http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009122510836764_uu.shtml
Ymmärrän nämä juhlapyhäsoitot ja ne tuskin koskaan loppuvat.
Muistaakseni joku tohelo oli soittanut vuoden aikana 7000 kertaa hätänumeroon ja sai tuomion.
Ph:n alkuaikoina jouduin hyvinkin usein soittamaan hätänumeroihin koska enhän minä tiennyt mikä minua vaivaa. Oletan että useille palstalaisillekin hätänumero ja lanssi ovat aika tuttuja.
Hätänumeron jengi on aika töykeää mutta lanssin porukka asiallista. Nykyaikana ekg:nkin voi ottaa omassa olohuoneessa ja tulokset menee langattomasti sairaalalle.
Eräs asia vaivaa mieltäni.
Satuin kuulemaan päivystyksessä ns. in-side keskustelun lanssikuskien ja jonkun lääkärin kohdalla.
He keskustelivat eräästä potilaasta joka oli viiltänyt ranteensa ja toinen lanssikuski hupaili etteikö ne onnistu edes itseään tappamaan vai pitääkö niille viedä köysi ja opettaa miten se tehdään.
Ok varmasti kaikki pelaa noilla in-side jutuilla myös poliisit mutta ei asiakkaiden kuullen.
Synkässä menneisyydessäni sain kohtelun jonka ansaitsin (kama ja kaikki muu sotku).
Opiaateissa on se hyvä puoli ettei tunne vaikka leuka murtuisi. :)
Olen hieman filosofisella tuulella ja ajattelin olisinko sortunut alkoholiin, rauhoittaviin, opiaatteihin ja rikolliseen toimintaan jos en olisi sairastunut paniikkihäiriöön. Itsehoitoa nääs kun parempaa dg:tä ei löytynyt.
Oli miten oli nykyaika ratkaisee ja sillä tiellä edetään eli 10-4.
ps. nykyään on tietääkseni auttavia numeroita mutta kaupunkikohtaisia?
112, joka neljäs soitto turha.
14
657
Vastaukset
- Tumma tunnor ocv.
Maassamme jossa kaivetaan elintasokuilua ja jossa Joulu on Perheiden ja lasten Joulu lähinnä sekä jossa rikkaat kättelevät toisiaan ja köyhät Torilla Wurstin lahjoitus antimissa kuvattavina ja uutisissa.Miten tasainen on Tasavaltamme yhteenkuuluvaisuus? Jos jotkut tuntevat kolotusta sydännalassaan ja soittavat vaikka 1000 kertaa itselleen jotain apua,voisi kai sitä järjestää jo soittokerroista päätellen eikä sakoittaa häntä viellä kaiken päälle? Ei tämä pilkkopimeä valkeuden Juhlamme kovin valoisa kaikille ole.Perinteisesti itsemurhatilastotkin ovat silloin suurimmat? Olisi hienoa kun ymmärrettäisiin,ettei pidettäisi ihmisiä pelkkänä ääntenkalasteluina ja työnnettäisi kaivoon senjälkeen,vaan annettaisiin arvoa toisellekin ja tuettaisiin myös henkisesti,elkä vain pullistelua ystävien nenänedessä varsinaisesti ja aineellisesti.Tämä vain kirjoituksesta jossa joku soittaa apua itselleen lukemattomat kerrat saaden lopulta sakot päällensä? Olemme maailmankuullusti mainostaneet jo kauan olevamme kärkimaita sosiaallisissa avustuksissamme ja teveydenhoidossa,minkä ovat tänne muuttaneetkin huomanneet,niin mikä meidän täällä ollessa,jos kaikkeen apuun voi luottaa?Terveyskeskus maksumme olivat ilmaisia viellä jokinnaikaa sitten?Kun ne alkoivat taas maksaa,jatkettiin kuitenkin mainontaa korkeasta elintasostamme ja terveys- ja sosiaalipalveluistamme?
- ThePing.
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2009/12/17/Mies soitteli 7000 h%E4irikk%F6puhelua h%E4t%E4keskuksiin/200928174271/4
En uskalla enkä osaa arvioida kuinka paljon tuo mies kuormitti hätäkeskusta ja pahimmillaan aiheutti jonkun kuoleman.
Osaatko sinä?
Olet kuitenkin oikeassa apua olisi pitänyt saada mutta ei hätäkeskuksesta. - PahojaPaniikkeja
ThePing. kirjoitti:
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2009/12/17/Mies soitteli 7000 h%E4irikk%F6puhelua h%E4t%E4keskuksiin/200928174271/4
En uskalla enkä osaa arvioida kuinka paljon tuo mies kuormitti hätäkeskusta ja pahimmillaan aiheutti jonkun kuoleman.
Osaatko sinä?
Olet kuitenkin oikeassa apua olisi pitänyt saada mutta ei hätäkeskuksesta.Hellou ThePing. Taidanpa olla filosofisella tuulella minäkin... MIten niin ajattelet että "ansaitsit" huonon kohtelun? Ei minusta se, että ihminen käyttää opiaatteja tarkoita että hän "ansaitsee" huonon kohtelun? On tietenkin eri asia, että ihmiselle suuttuu tms, mutta huonoa kohtelua ei "ansaitse" kukaan. Näin ajattelen.
Ja tuo kuulemasi keskustelu. Sellaista kyllä olen kuullut minäkin. Noissa duuneissa on usein vähän todellista tukeatyöntekijöille ja hyvää johtajuutta. Osa porukasta kaataa omat hulluutensa ja väsymyksensä asiakkaiden/potilaiden niskaan. Niistä toki voi antaa palautetta ja valittaa esimiehille. Näin olen itse joskus tehnyt.
Paniikkihäiriöstä vielä. Pahimmoillaanhan se on ihan nimeämätöntä kauhua, joka alkaa ennekuin silmänsä saa auki aamulla. Vähän parempaa on silloin kun "keksii" jonkun syyn. (esim, mulla se aivosyöpä) Ei ihme, että ihmiset soittaa ihan minne tahansa. Jos minulle olisi viina maistunut niin olisin varmaan kiskonut sitä kaksin käsin. Ja rouhinut pillerit päälle.
Mut nyt lähden elokuviin, eikä hirvitä! - ThePing.
PahojaPaniikkeja kirjoitti:
Hellou ThePing. Taidanpa olla filosofisella tuulella minäkin... MIten niin ajattelet että "ansaitsit" huonon kohtelun? Ei minusta se, että ihminen käyttää opiaatteja tarkoita että hän "ansaitsee" huonon kohtelun? On tietenkin eri asia, että ihmiselle suuttuu tms, mutta huonoa kohtelua ei "ansaitse" kukaan. Näin ajattelen.
Ja tuo kuulemasi keskustelu. Sellaista kyllä olen kuullut minäkin. Noissa duuneissa on usein vähän todellista tukeatyöntekijöille ja hyvää johtajuutta. Osa porukasta kaataa omat hulluutensa ja väsymyksensä asiakkaiden/potilaiden niskaan. Niistä toki voi antaa palautetta ja valittaa esimiehille. Näin olen itse joskus tehnyt.
Paniikkihäiriöstä vielä. Pahimmoillaanhan se on ihan nimeämätöntä kauhua, joka alkaa ennekuin silmänsä saa auki aamulla. Vähän parempaa on silloin kun "keksii" jonkun syyn. (esim, mulla se aivosyöpä) Ei ihme, että ihmiset soittaa ihan minne tahansa. Jos minulle olisi viina maistunut niin olisin varmaan kiskonut sitä kaksin käsin. Ja rouhinut pillerit päälle.
Mut nyt lähden elokuviin, eikä hirvitä!Sanotaanko vaikka että olin väkivaltainen potilas josta hoitohenkilökunta joutui kärsimään ja silti he yrittivät tikata minua milloin mistäkin paikasta.
Asiattomuuksiakin tapahtui hoitohenkilökunnalta ja poliisin taholtakin mutta kuka uskoisi narkkia.
Se menneisyydestä.
Monet pitävät valituksia hoitohenkilökunnasta turhana koska tuloksena on yleensä vain huomautus. Ottakaa huomioon myös että joku toinenkin on valittanut samasta asiasta.
Häke yleensä neuvoo mihin ottaa yhteyttä tosin se ei ole neuvova puhelin. Tietysti jos tarkoituksena on tilata lanssi niin se on eri asia. Sitä vartenhan hätänumero on että tilataan poliisi, palokunta tai lanssi ja jotkut pitävät sitä neuvovana puhelimena tai häiriköinnin kohteena. - ThePing.
ThePing. kirjoitti:
Sanotaanko vaikka että olin väkivaltainen potilas josta hoitohenkilökunta joutui kärsimään ja silti he yrittivät tikata minua milloin mistäkin paikasta.
Asiattomuuksiakin tapahtui hoitohenkilökunnalta ja poliisin taholtakin mutta kuka uskoisi narkkia.
Se menneisyydestä.
Monet pitävät valituksia hoitohenkilökunnasta turhana koska tuloksena on yleensä vain huomautus. Ottakaa huomioon myös että joku toinenkin on valittanut samasta asiasta.
Häke yleensä neuvoo mihin ottaa yhteyttä tosin se ei ole neuvova puhelin. Tietysti jos tarkoituksena on tilata lanssi niin se on eri asia. Sitä vartenhan hätänumero on että tilataan poliisi, palokunta tai lanssi ja jotkut pitävät sitä neuvovana puhelimena tai häiriköinnin kohteena.Asiaan liittyen,
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009122610838798_uu.shtml
Kaipa tuo neuvontapuhelin on käytössä muuallakin? ThePing. kirjoitti:
Sanotaanko vaikka että olin väkivaltainen potilas josta hoitohenkilökunta joutui kärsimään ja silti he yrittivät tikata minua milloin mistäkin paikasta.
Asiattomuuksiakin tapahtui hoitohenkilökunnalta ja poliisin taholtakin mutta kuka uskoisi narkkia.
Se menneisyydestä.
Monet pitävät valituksia hoitohenkilökunnasta turhana koska tuloksena on yleensä vain huomautus. Ottakaa huomioon myös että joku toinenkin on valittanut samasta asiasta.
Häke yleensä neuvoo mihin ottaa yhteyttä tosin se ei ole neuvova puhelin. Tietysti jos tarkoituksena on tilata lanssi niin se on eri asia. Sitä vartenhan hätänumero on että tilataan poliisi, palokunta tai lanssi ja jotkut pitävät sitä neuvovana puhelimena tai häiriköinnin kohteena.Koska hoitotaso on noussut sakuissa, niin moni kunta on muuttannut niiden henkilöstön sairaanhoitajiksi. Tarkoittaa, että henkilöstö sakuissa on naisia suuremmaksi osaksi.
Ennen oli henkilköstönä sairaankuljettaja/palomiehiä ja poissaoloja paikattiin palomiehistä.
Käytäntö on tietysti paikkakunnasta kiinni ja hoitotasosta.
Olen itsekkin saannut poliisilta oppia, miten kohdata väkivaltainen potilas.
Minusta pitää lähteä siitä, että ihminen on ihminen, vaikka edustaisi mitä ammattia tahansa.
Nykyään saa vaikeiden tapausten jälkeen keskustelu apua, ettei sisälle jää paineita.- ThePing.
anssi.p kirjoitti:
Koska hoitotaso on noussut sakuissa, niin moni kunta on muuttannut niiden henkilöstön sairaanhoitajiksi. Tarkoittaa, että henkilöstö sakuissa on naisia suuremmaksi osaksi.
Ennen oli henkilköstönä sairaankuljettaja/palomiehiä ja poissaoloja paikattiin palomiehistä.
Käytäntö on tietysti paikkakunnasta kiinni ja hoitotasosta.
Olen itsekkin saannut poliisilta oppia, miten kohdata väkivaltainen potilas.
Minusta pitää lähteä siitä, että ihminen on ihminen, vaikka edustaisi mitä ammattia tahansa.
Nykyään saa vaikeiden tapausten jälkeen keskustelu apua, ettei sisälle jää paineita.Hyvä jos taso on noussut. Edellisestä lanssireissusta on aikaa (koputtaa puuta).
Taidankin keskustella ammattilaisen kanssa profiilista päätellen anssi.p.
Minun väitettiin käyttävän lanssia taksina vaikkei asia näin ollut. Aikaisemmin mainitsin että alkuajat ph:n kanssa olivat rajua aikaa päihteineen kaikkineen ja itsetuhoisuuden vuoksi ei paljoa välittänyt vaikka vastassa oli glockin piippu. Kohdallani oli vakio että poliisi oli turvaamassa hoitohenkilökuntaa.
En tiedä minkälaisia voimatoimia lanssiporukalle/hoitohenkilökunnalle on annettu jos poka heittäytyy hankalaksi mutta kaipa se tarkoittaa perinteisiä sidontaotteita ja kaasua.
Naisilla oli rauhoittava vaikutus minuun vaikka olin kuinka kamoissa ja usein ne onnistuivat rauhoittamaan minut puhumalla kunnes paikalle tuli joku paskantärkeä macho-öykkäri kaasuineen.
Suoraa provoamistakin tapahtui.
Yyritettiin antaa shokkiopetustakin tikkaamalla ilman lidokaiinia vai mikä se myrkky oli ja kerran yrittivät katetroida. Poliisit joka raajassa kiinni mutta eihän se onnistunut kun vastaan voi laittaa muutenkin eikä lääkäri uskaltanut ottaa vastuuta mahdollisista vaurioista.
Tämä taas menneisyydestä ja nykyään yritän paikkailla mainettani vaikka saankin epäluuloisia katseita pelkässä tk:ssa käynnistäkin. Kuivilla ollaan jos diapamia ei lasketa ja alkoholia vain joskus eikä koskaan sekakäyttönä.
Mahtaako siitä keskustelujutusta olla apua koska ajatuksiaan ei voi sammuttaa? Sama poka tulee vastaan uudelleen ja itse en pystyisi kytkemään ajatuksiani pois.
PahojaPaniikkeja, olen miettinyt asiaa ja joskus on ollut mukana myös suunnitelmallisuutta. Ehkä eräänlaista katkeruutta aiemmista kokemuksista ja olen odottanut oikeaa tilaisuutta toimia ja varsinkin jos provoillaan ja tiesin että putkaanhan tämä hoitokeikka päätyy kuitenkin.
Yleensä kuitenkin se oli sekoilua ja jälkipyykki käräjillä.
Tätä ei tapahdu nykyään ja kaipa olen jotenkin kasvanut.
Jotakin Tietävä, sinähän soitit oikeaan paikkaan eli ensin päivystykseen ja sitten toimit päivystävän neuvojen mukaan eli soitto häkeen. Näitä nyt sattuu valitettavan usein (ainakin ennen) että neuvotaan tilaamaan taksi.
Aargh, että olen väsynyt.
Valvonta on kuitenkin lisääntynyt ja potilaillakin on vähän oikeuksia jos ei ole sekaisin. - PahojaPaniikkeja
ThePing. kirjoitti:
Hyvä jos taso on noussut. Edellisestä lanssireissusta on aikaa (koputtaa puuta).

Valvonta on kuitenkin lisääntynyt ja potilaillakin on vähän oikeuksia jos ei ole sekaisin.Ja ThePing, ehkä on paras, että tämä menneittesi herättely nyt jää. Lopetan tekstiesi kaivelun...
Sulla on asiat hyvin nyt! Turha niitä vanhoja on elää uudestaan ja uudestaan. - ThePing.
PahojaPaniikkeja kirjoitti:
Ja ThePing, ehkä on paras, että tämä menneittesi herättely nyt jää. Lopetan tekstiesi kaivelun...
Sulla on asiat hyvin nyt! Turha niitä vanhoja on elää uudestaan ja uudestaan.Joskus menneitä täytyy käydä läpi.
Ei tule kiusauksia mihinkään ja kantapääopetus oli juuri sitä mitä tarvitsin. ThePing. kirjoitti:
Hyvä jos taso on noussut. Edellisestä lanssireissusta on aikaa (koputtaa puuta).
Taidankin keskustella ammattilaisen kanssa profiilista päätellen anssi.p.
Minun väitettiin käyttävän lanssia taksina vaikkei asia näin ollut. Aikaisemmin mainitsin että alkuajat ph:n kanssa olivat rajua aikaa päihteineen kaikkineen ja itsetuhoisuuden vuoksi ei paljoa välittänyt vaikka vastassa oli glockin piippu. Kohdallani oli vakio että poliisi oli turvaamassa hoitohenkilökuntaa.
En tiedä minkälaisia voimatoimia lanssiporukalle/hoitohenkilökunnalle on annettu jos poka heittäytyy hankalaksi mutta kaipa se tarkoittaa perinteisiä sidontaotteita ja kaasua.
Naisilla oli rauhoittava vaikutus minuun vaikka olin kuinka kamoissa ja usein ne onnistuivat rauhoittamaan minut puhumalla kunnes paikalle tuli joku paskantärkeä macho-öykkäri kaasuineen.
Suoraa provoamistakin tapahtui.
Yyritettiin antaa shokkiopetustakin tikkaamalla ilman lidokaiinia vai mikä se myrkky oli ja kerran yrittivät katetroida. Poliisit joka raajassa kiinni mutta eihän se onnistunut kun vastaan voi laittaa muutenkin eikä lääkäri uskaltanut ottaa vastuuta mahdollisista vaurioista.
Tämä taas menneisyydestä ja nykyään yritän paikkailla mainettani vaikka saankin epäluuloisia katseita pelkässä tk:ssa käynnistäkin. Kuivilla ollaan jos diapamia ei lasketa ja alkoholia vain joskus eikä koskaan sekakäyttönä.
Mahtaako siitä keskustelujutusta olla apua koska ajatuksiaan ei voi sammuttaa? Sama poka tulee vastaan uudelleen ja itse en pystyisi kytkemään ajatuksiani pois.
PahojaPaniikkeja, olen miettinyt asiaa ja joskus on ollut mukana myös suunnitelmallisuutta. Ehkä eräänlaista katkeruutta aiemmista kokemuksista ja olen odottanut oikeaa tilaisuutta toimia ja varsinkin jos provoillaan ja tiesin että putkaanhan tämä hoitokeikka päätyy kuitenkin.
Yleensä kuitenkin se oli sekoilua ja jälkipyykki käräjillä.
Tätä ei tapahdu nykyään ja kaipa olen jotenkin kasvanut.
Jotakin Tietävä, sinähän soitit oikeaan paikkaan eli ensin päivystykseen ja sitten toimit päivystävän neuvojen mukaan eli soitto häkeen. Näitä nyt sattuu valitettavan usein (ainakin ennen) että neuvotaan tilaamaan taksi.
Aargh, että olen väsynyt.
Valvonta on kuitenkin lisääntynyt ja potilaillakin on vähän oikeuksia jos ei ole sekaisin.En ole lanssi hommissa, mutta saannut heiltä ensiapukoulutuksen, jos joutuu toimimaan heidän apunaan.
Poliisi opettaa nimenomaan kohtaamaan häiriö potilaan puhumalla.
Minulle on tullut muutama kertomaan näistä panikointitapausten takia lanssilla sairaalaan keikoista.
Joskus kyytiin on pitännyt ottaa kaverikin, kun eivät ymmärrä tilannetta.
Silloin kun ahdistaa ja paniikki nousee ja ei ole ulostietä.
Itse en ole joutunnut sille asteelle onneksi kertaakaan.
Jälki puinti tarkoittaa, että jos jollekkin auttajalle on jäännyt tilanteesta painamaan joku asia tai haluaa vaan puhua asiasta.
Monessa kunnassa on avohoito järjestelmä mielenterveyshoidon tukena. Eli puhelin numero josta vastaa alan päivystys ryhmä. Sieltä voi kysellä näitä asioita.
Toinen on terveyspalveluiden päivystys.
Eihän alueellisessa hälytyskeskuksessa ole ketään ammattilaista vastaamaan. Nykyään on kännykät ja tietokoneet, mutta silti tuntuu tiedon kaivamisessa olevan vaikeuksia.- PahojaPaniikkeja
Suomen Mielenterveysseuralla on valtakunnallinen kriisipuhelin 01019 5202. En tiedä palvelusta sen enempää, mutta sittenhän on niitä monenmoisia paikallisia kriisivastaanottoja ja terveydenhuollon neuvontanumeroita.
Luulisin että monella paikkakunnalla on jotain kriisipalvelua mutta isompi ongelma on se, että pitkäaikaista hoitoa ja apua ei saa. JOka paikassa on hirveät jonot.
Ja mitä tulee vielä tuohon asialliseen ja asiattomaan käytökseen niin ajattelen, että kyllä jokainen joka menee töihin poliisiksi, tk:n päivystykseen, ambulanssiin tms niin täytyy olla sen verran selväjärkinen, että tajuaa että potilaat ovat myös sekaisia, ahdistuneita, aggressivisia jne. Itse en ole ollut väkivaltainen koskaan, mutta vaativa kyllä. Kerran lähdin sairaalasta omin luvin ilta ja yölomalle (siis tavallisesta sairaalasta en psyk.osastolta) kun hermo meni. Jäin oikein miettimään ThePing sun tekstiäsi siitä, että henkilökunta "joutui kärsimään" takiasi?? Minusta se on erikoinen ajatus. Tuskin olit SUUNNITELLUT olevasi veemäinen..??
Toki on tärkeää, että henkilökunnan ja potilaiden turvallisuudesta huolehditaan ja esim. henkilökunnan uhkailuista tulee seuraukset, mutta se onkin sitten ihan eri juttu.
- Jotakin Tietävä
"Oletan että useille palstalaisillekin hätänumero ja lanssi ovat aika tuttuja. Hätänumeron jengi on aika töykeää mutta lanssin porukka asiallista"
The Ping, kerronpa tositarinan:
Heräsin noin kolme kuukautta sitten valtavaan rintakipuun. Olin nukahtanut vasta puoli tuntia aiemmin. Vaikka kärsin PH:sta, niin tiesin syyn olevan jotain muuta (kuin norsu olisi istunut rintakehäni päälle). Tunne oli siitä tuttu, että puoli vuotta aiemmin kärsin samanlaisesta kivusta, ja lääkäri totesi kyseessä olleen sydänpussin tulehduksen. Soitin päivystävän sairaalan sairaanhoitajan numeroon, heti kun kivulta vain pystyin, ja kysyin miten tilanteessa pitäisi toimia. Sairaanhoitaja sanoi, että minun on heti tilattava lanssi... No tein kuten käskettiin ja kivuista ja olosta huolimatta soitin lanssin paikalle. Lanssin urheat ensiapuhoitajat vain ottivat verenpaineen ja sormen päästä happisaturaation, eivätkä suostuneet viemään sairaalaan, koska katsoivat että voin tilata taksinkin kun hengissä olin. Rahan puute ei heitä kiinnostanut, vaan lähtivät sen sileän tien, mutta sanoivat kuitenkin, että minun pitäisi ehdottomasti hakeutua lääkäriin vielä samana yönä.
Kaikesta huolimatta pääsin kuin pääsinkin sairaalaan, jossa heti ensimmäisenä sairaanhoitaja otti EKG:n ja ohjasi verikokeisiin labraa varten. Näin yhden lääkärin, joka määräsi verikokeet (nuori kaveri), ei muuta. Sitten istuin odottamassa labratuloksia - sain ne vihdoin uudelta lekurilta (joka oli edellistä vielä nuorempi, ehkä 25v. maks.), joka totesi ettei mitään ole heidän osaltaan tehtävissä, koska kyseessä on viruksen aiheuttama sydänpussin tulehdus. Normaalisti otetaan tarkkailuun, mutta ei tässä tapauksessa. Lähdin tuskissani kotiin bussilla, ja kärsin kivuista ja huonosta voinnista useamman päivän - sydämen rinnasta ulos tuntuvien sykkeiden lisäksi.
Ja pointtini on oikeasti se, että sain loistavia ohjeita, rauhoittavaa keskustelua ja jopa sympatiaa puhelimen kautta, mutta kukaan lääkintähenkilökunnasta ei nähnyt, että toinen sydänpussin tulehdus puoleen vuoteen saattaisi olla hankala potilaalle, henkisesti ja fyysisesti. Oma TK-lekurini otatti onneksi kaikki tarvittavat kokeet pari viikkoa tapahtuneen jälkeen - eli sydämeen liittyvät veriarvot ym. ym.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta344571Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203175Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692311Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui492182- 1632039
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171643
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601641Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1111611M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151269