Olipa taas rankkaa tekstiä radiossa. Kerrottiin, että ensi vuonna Vanhasen edellisen hallituksen hyväksymä eläkeleikkuri alkaa jauhaa täydellä teholla. Jos olet syntynyt ennen vuotta 1947, ei suurempaa hätää pitäisi olla. Jos taas olet syntynyt sen jälkeen, on eläketurvasi ja tuleva eläkekkeesi uuden laskutavan mukaan reilusti huonompi kuin ennen. Suoraan sanottuna sinulta jää eläkkeellä ollessasi saamatta ihan helvetisti rahaa. Rahaa, jonka olisit ansainnut ilman KEPUlipeliä.
Tuleva eläkeläinen tulee palkasta riippuen häviämään tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroja vuodessa, ja kuinka suuren tappion tuo on tehnyt ihmiselle siihen menessä, kun viimeinen eläke on maksettu? Tästä saatte kiittää Vanhasen edellistä hallitusta, joka "suuressa viisaudessaan" loi ja hyväksyi sellaisen idioottisysteemin. Siihen vielä elinaikalaskuri ja sen aiheuttamat vähennykset päälle, niin olette vanhana ihan persaukisia. Teille tulee rahattomia jouluja.
Tämä koskee myös Vanhasta ja kepua ihannoivia työntekijöitä, ja heistä tulevia eläkeläisiä. Miettikääpä nyt tulevaisuuttanne tarkkaan: ajatelkaa niitä vuosia, kun olette eläkkeellä. Eläke ei kunnolla riitä edes vuokraan tai yhtiövastikkeeseen, ja syödäkin pitäisi. Mitenkäs vaatteet, haetteko ne kirpputoreilta? Tuleekohan edes silloin mieleen, että tulipahan aikoinaan äänestettyä ihan päin persettä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
että näin hyvin KEPULIINI ""hallitus"" on toiminut! ja kun tää masapoju vielä ajaa lujalla kädellä EK asioita niin tulemme ensi keväänä näkemään pitkät ja sitkeät lakot! KIITOS JO NÄIN ETUKÄTEEN matti vanhanen että Suomen vienti tyrehtyy kun se muualla maailmassa on jälleen kasvussa.
Butser Martinin mielestä vasta 100-vuotias alkaa olla miehen iässä muttei vieläkään eläkeiässä - näyttää itse esimerkkiä ja menee joka aamu duuniin vaikka pubissa olisi lipsahtanut myöhäänkin.
Tässä mallia:
http://www.youtube.com/watch?v=cPln58d-kZ8
Agraarisosialistien eläkkeitä ei varmaankaan leikata talikkokommunistien johtamassa neukkalassa?
rosvoille pitäisi maksaa vielä jättieläkkeetkin. Miksi?
No siksi tietenkin, kun he ovat olemassa ja saavutettu etuja. Etuja, joiden maksajia ei ole olemassakaan. Häpeä rosvo, jos vähänkin osaat!
Kansalaiset eivät ole yleisesti tajunneet että heidän ansaittuja ja sovittuja eläkkeitä alennetaan. Asiaa markkinoidaan siten, että jokainen voi käydä netissä selvittämässä, miten monta vuotta kauemmin hänen pitäisi jaksaa töissä saadakseen aikaisemmin sovitun ja ansaitun eläkkeen.
Agraarien ja pörssinulikoiden hallitus jakaa lisää vastiikkeetonta rahaa maataloustukaisina ja verohelpotuksina suurmaanomistajille. Samaan aikaan tukiaiset kustantavien oikeaa työtä tekevien ihmisten eläkkeitä leikataan.