Hyvä ystävämme kuoli

Teemu22

Minun ja kavereideni hyvä ystävä kuoli diabeteksen aiheuttamaan insuliinishokkiin menneellä viikolla.

Kyseinen uutinen oli shokki meille kaikille. Kun kyseinen henkilö eli yksin niin hänellä ei ollut toivoa, sillä jos joku henkilö olisi ollut siellä silloin kun hän sai insuliinishokin hän olisi voinut pelastaa hänen henkensä pistämällä insuliinia hänelle. Minun suvussani eräs sukulainen kuoli 40 vuotiaana aivan samalla tavalla. On ikävää että tällaista sattuu ja vielä 21 vuotiaalle hyvälle läheiselle ystävälle. Ei auta muutakaan kuin hyväksyä että nyt oli hänen aikansa lähteä. Itse en usko kuolemaan elämän loppumisen merkkinä, uskon sen jatkuvan rajan tuolla puolen.

Eilen puhuin kaverini kanssa puhelimessa ja puhuin tästä henkilöstä kuka menehtyi. Kaverini ei suostunut puhumaan hänestä mitään, kun se oli kuulemma liian monimutkainen juttu ja sitä ei voinut puhelimessa sanoa. Tunsin silloin jo sisälläni asti että nyt hän on kuollut. Oletin että hän olisi päättänyt elämänsä oman käden kautta. Mutta totuuden kuulin vasta tänään kun ystäväni suostuivat paljastamaan tämän totuuden vain kasvotusten kaupungilla.

Rauha hänen sielulleen.

t. Teemu22

11

9768

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiasta jotain tietävä

      Ikävää, todella ikävää, mitä ystävällesi tapahtui.

      Haluaisin kuitenkin oikaista erään asian. Sanoit, että insuliinishokissa tilanteen olisi parantanut, jos joku olisi pistänyt hänelle insuliinia. Asiahan on niin, että insuliinishokissa verensokerit ovat erittäin matalat ja insuliinin pistäminen siis laskee verensokereita entistäkin matalammiksi. Insuliinin pistäminen olisi siis vienyt tilanteen vieläkin huonommaksi!
      Ajattelin vain korjata asian, jos jollakin tulee vastaava tilanne eteen, niin ensiapuna jotakin makeaa suuhun (esim.sokeria, suklaata, hunajaa), jos diabeetikko on sen verran selkeä, ettei tukehtumisvaaraa ole. Tietenkin aina, jos insuliinishokki- tilanne tulee, niin heti ambulanssi paikalle!
      Hyvää kevättä kaikille!

      • diabeetikon isä

        Näin on - ei lisää insuliinia.

        Jos jotain pistetään, niin silloin glucaconia, joka saa elimistön irrotamaan omat varasokerinsa ja nosta verensokeria hyvin nopeasti.

        Ensin kannattaa käyttää kuitenkin nuo "luomukonstit" eli hunajaa, sokeria, mehua, limua, suklaata. Glugacon tulee kyseeseen, jos on jo taju mennyt eikä kykene nielemään mitään. Sitä on joillain diabeetikoilla hätävarana ja sitä ne ambulanssimiehetkin pistävät. Jos sen jälkeen alkaa virota, eivät välttämättä vie mihinkään sairaalaan, vaan voi jäädä kotiin.

        Ja ambulanssia tilatessa tulee aina mainita, että epäillään insuliinishokkia. Osaavat varautua oikeaan ensiaputoimenpiteeseen.

        Glugaconia kannattaa pitää hätävarana, jos matka sairaalaan on pitkä. Ja jonkun on tutustuttava sen käyttöohjeeseen etukäteen, jotta voi tarvittaessa auttaa.


    • Diabeetikon isä

      Shokkiin ei saa pistää missään tapauksessa insuliinia! Se voi siinä tilanteessa tappaa.

      Insuliini laskee verensokeria. Insuliinishokissa verensokeri on ennestään vaarallisen alhaalla.

    • ELIKSIIRI

      Surua.Ylläolevissa viesteissä oikeata asiaa.Filmeissä on tämä asia pääsääntöisesti väärin myös kerrottu ja silloin mutisen yksin että eivätpä ota asioista selvää.Kanssa ihmiset myös ajattelevat aina näin vaikka olet monta kertaa kertonut miten asia on.Kuuntelu taito heikkoa nykymaailmassa?

    • minni

      Otan osaa, alkuperäinen kirjoittaja. Olen itse kohtalotoveri, oma ystäväni kuoli muutama viikko sitten aivan samalla tavalla. Hän asui yksin ja kuoli insuliinishokkiin.
      Tuntuu kauhean pahalta ja jotenkin avuttomalta. Luulin, ettei nykypäivänä enää voi kuolla diabetekseen, mutta näköjään se on mahdollista. Pahinta tässä omassa tapauksessani oli, että ystäväni oli työtön, ja hänet löydettiin vasta pitkän ajan kuluttua kuolemasta. Tässä syyttää melkein jokainen itseään.
      Tuntuu kyllä tosi ikävältä, kun elämä jäi ikään kuin kesken. Ystäväni oli vasta 23-vuotias.

      • Maria

        Minni... kirjoituksesi kuulosti aivan samalta kuin mitä minun serkkuni tapaus. Hänet löydettiin kuolleena asunnostaan ja epäillään että hän olisi saanut insuliini shokin
        Tapaus oli koko suvullemme järkystys, ja koko ajatus ettei enää koskaan näe serkkua sattuu.

        Osan ottoni teille molemmille.


    • Jamppa Tumppa Rimppa

      Hyvät ystävät, insuliinishokki ei johdu diabeteksesta vaan insuliinista. Diabeetikko ei siis voi kuolla diabeetikon aiheuttamaan insuliinishokkiin.

    • hormoonimyrky

      Eiks se yks hoitsu tappanut insuliinilla niitä vanhuksia?

      Insuliini on lihotushormooni.

      Jättää sokerin mussuttamisen, niin verensokeritkin ovat kohtuullisia ja onsuliinia menee vähemmän.

    • insuliinia elääkseen

      Voi hormoonimyrky kuule.... ykköstyypin diabeteikon verensokerit ovat korkealla, vaikka ei sösi mitää ilman insluiina. Sairautta hoidetaan insuliinilla ja vaikka eläisimme täysin syömättä, joutuisimme pistää insuliina, ettei sokeri nouse hengenvaaralliseksi. Lisäksi käytämme lyhytvaikutteista insuliina ruokalun yhteydessä emmekä mitenkään sokerin mussuttamiseen. Kovasti on heikot tiedot ihimisillänäin jokapäiväisestä taudista aivan ihmetyttää. Tämän törmää jakuvasti!!!! 31 vuotta diabetikkona ja insuliinia kuluu nonta monta yksikköä päivässä vaikka sokeria vältänkin miltei kokonaan ja sekään ei ole diabetikoille tarpeen etenkään ykköstyypissä siis sokerin välttäminen. Aivan on kivikautista ihmisten tietämys, kummallista. Itse kyllä olen jokseenkin perillä epilesiasta. MS-taudista, allergioista ym johtuen siitä, että en ala väittää omia vääriä tietojani vaan kuuntelen ko. sairauksia sairastavia ihmisiä.

    • 100µg

      hiilari = sokeri ja nostaa verensokeria

      hyvä ruokavalio, niin menee insuliinia vähemmän ja pysyy liittännäissairaudet paremmin loitolla

      syö D-vitamiiinia

    • d-pojan äiti

      keskusteluketjun ensimmäisestä viestistä päättelen, että kirjoittaja on nuori henkilö. jos diabetesta sairastavalle kaverille tulee jotain oireita, esim. tajunnan hämärtymistä, yllättävää aggressiivisuutta tms. viisainta on soittaa 112 ja pyytää apua, miten toimia diabeetikon kanssa, jos diabeetikko ei itse osaa vastata, kun tätä häneltä kysyt. jos diabeetikko on jo tajuton, heti ambulanssi, ja sivele hunajaa suun limakalvoille. diabeetikko havahtuu insuliinisokista, kun oma elimistö alkaa buustaamaan sokeria maksasta. tilanne on ehkä toinen, jos insuliinia on pistetty liikaa. aiemmin mainittu glugagon on myös ruisku niinkun insuliinitikin (useimmilla kyninä mutta voi olla ruiskut ja ampulli). myös korkeat verensokerit saattavat yllättää, ja tällöin on kyseessä myrkytystila, joka erityisesti vaatii sairaalahoidon. diabeetikko voi mennä tajuttomaksi myös jostain muusta syystä kuin diabeetekseen tai sen hoitoon liittyvistä syistä - näinhän meille voi käydä kaikille. näin ollen pyytäkää neuvoja ensihoitoon ja toimikaa niiden mukaan. näin voitte auttaa parhaiten, ja jos jostain syystä ette voi, ette ole ainakaan jääneet yksin ja neuvottomiksi asian kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1384
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      985
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      715
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      630
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      622
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      592
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe