahtua sähkökemiallinen reaktio. Kudosnesteen suola eli natriumkloridi hajoaa toisella elektrodilla natriumhydroksidiksi tuottaen vetykuplia ja toisella vapautuu klooria, joka syövyttää elektrodin metallista tai kudoksen pinnasta sen klorideja. Natriumhydroksidi eli lipeä tekee limakalvoilla pahaa jälkeä eikä kehoonsa pitäisi saada kupari-, tina, nikkeli- tai rautakloridia.

        Oman laitteensa toimintaa voi testata laittamalla ohuet paljaasta kuparilangasta tehdyt elektrodit erilleen toisistaan lasiin jossa on veteen sekoitettu pari teelusikallista ruokasuolaa. Säädä mahdollisimman intensiivinen pulssitus ja katso mitä tapahtuu. Jos toinen elektrodi alkaa tuottaa pieniä kuplia pintaansa ja toisen pinta muuttuu vihreäksi niin tasasähköstä kyse.

        Kalliimmat laitteet tuottavat vaihtosähköpulsseja joiden kanssa ongelmaa ei tule. Halpikseenkin voi tehdä kytkentään muutoksen jolla ongelma vähenee.


    • 12+3=15

      Totta, että pidemmissä ja intensiivisissä sessioissa terska muuttuu melko turraksi (sähkön kyllä tuntee silti...), mutta ei syytä huoleen, se palautuu kyllä normaaliksi n. vuorokaudessa. Itse olen harrastellut jo pari vuotta, eikä mitään ongelmaa ollut. Itsellä on elektrodit yleensä vain kalun ympärillä, mutta joskus myös pallien ja kalun yhtäaikaa. Virtaa käytän yleensä melko paljon, nautin siitä että olen kivun ja nautinnon rajamaastossa. Vielä enemmän nautinnollista olisi antaa naiselle ohjakset, mutta tämä on fetissi tai perversio, jota ei ole ihan helppo jakaa, ainakaan itselle.

      • ei ole vaarallista

        Ylimääräinen kullinherkkyys vähenee muutenkin aikaa myöten. Sähköstimulointi antaa melkoisia lisäväristyksiä. Kun halut herää huippuunsa, niin mojovat fiilingit saa teippaamalla toisen elektrodin suureen dildoon ja työntämällä dildo sisään ja elektrodi eturauhasen kohdalle. Toisena elektrodina terskan ympärillä oleva metallirengas. Milliampeereita lisää kivunsiedon mukaisesti. Kaikessa rauhassa voi nautiskella aukon venyttelystä, nännipuristimista ja mitä kaikkea mieleen tuleekaan. Mutta melko varmasti orkut tulee ”ilman käsiä”. Myös elektrodirenkaat kullinjuureen ja terskanjuureen antaa kunnon vibat. Kaipa herkkyys hieman katoaa, kun käyttää erittäin stimuloivia menetelmiä.


      • Wanttry
        ei ole vaarallista kirjoitti:

        Ylimääräinen kullinherkkyys vähenee muutenkin aikaa myöten. Sähköstimulointi antaa melkoisia lisäväristyksiä. Kun halut herää huippuunsa, niin mojovat fiilingit saa teippaamalla toisen elektrodin suureen dildoon ja työntämällä dildo sisään ja elektrodi eturauhasen kohdalle. Toisena elektrodina terskan ympärillä oleva metallirengas. Milliampeereita lisää kivunsiedon mukaisesti. Kaikessa rauhassa voi nautiskella aukon venyttelystä, nännipuristimista ja mitä kaikkea mieleen tuleekaan. Mutta melko varmasti orkut tulee ”ilman käsiä”. Myös elektrodirenkaat kullinjuureen ja terskanjuureen antaa kunnon vibat. Kaipa herkkyys hieman katoaa, kun käyttää erittäin stimuloivia menetelmiä.

        Antaisiko joku masturbointiin tarkoitetun sähköstimulaattorin omistaja minun tulla katsomaan/kokeilemaan laitteen toimintaa? Asia kiinnostaa. Minkä merkkisiä laitteita teillä on?


      • 14+4
        Wanttry kirjoitti:

        Antaisiko joku masturbointiin tarkoitetun sähköstimulaattorin omistaja minun tulla katsomaan/kokeilemaan laitteen toimintaa? Asia kiinnostaa. Minkä merkkisiä laitteita teillä on?

        on muutoin hyvä toi impulssi rentouttaja nimittäin takuu varmaa et lentää ja ja rajusti/paljon enenmmän kuin käsipelillä on se niin uskomaton tunne eikä vehje maksa kuin 100€.


      • Hoitoa
        14+4 kirjoitti:

        on muutoin hyvä toi impulssi rentouttaja nimittäin takuu varmaa et lentää ja ja rajusti/paljon enenmmän kuin käsipelillä on se niin uskomaton tunne eikä vehje maksa kuin 100€.

        Olisiko impulssilaitteen omistajaa (sen 100 Euron) pääkaupunkiseudulla jonka luona voisi käydä kokeilemassa laitetta? Ota yhteyttä os. webissa miukumauku hotmail piste com


      • Anonyymi
        ei ole vaarallista kirjoitti:

        Ylimääräinen kullinherkkyys vähenee muutenkin aikaa myöten. Sähköstimulointi antaa melkoisia lisäväristyksiä. Kun halut herää huippuunsa, niin mojovat fiilingit saa teippaamalla toisen elektrodin suureen dildoon ja työntämällä dildo sisään ja elektrodi eturauhasen kohdalle. Toisena elektrodina terskan ympärillä oleva metallirengas. Milliampeereita lisää kivunsiedon mukaisesti. Kaikessa rauhassa voi nautiskella aukon venyttelystä, nännipuristimista ja mitä kaikkea mieleen tuleekaan. Mutta melko varmasti orkut tulee ”ilman käsiä”. Myös elektrodirenkaat kullinjuureen ja terskanjuureen antaa kunnon vibat. Kaipa herkkyys hieman katoaa, kun käyttää erittäin stimuloivia menetelmiä.

        minä kaytän sisään laitettavia elektrodeja, yksi virtsaputkeen ja toinen anaaliin, tunne on taivaallinen , nautin laukeamisen rajalla olosta tuntikaupalla


      • Anonyymi
        Wanttry kirjoitti:

        Antaisiko joku masturbointiin tarkoitetun sähköstimulaattorin omistaja minun tulla katsomaan/kokeilemaan laitteen toimintaa? Asia kiinnostaa. Minkä merkkisiä laitteita teillä on?

        Phalli Max 2 ja Beurer 49, ca 100 euroa laite


    • 16+10

      Ostappa sellainen impulssihironta laite n:100€ , et varmasti pety , anturit palleihin ja kepinvarteen saat ennen näkemättömät orkut ja sitä tavaraa tulee niiiiiin paljon ettet usko ja orgasmi on todella VOIMAKAS et pysty ilman sitä enää olemaan , kokemusta on ja halu koko ajan valtaisa...eikä mitään vaaraa ole olemassa.

    • turtaterska

      voi olla terska. Sanoisin, että kauemmin kuin vuorokausi. Kai se aikanaan palautuu. Pienten palohaavojen vaara kyllä on olemassa, jos käyttää omatekoisia elektrodeja, joissa on kulmikkaita kohtia tai muuten sähkö johtuu epätasaisesti. Voi tulla nääs pienestä kokonaistehosta huolimatta suuria virrantiheyksiä. Eikä sitä välttämättä heti edes huomaa, koska samalla sähkö puuduttaa kyseisen paikan. Tens-laitteisiin tarkoitettu sähkögeeli tai tavallinen ihovoide vähentää kyseistä riskiä. Pelin saa pysymään paremmin pystyssä, kun käyttää penisrengasta tai muuta sellaista.

      • Tens

        Nuo Omronin Tens-laitteen liimapädit maksavat melkoisen paljon eikä ne ole oikein kestäviä.
        Onko tiedossanne millä nuo orkkispädit voisi korvata?


    • Tahtoo tietää

      No nyt löytyi sellainen ohjelma Clas Ohlsonin tens laitteesta että sain orgasmin aikaiseksi. Itse asiassa on loistava tunne kun orgasmi on tuloillaan ja tuloillaan ja itse pystyy säätelemään virran voimakkuudella sitä että milloin se iso O oikein tulee. Tähän taitaa jäädä koukkuun:-)

      • tiq tiq

        minullakin on sellainen, ja se on siitä kiva, että siinä on 12 erilaista ohjelmaa (itsekin voi tehdä kaksi jios haluaa) ja vaihtelemalla ohjelmia saa aikaan erilaisia tuntemuksia. Noi lätkät kyllä on kovasti kuluvaa tavaraa, mistähän niitä kannattaa hankkia?


      • sähköseks
        tiq tiq kirjoitti:

        minullakin on sellainen, ja se on siitä kiva, että siinä on 12 erilaista ohjelmaa (itsekin voi tehdä kaksi jios haluaa) ja vaihtelemalla ohjelmia saa aikaan erilaisia tuntemuksia. Noi lätkät kyllä on kovasti kuluvaa tavaraa, mistähän niitä kannattaa hankkia?

        Kestävät kauemmin, kun käyttää jo vähän kuluneisiin Ohlsonin tens-sähkögeeliä ja vaikka ideaalisiteellä kiertäen kiinnittää lätkät kalun varteen ja palleihin. Pallien juureen ensin pari kierrosta, jotta pallit kireällä. Siihen lätkä päälle ja vähän sitä sidettä. Voi käyttää paria eri siteen pätkää kaluun ja palleihin. Ohlson kyllä turruttaa tehokkaasti. Olisko seksiin tarkoitetut laadukkaat ja kalliit parempia?


      • Tahtoo tietää
        tiq tiq kirjoitti:

        minullakin on sellainen, ja se on siitä kiva, että siinä on 12 erilaista ohjelmaa (itsekin voi tehdä kaksi jios haluaa) ja vaihtelemalla ohjelmia saa aikaan erilaisia tuntemuksia. Noi lätkät kyllä on kovasti kuluvaa tavaraa, mistähän niitä kannattaa hankkia?

        Ohlsonin laitteella ohjelmalla no 8 ainakin minä saan parhaat kiksit ja saan lähtemään halutessa lastin liikkelle. Olen yrittänyt kaikkia esivalittuja ohjelmia mutta vasta nyt sain tällä no 8 ohjelmalla ison O:n.


      • Elehtra
        Tahtoo tietää kirjoitti:

        Ohlsonin laitteella ohjelmalla no 8 ainakin minä saan parhaat kiksit ja saan lähtemään halutessa lastin liikkelle. Olen yrittänyt kaikkia esivalittuja ohjelmia mutta vasta nyt sain tällä no 8 ohjelmalla ison O:n.

        Miten Ohlsson laite toimii jos yksi lätkä on kiinnitetty terskaan ja toinen peniksen juureen?
        Millaisia vaikutuksia em. tavalla, sykkiikö voimakkaasti ja saako tuolla tavalla orgasmin?


      • Tahtoo tietää
        Elehtra kirjoitti:

        Miten Ohlsson laite toimii jos yksi lätkä on kiinnitetty terskaan ja toinen peniksen juureen?
        Millaisia vaikutuksia em. tavalla, sykkiikö voimakkaasti ja saako tuolla tavalla orgasmin?

        Kiire ei saa olla, pitää pikku hiljaa nostaa tehoa ja "kuulostella" tuntemuksia. Ainakin itse kun pikku hiljaa nostaa ja laskee tehoja niin tuossa vartin päästä kun tehot ovat 38 paikkeilla (max 50) niin kalussa tuntuu niin hyvältä niin hyältä että. Minulla on Ohlssonin laite ja toinen lätkä terskassa ja toinen varressa tai sitten istun alumiinifolion päällä jossa lätkä on kiinni. Se on parasta tässä että kun tuntee että orgasmi alkaa hiipimään niin tehoja voi laskea jolloin orgasmin tulo pitkittyy ja pitkittyy ja siten myös nautinto (jota ei sanoilla voi kuvata) pitkittyy. Tähän sähkö stimmailuun jää kyllä koukkuun.


    • peppufaniKotka

      Ihanaa. Ei kai kukaan teistä satu Kotkasta päin olemaan...ihan vitun kiihottavaa...ja Claes Ohlson lö[email protected] privaviestiä pliis....haluun jutella lisää.

    • Mystiimi
    • kAKehiin

      Kannattanee laittaa ne elecroidit kummankin silmän korkeudelle mahdollisimman taakse, sillein että tukka alkaa estellä.

      Kannattaa aloitella pienimmillä tehoilla ja rauhallisilla ohjelmilla.

      Tulette yllättymään tuntemuksistannne.....

    • pääirki

      Toooosi vaarallista. Voit saada niin kovan orkun että pää irtoo.

    • transtäti

      Hei! Minulla on kokemusta lidìn tens koneesta,siinä on neljä padiä ja monia ohjelmia. Liimaan padit terskan alle ja kassien alle,sitten liivit päälle. Aiemmin käytin terskan alle sidottua värähtelevää kuulaa,se kumminkin pitää ääntä ja näkyy liivien alta vähän liiankin selvästi,tosin antoi orgasmin nopeammin. Siis lantio ja perse toppaukset paikoilleen,lahkeelliset housuliivit joiden reiästä jorma läpi,päälle korseletti tai lantioliivi ja nylon housut mallia isoäiti. Nyt kalu kivasti nylonhousujen sileän pinnan alla ja tens laite saa sen nytkähtelemään rytmikkäästi. Täydennän setin painavilla tisseillä ja ulkovaatteet päälle ja ulos kävelemään. Voin säädellä taskussa laitetta ja päästä lähelle orgasmia. Näin on kiva tyttöillä vaikka parkkipaikalla tai kirpputorilla. Aivan ihania orgasmeja huomaamattomasti kirpparilla tai ei niin huomaamattomasti kun olen sovittanut kirpparilla ja kysynyt neuvoa sopiiko nylon alkkarit paremmin lantioliivin alle vai päälle,vaikea puhua tasaisesti kun spermaa pumppautuu samalla alkkareiden alle...Myös parkkipaikalla on kiva kun on liiveissä ja sähkö nytkyttää kalua samalla kun runkkaa toisen kalua juhlakuntoon. Kun sitten kaverilla seisoo kovana niin että orkku on lähellä,voi laittaa vauhtia ja voimaa lisää tens laitteeseen ja toivoa että kun sitten saa sen ensimmäisen tai toisen suihkun spermaa suuhun ,omakin alkaa puskemaan spermaa liivien alle. Siis suosittelen kokeilemaan,tätä kirjoittaessakin olen liivit päällä koneen äärellä,kokoliivi 105 d päällä ja laite nytkyttää

    • Liivitön

      Mä en tiennytkään että toi laite voi käräyttää aivot noin totaalisesti!

      • transtäti

        Aivoista en tiedä mutta jos laittaa virtaa liikaa alkaa se ikäänkuin poltella. Sopivalla tasolla on ihan miellyttävää,pitää yllä seisokkia vaikka kuinka kauan. Kun kotona on seksi loppu iän vuoksi,voi sitä tietysti asettua kiikkustuoliin odottelemaan kuolemaa tai keksiä jonkun muun tavan saada tyydytystä. Vieraisiin naisiin...ne alkaa kuitenkin soitella ovikelloa ennemmin tai myöhemmin. Jos kuitenkin muuten vaimon kanssa on hyvä olla mutta seksi on pois suljettu,sitähän voi keksiä muita tapoja tyydytyksen saamiseksi. Minulla kun tuo bi seksuaalisuus on ollut aina kuvioissa, tyttöily ja kaverin tyydyttäminen tuo iloa elämään. Pari päivää sitten sain taas hyvää,olin rekkakuskien suosimalla parkkipaikalla,koko liivisetti päällä ja istuin autossa. Nojasin taakse kädet niskan takana ,105 d liivien tissit herkullisesti esillä ja leveä lantio auton penkillä niin että kurvit näkyivät rekkakuskin ylempänä olevaan ikkunaan. Tens laite oli jo saanut minut aika kivaan kiimaan ja kun kuski vinkkasi minut rekan nuppiin,oli kiimaista mennä sinne liiveissä ja runkata kaverin spermat kasvoille ja liiveille. Toki siinä itselläkin lasti purkautui liivien puristukseen. Keväällä taas enempi ulkona parkissa ja rannoilla. Kyllä jotkut tahtovat aina saada minulta paineiden poiston ja onhan se vähän kuin karkkipäivä...kevättä odotellen


    • Sähkö-tekee-gutaa

      Sähköseksin harrastamisessa on vielä sellainenkin ominaisuus että kun on pari kolme tuntia nauttinut sähkön ihanasta värinästä terskan päässä niin seuraavana päivänä kaluun on jäänyt sellainen panetusta vaativa tunne että alta pois. Välillä on pakko ottaa seuraavana päivänä tens laite uudelleen esiin ja ottaa orgasmi sillä. Tosin kaikkein parhaimmalta tuntuu kun seuraavana päivänä pääsee pesälle ja saa tyhjentää siemenensä naisen sisään. Ja minullakin on se Cles Ohlssonin laite jolla nautin.

      • On taas tullut harrasteltua tens laitteen kanssa,parkkipaikalla. Siinä kun liivit päällä antaa laitteen nostattaa kiimaa ja fiilistelee liivit päällä. Viimeksi kävi niin kivasti että paikalle tuli kaveri joka alkoi runkata niin että näytti sen minulle. Heitin päällysvaatteet pois ja asetuin selinmakuulle kokovartaloliivissäni ja laitoin lisää tehoa stimmiin. Kaveri tuli runkkaamaan siihen viereen ja pyysin että saisin lastin kasvoille. Hän tulikin viereen polvilleen ja sain runkata hänen kaluaan samalla kun orgasmi läheni liivien alla. Sain kasvoille monta pitkää ruiskahdusta ja se toi minullekin orgasmin heti perään.Kiihottava tilanne ja pitkään jatkunut seisokki toi orgasmin tällä kertaa helposti,on niin kiihottavaa olla liiveissä ulkoilmassa ja katsella terskan paisumista sinipunaiseksi,suonien kovenemista kalun varressa ja lopulta sperman syöksymistä kalun reiästä


    • Jaaja

      Halvalla ei saa kunnollista laitetta.Virta on oltava tasaista ja tarkasti säädettävissä,tämä vaatii useamman satasen virtalähteen.Hyviä on Erostek,PES,E-stim systems.

      • Jaaja

        Ja Electrastim on hyvä,satasella ei saa kunnon laitetta,ne on lihasten hierontaan.


    • Anonyymi

      Tein pieniä omia virityksiä. Kun yhdet lätkät olivat jo loppuun käytetyt, niin hyödynsin piuhat uusiokäyttöön. Leikkasin piuhat poikki lätkien juuresta, kuorin hieman johtoa ja otin kolvin avuksi.
      Toisen piuhan juotin sellaiseen vanhemman mallin kuulokeplugiin (sellainen isompi) ja toista piuhaa varten tinasin rinnakkain viisi juotostinan noin 15 senttistä pätkää. Sitten tinasin toisen piuhan tämän tinalistan päähän.
      Housut pois ja hoitoon.
      Kuulokeplugi peniksen päästä virtsaputkeen ja tinalista tiukalle peniksen varteen terskan alapuolelle.
      Toimii.

    • Anonyymi

      vaara on siinä että ei voi olla ilman stimulointia

    • Anonyymi

      Kannattaa hommata kunnon estim systeemi.. maksaa hiukan mutta on koko rahan väärti. Meillä emännän kans on välillä leikkisä lauantai tai sunnuntai.. mies siivoo kumiasussa ja puvun sisällä on estim kauko-ohjattu järjestelmä. peppuun ja nänneihin tulee iskuja jos puhtaus ei miellytä. Aikusten kivaa!! :)

    • Anonyymi

      Mikä sähköboxi olis paras? Millä laitteessa olisi laajin voimakkuussäätö ja voimakkaat iskut sekä hyvä säätö hertseille, tarkoitan että voisi säätää virran suuntaa?
      Plussaa olisi kaksi erillista kanavaa.

      Itse tykkään että virta kulkee terskan ja anuksen välillä, ei vain vielä ole kokemusta kaupallisista sähköboxeista, joskus käyttänyt improvisoitua vehjettä, toimi hyvin mutta ei ollut mitään säätö mahdollisuutta.

      T. Sähköseveri

      • Anonyymi

        Itsellä on Estim Series 2B. Maksaahan se jotain, halvimillaan 339 tai Saksasta tilaamalla 293 + postikulut. Se on aika monipuolinen ja monenlaisia eri pulssituksia.


    • Anonyymi

      Katsokaa että boksi ei tuota pulssitettua tasajännitettä vaan bipolaarisia pulsseja jolloin keskimääräinen tasavirta pysyy nollassa. Tasavirtakomponentti kun voi aiheuttaa sähkökemiallisen reaktion jossa vapautuu klooria ja lipeää.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1463
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1284
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1281
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1144
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      1019
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1012
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      276
      922
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe