Rehellisellä toimittajatyöllä on ennenkin tuotu rötökset kansan tietoisuuteen. Hyvä Yle, jatkakaa samaan malliin lahjomatonta taistelua pienen ihmisen puolesta. Jo riittää Kepulaisten harrastama riisto kaikilla osa-alueilla.
Yle pudotti Vanhasen
journa nobel
49606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Yhtyn etelliseen :D
...aina lopulta voittaa kun jaksaa uskoa siihen. Hyvä YLE ja Jyrki Richt.
Rötösherrat kiinni - tämä jahti on jo jatkunut liian pitkään!
Mitäs nyt tähän sanot? Hiljaa hyvä tulee:D
Vanhanen selittää terveyssyillä
Sami Borg uskoo ratkaisun julkistamisen ajoittuvan tähän hetkeen, jotta se ei sotke puolueen tulevaa eduskuntavaalikampanjaa. Borg katsoo, että keskustan oli pakko tehdä jotain, koska puolue on jatkuvasti ollut kokoomuksen jäljessä kannatuksessa.
Vanhanen selittää ratkaisuaan osin terveyssyillä.
- Ratkaisuun on vaikuttanut se, että varasin marraskuun alussa lääkärissä käydessäni alustavasti leikkausajan ensi syksyn alkuun. Leikkaus liittyy jalkoihini ja niiden luustoon. Vaiva on parin viimeisen vuoden aikana pahentunut ja haluan siihen liittyvän säryn ja ajoittaisen vihlovan kivun pois. Toipumisaikaa haluan varata kunnolla ja tiedän, että pääministeri/puheenjohtaja yhdistelmässä ei voi ajatella olevansa pitkiä aikoja poissa rivistä. Toivon, että pystyn operaatioiden jälkeen taas nauttimaan liikunnasta, hän kirjoittaa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/80592-vanhasen-kova-ratkaisu-yllattaa
Leikkausaika varattu :D :D :D SELISELI!
siirtyy korkoa kasvamaan..
minkä maan, hahaaa...
tuli juuri mieleeni että kuminaama Urpistako hahaaa...
missä ei leikkauksia harrasteta :D :D :D HULI HULI..
missä sattuma pääministeri on ollut. Korkkaan konjakin ettei kepu elättejä tuettua. Hyvää Joulua kaikille paitsi kepuleille.
MATISTA PRESSA ANNA MUN KAIKKI KESTÄÄ.
HIMMELI SIITÄ PITÄÄ VÄRKÄTÄ.
MENKÖÖN MASKULLE MYYJÄKSI.
Yle JSN Tervo aj Korvola teki sen ... Vanhanen putosi vaikka jolu kepuli tälläkin hehkutti ettei yle pudota vanhasta...hiljaa hyvä tulee
Vanhasen lautakasasta ei ole edelleenkään annettu sellaista tietoa, joka todistaisi vanhasen hyötyneen noista laudoista.
Puhe rötöksistä ja paljastuksista on todistamaton väite.
juuri noista mainitsemistasi syistä. Kun Vanhanen ei ole vastannut huutoihin, saa syyllisen maineen. Ja syystäkin. Ei kansa tyhmä ole.
Yle vihjaisi, että rakennusliike on maksanut Vanhasen lautoja, eli lahjonut Vanhasen.
Vanhanen sanoi, ettei pidä paikkaansa ja kysyi tarkempia tietoja.
Yle kertoi, että erikoishöylättyjä ja kalliita lautoja on maksettu, mutta ei kertonut muuta.
Vanhanen kiisti ja tarkastutti talonsa. Hänellä ei tuollaisia lautoja ole.
Yle ei enää sano mitään.
Mitään ei siis ole todistettu.
Jos Ylellä olisi todisteet, niin mikä sitä estää kertomasta lisää?
Johtopäätös on, ettei Ylellä ole mitään sellaista, joka todistaisi Vanhasen saaneen nuo laudat ja hyötyneen niistä.
Tässä maassa ei ole sellaista journalistia, joka tuollaisen prosessin jälkeen jättäisi todisteensa kertomatta.
voi olla ureaa..
"Tässä maassa ei ole sellaista journalistia, joka tuollaisen prosessin jälkeen jättäisi todisteensa kertomatta."
Ei niin. Oikeudessa kaikki selviääääääääää...lähdesuojan takana oleva todistaja tulee heti oikeuden kutsusta...heh heh hah hah hoh hoh...jos Vanhanen uskaltaa ja pianhan aikaa siihenkin olisi.. heh heh hah hah hoh hoh
kahlaa muniaan myöten vanhas-paskassa rruuuuaaahhhhhhhhahhaahhaahhaaaaaaaa
siellä ureaa on, määrätään pään seinään takomista aamuin illoin, uusinta käynti kahden viikon päästä..
tuossa alempanakin, toivotaan että hoito tehoaa..
ei haasta yleä oikeuteen??? kyllä 400m2 taloon katoaa lauta jos toinenkin ja jos tarkastuksen suorittaa MASAN tilaama porukka josta puheenjohtaja heti jääväs itsensä.. entäs ne muut?? masapojun uuniperuna kavereita??
MUTTA KEPUHAN NYT EI TAASKAAN MYÖNNÄ EIKÄ HYVÄKSY NÄITÄ ASIOITA MITENKÄÄN PÄIN:))
Kohta juhlitaan joulua. Juhlat voi aloittaa heti. Juhlitaan oikeen kunnolla alkuun kepuloisten kustannuksella. Vanhanen myönsi saaneensa turpaan Yleltä sekä fiksulta kansalta ja eroaa. Sitä on syytä juhlia oikeen kunnolla. Kilistellään ranskalaista konjakkia hehheee ja huomenna syödään tanskalaista kinkkua. Jessssss.....
todisteita pöytään ai niin eihän sillä ole mitään todisteita voi voi..
PUNIKKI YLE LÖI KIRVEELLÄ JALKAANSA KUN KESKUSTA EI TANSIKKAAN HEIDÄN PILLINSÄ MUKAAN:)))))
YLEllä pyyhittiin pöytää, Korvola vedettiin kölin alta ja punikit nolattiin perustellisesti sen päälle voi ottaa kotimaista mallaswiskiä ja suoraan S-L:n tuottaman kinkkun palanpainikkeeksi, kippis ja kulaus..
oli sitä mieltä, että Vahnasen suosio on lisääntynyt lautakasajupakan myötä.
Sitä mieltä oli myös uusi JSN,n johtaja Oinonen.
PERKELE, AMMUNKIN TÄNÄÄN VIIME UUDESTA VUODESTA SÄÄSTÄMÄNI RAKETIT YLEN KUNNIAKSI.
RICHT TEKI SUURTEON, KORVOLA ON VUODEN TOIMITTAJA. SUORASELKÄISTÄ TOIMINTAA!
RITARINMERKKI MOLEMMILLE!
RÖTÖSTELIJÄT LÄHTEE YKSI TOISENSA PERÄÄN PERKELE!
kun Suomen kansa.Turha sen viisautta on tulla nettiin kehuskeleen.
...eli Vanhanen tippui vallasta, eikö riitä?
Onneksi meillä on vielä Korvolan kaltaisia toimittajia, jotka eivät ole vajonneet keskinkertisuuteen...
ITSE ELÄVÄ TUPPEENSAHATTU PUUHAMIES.
SULLE MULLE POLITIIKAN STALLARI.
KEPUT LÖI KIRVEENSÄ KIVEEN.
KUUNTELEPPA KALLIN SELITYKSET.
ALKAA VIHDOINKIN DEMOKRATIA TOIMIMAAN.
KIITOS YLEN-HYVILLE TOIMITTAJILLE JA
UNOHTAMATTA MAIKKARINKIN TOIMITUSTA.
Eipä tarkastettu Matin Laukaan mökkiä, siellä ne tuppensahtut on.
Hyvä Yle, Korvola ja Richt. Porvarilehdistö ei tätä tee, onneksi on vielä Yle.
Uusi JNS:n puheenjohtaja ilmoittautui heti porvarilehtien edustajaksi. Eronnut paska vaihtuu uuteen paskaan.
Jatkakaa Ylessä tätä linjaa. Teillä on hommia ja paljon.
Että Jungeri pojan lähtölaskenta alkoi tänään , saa poika alkaa siivota pöytäänsä. HYVÄ NIIN!!!!
..että rötös veisi voiton rehellisyydestä? Että kepulaisuus voittaisi? Ei, niin huonosti asiat ei vielä Suomessa ole!
EI SIELTÄ MIHINKÄÄ JUNGERI LÄHDE KYLLÄ
SE LÄHTIJÄ ON PASKAPOLITIIKKO,JOUKKIO.
Nimittäin YLEä kohtaan ja paljon. Vielä on joku taho joka paljastaa rötöstelyn.
Matti Vanhasen ja keskustapuolueen suosion nostosta!
Hyviä paljastuksia ovat olleet ja avanneet kansan silmät jotka vieläkin voivat olla joillakin hieman aatteen sumentamat mutta maailmaa muuttuu ja Vanhanen väistyy. Lautojen kohtalokin varmaan selvinnee mutta sitä ennen tämä kepujen pesä pitää putsata muutenkin tai väliäkö sillä vaikka katoaisi koko puoluekartalta. Vanhanen ei siinä porukassa ole ainoa jota kannattaa arvostella tai taustoja tutkia.
Te etsitte vikoja liian pintapuolisista asioista, kun vääristyneet yhteiskuntamme todelliset syyt ovat siinä, kun koko Suomesta räväytettiin kerralla pörssiyhtiö. Eli laittomasta pelaamisestä ja uhkapelistä tehtiin laillista. Suomi ei toimi enää kansalaisyhteiskuntaisena valtiona. Suomi on pelkkä Euroopan liittovaltion renkipoika, jossa vallitsevat keinottelijoiden, uhkausten, kiristämisen, alistamisen jne. lait. Eihän Eurooppa ole miksikään muuttunut.
Ottakaapa ja tehkää esim. kahdelle esimerkkiyritykselle budjetit, vaikkapa vuodeksi. Toinen on pörssiyhtiö ja toinen on tavallinen yrittäjä. Silloin ehkä löydätte syyt Suomen alasajoon. Eihän köyhtynyt kansa, jolta toisella kädellä otetaan kaikki pois, voi olla kannattavaa ostovoimaa koko Suomen kannalta. Ja koska ilmastonmuutoksen vuoksi kulutusta on rajusti vähennettäväkin, se on aloitettava autoista ja liian isoista taloista, valtion ja kuntien verorahoilla matkustelemisesta jne.
Jokaisella on sentään oikeus asuntoon, mutta näinhän ei Suomessakaan asiat ole. Jopa entiset yrittäjät saadaan asunnottomiksi, sillä suomalainen yrittäjä tekee aina joskus sellaisen virheen, josta jälkeenpäin voi syyttää.
Itse pidän suomalaisia yrittäjiä melko ymmärtämättöminä, mutta senhän ymmärtää, sillä ei ainakaan tavan yrittäjillä ole koulutusta ja aikaa ottaa selville näitä monimutkaisia lakeja ym. Voimakas tahto ei ole sama asia kuin viisaus. Näitä henkilöitä kuitenkin palkattiin, jotka pelkällä tahdonvoimallaan hoitavat asiat. Ja pieleenhän ne menevät. Tahto-ihmisiltä puuttuu kyky ymmärtää laajemmin asioita, siksi käytetään kyynärpäätekniikkaa, röyhkeyttä, kieroutta, huijausta jne. pelaamalla yksilö pois pelistä. Voikin sanoa, että aivan liian moni suomalainen mies laittaa rahansa mieluummin kaikenlaiseen uhkapeliin kuin perheensa eteen. Ei tarvitse siis ihmetellä avioeroja.
Teidän sijassanne en kehuskelisi, sillä pilkka sattuu jossain vaiheessa omaan nilkkaanne, siltä ei edes kokoomus pelasta, jos toimii rehellisesti.
Asiahan on tietenkin niin, että pöljä paljastaa aina itsensä. Sen jälkeen ei tarvita enää muuta kuin rehellisiä toimittajia jotka kaivavat esiin sen, mitä kaikkea pöljä pitää sisällään.
KUN VANHANEN ON KESÄLLÄ SITTEN VIRALLISESTI ERONNUT JA POISSA PÄIVÄJÄRJESTYKSESTÄ NIIN SEN JÄLKEEN PORVARILEHDISTÖKIN LAKKAA TÄTÄ SUOJELEMASTA.
YLE/KORVOLA/RICHT PALJASTUKSET OVAT PIENTÄ TULEVAN RINNALLA.
SILLOIN VANHASTA LYÖDÄÄN KUIN VIERASTA SIKAA. KUIN SELLAISTA SIKAA, JONKA OLOT SIANKASVATTAJAN MIELESTÄ EI KIINNOSTA VÄHÄÄKÄÄN LÄÄVÄSSÄÄN.
SILLOIN MYYDÄÄN LEHTEÄ KOMPASTUNEEN LAHJUS-NAHJUKSEN "YLLÄTTÄIN" PALJASTUNEILLA TIEDOILLA.
JA KAIKKI JÄLJELLE JÄÄNEET KEPU-POLIITIKOT PÄIVITTELEVÄT: "EN OLIS USKONNU VANHASESTA"!!!!!
Epäilenpä. Ole tarkkana, minä päivänä vain selkäsi takaa voi kuulua: Pöööööööö
SÄÄLITTÄÄ VANHASEN TULEVA KOHTALO ENS SUVENA. MINNUU EI SITTE ENSINKÄÄN. ITE ON RISTINSÄ RAKENTANNU.
Se on vaan kumma juttu, että porvarilehdistäkin tulee "rehellisiä" vasta sitten kun tilanne on jo ohi! :D
Tietenkin on hyvä,että isoveli valvoo.Mutta sitä pidän varsin hölmöläistouhuna,että media on tämän tehtävän ominut itselleen.Median lopullinen tarkoitushan on tehdä pisnestä ja rahaa herroille, jotka sitä pyrokratiaa hallitsee moraalittomin ottein.Mistä muuten johtuu,että tuomarina ihmisten teoille ja virheille on media? Sananvapausko antaa luvan herjaukseen moraalisen rajan venyessä elastisena ties minne asti kunnes se pääte tulee jossakin vaiheessa.Eli tarkoitan edellä mainittua siteeraten,että asiallisempaa tiedottamista please eikä uutisointityyliä ,joka muistuttaa nälkäisen koiralauman ruokailua.