Uppoavan laivan kippari

hyppää ensimmäisenä ulos liitoksissaan natisevasta proomusta. Kapteeni Vanhanen ymmärtää siis kuitenkin sen verran, että ensi vuonna on tarjolla suurtyöttömyyttä ja pelkkää ei oota. Ottakoot muut vastuun ikävistä asioista, Matti alkaa hoidattamaan jalkojaan suolavedessä. Ehkä nyt on parempaa aikaa keskittyä myös täysillä naisasioihin.

Mutta Kepu on ja pysyy puolihalvaantuneessakin hallituksessa. Onhan niitä kepulin tärkeitä asioita hoidettavana. Pitää kantaa huolta siitä, että sikojen rääkkäyksestä pidättäytyville maksetaan siitä kunnon korvaus, pitää osata vastustaa sellaisten lahjontalakien laatimista, missä kepulaisten tavanomaiset ansaintamahdollisuudet alkaisivat olla päivittäin poliisiasioita, pitää huolehtia siitä, että kaikkein pätemättömin valitaan virkaan ohi pätevien, koska hän on kepulainen tai hänestä ainakin tulee kepulainen jne.

Voihan tietysti olla niin, että nyt riittävän moni kepulainen on vihjannut Matille, että olisi jo sopiva aika lähteä. Sanovat, että kyllähän sinä terve mies jonkun sairauden syyksi keksit, olethan sentään kepulainen.
7284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuin kapt kapi, ja sekin meni jo kyhnyttämään mötkyä korvan takaa...Siinä onkin semmonen ukko, että jos tarvitset oikein huonoa aliupseeria, niin siinä on sinulle semmonen.

Äänestä

kun epäilevät jonkun horjuvan että pääsevät repimään suolet esiin..

Äänestä

noin kahelia ole kuin sinä.

Jätkä suoltaa aivan puhdasta paskaa saitille. Päätä nyt sinäkin urpo, olisikko pitänyt jäädä vai lähteä.

On tainnut tulla liian monta tyrmäysiskua saitilla tollolle, kun on jo tuolle asteelle vaipunut. Säälittävä paska. Kapin serkku.

Äänestä

Jos verrataan sdp:tä ja kepua, eli Heinäluomaa ja Vanhasta, niin perusasetelma lienee aika samankaltainen: puheenjohtaja pannaan vastuuseen puolueen gallup-kannatuksesta ja oma väki alkaa vaatia uutta verta johtoon.

Eroa on ehkä vain siinä, että Vanhanen on nauttinut myös muiden puolueiden puheenjohtajien arvostusta, mitä ei Heinäluomasta pääse kehumaan.

Heinäluoman eroilmoitus pani sdp:n täysin sekasin. Puheenjohtajaehdokkaita ilmoitettiin aivan naurettavuuksiin saakka eikä valintaprosessi ollut kenenkään hanskassa. Puolueen annettiin hajota 15 puheenjohtajaehdokkaan kannattajaryhmiin, mistä sdp ei ole toipunut vieläkään, kun Urpilaisella on vain vähemmistön tuki ja etenkin sdp:n kokenein asiantuntijakaarti katselee sivusta, miten Urpilainen pärjää.

Aika näyttää käykö kepulle samalla tavalla tässä suhteessa. Itse ennustan riitaista kevättä ja kuumaa puoluekokousta, josta toipuminen sotkee kepun vaalikampanjan täysin eikä kannatus ainakaan kasvuun käänny.

Äänestä

Mutta jos olisi ollut mies, niin olisi jatkanut myös tulevaisuuden ikävätkin kaudet. Toisaalta väkisin tulee mieleen, että Matilla on jotakin pelättävää ja joutui pakkorakoon ja pakoon piti lähteä. Matin talon hinnan pudotus sadoilla tuhansilla pikaisesti, Korvolan haastattelu, Nuorisosäätiön sotkut, Kevan sekoilut, KMS sekoilut jne jne... Ja siihen päälle vielä pahimpia lamoja suomen historiassa.. No, särkeehän itse kullakin jotakin kohtaa.. Samaan aikaan peruskepulaiset on esittäneet jatkuvasti puheenjohtajan vaihtamista, ei savua ilman tulta. Kepulaiset tulee syyttämään taas lehdistöä, mutta sehän ei kepulaisten taholta ole mitään uutta. Viikko sitten Paavo Väyrynen valitti, että 1994 presidentinvaaleissa media pudotti hänet pelistä pois ja sen vuoksi, että lehdistö ei julkaissut Venäjän noottia oikeaan aikaan... Ja vielä vuonna 1994, huh-huh..

Äänestä

Tällä palstalla on ainakin kaksi ammattitodistajaa, joiden mielestä Matti Vanhanen tekee kaiken väärin. Kun hän ilmoittaa, että ei asetu tulevassa puoluekokouksessa ehdolle Keskustan puheenjohtajaksi, hän toimii väärin. Kun hän ei ole vielä kertaakaan eronnut Suomi-nimisen valtion pääministerin tehtävästä, hän on toiminut väärin.

Tämä Mielipidepankki on todellakin loistava esimerkki kansantuomioistuimeen sopivasta tuomarista, joka katsoo oikeudekseen toimia myös syyttäjänä ja todistajana. Jorma K. Korhosesta ei ole juurikaan parempaa sanottavaa. Hänenlaisellaan mentaliteetilla sopii hyvin punakaartiin tai puna-armeijaan.

Äänestä
  • oikein miettinyt minkälaistahan "oikeutta" tämä tuomari on aikanaan jakanut...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

hyppää ensimmäisenä ulos liitoksissaan natisevasta proomusta. Kapteeni Vanhanen ymmärtää siis kuitenkin sen verran, että ensi vuonna on tarjolla suurtyöttömyyttä ja pelkkää ei oota. Ottakoot muut vastuun ikävistä asioista, Matti alkaa hoidattamaan jalkojaan suolavedessä. Ehkä nyt on parempaa aikaa keskittyä myös täysillä naisasioihin.

Mutta Kepu on ja pysyy puolihalvaantuneessakin hallituksessa. Onhan niitä kepulin tärkeitä asioita hoidettavana. Pitää kantaa huolta siitä, että sikojen rääkkäyksestä pidättäytyville maksetaan siitä kunnon korvaus, pitää osata vastustaa sellaisten lahjontalakien laatimista, missä kepulaisten tavanomaiset ansaintamahdollisuudet alkaisivat olla päivittäin poliisiasioita, pitää huolehtia siitä, että kaikkein pätemättömin valitaan virkaan ohi pätevien, koska hän on kepulainen tai hänestä ainakin tulee kepulainen jne.

Voihan tietysti olla niin, että nyt riittävän moni kepulainen on vihjannut Matille, että olisi jo sopiva aika lähteä. Sanovat, että kyllähän sinä terve mies jonkun sairauden syyksi keksit, olethan sentään kepulainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu