Ihmettelen miten kaikki täällä jotka kirjoittavat lifestooriaan yksinäisyydestä kirjoittavat tuon lauseen. Eihän siinä iässä vaadittu mitään muuta kavereiden saamiseen kuin sana "ollaanko" ja oltiinkin jo parhaita kavereita. Joten mielestäni sillä ei ole mitään vaikutusta oli lapsena tosi suosittu vai ei jos myöhemmässä elämässä ei kavereita enää löydy. Silloin vaaditaankin jo jotain. Eli on turha miettiä mikä meni vikaan.
"Lapsena oli paljon kavereita"
ikkimerkki
4255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja lapsilla on aika lailla samanlaiset kiinnostuksenkohteet. siis kaikki haluaa leikkiä.
teini-iässä sitten tulee se muuri hissukoiden ja bilettäjien väliin.
1
Lapsuudessa ja nuoruudessa oli paljon yhteistä tekemistä kavereiden kanssa. Aina löytyivät leikit ja yhteiset harrastukset.
Sitten kavereilla nousi elämän päällimmäiseksi asioiksi baarissa käynti ja bilettäminen. Kaveruus alkoi pikkuhiljaa kuihtua, kun vastaava toiminta ei kiinnostanut minua. Jäin kuitenkin tavallaan kiinni kavereihin, vaikka keskimäärin näin heitä enää kerran puolessa vuodessa.
Nyt tässä kolmenkymmenen tienoilla, kun kaverit ovat asettuneet aloilleen, on tullut taas nähtyä heitä useammin. Tosin yleensä vaan juttelemme keskenämme ja kaukana ovat lapsuuden leikit ja harrastukset.
Kyllä elämä voi olla paskaa.
Suomi on muuten ihan hyvä paikka, mutta sellaiselle joka ei ole kovin sosiaalinen ja eikä juo tai bailaa, tämä voi olla helvettiä.
Tosin monesti aikuisena ainoa tekeminen on joko juominen tai sitten puhuminen. Lapsena saattoi niin harrastaa yhdessä jotakin kuin tehdä muutakin tai pelaillakin.
Kyllä lapsetkin osaavat olla varsin tarkkoja seurastaan joten ei tuo "ollaanko" välttämättä silloinkaan riittänyt. Et mitä erikoisempi tyyppi niin sitä vähemmän kavereita niin aikuisena kuin lapsena (tai riippuu tietysti menestyksestäkin).
"Silloin vaaditaankin jo jotain."
Tuo on yleensä juuri se ikävä seikka, joka estää monia ihmisiä tutustumasta toisiinsa. Koska monesti ne vaatimukset ovat varsin pinnallisia.
Suurin ongelma taitaa ollakin siinä ettei aikuisena tutustumiseen riitä se että asutaanko esim. samoilla seuduilla tai tehdäänkö samoja juttuja jne. vaan pitäisi täyttää myös kaikki muutkin kriteerit että ylipäätään voidaan ajatella olla missään väleissä, saati sitten ystäviä. Johtuu kyllä osittain siitäkin että monilla ei tuota aikaakaan ole liiemmälti ja asiat ovat tietysti vakiintuneet ja suuri osa taas ei halua vain näyttää liian huonoilta ottaessaan vääränlaisista henkilöistä ystäviä.
Lapsena oltiin tiiviimmin yhdessä kuin yleensä aikuisina. Päiväkodissa ja peruskoulussa vietettiin samassa ryhmässä monta tuntia päivässä, tehtiin samoja asioita ja ympäriltä löytyi yhteisiä puheenaiheita vaikka kuinka paljon. Kaikki oli suunnilleen samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa, ja kun välitunneiksi ei voinut hakea seuraa toisesta koulusta tai netistä, muiden kanssa oli pakko tulla toimeen jos ei tahtonut jäädä ulkopuoliseksi. Vaikkei luokkakaverien yhteiset leikit olisikaan kiinnostanut, niihin oli "pakko" osallistua, ja ehkä niistä oppi pitämään tai leikit muuttui myöhemmin mielenkiintoisemmiksi. Joka tapauksessa leikkien lomassa tutustui muihin, ja niistä sai sen jälkeen luontevasti kavereita myös vapaa-ajalle.
Aikuisena samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta on vaikea löytää mistään. Töissä ollaan tekemässä töitä, ja muiden kanssa jutellaan lähinnä siksi että aika kuluisi rattoisammin, kun kaikilla on vapaa-ajalla oma elämänsä ja omat kuvionsa. Jos työkaverien seura ei kiinnosta, moni voi viettää kahvitauot netissä tai käyttää ne johonkin hyödylliseen ilman että ystävyyssuhteet kärsii. Harrastuksiinkin mennään yleensä harrastamaan, eikä tutustuminen ole muutenkaan helppoa, jos tavataan kerran viikossa isossa ryhmässä jossa keskitytään johonkin tekemiseen. Myös elämäntilanteet vaihtelee laidasta laitaan: Yksi on parikymppinen bailaamista rakastava sinkku, toinen kolmen lapsen yh-äiti ja kolmas lähestyy jo kovaa vauhtia eläkeikää. Vielä kun aikuisilla on yleensä enemmän kotitöitä ym. aikaa vieviä velvollisuuksia kuin lapsilla, ei ole mikään ihme että kaverien saaminen on vaikeampaa.