MIKSI

Ei prysselissä piruttaan järjestettäis äänestystä jossa kysyttäis eu-mailta pitäisikö venäjän palauttaa maa alueet SUOMELLE jotka se ryösti suomelta 1944 niin siinä näkis miten äänet jakautuisi ja mitä VENÄJÄ tähän reakoisi! samaa voisi äänestyttää eduskunnassakin jos uskaltaisivat?
3429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kanssa järjestää Suomessa kansanäänestys EU:n perustuslaista, toinen EMU:sta ja Unioniin liittymisestä yleensä, se edellinen kun meni vähän tiedotuspuolen osalta puoluelliseksi. Josko EU palauttaisi Suomalaisille maan ja vallan Suomessa, olisi hauska nähdä tulokset. Mutta jostain syystä Hallitus ja Eduskunta eivät ole uskaltaneet kysyä näissä perustuslaki ja EMU-asioissa suomalaisten mielipiteitä.

Äänestä

ja todennut Suomen olleen talvisotaan uhoiluillaan yhtä suyyllinen ja jatkosodasta puhumattakaan.

Turha on ainakin noilla konsteilla ja kieroilulla saada maita takaisin, 1941 oli kylläkin tarjolla, mutta Urali kiilteli silmissä. Olihan Suur Suomen tavoitteet 1918-20 Kuolan, Vienan ja Pietarinkin alueet.

Haaveile rauhassa, ei jihulit mitään saa.

Äänestä
  • saaret jahka iikorit palauttaa ne japsiloille niin sitten suomi saa alueensa tuotuun? ja vitut ei iikorit mittää anna ne ottaa saat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iäniä... kirjoitti:

Ei prysselissä piruttaan järjestettäis äänestystä jossa kysyttäis eu-mailta pitäisikö venäjän palauttaa maa alueet SUOMELLE jotka se ryösti suomelta 1944 niin siinä näkis miten äänet jakautuisi ja mitä VENÄJÄ tähän reakoisi! samaa voisi äänestyttää eduskunnassakin jos uskaltaisivat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu