Joulurauhan julistus turha perinne

Kristilliset perinteet tulisi vähitellen hävittää modernista yhteiskunnasta. Lähi-itään sijoittuvien perinnetarinoiden uskottavuus on tänä päivänä olematon. Keskiajalla niihin vielä uskottiin.
Joulu on nykyään kaupallisen ajattelun symboli. Kauppiaat olisivat valmiita rakentamaan vaikka uusia kirkkoja saadakseen tämä harhaoppisen perinteen jatkumaan ja sen nojalla rahvaan tuomaan rahojaan kauppojen kassoihin. Tästä on päästävä eroon.
Kaikki jouluun liittyvä toiminta tulisi karsia minimiin. Kirkkoja ei tarvitse tuhota, mutta joulukirkkoon ei saisi kukaan mennä. Samaten turkulainen erikoisuus eli joulurauhan julistus, tulisi lopettaa välittömästi.
Kaikenlainen uskonnollinen toiminta on luonteeltaan rikollista, mutta näin näkyvä rikollinen toiminta mikä näkyy suorana lähetyksenä televisiossakin tulisi kriminalisoida. Kaikki tähän tilaisuuteen osallistuvat tulisi haastaa oikeuteen osallisuudesta harhaopin levittämiseen.
Olisiko mielenosoitus paikallaan? Turun kokoisesta kaupungista löytyy kyllä järjellä ajattelevia ja kaupallisuuteen ja uskonnollisuuteen kyllästyneitä ihmisiä. Heidän tulisi järjestää mielenosoitus tämän tuhatpäisen pölkkypääjoukon opastamiseksi oikeaan ajatteluun. Järjestetäänhän mielenosoituksia Linnan juhlienkin aikaan.
Kirkko irti valtiosta, uskonto pois koulujen opetusohjelmasta ja mahtipontinen julistusleikki pois Turusta!
4192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samoin kirkon kellojen soitto pitäisi lakkauttaa. Kellot voisivat soida kirkon sisällä niin että uskovaiset ne kuulevat, mutta niin että kirkon ulkopuolella asuville siitä ei aiheutuisi minkäänlaista meluhaittaa kuten nyt.

Äänestä
  • kirkonkelloja soitetaan liian kovaa. Sama ongelma on pientaloalueilla, missä jäätelöautot mekastavat.
    liikaa melua ja uskonnollista paatosta.

    Äänestä

  • Pientä se on kirkonkellojen ja jäätelöauton soitto. Odotahan rauhassa, kun Varissuolle rakennetaan se moskeija, minariitteineen, sillon se riemu repeää. Jumalaton mökä ja joikuminen mihin vuorokauden aikaan tahansa. Mielenosoitus pitäisi järjestää moskeijan rakentamista vastaan. Ite olen irkosta eronnut, mutta ei haittaa vaikka joskus kellot soivat, eri asia on se kun kirkko rikkoo lakia piiloittelemalla karkoituspäätöksiä saaneita turvapaikkashoppailijoita.

    Äänestä

Mielestäni jonkun typerän 2000-luvun idealistien takia ei pidä mitään vuosisataisia perinteitä tuhota. Perinteet edustavat pysyvyyttä ja ovat ihmisille pyhiä. Annetaan niiden olla. Ei satuta ketään, jos joulurauha julistetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joulu hävitettävä kirjoitti:

Kristilliset perinteet tulisi vähitellen hävittää modernista yhteiskunnasta. Lähi-itään sijoittuvien perinnetarinoiden uskottavuus on tänä päivänä olematon. Keskiajalla niihin vielä uskottiin.
Joulu on nykyään kaupallisen ajattelun symboli. Kauppiaat olisivat valmiita rakentamaan vaikka uusia kirkkoja saadakseen tämä harhaoppisen perinteen jatkumaan ja sen nojalla rahvaan tuomaan rahojaan kauppojen kassoihin. Tästä on päästävä eroon.
Kaikki jouluun liittyvä toiminta tulisi karsia minimiin. Kirkkoja ei tarvitse tuhota, mutta joulukirkkoon ei saisi kukaan mennä. Samaten turkulainen erikoisuus eli joulurauhan julistus, tulisi lopettaa välittömästi.
Kaikenlainen uskonnollinen toiminta on luonteeltaan rikollista, mutta näin näkyvä rikollinen toiminta mikä näkyy suorana lähetyksenä televisiossakin tulisi kriminalisoida. Kaikki tähän tilaisuuteen osallistuvat tulisi haastaa oikeuteen osallisuudesta harhaopin levittämiseen.
Olisiko mielenosoitus paikallaan? Turun kokoisesta kaupungista löytyy kyllä järjellä ajattelevia ja kaupallisuuteen ja uskonnollisuuteen kyllästyneitä ihmisiä. Heidän tulisi järjestää mielenosoitus tämän tuhatpäisen pölkkypääjoukon opastamiseksi oikeaan ajatteluun. Järjestetäänhän mielenosoituksia Linnan juhlienkin aikaan.
Kirkko irti valtiosta, uskonto pois koulujen opetusohjelmasta ja mahtipontinen julistusleikki pois Turusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu